Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Katson mielelläni Elonetista ja Elävästä arkistosta vanhoja lyhytfilmejä ja dokumentteja, useat 60-70-luvuilta. Suomessa näytti olevan aikoinaan maakunta… 156 Dokumentaarinen lyhytelokuva on tärkeä elokuvan ja televisiokerronnan muoto niin Suomessa kuin muuallakin. Suomessa sen historiassa tärkeä ajanjakso oli ns. veronalennuskuvien vaihe vuosina 1933–1964. Elokuvaesityksiä, kuten muitakin huveja, verotettiin ankarasti, mutta verotuksesta sai helpotusta, jos pääkuvan edellä näytti valistavan kotimaisen lyhytelokuvan. Näin valtio tuki elokuva-alaa ja samalla pyrki ohjaamaan ohjelmistoa tervehenkisempään suuntaan. Toisaalta monet yhteiskunnan tahot saivat näistä alkukuvista hyvän kanavan julkisuuteen.”Veronalennuskuvia” valmistamaan kehittyi kokonainen teollisuudenhaara. Lyhytkuvia valmistettiin valistus- ja PR-tarkoituksissa esimerkiksi kuntien, järjestöjen ja yritysten tarpeisiin. Lyhytkuvien...
Löytyykö mistään tietoa, paljonko yksinhuoltajia oli rintamalla viimme sodassa 119 Tähän ei valitettavasti löytynyt vastausta. Tilastokeskuksen Otos-palvelusta löytyvistä Suomen tilastollisista vuosikirjoista ei tietoa yksinhuoltajien määristä nähdäkseni löydy, eikä myöskään tietoa palveluksesta rintamalla. Tällaisia tapauksia kuitenkin varmuudella oli, ja niitä voi suodattaa esiin esimerkiksi Sotasampo-palvelun menehtyneiden tietokannasta. Sotasampo-palvelun mukaan siviilisäädyltään eronneista kaatuneista 61:lla oli yksi tai useampi lapsi.  Kaatuneita leskiä, joilla oli yksi tai useampi lapsi, oli 209 kappaletta. Esimerkiksi 3.1. kaatuneella leskimies Toivo Hyvösellä oli kuusi lasta. Hautausilmoitus Laatokka-lehdessä 16.2.1940 vahvistaa tiedon. Sotasampo-palvelun tietoja digitoituihin sanomalehtiin...
Mikä on Anna Godbersenin ensimmäinen kirja sarjasta Hollandin tytöt? 130 Hollandin tytöt -sarjan kirjojen järjestys on seuraava:Huumaa (2009)Juoruja (2010)Erheitä (2010)Hehkua (2011)
Miten kirjastojen Cineast.fi:stä löytää helpoimmin kaikki aikuisten elokuvat, joissa dialogi on norjan kielellä? Ainakaan filmien englanninkielisistä nimistä… 301 Hei,Cineastin Etusivulla valitse yläpalkista A-Ö, jossa pääset näkemään koko elokuvalistauksen. Tässä näkymässä on yläosassa rajausvaihtoehtoja: lajityyppi, vuosi, imdb-pisteytys, kieli ja ikäraja. Kielivalinta valinta tarkoittaa nimenomaan ääniraidan kieltä. Pudotusvalikossa joutuu valitsemaan "näytä lisää", jolloin sieltä löytyy myös Norja. Näin pitäisi onnistua.
Minulla on ollut lainassa kirja Pasilan kirjavarastosta. Voinko palauttaa kirjan mihin tahansa Helmet-kirjastoon? 164 Kyllä voit. Helmet-kirjastoon palautettu Pasilan kirjavaraston kirja kulkee kuormassa takaisin varastoon.
