Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Onko missään huumeidenkäyttäjien erilaiset avustustoimenpiteet vähentäneet huumeidenkäyttäjämääriä? 99 Kysymykseesi pitäisi etsiä vastausta analysoimalla tilastoja ammattitaitoisesti eli verrata eri maiden käyttäjien määriä vallitsevaan huumepolitiikkaan ja vieroitusmenetelmiin sekä uusien käyttäjien määriin. Koska rahkeeni eivät riitä tähän, etsin joitakin lähteitä, joiden perusteella voit etsiä vastausta. Portugalissa kaikki huumausaineet on dekriminalisoitu vuonna 2001, eli niiden käytöstä ei seuraa rangaistusta. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että huumeiden käyttö ei ole pitkällä aikavälillä kasvanut ja huumeiden aiheuttamat terveys- ja sosiaaliset ongelmat ovat vähentyneet. Huumeiden käyttäjien määrä on säilynyt Portugalissa suunnilleen samana tai vähentynyt hieman verrattuna muihin EU-maihin. Sen sijaan huumeiden käyttöön...
Tarvitsisin apua erään kirjan nimen selvittämisessä. Muutama vuosi sitten se oli meillä lainassa, ja pidimme siitä kovasti. Emme vain muista nimeä niin emme… 265 Kaivattu kirja on Susan Wojciechowskin Joonaksen jouluihme.
Kuka peri Freddie Mercuryn ? 1322 Valtaosan Mercuryn vuonna 1992 yli 60 miljoonan markan arvoiseksi arvioidusta omaisuudesta (lähes 15 miljoonaa nykyeuroa) peri hänen ystävättärensä Mary Austin. Austin sai Mercuryn Lontoon-talon irtaimistoineen sekä 50% varallisuudesta. Jäljelle jääneestä puolikkaasta 25% meni laulajan vanhemmille ja 25% hänen sisarelleen. Mercury jakoi testamentillaan rahaa myös rakastajalleen, ystävilleen ja työntekijöilleen. Esimerkiksi Jim Hutton, Mercuryn rakastaja vuodesta 1985 hänen kuolemaansa saakka, sai 500 000 puntaa. Saman verran saivat hänen henkilökohtainen avustajansa Peter Freestone ja entinen poikaystävä Joe Fanelli. Ystävätär peri Freddie Mercuryn. HS 24.5.1992 Laura Jackson, Freddie Mercury : elämäkerta 
Missä laulussa lauletaan kolmannesta kadonneesta kauppalistasta ja siitä että joulukinkku jäi viime tinkaan? 475 Laulu on nimeltään "Siitä tuntee joulun". Se alkaa: "Mistä tuntee joulun?" Sen on säveltänyt ja sanoittanut Kari Tuomisaari. Brita Koivunen levytti laulun vuonna 1964. Laulu sisältyy esimerkiksi "Suuren toivelaulukirjan" osaan 12.  
Kysyisin vanhanajan laululeikinsanatkokonaisuudessaan. Laulu alkaa: " Nyt on meillä, nyt on meillä hetki herttainen, talven teillä talven teillä juhla........ 245 Tätä leikkilaulua on kysytty palstalla aikaisemminikin. Vastaus kuului näin: Joululaulu "Pieni joululeikki" (Maijan ja Kallen piirilaulu) löytyy esim. Elsa Kojon kirjasta "Suuri joululaulukirja" sivulta 124. Laulu alkaa sanoilla Nyt on meillä, nyt on meillä hetki herttainen. Laulun sävelmä muistuttaa lauluja "Ukko Nooa" ja "Karhu nukkuu". Laulussa on neljä säkeistöä. Säveltäjä on Bellman, Carl Michael. Tässä tapauksessa kyseisen laulun sovittaja on Joonas Kokkonen. Vastattu 2005 Suuri joululaulukirja löytyy Anders-kirjastojen kokoelmista.  
