Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Haluaisin lukea suomalaisia romaaneja, jotka on sijoitettu Suomen 1920- ja 1930-luvun vaihteeseen, ja joiden yhtenä tärkeänä teemana on lamakausi, joka alkoi… 249 30-luvun lama-aikaa käsitellään ainakin seuraavissa romaaneissa : Hämäläinen, Helvi : Katuojan vettä Joenpelto, Eeva : Lohja-sarja Jotuni, Maria : Huojuva talo Linna, Väinö : Täällä Pohjantähden alla 3 Pekkanen, Toivo : Isänmaan ranta Päätalo, Kalle : Koillismaa, Kunnan jauhot Waltari, Mika : Palava nuoruus Viita, Lauri : Moreeni
Sanotaan, että elämässä huonot lähtökohdat saaneelle nuorelle käy hyvin, jos on edes joku aikuinen jolta hän saa tukea ja joka uskoo tähän. Missä kirjoissa… 608 Tässä muutamia erilaisia kertomuksia tukea saaneen nuoren selviytymisestä. Kirjat saa lainaan kirjastosta. - Riitta Jalonen, Kirkkaus - L. M. Montgomery, Anna-kirjat - Sakari Koivunen, Jääprinsessa : anorektikon paranemiskertomus isän kertomana - Minna Ala-Heikkilä, Ei mitään hyvää minulle : kertomus kärsimyksestä ja selviytymisestä   - Mika Wickström, Lapsia liukkaalla jäällä : kasvattajaseura Iceheartsin tarina     - Päivi Niemi (toimittaja), Stooreja varjojen maasta - Jacqueline Wilsonin monet kirjat, esim. Lola Rose, Tatuoitu äiti, Kurja juttu, Tähdeksi syntynyt, Yllytysleikki, Ystäväni Vicky, Salainen siskoni  - Torey Haydenin Toisten lapset ja moni muukin hänen kirjansa  ...
Kirjoja uusperheistä 318 Tässä pienillekin lapsille sopivia, uusperheitä käsitteleviä kirjoja: - Tapani Baggen Kaisa-sarjan kirjat Rannalla, Talvella ja Kotona - Birgitte Endresin Niilon uusi perhe - Hannu Mäkelän Miisan uusi perhe - Katri Vuorisen ja Tiina Eskolan Meidän perhe    - Jussi Sutisen Suurerhe   Kirjat saa lainaan Helmet-kirjastoista: http://www.helmet.fi/fi-FI                                
Onko Haminan pääkirjastossa tulostus mahdollisuus? 1683 Haminan pääkirjastossa voi tulostaa asiakaskoneilta. Tulostaminen on maksullista. Alla olevista linkeistä löydät lisätietoa Haminan kirjaston asiakaskoneista ja tulostamisesta kirjastossa.   https://www.kyyti.fi/kirjastot/haminan-paakirjasto https://www.kyyti.fi/palvelut/asiakastietokoneet-ja-internet-tyoasemat# https://www.kyyti.fi/palvelut/haminan-asiakaskoneet https://www.kyyti.fi/palvelut/maksut-hamina
Opettajatar, kirjailija Alma Josefina Hildeen 829 Rovaniemeltä löytyi pieniä tiedonmurusia lisää. Se tieto mitä Alma Josefina Hildénistä löytyy Rovaniemeltä on Rovaniemen yhteiskoulun toimintakertomuksissa. Näistä kahdessa on hänestä tietoja.   -Rovaniemen yhteiskoulu: Kertomus lukuvuodelta 1922-1923 (Rovaniemi  1923): Sivulla 3: Tiheään uudistuvat opettajavaihdokset mainitaan haitallisena tekijänä, jopa johtaja on vaihtunut. Poistuneiden tilalle valituissa mainitaan opettajatar Alma Hildén, mahdollisesti Helmi Erkkolan tilalle. Sivulla 5: Opettajisto-kohdassa, ”Hildén, Alma (v:sta 1922), opettajakandidaatti: ruotsia I, II, VI-VIII, saksaa II-III luokalla. Sivulla 8: Toinen B luokka, luokanvalvoja Alma Hildén.  Oppilasluettelo luokasta. Toimintakertomus sisältää...
