Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Olen suuri kirjojen ystävä ja riemastuin tästä Helmet-lukuhaasteesta. Kunnes huomasin, että siellä oli kohdassa 27: Kirjaa on suositellut toinen… 160 Lukuvinkkejä Helmet-lukuhaasteen eri haastekohtiin, kuten tähän kyseiseen haastekohtaan, voi löytää esimerkiksi kirjallisuusaiheisista blogeista. Monet bloginpitäjät osallistuvat lukuhaasteeseen ja antavat vinkkejä eri haastekohtiin. Vielä tosin ei välttämättä löydy juuri tähän kohtaan vinkkejä mutta blogit päivittyvät suht tiheään. Hyviä ja kiinnostavia kirjablogeja löytyy useita mutta esimerkiksi blogit Hemulin kirjahylly, Sivumerkkejä, ja Kirjoihin kadonnut osallistuvat tämän vuoden lukuhaasteeseen. 
Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki - kuinka nuorelle se on sopivaa luettavaa? Tarkoitan esim. kohtauksia, joissa on seksiä ja/tai väkivaltaa. Kiitos vastauksesta! 162 Kirjoissa ei ole ikärajoja samaan tapaan kuin esimerkiksi elokuvissa, joten varsinaista ikärajaa Kiekkokaupungille en pysty sanomaan. On paljolti lukijasta kiinni, millaista sisältöä hän haluaa ja pystyy lukemaan. Jo jotkut alakouluikäiset saattavat pitää esimerkiksi jännityskirjallisuudesta, vaikka osa aikuisistakin pitää sitä liian ahdistavana tai jännittävänä. Myös lasten ja aikuisten erilaiset kokemusmaailmat vaikuttavat lukukokemukseen. Ajatellaan, ettei lapsi pysty päässään kuvittelemaan pahempaa kuin mitä hänen kokemusmaailmansa käsittää. Siten luettu teksti ei välttämättä tunnu lapsesta tai nuoresta samalta kuin aikuisesta. Kirjojen ikärajoista on aiemmin kysytty kirjastonhoitajalta: https://www.kirjastot.fi/kysy/miksi-kirjoissa-...
Milloin vuoden 1986 huhtikuussa Espoossa syntyneiden piti ilmoittautua Peruskoulun oppilaiksi ja aloittaa lukuvuotensa? 177 Valitettavasti tähän kysymykseen emme löytäneet vastausta. Asiaa kannattaa tiedustella Espoon kaupungilta. Suomenkielisen perusopetuksen yhteystiedot https://www.espoo.fi/fi/suomenkielisen-perusopetuksen-yhteystiedot
Mikä on päivittäisellä asiakasmäärällä mitattuna Suomen suurin lounasravintola? Kysymys tuli mieleeni, kun Oulun yliopiston keskustakampuksen suunnitelmissa… 421 Yksittäisten ravintoloiden asiakasmääristä ei ole julkista tilastoa, joten Suomen suurinta lounasravintolaa en pysty nimeämään. Mikäli ravintola pyrkii palvelemaan mahdollisimman suurta asiakasmäärää, on sillä oltava paljon asiakaspaikkoja ja paikkojen täyttö tehokasta eli lounasaikana saada ravintolan paikat täytettyä useampaan kertaan. Yksi ravintola voi palvella isoakin joukkoa varsinkin oppilaitosten tiloissa, koska esim. opiskelijoiden ruokailutauot ovat yleensä lyhyitä ja siten asiakkaiden vaihtuvuus nopeaa. En kuitenkaan osaa ottaa kantaa, pystyykö yksi ravintola palvelemaan 6100 henkilöä.