Olen lukenut, että Pitkänniemen sairaalan hautausmaalla sijaitseva Emil Nordstömin hautakivi olisi hautausmaan erikoisin hauta. Tuon henkilön sukunimen… 459 Pitkäniemen hautausmaan "erikoisimmaksi" esikuntakapteeni Nordströmin hautakiven tehnee sen pannumyssyn mieleen tuova kulmikkuutta välttelevä muoto. nordstrom.JPG (442×591) (ateistit.fi)
Alle 200-sivuinen sota-aiheinen kirja 8.-luokkalaiselle? 337 Tältä Kirjasampon listalta löytyy sota-aiheisia teoksia, joista useat ovat alle 200 sivua tai lähellä sitä: https://www.kirjasampo.fi/fi/node/11473 8-luokkalaiselle sopisi myös: Bradbury, Ray: Fahrenheit 451 (193 sivua) Boyne, John: Poika raidallisessa pyjamassa (206 sivua) Remarque, Erich Maria: Länsirintamalta ei mitään uutta (222 sivua) Sivumäärät voivat vaihdella, painoksesta riippuen.      
Olen 80 -luvun alussa lukenut lastenkirjaa, jonka päähenkilö oli sinipunakynä. Piirroskuvitus oli muistaakseni mustavalkoinen ja tarina eteni niin, että kynä… 249 Etsitty kirja saattaisi olla Camilla Gripen Kynänpätkä (Kirjalito, 1977). Siinä Kaisalla on isoisältä saatu kynäkotelo ja siellä kynänpätkä, jonka toinen pää on sininen, toinen punainen. Äiti lainaa kynää ja panee alulle tapahtumasarjan, jossa kynä kiertää henkilöltä toiselle - opettajan käsissäkin se käy. Lopulta kynänpätkä päätyy Tiina-nimiselle tytölle, joka kohtaa Kaisan... https://www.kirjastot.fi/kysy/luin-lapsena-mummulassa-1980-luvulla?language_content_entity=fi
Onko Stefan Zweigia käännetty suomeksi? 404 Zweigiltä on suomennettu seuraavat teokset (suluissa suomenkielisen laitoksen julkaisuvuosi, hakasuluissa alkuperäinen saksankielinen nimi): Amok (2017) [Der Amokläufer] Balzac : suuren kirjailijan elämä (1948) [Balzac : der Roman seines Lebens] Eilispäivän maailma : erään eurooppalaisen muistelmia (1945) [Die Welt von gestern : Erinnerungen eines Europäers] Hairahduksen hetki (1929) [Vierundzwanzig Stunden aus dem Leben einer Frau] Ihmiskunnan tähtihetkiä : yksitoista historiallista pienoiskuvaa (1953) [Sternstunden der Menschheit] Maghellanes : historian rohkein purjehdus (1938) [Magellan : der Mann und seine Tat] Malttamaton sydän (1965) [Ungeduld des Herzens] Maria Stuart : elämäkertaromaani (1954) Marie Antoinette (1952)...
Montako helle- ja pakkaspäivää Suomessa ja Isossa-Britanniassa on yleensä vuodessa? 1516 Helle- ja pakkaspäivien määrä vaihtelee kovasti vuosittain. Suomen pituus vaikuttaa siihen, ettei keskimääräisiä lukemia oikein saa annettua. Ilmatieteen laitos on tehnyt Tilastoja hellepäivistä 1991- 2020 https://www.ilmatieteenlaitos.fi/helletilastot Niiden perusteella Etelä-suomessa on 14-16 hellepäivää ja Pohjois-Suomessa 0-8 hellepäivää. Pakkaspäivien keskimääräistä lukua on vieläkin vaikeampi arvioida. Ilmatieteen laitos ilmoittaakin tilastoissaan vain termisen talven alku ja päättymispäivät tai yhtäjaksoisten pakkaskausien lukumäärät. Talvitilastot ja Pakkastilastot. Suomen ja Iso-Britannian tilastot eivät ole aivan samalla tavalla laskettuja, joten niiden vertailu voi olla vaikeaa. Päivälämpötilat keskimäärin 2014-...