Mikä on kasvin suomalainen nimi, kun se latinaksi on Euonymus europaeus? 176 Euonymus europaeus on suomeksi euroopansorvarinpensas.euroopansorvarinpensas - Euonymus europaeus | Yleiskuvaus | Suomen LajitietokeskusEuonymus europaeus - euroopansorvarinpensas | Mustila
Onko Elizabeth Barrett Browningin runoa " How do I love thee? Let me count the ways " suomennettu? 107 Kyseistä runoa on ainakin käsitelty teoksessa Hääkirja : kirjoituksia rakkaudesta, romantiikasta ja sukupuolesta. Voisi olettaa, että runo on siinä yhteydessä myös suomennettu.Teoksen voi varata täältä Hääkirja : kirjoituksia rakkaudesta, romantiikasta ja sukupuolesta | Helmet-kirjastot | helmet.fi
Molotovin siirto Mongoliaan ja sen uutisointi. 248 Kysymyksesi on sen verran laaja, että se vaatisi tutkimuksen tekoa. Valitettavasti tässä palvelussa emme tutki asioita, vaan haemme jo olemassa olevaa koottua tietoa ja vinkkaamme tiedonlähteitä.HS aikakoneella voi tutustua Helsingin sanomien arkistoon. LinkkiMyös Kansalliskirjasto säilyttää sanomalehtiä myös digitaalisena aineistona, josta voi tehdä hakuja. Linkki.Kansainvälisempää tietoa voi etsiä esim google scholar sivustolta. Sillä saa esiin myös aikanaan vertaisarvioituja artikkeleita, sekä kirja-aineistoa. Linkki.Kansainvälisempiä tuloksia löytyy WorldCat hausta. Tosin oikean hakusanan löytäminen vaatii hieman kokeiluja. Tässä tulos nimihaulla.Tietoa, joka ei ole julkista, emme valitettavasti löydä. Samoin on hankalaa selvittää...
Onko Australiassa olemassa sellaista tietokantaa, joka on tallentanut kaikki Australiassa julkaistut musiikkilevyt (kaikki katutrubaduurien omakustannelevyt… 181 Australian kansalliskirjaston ja Australian kansallisen audiovisuaalisen arkiston (National Film and Sound Archive, NFSA) sivuilta selvisi, ettei Australiassa kerätä musiikkilevyjä vapaakappalekokoelmiin, jota kautta muotoutuisi kattava tietokanta äänitteisiin. NFSA:n tietokantaan on luetteloitu paljon levyjä, mutta he huomauttavat, että kokoelman aukot johtuvat mm. tuosta vapaakappaleasiasta. NFSA luetteloi paljon muutakin kuin vain musiikkiäänitteitä. Aivan kysymäsi kaltaista tietokantaa ei siis näytä olevan.NFSA:n tietokanta vaatii jonkun hakusanan selaukseen (esim. cd): collection.nfsa.gov.au/Hakulaatikon alta voit napsauttaa "advanced" ja sitä kautta rajata haun "sound recording, published" ja/tai "sound recording, unpublished"....
Karstulalainen Grace-gospelyhtye ja rokkipappi Tarvo Laakso äänittivät yhdessä 1980 -luvun alussa muutaman albumin. Ketkä soittivat em. yhtyeessä? 154 Discogs-tietokannan mukaan ainakin LP-llä Grace soittivat seuraavat kaverit: Kitara – Vesa RaasumaaKitarasoolo – Steve Lee Valley (kappaleessa: B5)Laulu, basso – Olli OikariLaulu, rummut – Tarvo LaaksoLaulu, kitara – Kalle SangiLaulu, kitara, koskettimet – Jussi Perämäki https://www.discogs.com/artist/3854365-Grace-52
Löytyyköhän mistää kirjastosta Théophile Gautier ; Le Capitaine Fracasse kirjaa englanniksi tai suomeksi? Kiitos ja hyvää syksyn jatkoa 124 La Capitaine Fracasse löytyy suomeksi joistain kirjastoista. Sen suomenkielinen nimi on Kapteeni Kalske. LinkkiFinna.fi: Kapteeni Kalske https://finna.fi/Record/vaari.1208160?sid=4858456474
Missä Kirsi kunnaksen kirjassa on runo jänis ja kuu? 429 Jänis ja kuu löytyy teoksesta Tiitiäisen tuluskukkaro. Se sisältyy myös kokoelmateokseen Tapahtui Tiitiäisen maassa.LinkitTiitiäisen tuluskukkaro: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aua96c9cd0-039c-4d28-9a3d-c848367f32a3Tapahtui Tiitiäisen maassa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aufd47d25b-3e47-41bf-b395-2… 
Mulla on akustisen kitaran alkeiskurssi kirja ja on ongelmia nuottien ymmärtämisessä tai jos mennään suoraan asiaan niin olenko liian ujo soittajaxi? Kun aina… 182 Hei,Näkemättä nuottia perustan vastaukseni siihen, että tosiasiaan, että ylennetty nuotti ei ole sama kuin perussävel. Jos siis nuotteihin on kirjoitettu ylennys, niin silloin nuotti on ylennetty, eli puoli sävelaskelta korkeampi, kuin perussävel. Toki on mahdollista, että nuoteissa on virhe, mutta perusajatus on, että nuotti on oikein ja silloin pitää soittaa nuotti ylennettynä.
