Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Saako Helsingin kaupunginkirjastosta lainatut kirjat viedä ulkomaille? Vai koituuko siitä jotakin ongelmia, esim. kirja hälyttää turvatarkastuksessa? 658 Hei! Kiitos kysymyksestä. Kirjastoaineiston vieminen ulkomaille tapahtuu omalla vastuulla. Kadonneen aineiston lainaaja tietenkin korvaa kirjastolle. Kysymys turvatarkastuksesta onkin vähän monimutkaisempi. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että kirjaston kirja aiheutti hälytyksen kirjakaupan hälytysportissa joskus 2000-luvun alussa. Kirjassa oli kuitenkin selvät kirjaston merkinnät ja totesin vartijalle, että kirja on Bibliothèque finlandaisen. Nykyisin kirjaston aineistossa ei ainakaan Helsingissä ole hälytyksiä. Aikoinaan kirjaston aineistossa oli hälytykset ja voi poikkeustapauksessa olla vielä niin, että aineistossa on vielä vanhoja hälytystarroja. Turvatarkastuksessa kirjat ovat käsimatkatavaroissa ja ne näkyvät läpivalaisussa...
Dafi orttoosien hyöty? 195 Kyse on ilmeisesti dafo-ortoosista, joka on liikkeen salliva alaraajaortoosi.  Kirjastonhoitaja ei ole lääketieteellisten apuvälineiden asiantuntija, joten suosittelen kysymään asiaa tukielinsairauksiin erikoistuneelta lääkäriltä tai tutustumaan esimerkiksi alla oleviin lähteisiin. Tukikohta: alaraajaortoosit: https://www.turuntukikohta.fi/tuotteet/tuet-ortoosit/yksilolliset-ortoo… Tuomas Mäenpää: Dafo-ja Surestep-ortoosit -tyytyväisyyskyselykäytettävyydestä, sekä apuvälinepalvelusta. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/100069/Opinnaytetyo%20Lop…
Mikä vanha laulu kyseessä, jossa kerrotaan kolmesta mestarista Junnu Vainiosta, Jean Sibeliuksesta (Jannesta) ja Mozartista? Laulussa lauletaan mm. 'Kotkan… 392 Kyseessä on Jussi Liskin kappale "Junnu, Janne ja Mootsartti" http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?culture=fi&ID=beb74258-a8fa-428… Lumme-kirjastojen kokoelmista kappale löytyy vain yhdeltä LP-levyltä "Suomalainen 4.", mutta tässä on YouTube-linkki kappaleeseen: https://www.youtube.com/watch?v=K7oVRoIdGW0  
Voiko suomen kieltä kirjoittaa kyrillisillä kirjaimilla? 545 Voi kirjoittaa. Esimerkiksi nimiä käännetään venäjänkieliseen tekstiin. Suomalaisten nimien kirjainasu venäjänkielisessä tekstissä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaisten_nimien_kirjainasu_ven%C3%A4j…
Kirjass jaoku meni vierailulle taloon, johon tunkeuduttiin. Mikä kirja? 169 Kyseessä saattaisi olla Dean R. Koontzin jännäri Kaiken keskellä yksin (1997) (alk. Intensity, 1995).
Löytyykö mistään (mieluimmin verkosta) italiankielisiä sanoja Wilma De Angelis -nimisen laulajan levyttämään kappaleeseen I Ragazzi Nell` Amore? 316 Violan, suomen kansallisdiskografian mukaan teksti löytyy muutamasta nuottikirjasta, https://kansalliskirjasto.finna.fi/kansalliskirjastofikka/Search/Result…. Olen valinnut kieleksi italian, mutta minusta tuloksen teokset näyttävät suomennoksilta (vaikka niitä on kyllä enemmän). Valitettavasti näistä nuoteista mikään ei ole paikalla kirjastossani, joten en pysty tarkistamaan niitä.  Esimerkiksi tuo Suuri komppikirja löytyy monesta kirjastosta, tässä saatavuus, https://finna.fi/Record/anders.1352875.
Mummo vainaa vielä pahasti dementoituneena suolsi vanhaa runoa, jota olen koittanut löytää tuloksettomasti. Pystyttekö selvittämään kenen runo menee näin tai… 1300 Täsmälleen samanlaista runoa en löytänyt, mutta hyvin samantapainen kohta sisältyy Iida Ahlbergin runoon ”Elämää”. Runo alkaa: ”Kesäperhona hetkisen leijailet”. Runo on julkaistu ”Hämäläinen”-lehdessä 20.10.1900. Samalta kirjoittajalta on julkaistu muitakin runoja 1900-luvun alun lehdissä. (Kirjoittajaa ei pidä sekoittaa näyttelijä Ida Aalbergiin, jonka sukunimi oli aiemmin Ahlberg.) Myös kuolinilmoituksista löysin säkeitä, jotka muistuttavat etsittyä runoa. Niissä ei mainita runon kirjoittajaa tai mitään lähdettä. Esimerkiksi fraasilla "jos tyyni ois virran pinta" tai "jos tyyntä ois virran pinta" löytyy Kansalliskirjaston Digitaalisista aineistoista kuolinilmoituksia, joissa on muistorunona saman runon toisintoja. Nämä...