Mistä löydän Suzuki DF4 00402F-210394 väri on musta käyttöohjeen? 920 Kirjastoista ei tällaisen perämoottorin käyttöopasta löydy. Netistä löytyy joitakin Suzuki DF4 -perämoottorin käyttöoppaita englanniksi: https://www.maritimepropulsion.com/files/pdf/1001402 https://www.maritimepropulsion.com/files/pdf/1001475
Väinö Kokkosen runo Hänkö veteraani? 866 Runo Hänkö veteraani sisältyy Väinö Kokkosen teokseen Veteraanin iltapäivä : runoja, novelleja, pakinoita (1993). Teosta ei näytä olevan oman kirjastoalueenne kokoelmissa, mutta voitte halutessanne tilata sen kaukolainaan muualta Suomesta. Saatte runon sähköpostiinne. https://finna.fi/  
Kun nainen 1800-luvulla jäi leskeksi, hänestä tuli lastensa holhooja ja täysivaltainen itsensä suhteen. Miten kävi täysivaltaisuuden ja lasten huoltajuuden,… 1218 Suomen sukututkimusseura Genoksen Tarja Räisäsen artikkelin mukaan "Vuonna 1734 annetun lain mukaan naisleski oli täysivaltainen  eli holhouksesta vapaa ellei avioitunut uudelleen, jolloin aviomies hoiti edusmiehisyyden." https://www.genealogia.fi/genos-old/68/68_50.htm Eduskunnan kirjastosta kerrottiin, että tämä vuoden 1734 laki naimisen kaaresta oli voimassa vuoteen 1929 asti. Nykylukijalle (ja varmasti silloisellekin) vaikeasti luettava laki on luettavissa verkossa: http://agricola.utu.fi/julkaisut/julkaisusarja/kktk/lait/1734/l175903.html    Sitä, kuuluiko edusmiehisyyteen myös uuden vaimon lasten huoltajana toimiminen, ei lähteidemme kautta selvinnyt. Lakimies-lehdessä (8/1987) on käsitelty aihetta tarkemmin...
Olen kiinnostunut varhaiskasvatuksesta. Tässä suora lainaus OPH:n Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016: "Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on… 789 Liisa Ahosen Vasun käyttöoppaan (2017)  mukaan vuorovaikutus on keskeistä Vasun oppimiskäsityksessä. Samoin oppimiskäsitykseen kuuluu näkemys lapsesta aktiivisena toimijana, ei vain hoivan kohteena. Lapsi saa oppia uusia asioita tutkimalla, kokeilemalla, havainnoimalla ja leikkimällä. Tärkeää on myös, että lapsi tulee paitsi kuulluksi myös ymmärretyksi. Uuden oppimiskäsityksen mukaan lapsi itse oivaltaa ja aikuinen tukee lapsen luovaa lähestymistapaa ja tarpeen vaatiessa virittää sitä tarkoituksenmukaisella tavalla. Ahosen mukaan uusi oppimiskäsitys voidaan tiivistää ilon kautta oppimiseen. Juha Juurikkalan teoksen Ilon pedagogiikka (2008) mukaan ilon pedagogiikka on suomalaisen peruskoulun pohjalta käytännön työssä kehitetty,...