Löytyisikö Shakespearen Kuningas Lear jostakin kirjastosta ruotsiksi? 146 Kuopion kaupunginkirjastosta ruotsinkielistä käännöstä Kung Lear ei löydy, mutta esimerkiksi Varastokirjastosta ja pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista löytyy. Voit tehdä meille kaukolainapyynnön sähköpostitse kaukopalvelu@kuopio.fi tai verkkolomakkeella: https://q.surveypal.com/kaukolaina3 , niin voimme tilata sen sinulle.Kaukolainaus maksaa 3e. 
Pentti Saarikosken runo/teksti alkaa jotakuinkin näin "Sanovat minulle kuinka kirjoittaa runo, minulle joka..." Tämän enempää en muista ja tämäkään lainaus… 184 Kyseinen Pentti Saarikosken runo on kokoelmasta Tanssiinkutsu (1980). Runo alkaa riveillä "Tulevat sanomaan minulle / millainen runon pitää olla --- ".Runo sisältyy myös teokseen Tiarnia-sarja ja muut Ruotsin-kauden runot (1996) ja Tiarnia-sarja (2012).
Onko Wilfred Owenin runoa Disabled koskaan suomennettu? 139 Wilfred Owenin runoja ei löydy suomeksi Finna.fi haussa, joka on haku Suomen kirjastojen ja museoiden kokoelmiin. Linkki Finna.fi.WorldCat -haku ei myöskään löydä suomenkielisiä teoksia. Linkki WorlCat.org. 
Kuinka löydän isäni aviottoman pojan syntynyt 1953 Turussa? 222 Voit ottaa yhteyttä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään. Linkki sivulle.Tarvitset täytetyn sukututkimuslomakkeen. Linkki PDF lomakkeeseen. Kun kyseessä on luultavasti elossa oleva henkilö, tarvitaan myös Selvitys sukututkimusrekisteristä. Linkki PDF lomakkeeseen.Jos seurakunnasta ei löydy tietoa, voisi vinkkejä jatkosta kysyä Suomen sukututkimusseurasta. Linkki sivustolle.Kenties myös Kansalaisneuvonta voisi ohjata oikeaan suuntaan. Linkki Kansalaisneuvontaan. 
Monissa dokkareissa jossa mainitaan myrkyllinen pallokala, äleensä näytetään varsinaisen Fugu-pallokalan sijaan piikikäs pallokala. On Tällainen pallokala myös… 749 Fugu ei ole yksittäinen pallokalalaji, vaan se on pallokala japaniksi. Pallokalalajeja on yli 120, joista melkein kaikki ovat myrkyllisiä niiden sisältämän tetrodotoksiinin takia. Osalla lajeista on pinnassaan piikit, jotka tulevat näkyviin niiden pullistuessa.Lähteet ja lisätietoaNational Geographic: Pufferfish https://www.nationalgeographic.com/animals/fish/facts/pufferfishWikipedia: Tetraondontidae https://en.wikipedia.org/wiki/TetraodontidaeWikipedia: fugu https://en.wikipedia.org/wiki/FugubyFood blog: Fugu 101: The Deadly-But-Delicious Japanese Puffer Fish https://www.byfood.com/blog/japan-fugu-puffer-fish-p-703  
Keräävätkö jotkut järjestöt taas joululahjoja lapsille / nuorille? ( Omat lapset olivat niin innoissaan kun saivat etsiä muille pikkulapsille muovailuvahoja… 165 Perinteiset joulukeräykset, kuten Pelastusarmeijan Joulupata-keräys sekä Nuorkauppakamareiden järjestämä Joulupuu -keräys ovat taas tulossa. Linkki Joulupatavahdiksi ilmoittautumiseen. Linkki Joulupuu paikkakunnille.Samoin seurakuntien Rakenna joulupuu -keräys ottaa vastaan tavaralahjoituksia. Linkki Espoon osuuteen.Kodin kuvalehti on listannut lisäksi myös rahalahjoituksia kokoavia keräyksiä. Linkki Kodin kuvalehti 19.11.2017 
Missä voisin opiskella informaatiotutkimuksen perusopinnot? 599 Informaatiotutkimusta voi opiskella suomeksi Oulun ja Tampereen yliopistoissa ja ruotsiksi Åbo Akademissa (informationsvetenskap).LinkitOulun yliopisto: Informaatiotutkimus https://www.oulu.fi/fi/hae/kandidaattiohjelmat/informaatiotutkimusTampereen yliopisto: Informaatiotutkimus https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/informaatiotutkimus-viestinnan-monitieteinen-koulutusÅbo Akademi: Informationsvetenskap https://www.abo.fi/amnen/informationsvetenskap/