Jos ongelmana on se, että pitäisi saada luetuksi tietty kirja, esimerkiksi tenttikirja, ratkaisuna voisi olla jokin netinkäyttöä rajoittava sovellus. Jotkut myös palkitsevat itseään saatuaan tietyn sivumäärän luetuksi. Myös syöminen tai vaihtelevissa asennoissa lukeminen voivat auttaa keskittymiseen.
Jos sinun ei tarvitse lukea jotain tiettyä kirjaa, vaan haluaisit ylipäätään lukea enemmän esimerkiksi romaaneja, tarpeeksi kiinnostavan luettavan löytäminen auttaa. Pyydä lukuvinkkejä kirjastosta. Jos kaunokirjallisuuden lukeminen tuntuu hankalalta, voit kokeilla myös esimerkiksi sarjakuvien tai tietokirjojen lukemista.
Voit myös yhdistää lukemisen ja netissä puuhailun kirjautumalla esimerkiksi Goodreads-palvelun käyttäjäksi tai alkamalla...
Helsingin kaupunginkirjaston informaatikko Riitta Hämäläinen kertoi, että kirjastojen kielikahvilatoiminta Suomessa alkoi vuonna 2009. Ensimmäisiä kaupunginkirjastoja olivat Helsingin ja Hämeenlinnan kaupunginkirjastot. Helsingissä toiminta alkoi, kun tulevan keskustakirjaston uusia palveluja miettinyt työryhmä alkoi kehitellä ajatusta Tukholmassa jo toimivien kielikahviloiden innoittamana.
Helsingissä ensimmäiset kielikahvilat aloittivat Pasilan ja Itäkeskuksen kirjastoissa huhtikuussa 2009. Pasilassa aloitettiin Suoman nimipäivänä 8.4. Tästä kielikahvila sai nimekseen Kielikahvila Suoma. Nykyään Pasilan kirjastossa toimii Suoman lisäksi vapaaehtoisvoimin toimiva kielikahvila Ekstra.
Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa kielikahvila...
Tulosteet maksavat kaikissa Helmet-kirjastoissa 0,40 € / sivu riippumatta siitä, ovatko ne värillisiä vai mustavalkoisia.
http://www.helmet.fi/Preview/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Lainaaja…
Musiikkikappaleet ja -videot ovat tekijänoikeuden alaisia. Tämä tarkoittaa, ettei niitä saa jakaa internetissä ilman oikeudenomistajan lupaa. Jos tekijänoikeuden omistaja (esim. levy-yhtiö) ei halua julkaista videota YouTubessa, kukaan muukaan ei voi niin laillisesti tehdä. Jos joku kuitenkin julkaisee videon luvatta, oikeudenomistaja voi pyytää YouTubea poistamaan sen. Näin on luultavasti käynyt tässäkin tapauksessa.
Lisätietoa tekijänoikeuksista YouTubessa:
https://www.youtube.com/yt/copyright/fi/
Yleistä tietoa tekijänoikeuksista Suomessa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tekij%C3%A4noikeus_Suomessa
Tekijänoikeuslaki verkossa:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
Voisiko sormus olla luokkasormus ja lyhenne VYL tarkoittaisi Varkauden yhteislyseo ja VA olisi 5.luokka A (rinnakkaisluokka A). Tähän saisi vahvistuksen löytämällä elossa olevan luokkakaverin. Palveluun Koulukaverit https://www.koulukaverit.com/ rekisteröitymällä ja kirjautumalla voi viestitellä joillekin Varkauden yhteislyseon oppilaille, jotka ovat päättäneet koulunsa 1940-luvulla.
Kysäisin asiaa hankintaosastoltamme, ja sieltä kerrottiin, että CD-muovitaskut ovat peräisin Tanskasta ja niitä toimittaa kirjastolle Haustechnik Fi Oy, jonka nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.haustech.fi/. Kirjasto tilaa niitä suuria eriä, mutta kenties niitä olisi mahdollista hankkia pienempiäkin eriä.
Olisikohan kyseessä ruotsalaisen kirjoittajaparin Anders Roslundin ja Börge Hellströmin dekkari Tyttö katujen alta (2010), joka kertoo ihmisistä Tukholman alla olevissa tunneleissa http://www.adlibris.com/fi/kirja/tytto-katujen-alta-9789510342886 .
Kansallisbibliografian mukaan ainoa Spinozan suomennettu teos on Ethica ordine geometrico demonstrata, jonka Vesa Oittinen käänsi vuonna 1994 (Gaudeamus) nimellä "Etiikka". Näyttää valitetettavasti siltä, ettei tätä kysyttyä teosta ole ainakaan virallisesti julkaistu suomennoksena.