Osakeyhtiölaki velvoittaa pitämään osakasluetteloa, josta ilmenee omistajat ja heidän osuutensa omistuksesta. Onko tämä prosenttiosuus esim. tilanteessa, jossa… 893 Hei!  Vastauksen alkuun on mainittava, että vastaajalla ei ole pätevyyttä vastata oikeustieteellisiin kysymyksiin, joten vastaus annetaan hyvin yleisellä tasolla, julkisiin lähdeaineistoihin viitaten.  Osakeyhtiölain 21.7.2006/624 kolmannen (3) luvun pykälässä 15 sanotaan osakasluettelosta seuraavasti:   "Osakasluettelo  Jos yhtiön osakkeita ei ole liitetty arvo-osuusjärjestelmään, hallituksen on pidettävä osakkeista ja niiden omistajista luetteloa (osakasluettelo), johon merkitään kunkin osakkeenomistajan nimi ja osoite sekä yksilöityjen osakkeiden tai osakekirjojen lukumäärä osakelajeittain ja osakkeiden antamispäivä. Osakasluetteloon on merkittävä myös muut erot osakkeiden tuottamissa oikeuksissa ja...
Lapsuudessani joskus 1960-luvulla sain luettavakseni kuvakirjan, jonka kuvien viehkeys syöpyi mielleeni. Lienee ollut ensimmäisiä lapsille suunnattuja… 274 Etsitty kirja lienee František Hrubínin Vuokko ja talvinoita (Kansankulttuuri, 1966). Finna | Vuokko ja talvinoita
Mistä tulee sanonta istu ja pala? Se esiintyy esimerkiksi A. Kiven teoksessa Seitsemän veljestä useita kertoja. 3033 Outi Lauhakankaan Svengaa kuin hirvi : sanontojen kootut selitykset tarjoaa sanonnan taustaksi kielellistä väärinkäsitystä: "joku ruotsinkielinen on kehottanut vierasta istumaan ja polttamaan savukkeen mutta vahingossa onkin kehottanut häntä istumaan ja palamaan".
Onko tietoa missä Kauniit & Rohkeat jaksossa Bill löytää Katien piilottamat valvontakamerat? 164 Tämä tapahtuu 26. kauden jaksossa S26E154, joka on alun perin esitetty elokuun 8. päivänä 2013. Soapcentral.com-sivusto: https://www.soapcentral.com/bb/recaps/2013/130805.php Tvdb.com-sivusto: https://thetvdb.com/series/the-bold-and-the-beautiful/seasons/official/…
Kysyisin kirkollisista AVIOLIITTOKUULUTUKSISTA: Mitä kuulutuksissa on niin salaista, että seurakunnat eivät anna niitä tietoja pyydettäessä. Kysyin itse… 273 Tätä on kysytty aiemminkin ja kopioinkin tähän osan silloisesta vastauksesta: "Kyselin asiaa hieman eri seurakunnista.  Ennen vanhaan ei kuulutusten ottamiseen useinkaan kyselty kirjallisia lupia, vaan asiasta sovittiin suullisesti. Siksi kuulutuspäivämäärätkään eivät aina tulleet kirjatuiksi mihinkään.  Toisaalta taas Kirkkohallituksen rajaus on tietosuojalain mukainen ja sen noudattamisessa ei voi olla poikkeamia. "Avioliiton esteiden tutkintaan liittyviä asiakirjoja säilytetään 10 vuotta, mutta kihlakumppaneille annettava todistus esteiden tutkinnasta ja vihkijän tekemä vihkimisilmoitus säilytetään pysyvästi." Tämänkin takia kuulutusten päivämäärät ja niihin liittyvät tiedot on jo hävitetty.  https://evl.fi/...