Kuinka monta erilaista suomenkielistä sanoitusta löytyy Wagnerin Pyhiinvaeltajain kuoroon? Ketkä ovat kyseiset suomentajat? 1109 Suomennoksia on useita, mutta suomentajan nimeä tai laulun alkusanoja ei aina mainita julkaisuissa tai julkaisujen kuvailutiedoissa. "Pyhiinvaeltajien kuoro" (tai "Pyhiinvaeltajain kuoro") on Richard Wagnerin säveltämästä oopperasta "Tannhäuser, WWV70" osa "Beglückt darf nun dich, o Heimat". Wagner kirjoitti myös oopperan libreton. "Tannhäuser" esitettiin suomeksi ensimmäisen kerran 17.10.1919. Suomennoksen teki Toivo Muroma. Tämä suomenkielinen libretto on julkaistu nimellä "Tannhäuser ja Wartburgin laulukiista" ja löytyy esimerkiksi Varastokirjastosta. Suomennoksen on myöhemmin tarkistanyt Tauno Pylkkänen. Finnan viitteen mukaan Muroman sanoitus alkaa "Oi onnea kun taas nään synnyinmaani". Myös Kalevi Haikara ja...
Haluaisin suositella kirjaa, jonka luin mutta sekä nimi, että tekijä on unohtuneet. 200 Kyseessä on Anthony Doerrin romaani Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, 2015).
Etsin seuraavaa aineistoa e- kirjoina, mistä löytäisin ne? Enroos, Rosi, Tarja Heino & Tarja Pösö (toim.) (2016): Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä… 159 Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä näyttää olevan ekirjana käytettävissä vain Laurean ja Metropolian oppilaitoskirjastoissa. Working Ethically in Child Protection  ainakinJyväskylän yliopiston kirjastossa sekä Helsingin yliopiston Helka-kirjastosta. . EKirjat ovat oppilaitosten omien opiskelijoiden käytössä.  Kirjamuotoisina teoksia on lainattavissa eri kirjastoissa. Helsingin kirjastoista Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä. Vastapaino. (ISBN 978-951-768-566-5  löytyy Kaisa-talon kirjastosta ja Työväenliikkeen kirjastosta. Sen voi varata myös Helmetin kautta. Working Ethically in Child Protection. (ISBN 978-0-415-72933-8 sidottu ISBN 978-0-415-72934-5 nidottu) on varattavissa Kaisatalon...
Oliko muun muassa kansanedustajanakin toiminut toimittaja Jalmari Leino Viipurin kaupunginvaltuuston jäsen? 167 Kansanedustajien luottamustoimia voi selvittää Eduskunnan sivulla olevasta Hae kansanedustajat-hausta. Tiedot voi hakea kansanedustajan nimellä.  Kansanedustajista kerrotaan myös kunnalliset luottamustoimet.    Hae kansanedustajaa: https://www.eduskunta.fi/FI/search/Sivut/peopleresults.aspx?k=  
Missä maissa on eniten punahiuksisia? 685 Mielenkiintoinen kysymys. Maailman väestössä punapäitä arvioidaan olevan kaksi prosenttia. Suurin osa lienee sukujuuriltaan skotteja tai irlantilaisia, sillä Skotlannin väestöstä noin 6 - 13 % on punapäitä ja Irlannin väestöstä heitä on noin 10 %.  Lukumäärällisesti eniten punapäitä lienee kuitenkin Yhdysvalloissa, mutta arvio vaihtelee 6 ja 18 miljoonan välillä.  What Percentage of the World Population Has Red Hair? - WorldAtlas Ginger hair: 13 fascinating facts about redheads (cosmopolitan.com) Red hair - Wikipedia
Missä kirjassa kerrotaan miten hollantilainen tulppaaninviljelijä saa vihiä erikoisen lajikkeen sipullista ja lähettää apupoikansa noutamaan sen, mutta poika… 261 Kirja saattaa olla englantilaisen Deborah Moggachin (s. 1948) romaani Tulppaanikuume (WSOY 2000, suom. Irmeli Ruuska). Kirjan pohjalta on filmattu muutama vuosi sitten myös elokuva. Tässä tietoa kirjasta Kirjasammon sivuilta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_8398 EVLI:n sijoitusblogissa on lisätietoa tulppaanimaniasta ja ilmeisestä tositapahtumasta kun merimies söi tulppaanin sipulin ja tuomittiin oikeudessa: https://www.evli.com/blog/vieläkö-muistat-tulppaanimanian Kallein tulppaani oli varmaankin Semper Augustus -lajike, jonka raidallisuus johtui ilmeisesti virustaudista.
