Georg Diersin Tiger in Berlin -kirjasta ei löydy suomennosta kansallisbibliografia Fennicasta. Näin ollen on erittäin todennäköistä, ettei kirjaa ole ainakaan toistaiseksi suomennettu. Fennica sisältää tietoja mm. Suomessa julkaistuista kirjoista vuodesta 1488 alkaen ja kokoelma kertyy lakiin perustuvan aineiston luovuttamisen myötä. Fennicaa esitellään Kansalliskirjaston sivuilla ja sieltä löytyy myös suora linkki Kansalliskirjaston hakupalveluun: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbibliografia
Turun matkustajahöyrylaivat -sivulta löytyy tieto, että laiva olisi ollut matkalla Helsinkiin."-08.09.1929 matkalla Helsinkiin karille Tukholman saaristossa Ryssmasternan kohdalla ja upposi. Pelastettiin lokakuussa ja hinattiin Suomeen korjattavaksi. Lehdistö kirjoitti näkyvästi, että osasyyllisenä haveriin oli ruotsalainen punssi."https://www.turkusteamers.com/ laivahaku: Heimdall
Tarkoitat ehkä televisiosarjan Akkaa päälle ensimmäisen tuotantokauden jaksoa "Oikotuulet" (1995), jossa nähdään toiveikas tanssiyhtye Trio Forrester ja Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämä vähemmän rehellinen keikkamyyjä Sakari Liimatainen.Lähteet:Akkaa Päälle – eli showinistit ukkoina tunkiolla | Jatkoajan keskustelupalsta"Akkaa päälle" Oikotuulet (TV Episode 1995) - IMDb
Eira Pättikankaalta on viimeksi julkaistu teos Talvella päivät ovat pitkiä (2021).https://eepos.finna.fi/Record/eepos.2757552?sid=5130717309https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175923980220
Verbi jaella on frekventatiivijohdos verbistä jakaa. Frekventatiivi ilmaisee useasti tapahtuvaa, toistuvaa tai jatkuvaa tekemistä.https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/jaella?searchMode=allhttps://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede:frekventatiivinen
Narnia-kirjoissa on jonkin verran jännittäviä kohtauksia ja taistelua, mutta väkivalta ei ole yksityiskohtaista tai graafista. Yleisesti sarja sopii noin 7-vuotiaista alkaen, riippuen lapsen lukutaidon tasosta ja siitä, kuinka paljon jännitystä hän kestää. Moni lapsi onkin tutustunut Narniaan ensin yhdessä aikuisen kanssa.
Sukunimeä Hölsti en löytänyt mistään saatavilla olevista sukunimioppaasta.Myöskään nettihaku ei löydä Hölsti-nimeä Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämästä yleisimpien sukunimien listasta.Kyseessä on ehkä paikallishistoriaan liittyvä nimi, josta voisi löytyä lisätietoa Luumäen kirjastosta.
Etelämantereella ei ole valtioita eikä alkuperäisasutusta. Mantereen ihmisasutus koostuu vaihtuvista tutkijoista ja muista tukikohtien henkilökunnasta sekä turisteista. Joidenkin valtioiden kansalaisia on syntynyt Etelämantereella, joten heitä voidaan pitää harvoina syntyperäisinä etelämanterelaisina.Lähteet:Mikä on Etelämanner – ja miten se liittyy Suomeen? - UlkoministeriöAntarctic - Wikipedia
”Velisurmaaja” (tai ”Verinen poika”) on balladi, joka on eurooppalaisen kansanlaulun laji. Se on kertova, suullisesti periytynyt kansanlaulu, Asplundin sanoin: "Balladi on tapa kertoa tarina pukemalla se säe- ja sävelmäasuun" (s. 13). Suullisesti periytyneitä balladeja alettiin 1800-luvun loppupuolella julkaista arkkeina. ”Velisurmaaja” ilmestyi arkkina ensimmäisen kerran vuonna 1856. Balladista lajina on Anneli Asplundin kirjassa laaja selostus sen lisäksi, että siihen on koottu suuri määrä balladeja toisintoineen.”Velisurmaajan” tekstistä on Asplundin kirjassa 14 toisintoa. Niitä on tallennettu eri aikoina eri puolilta Suomea. Asplundin mukaan kansanomaisia toisintoja on tästä laulusta tallennettu suhteellisen vähän, koska se oli...