Elena Ferranten kirjojen tapahtumapaikat 782 Elena Ferranten romaanien tapahtumapaikoista löytyy etenkin englanniksi tietoa monilta nettisivuilta. Visit Naples: https://www.visitnaples.eu/en/neapolitanity/discover-naples/the-places-… Passion Passport: https://passionpassport.com/elena-ferrante-tour-naples/ Travel+Leisure: https://www.travelandleisure.com/culture-design/books/elena-ferrante-it… Suomeksi löytyy ainakin Meriharakka-matkablogin kuvaus: https://meriharakka.net/2021/11/03/loistava-ystavani-sarjan-napoli-ja-i… Tietoa TV-sarjan kuvauspaikoista: AFAR.com: https://www.afar.com/magazine/how-to-experience-elena-ferrantes-naples-…
Muistan lukeneeni tarinan jossa nuori tyttö ja isoäiti leipoo maustekakkuja joulun alla, tämä saattoi olla osa jotain novellikokoelmaa. Osaisitteko kertoa mikä… 231 Hei, Kovasti vaikuttaa Truman Capotelta, vaikka ihan kaikki detaljit eivät täsmää. Teos Aamiainen Tiffanyllä sisältää myös muutaman novellin. Novellissa "Joulumuisto" tekevät pikkupoika ja isoäiti(tai joku muu iäkäs nainen) tekevät jouluisia pähkinä/hedelmä-kakkuja, jotka sitten lahjoittavat joulun hengessä. Vaikka kyseessä ei olisikaan tämä, kannattaa tarina ehdottomasti lukea. Novelli löytyy myös kokoelmasta Amerikkalaisia kertojia : valikoima Yhdysvaltain kirjallisuutta (Tammi, 1959).
Englantilaisen joululaulun Twelve Days of Christmas suomenkielistä versiota ei löydy mistään. Muistaakseni olen kuullut sen jonkun sopraanon esittämänä… 2665 Suomeksi englantilainen joululaulu Twelve Days of Christmas tunnetaan nimellä Joulun kaksitoista heilaa. Suomenkieliset sanat ovat tehneet Juha Vainio ja Jukka Virtanen. Laulu alkaa sanoin "Lupas jouluksi heilani mulle hymyten: saat sormuksen kultaisen" ja jatkuu siis kertoen siitä, mitä kukin heila lupasi jouluksi. Joulun kaksitoista heilaa-laulun sanat sisältyvät muun muassa nuottijulkaisuihin Suuri toivelaulukirja 10 (1993) ja Kultainen joululaulukirja (2016). Laulu on kuultavissa ääniteellä Joulun aika (1986) Maija Hapuojan tulkitsemana, mutta äänitettä on vain c-kasettina ja LP-levynä. https://www.helmet.fi/fi-FI https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.4688221 https://www.finna.fi/ https://www....
Kun heität löylyä niin kummalla tulee kuumemmat löylyt..jääkylmällä vai kuumalla vedellä..tarkkavastaus 662 Saunomiseen liittyvissä ohjeissa neuvotaan usein heittämään kiukaalle lämmintä vettä. Kovassa käytössä olevissa saunoissa tätä ohjetta yleensä noudatetaankin. Kotisaunoissa se menettää osin merkityksensä. – Taustalla on ajatus, että kylmä vesi voi rapauttaa kiuaskiviä nopeammin. Tavalliselle saunojalle, joka ei useita kertoja viikossa merkittäviä määriä sauno, ei ole merkitystä, miten kylmää tai kuumaa vesi on. Kunhan nyt ei ihan jääkalikoita kiukaalle heittele, toteaa Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Katariina Styrman. Veden lämpötilalla ei käytännössä ole Styrmanin mukaan merkitystä löylyn laatuun. Sillä on kuitenkin väliä, minkälaista vettä kiukaalle heittää. – Veden on oltava puhdasta, eli vesijohtovettä olisi hyvä käyttää. Jos...
Haluaisin matkustaa USA ja haluaisin tietää mitä vaaditaan pääsystä USA:n! Viisumia ym....onko este jos olen saannut n.17v sitten törkeän H..eli tötkeähuumaus… 365 Viisumeista, oleskelu- ja työluvista sekä tullimääräyksistä saat tietoa kohdemaan viranomaiselta. Tarvitsemasi ajantasaiset tiedot  kysymyksiisi saat Usan Suomen suurlähetystöstä  (Embassy of the United States of America, Helsinki),sähköpostiosoite: helsinkiprotocol@state.gov.