Lompakko ja mm kirjastokortti vietiin. Kuinka toimia? 369 Ilmoita kadonneesta kortista mahdollisimman pian mihin tahansa Helmet-kirjastoon. Sen jälkeen, kun korttisi on merkitty kadonneeksi, et ole enää vastuussa, mikäli korttia on käytetty väärin. Uuden kortin saat odottaessa kirjastossa käydessäsi. Varaa mukaan voimassa oleva henkilötodistus.   http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Usein_kysyttya/Usein_kysyttya__ongelmatilanteet(953) http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/HelMetkirjaston_kayttosaannot(37540) http://www.helmet.fi/fi-FI  
Juan Rulfon teoksessa Pedro Paramo/Tasanko liekeissä (?) on seuraava lause: "Cada suspiro es como un sorbo de vida del que uno se deshace." Kuinka se on… 501 Tarja Roinila suomensi meksikolaisen Juan Rulfon (1918–1986) teoksen Pedro Páramo vuonna 1991. Kyseinen lause kuuluu hänen suomennoksessaan seuraavasti: "Jokainen huokaus on kuin elämän henkäys joka jättää ihmisen." Juan Rulfo: Pedro Páramo (suom. Tarja Roinila, 1991, Like) http://juan-rulfo.com/
Laitetaanko vielä Helmet kirjastotyöntekijöiden sijaisuuksia avoimeen hakuun? Vaikuttaa siltä, että sijaisuudet annetaan nykyisin "tutuille ja ystäville" ilman… 277 Kysymykseen vastasi Helsingin kaupunginkirjaston Aluekirjastopalvelujen johtaja Saara Ihamäki:   Kyllä, sijaisuuksia laitetaan avoimeen hakuun. Vähän aikaa sitten haettiin äitiysloman sijaista Vallilan kirjastoon. Juuri päättyi Pasilan kirjaston palvelupäällikön kahden vuoden sijaisuuden haku. Kovin lyhyitä muutaman kuukauden sijaisuuksia ei laiteta hakuun. Hakijoita on runsaasti ja rekrytointiprosessi vie aina oman aikansa ja voimavaransa. Kannattaa seurata  pääkaupunkiseudun rekry-sivuja https://www.hel.fi/rekry/fi ,  https://www.tyonhaku.espoo.fi/ ja https://www.tyonhaku.vantaa.fi/  
Kuinka kirjasto ottaa uusia teoksia lainattavakseen? 323 Helsingin kaupunginkirjaston uutuushankinta tapahtuu pääasiassa kilpailutettujen sopimustoimittajien kautta. Kirjat ja muu aineisto valitaan yleensä jo ennen niiden ilmestymistä ennakkotietojen perusteella. Helmet-sivuston tai henkilökunnan  kautta voi myös lähettää hankintaehdotuksia. Alla linkki lomakkeeseen: http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Hankintaehdotus  
Palveluasuminen Espanjassa 1961 Palveluasumisesta Espanjassa on tehty opinnäyte: Eläkepäivät Espanjassa vaihtoehtona palveluasuminen Las Palmasissa (Vaalikivi-Lindholm, Johanna, Turun ammattikorkeakoulu, 2008). Opinnäyte on myös vapaasti verkossa luettavissa: https://www.finna.fi/Record/theseus_tuamk.10024_1461 Opinnäyte kertoo tilanteesta noin kymmenen vuoden takaa ja nimensä mukaisesti pääasiassa Gran Canariasta. Sen mukaan  suomalaisilla ei ollut silloin palveluasumismahdollisuutta Gran Canarilla. Manner-Espanjan puolella toimi Perhekoti Helena Espanjan Fuengirolassa. Kirjassa Pakkasen pakolaiset: tarinoita aurinkorannoilta  (Anu Valve 2012)  kerrotaan perhekoti Helenan olevan ainoa suomalaisia varten oleva sairaiden ja vanhusten...