Oodin elektronisen musiikin studiosta (studio 6) löytyy Ableton Live Suite ja Cubase. Ableton Live Suite 12 on asennettu myös videoeditointiin tarkoitetun studio 8:n tietokoneeseen. Linkit johtavat Varaamon sivuille, joista voit katsoa tarkemmin studioiden varustelun ja varata käyttöajan.
Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista elokuvaa. Alkoholikuvauksia elokuvahistoriasta löytyy runsaasti, mutta tuollainen juonenkäänne on epätavallinen. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen elokuvan? Tietoja siitä voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Eva Kilven ja Tomi Kontion runoissa voisi olla tällaisia, kuten itsekin epäilit.Minulle tulivat myös mieleen Risto Rasa ja Eino Leino, mutta valitettavasti ei mitään tiettyä runoa.Espoon kaupunki on vuonna 2023 kerännyt asukkailtaan rakkauskirjeitä luonnolle. Ne eivät kaikki ole runoja, mutta kauniita kirjeitä niissä on monia. Jospa niistä löytyisi kaivattu teksti? Linkki sivustolle.Runoja etsiessä törmäsin myös Anna Pulkkisen pro gradu tutkielmaan 2018 ”Näissä runoissa ylistetään luontoa ja mollataan ihmisiä” Sieltä löysin vielä pari ehdokasta:Ahokainen, Ester (1985) ”Kauanko?”. Teoksessa Jaatinen, Sanna & Rönns Christel (toim. 2001) Neulaspolku. Meidän lasten runot. Helsinki: Otava.Pohjanpää, Lauri (1956) ”Kaksi kiveä”. Teoksessa...
Tein kuvasta Googlen kuvahaun. Huivi näyttäisi olevan venäläistä kansantaidetta mukaileva matkamuisto.Englanninkielinen Wikipedia kertoo sen olevan Pavlovsky Posad huivi. Linkki Wikipediaan. Venäläisistä huiveista löytyy kirjoja sekä venäjäksi, että englanniksi. Osan kirjoista voisi saada kaukolainana lähikirjastoon, jos Finnan mainitsemat kirjastot eivät ole matkan varrella. Linkki Finna.fi hakutulokseen.Myös huivikaupan sivusto löytyy englanniksi. Linkki sivustolle.Huivin nimi tulee Moskovan lähellä sijaitsevasta kaupungista. Wikipedia kertoo näin: "Kaupungin paikalla sijainnut Pavlovon eli Vohnan kylä tunnetaan vuodesta 1328 lähtien. 1700-luvun puolivälissä kylän ympärille syntyi pienimuotoista kutomoteollisuutta. 1800-luvun...
Deutsche Bundesbank on tehnyt vertailusivuston saksan markan arvolle vuodesta 1873 alkaen.Sen mukaan 1 saksanmarkka vuonna 1942 vastaa 4,60 €. Linkki sivustolle.
Espoon kaupunginkirjastosta löytyy muutamia.Sellon kirjastossa alkavat alkeet 11.9. klo 17-18 ja jatkoryhmä 9.10. klo 16:30-17:30.Tapiolassa jamit tänään 5.9. klo 17-18 jaTapiolassa aloittaa myös edistyneiden ryhmä 15.9. klo 17-18. Linkki Helmet tapahtumasivulleMyös pääkaupunkiseudun (Espoo, Helsinki ja Vantaa) työväenopistot tarjoavat ukulele kursseja. Linkki Ilmonettiin.
Ensimmäisestä Koptisesta laulusta ["Laßet Gelehrte sich zanken und streiten --"] löysin yhden julkaistun suomennoksen, toisesta ["Geh! gehorche meinen Winken, --"] kaksi.Otto Mannisen Kophtisches Lied -suomennokset Kophtan lauluja I, II sisältyvät Goethe-suomennosvalikoimaan Runoja, joka on ilmestynyt myös vuosina 1923–28 julkaistujen Goethen Valittujen teosten 7. niteenä. Helmut Diekmannin ja Arja Hakulisen kääntämässä Goethe-valikoimassa Jälkisointuja on näistä ainoastaan Koptinen laulu (II) (Kophtisches Lied, ein anderes).