Heikki Poroila
Elokuva löytyy HelMet-kirjaston kokoelmasta. Vastauksen hetkellä se on paikalla kahdeksassa kirjastossa (näistä Espoossa 5 kpl), joten varaamalla sen saa muutamassa päivässä. Voit tehdä varauksen suoraan tämän linkin kautta http://luettelo.helmet.fi/record=b1905349~S9*fin, jos kysyjällä on henkilökohtainen PIN-koodi. Jos sitä ei ole, täytyy käydä lähimmässä HelMet-kirjastossa, jossa varauksen voi tehdä.
Heikki Poroila
Hakuteosten mukaan liettualainen Balys Dvarionas näyttäisi säveltäneen yhden viulukonserton (1948), jonka sävellaji on h-molli. Concertinoa viululle C-duurissa en kyennyt löytämään. Liettuan musiikin tiedotuskeskuksen sivuilla (http://mic.lt/en/database/classical/composers/dvarionas/) olevassa Dvarionasin teosluettelossa on mainittu yksi Concertino (1972), mutta se on sävelletty jousiorkesterille eikä mitään sävellajeja ole mainittu.
Tadas Sérnas lienee tässä tapauksessa sovittaja, mutta mikä teos on kyseessä ja millainen sovitus (esimerkiksi viululle ja pianolle), jää näillä tiedoilla avoimeksi. Mutta ainakaan Sibelius-Akatemian kirjastossa ei ole mitään hakuehtoihin osuvaa Dvarionasin nuottia. Jos etsitystä teoksesta löytyy lisätietoja,...
Uusi Suomi -lehden vuosikerrat löytyvät mm. Helsingin kaupunginkirjastosta Pasilasta sekä Eduskunnan kirjastosta. Niitä voi lukea kirjastojen lukusaleissa. Sanomalehtien vuosikertoja ei lähetetä kaukolainaksi, mutta niitä on mahdollista tilata mikrofilminä. Jos haluat kaukolainan, otapa yhteys oman kuntasi kirjastoon. Kirjastossa on mikrofilmien lukulaite.
Kaikki kaukolainaus toimii kirjastojen välillä, joten oikea paikka kysyä tästä asiasta on tämä Suomi-instituutin kirjasto tai jokin muu Tukholman isompi kirjasto. Suomen ja Ruotsin välillä toimii kyllä kaukopalvelu, mutta ei välttämättä kaikkien kirjastoyksiköiden välillä. Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen puolella hyvä ehdokas.
Ennen kaukolainapyyntöä täytyy kuitenkin löytää julkaisu, jossa on haettu versio, sillä useimmat joululaulukokoelmat eivät sisällä sekakuorosovituksia vaan yksinkertaisemman nuotinnoksen. Näin on myös näiden kahden suositun laulun kohdalla.
Maasalon laulu löytyy sekakuoroversiona kokoelmasta "Joulun aikaan : 150 joululaulua sekakuorolle" (1998), mutta tässä ei ole Collanin Sylvia-laulua. Näin on monen muunkin...
Kyseessä on varmaankin Kirsi Kunnaksen runo "Martti Makkuran koira". Runo sisältyy Kunnaksen runojen kokoelmaan Tiitiäisen tuluskukkaro (WSOY, useita painoksia) sekä esimerkiksi teokseen "Tiitiäisen kissa- ja koiraystävät : ja yllättävästi myös hiiret" (WSOY, 2014), joka on valikoima useista Kirsi Kunnaksen teoksista.
Koski, Mervi: Lastenrunojen hakemisto. 2 : Taidelyriikkaa Z. Topeliuksesta Kirsi Kunnakseen(BTJ Kirjastopalvelu, 2004)
https://www.lastenkirjainstituutti.fi/
Kunnas, Kirsi: Tiitiäisen tuluskukkaro (WSOY, 2000)
Runon suomennoksessa sana on tosiaan "merenselän". Runo on nimeltään Suru, ja se löytyy ainakin Gösta Ågrenin kokoelmasta Katve: valittu runous 1955-1985.
Kirjan saa lainaan Helmet-kirjastoista:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1598892__Skatve__Orightres…
Lennart Hellsing är en mycket produktiv författare. Han har skrivit tiotalls av barnböcker. Tyvärr hittar vi inte den här textrad i våra samlingar. Vi undersökte ganska många böcker, men inte alla. Du kan hitta alla våra svenska barnböcker av honom, som är i Helmet-bibliotekens samlingar här:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sa%3A%28hellsing%20lennart%2…
Några är också tonsätta. Musiktryck som är i Helmet-samlingar kan du hitta här:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sa%3A%28hellsing%20lennart%2…
Suomen kansallisbibliografia Fennican mukaan lehti on ollut nimeltään Kuorevesi-Mänttä-Vilppula vuodesta 1925, jolloin se allkoi ilmestyä, aina vuoteen 2004 asti. Vuonna 2005 lehti vaihtoi nimensä KMV-lehdeksi.
https://finna.fi