Saako autoa ajaessa puhua puhelimeen? Edes kuulokkeilla? Bussikuskit usein höpisevät koko matkan, eikö se häiritse ajamista? Mielestäni on hiukan pelottavaa… 716 Tieliikennelaki sanoo, että "Ajoneuvossa ja raitiovaunussa ei saa ajon aikana käyttää teknistä laitetta tai järjestelmää siten, että sen käyttäminen haittaa tai vaarantaa ajamista.  Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja tai raitiovaunun kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää viestintävälinettä siten, että pitää sitä kädessään." Laki ei siis kiellä kännykän käyttöä hands free -toiminnalla, jos se ei vaaranna liikenneturvallisuutta.     Lähteet: Tieliikennelaki 729/2018 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®   Laita matkapuhelin pois - Laitteiden käyttö ajon aikana - Liikenneturva
Mitä tarkoittaa pelitilannemaali? 387 Pelitilannemaalilla tarkoitetaan maalia, joka tehdään pelin ollessa normaalisti käynnissä. Erikoistilannemaaliksi kutsutaan esimerkiksi rangaistuslaukauksesta tai vapaapotkusta tehtyä maalia.
Kuulin kauan sitten hienon lausuntaesiryksen Lauri Viidan runosta ”Luominen”. Yrjö Jyrinkoski tai Kaarlo Kultalahti? Olisiko jostain kuultavissa? 277 Valitettavasti en onnistunut löytämään tallennetta näiltä lausujilta. Videopalvelu YouTubesta löytyy Luominen Seela Sellan lausumana: https://www.youtube.com/watch?v=TpiCL0c63jY. Cd-levyllä Kesä jatkuu, kesä : kauneinta suomalaista runoutta lausujina ovat Veikko Sinisalo ja Liisamaija Laaksonen, ja siihen sisältyy Viidan Luominen.  
Asun Roihuvuoressa ja käytössäni on Hertsin, Roihuvuoren ja itiksen kirjastot. Onko mitenkään mahdollista lainata verenpainemittaria? Ainakaan niitä ei voi… 156 Esineitä kuten verenpainemittareita ei voi varata. Esineet tulee lainata aina tietystä kirjasta ja palauttaa ne samaan kirjastoon. Niitä ei voi lähettää kirjastosta toiseen, koska ne saattaisivat rikkoutua kuormassa. Roihuvuoren kirjastossa on verenpainemittari, joka näyttää olevan lainassa tällä hetkellä. Kannattaa seurata tilannetta Helmetissä ja vaikka soittaa kirjastoon. Kirjaston puhelinnumero on 09/310 85 082. Helmet -- Verenpainemittari [Esine]
Mikä on sanan risicare (ilm. latinaa) alkuperäinen merkitys? 375 Risicare viittaa italiankieliseen sanaan rischiare = altistaa vaaralle, panna vaaralle alttiiksi, ottaa riski. Italian kieli on kehittynyt vuosisatojen aikana puhekielisestä kansanlatinasta. Nettilähteissä viitataan riski- käsitteen historiaan, jossa risicarella tarkoitetaan karin kiertämistä ja uskaltamista ja se on todennäköisesti suomen riski- sanan alkuperä. Sanalla saattaa olla juurensa myös kreikan kielen rhi zikon- termissä, joka on luultavimmin tarkoittanut karia. Sana siis nivoutuu olennaisesti myös merenkulun historiaan, jossa riskinotolla tai sen välttämisellä oli suuri merkitys.   Barezzani, C. 2006. Suomi-italia-suomi-sanakirja. 2. laaj. ja uud. laitos. Gummerus. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/65418/...
Voiko valtakirjalla hakea toisen kortilla lainattua kirjaa? Millainen valtakirja tarvitaan jos se on mahdollista? 425 Kysymyksessä tarkoitettaneen toisen kortilla tehdyn varauksen noutamista. Helmet-sivuilla todetaan, miten toimia, jos toinen henkilö hakee varauksesi:" Jos et pääse itse noutamaan varaustasi, voit pyytää toista henkilöä lainaamaan varatun teoksen omalle kirjastokortilleen kirjaston asiakaspalvelussa. Lainaajan on esitettävä kirjastosta tekstiviestinä, sähköpostitse tai postitse saamasi varausilmoitus, joten välitä varausilmoituksesi hänelle. Jos haluat, että varauksesi lainataan sinun kirjastokortillesi, varauksen noutajalla on oltava mukanaan valtakirja, johon olet yksilöinyt sen käyttötarkoituksen, sinun kirjastokorttisi sekä varauksen noutajan oma henkilötodistus." https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Usein_kysyttya/...