1. Esivanhempani asuivat 1862 Helsingissä osoitteessa Läntinen Heikinkatu 7. Mikä tämä osoite olisi nykyisellä Mannerheimintiellä? 2. Kirjassa "Puhvelista… 322 Asiaa voi selvittää vaikka Helsingin kaupunginarkiston Sinetti-järjestelmän kautta. Sieltä voi etsiä digitoituja Helsinki-karttoja eri ajoilta. Kaikissa kartoissa ei toki ole katunumeroita. Korttelien numerot näkyvät useammissa kartoissa, mutta osa kartoista on luonnoksia, joissa ei ole tarkkoja osoitteita. Haun voi kohdistaa tiettyyn aikaan ja hakutuloksen voi rajata karttoihin.  Esimerkiksi kartat vuosilta 1820 -1880: Http://yksa.disec.fi/Yksa4/search/HELKA/?search.fields%5Btype%5D.values=Map&search.fields%5BtemporalYear%5D.value=1820&search.fields%5BtemporalYear%5D.endValue=1880   Läntinen ja Itäinen Heikinkatu olivat 1800-luvulla erottajalta nykyisen Kansallismuseon aseudulle johtavan esplandityyppisen kadun...
Luin joskus lapsena/nuorena kirjan, joka käsitteli Pohjois-Irlannin tilannetta; protestanttien ja katolisten taisteluja. Kirjan päählöinä olivat nuoret nimeltä… 158 Kyseessä on Joan Lingardin teos Heinäkuun kahdestoista (The twelft day of July, suom. Tutteli Lindberg, Otava, 1974). Voit lukea kuvauksen teoksesta alla olevasta linkistä Kirjasampoon: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au1bb6a0e1-58ea-4e60-b745-c… Ja täältä voit tarkistaa teoksen saatavuuden alueesi verkkokirjastossa: https://finna.fi/Record/lumme.1140100  
Milloin kirja seitsemän tassua ja penny viidakon lait, ilmestyi? saisinko päivämäärän. Kiitos! 134 Tarkkaa ilmestymispäivämäärää ei löydy, mutta kirja on ilmestynyt 2008 viikolla 24 eli kesäkuussa - ks. aikaisempi vastaus tuolta vuodelta.
Oli rinnalla tyttöni mun ja me vaivuimme haaveiluhun,mutta laukaus yllätti mun....Valssin nimi ja esittäjä 220 Valitettavasti emme tunnistaneet kyseistä laulua. Toivottavasti joku kysymyksen lukija tunnistaa sen. Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Mistä voisin löytää Johannes Linnankosken kuunnelman Taistelu Heikkilän talosta? Etsin nimenomaan kirjoitettua versiota, en äänitettä. Tiedän sen löytyvän… 240 Radioteatterin kantaviin voimiin kuulunut Antero Alpola käsikirjoitti Johannes Linnankosken novelliin perustuvan kuunnelman Taistelu Heikkilän talosta. Kuunnelman teksti on julkaistu ainakin kokoomateoksessa Parhaat suomalaiset radiokuunnelmat 1948-1949. Teosta on saatavissa Outi-kirjastoita.  Outi-kirjastojen hakutulos Kuunnelman arkistotiedot Taustatietoja Yle Areenassa    
Mitä suolaa kestaviä rannikkokasveja kasvaa lämpimien maiden merenrannoilla ja kuinka paljon ne haihduttaisivat vettä mikäli kuiville alueille tehtäisiin… 1153 Tavallisia maalla esiintyviä kasveja ei juurikaan voi kastella merivedellä. Itämeren veden suolaisuus on pieni etenkin rannikoilla ja vettä voi käyttää silloin tällöin tilapäiseen kasteluun. Suomenlahdella ja Pohjanlahdella veden suolapitoisuus alle 0,5 %. Välimeren vesi taas on hyvin suolaista. Suolapitoisuus meren länsiosissa on n. 3,6 % ja itäosissa 3,9 %. https://www.ymparisto.fi/fi-fi/asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_a… https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4limeri Merenrannikoiden ja suistojen mangrovekasvit kykenevät poistamaan rannikkovesien sisältämää suolaa ”hikoilemalla” sitä lehdissä olevien rauhasien kautta tai varastoimaan sitä osin kuoreensa ja tilapäisesti lehtiin. Mangrovea ei esiinny Välimeren...
