Finnan kasvu jatkuu - Kansalliskirjaston kuulumisia

Kansalliskirjaston Missä mennään -webinaarissa tänään aiheina olivat Finnan ajankohtaiset asiat, Arton siirtyminen Melindaan sekä uusien YSO-käsitteiden ehdotusjärjestelmä.

Poimintoja Finnan tilannekatsauksesta:
- Yleisistä kirjastoista Finnaan ovat vuoden aikana siirtyneet Louna-, Helle-, Tiekkö- ja Kainet-kirjastot sekä Leppävirran kirjasto. Kaikista Suomen yleisistä kirjastoista noin 60% ovat jo siirtyneet Finna-verkkokirjastoksi.

- Vuonna 2019 Finnan käyttö jatkoi yleisesti kasvuaan käyntien, käyttäjien ja aineistojen määrien suhteen.

- Finnan tarkempi kehittämissuunnitelma julkistetaan 10. maaliskuuta 2020. Pitkään kehitelty Finna-visio 2025 julkaistaan myös tämän kevään aikana.

- Seuraavaksi kirjastojen tiloja ja palveluita pyritään tuomaan helpommin esille ja löydettäväksi Finna-verkkokirjastoissa ja Finna.fi:ssä. Tähän liittyvä työ, mm. uudistetun Kirkanta-rajapinnan käyttöönotto, jatkuu. Tapahtumakalenterien esittäminen verkkokirjastoissa jatkuu, ja Porin kanssa on päätetty Linked-events-pilotista.

–”Ajatuksena on nimenomaan se, että saadaan aikaan yhden luukun palvelu. On jo tehty paljon työtä sen eteen, että myös uutiset, kalenterit ja muut vastaavat saadaan aikanaan samaan Finna-verkkokirjastoon”, kommentoi Erkki Tolonen, Finnan kehittämispäällikkö.

Ohje: Miten organisaationi voi liittyä mukaan Finnaan?

 

Lisäksi kerrottiin Yleisen suomalaisen ontologian YSOn uudesta ehdotusjärjestelmästä, joka on Euroopassa ainutlaatuinen. Järjestelmä, jossa kuka tahansa voi ehdottaa YSOon uutta käsitettä Finto.fi:n kautta, lanseerataan kevään aikana. Kansalaisia osallistava ja avoin ehdottamisen ketju on poikkeuksellinen muihin maihin verrattuna, kertoi tietojärjestelmäasiantuntija Mika Ahonen. Prosessin aikana muut voivat kommentoida ja peukuttaa uusia ehdotuksia.

Tietojärjestelmäpäällikkö Lassi Lager selvensi Arto-tietokannan siirtymistä osaksi Melinda-metatietovarantoa. Arto on kotimaisten aikakauslehtien ja monografia-artikkeleiden kokoelma. Uusi, käyttäjäystävällisempi artikkelien kuvailutyökalu avataan helmi-maaliskuun vaihteessa.

Webinaarin tallenne ja esityskalvot (pian saatavilla)

Börjar
Slutar
Organisation
Kansalliskirjasto
Kontaktperson
Mia Mansare