Suosituimmat lasten- ja nuortenkirjat 1598 HelMet-kirjastojen eli Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen sadan lainatuimman lasten- ja nuortenkirjan listat neljännesvuosittain vuosilta 2014-2017 löytyvät Excel-taulukkona täältä: http://www.hri.fi/fi/dataset/helmet-kirjastojen-lainatuimmat-lastenkirj…. Monet kirjastot julkaisevat sivuillaan listoja lainatuimmista kirjoista. Tässä joitakin esimerkkejä. Riihimäki: http://www.riihimaki.fi/kirjasto/kirjoista-kirjallisuudesta/lainatuimma… Kirkkonummi: https://www.kirkkonummi.fi/lainatuimmat Euran kirjasto: http://www.eura.fi/fi/palvelut/kirjasto-/luetuin-nuortenkirja.html Pirkanmaan alueen PIKI-verkkokirjastosta löytyy lista kuukauden suosituimmista lastenkirjoista (https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/...
Yritin etsiä internetistä unohtamaani laulua jota en milloinkaan ole kuullut, mutta sen sanat olen nähnyt jossain joskus. Muistaakseni niissä kerrottiin… 787 Etsitty laulu saattaisi olla Jumala puolellamme, Rauli Nordbergin suomennos Bob Dylanin kappaleesta With God on our side. Sanat siihen löytyvät Merja Hurrin toimittamasta laulukirjasta Rauhanlauluja II (Rauhankirjat, 1984). Laulun toinen säkeistö kuuluu näin: Katsele taapäin historiaan kun intiaaneilta maat petkutetaan. Sinitakkien pyssyin heidät lannistetaan, mutta myös Custerilla Luoja on puolellaan.
Kuinka monta sankarivainajaa/ kaatunutta on Lappajärvellä? 843 Suomen Kansallisarkiston ylläpitämästä tietokannasta, jossa on tiedot Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneistä, voi etsiä tietoa puolustusvoimien palveluksessa menehtyneistä esimerkiksi kotikunnalla, henkilön nimellä tai syntymäajalla. Tietokannan mukaan Suomen sodissa 1939 -1945 menehtyi 159 lappajärveläistä. http://kronos.narc.fi/menehtyneet/
Huomenta. En saa itse selkoa järjestyksestä, joten kysyn. Olen alkanut lukea Camilla Läckbergin Fjällbacka -sarjaa. Mutta en osaa laittaa niitä järjestykseen… 14461 Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjan kirjat ovat ilmestymisjärjestyksessä Jääprinsessa (Isprinsessan, 2003) Saarnaaja (Predikanten, 2004) Kivenhakkaaja (Stenhuggaren, 2005) Pahanilmanlintu (Olycksfågeln, 2006) Perillinen (Tyskungen, 2007) Merenneito (Sjöjungfrun, 2008) Majakanvartija (Fyrvaktaren, 2009) Enkelintekijä (Änglamakerskan, 2011) Leijonankesyttäjä (Lejontämjaren, 2014) Noita (Häxan, 2017)   https://www.tornio.fi/index.php?p=LackbergCamilla https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512099832/fjallbackasarja/ https://sv.wikipedia.org/wiki/Camilla_L%C3%A4ckberg
Haluaisin tietää miten menee suomeksi Shakespearen Henry IV -näytelmän ensimmäisessä osassa oleva katkelma: "O gentlemen, the time of life is short!" 690 Kyseinen sitaatti on William Shakespearen näytelmän Henrik IV ensimmäisen osan viidennen näytöksen toisesta kohtauksesta. Paavo Cajander suomensi kyseisen kohdan vuonna 1897 seuraavasti: Niin, loordit, lyhyt elämän on aika; [--] Matti Rossin suomennoksessa vuodelta 2004 sama kohta kuuluu näin: Voi miten lyhyt onkaan elämä!  http://shakespeare.mit.edu/1henryiv/1henryiv.5.2.html http://www.gutenberg.org/cache/epub/39557/pg39557-images.html Shakespeare, William: Henrik IV. Ensimmäinen osa. (suom. Matti Rossi, 2004, WSOY)
Onko Rainer Maria Rilken runoa Les Roses IX suomennettu? 346 Ikävä kyllä Rainer Maria Rilken runosta Les Roses IX ei löydy suomennosta.