Etsin lasten satukirjaa, aika vanha ehkä 80-90luku. Kansi oli sininen ja kirja paksu, monta tarinaa, kannessa ehkä keltainen nalle en oikein muista? Kirjassa… 178 Hei! Kuvauksen perusteella lastenosastomme asiantuntijat päättelivät, että kyse saattaisi olla tästä teoksesta: Hayes, Barbara & John Atstrop: Nallekarhun iltasatuja (Tammi, 1986). Kirjan kansi on kirkkaan sininen ja keskellä kuvassa on keltainen nalle lukemassa kirjaa. Kirjassa on satu vuoden jokaiselle päivälle ja siinä on 224 sivua. Kannessa on myös pienempi kuva Prinsessa ja herne -sadun kuvituksesta. Teos on Porin pääkirjaston kokoelmissa. Tässä vielä linkki kirjaan: https://satakirjastot.finna.fi/Record/satakirjastot.90483
Monet firmat pyytävät asiakaspalautetta (kiitokset, moitteet, kehitysehdotukset yms). Löytyykö jostain tietoa mitä asioita on muutettu palautteen johdosta… 215 Aiheesta kirjoitettuja kirjoja voi hakea seuraavilla hakusanoilla: asiakaslähtöisyys, asiakaskokemus, kehittäminen, vuorovaikutus.  Helmet-sivuilla nostettiin aivan äskettäin verkkomaksaminen näkyvämmälle paikalle, koska siitä tuli paljon kysymyksiä eikä sitä löydetty. Taskukirjastoon tuotiin noudettavien varausten hyllypaikat Espoosta löysimme mm. seuraavia esimerkkejä:  Kalajärven ja Kauklahden nuortenosastot on äskettäin remontoitu ja kalustettu uudelleen Entressen kirjastoon saatiin lukusali Laaksolahden kirjastoon perustettiin lankojen vaihtokori Hankimme jatkuvasti aineistoa hankintatoiveiden perusteella, kirjojen lisäksi mm. roskapihdit ja frisbee-kiekkosetit Karaokelaitteisto hankittiin myös...
Voiko Helmetissä hakea jotenkin uusia kirjoja, mitkä ovat vasta tulossa kirjastoihin? Näitä löytyy joskus (vahingossa) kirjoja selatessa, niistä mainitaan… 257 Tulossa olevia kirjoja voi Helmetissä hakea seuraavasti: valitse tarkennettu haku. Laita hakulaatikkoon asteriski (*), valitse kokoelma-valikosta "Tulossa kirjastoon" ja kieli- ja aineisto-valikoista halutut valinnat. 
Etsin kirjoja maahisista tai luonnon mystiikasta 409 Lauri Simonsuurin toimittamaan Myytillisiä tarinoita -teokseen (SKS) on koottu vanhan kansan tarinoita kummituksista, haltioista, peikoista ja muista yliluonnollisista olennoista. Kirja ilmestyi alun perin vuonna 1947, ja siitä on otettu useita uusia painoksia. Uno Harvan Suomalainen muinaisusko (SKS) käsittelee suomalaista kansanuskoa ja mytologiaa. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1948, ja siitä on otettu uusi painos 2018. Elina Rannan Haltijoitten mailla, maahisten majoissa : maan, metsän, veden ja vuoren väki (WSOY, 1996) kertoo vanhoista suomalaisesta taruolennoista ja myyteistä. Nina Haikon ja Minna Lämsän Pieni maahiskirja (Kustannus-Puntsi, 2002) on graafisen suunnittelun opinnäytetyönä syntynyt kirja, jonka tarinat ovat peräisin...