Onko totta, että naiset lukevat enemmän miesten kirjoittamia kirjoja kuin miehet naisten kirjoittamia? Entä kirjastoissa olevat kirjat? Löytyykö niistä enemmän… 1109 Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksessa on kysytty kaunokirjallisuuden lukijoilta, lukevatko he enimmäkseen miesten vai naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta. Vuonna 2017 kaunokirjallisuuden mieslukijoista yli puolet ilmoitti lukevansa enimmäkseen miesten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta, kun taas kaunokirjallisuuden naislukijoista reilu neljännes ilmoitti lukevansa enimmäkseen naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta. Noin prosentti kaunokirjallisuuden mieslukijoista ilmoitti lukevansa enimmäkseen naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta. Kaunokirjallisuuden naislukijoista alle 10 prosenttia ilmoitti lukevansa enimmäkseen miesten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta. 47 prosenttia kaunokirjallisuuden mieslukijoista ja 65 prosenttia...
Äänikirja Karjalan murteella? Löytyisikö? 236 Karjalan Sivistysseuran sivuilta löytyy Lauri Kuntijärvi: Yhessä ylettih vapaasti kuunneltavaksi.  https://www.karjalansivistysseura.fi/tarinat/aanikirjat/ Karjala lehti kertoo, että evakkojen tarinoita on alettu lukea äänikirjaksi syksyllä 2021. Karjala Raamattu.fi sivuilta löytyy Uusi sana eli vienankarjalaksi käännetty uusitestamentti. https://raamattu.fi/kaannokset/KAR11 Finna haku löytää 29 puhe CD-levyä eri kirjastoista. Finna.fi
Mitä karjalankielen sana minjoavani merkitsee? 1414 Kotimaisten kielten keskuksen karjalankielen sanakirja löytää sanan. Minja merkitsee todellakin miniää, nuorikkoa eli pojan vaimoa pojan vanhemmille. Karjalankielessä minja voi kuitenkin olla myös veljen vaimo. Kotus Minjakset tai neveskäkset ovat veljesten vaimot keskenään.  Kotus Kälykset voivat olla veljesten vaimot keskenään (suomenkieleen siirtynyt merkitys) sekä talon tytär ja miniä keskenään. Kotus Laulussa merkitys taitaa olla juuri tuo viimeinen, koska veijoa eli veljeä odotetaan tulevaksi.
Mikä tämä "bark" voisi olla suomeksi? Miten siis etsiä suomenkielisiä ohjeita? 418 Näytät osuneen uuden hittijälkkärin ohjeisiin. Ohjeen mukaan resepti on jugurtin jäädyttämistä. Googlahaulla "jäädytettyä jugurttia" löytyy paljon samantapaisia ohjeita kuin liitteessä. hakutulos Sanakirjan mukaan bark on yhdeltä merkitykseltään kaarna. Nimitys jogurttikaarna näyttää olevan vakiintumassa. Hakusanalla jogurttikaarna löytyy jo melko paljon ohjeita. hakutulos
Poliisin moottoripyörissä oli sivuvaunu, kuulemma joskus 50 - 60 luvulla. Löytyykö tästä ajoneuvosta kuvaa? 453 Ensimmäiset sivuvaunulliset moottoripyörät tulivat Suomessa poliisin käyttöön jo 1920-luvulla. Poliisimuseon verkkosivuilla on pdf-artikkeli poliisiajoneuvojen historiasta, jossa myös kuva näistä vanhimmista sivuvaunullisista poliisimoottoripyöristä: Suomalaiset poliisiajoneuvot: autot ja moottoripyörät – merkkejä joka lähtöön.  Poliisin moottoripyörien valtamerkkinä oli Harley-Davidson; näin myös 1950-luvulla, jolloin Helsingin olympialaisia varten poliisin käyttöön hankittiin muutamia uusia sivuvaunullisia Harley-Davidson -pyöriä. Kuva näistä sivuvaunullisista poliisimoottoripyöristä löytyi Finna.fi -hakupalvelun kautta:  https://finna.fi/Record/nurmijarvi_mui.mui-84293   ...
Kohtasin 8/-21 "ampiaisryppään", jossa 4 ampiaista pörräsivät tiiviisti viidennessä kiinni. Mistä tässä toiminnassa mahtaa olla kyse? 283 Kyseessä saattavat olla pesänsä kuningattaren perässä hylänneet ampiaiset. Loppusyksystä ampiaiset tulevat kiukkuisemmiksi ja puolustavat pesän sijaan vain itseään. Rypäs voi olla myös kuningatar ja liuta innokkaita koiraita paritteluhommissa. Yle uutiset 17.9.2013 ja Rentokil.fi Tämä on kuitenkin vain arvailua. Asiaa voisi kysäistä asiantuntijoilta. "Lähetä kysymyksesi osoitteeseen: luonto.ilta@yle.fi tai soita suoraan lähetykseen 0203 17600." Luontoilta 2022
Poliisin moottoripyörissä oli sivuvaunu, ainakin kuulemma Helsingissä joskus 50 - 60 -luvulla. Onko tästä kuvaa? 218 Finna hausta löytyy muutamia kuvia sivuvaunullisista poliisimoottoripyöristä. Finna Poliisimuseo kertoo poliisiajoneuvoista ja on kuvallinen. Poliisimuseo Rosvot taisivat joutua kävelemään tai tulemaan perässä muulla kyydillä. Kuvissa sivuvaunussa istuu aina toinen poliisi.