Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi toisen asteen oppilaitoksesta (lukio tai ammattikoulu) valmistunut henkilö tunnustaisi valmistumisen jälkeen luntanneensa… 526 Tällaisen epärehellisyyden ja sen paljastumisen seurauksista emme löytäneet tietoa, mutta viime vuosina on uutisoitu useammastakin  tapauksesta, joissa osa korkeakoulututkinnosta on paljastunut plagioiduksi.  Alla linkkejä muutamaan tapauksen esittelyyn Ylen uutisissa (16.5.2016), Savon Sanomissa (7.3.2016)  ja Alma Talentin sivuilla (16.9.2019): KHO perui vilppiin perustuneen maisterintutkinnon – ura fyysikkona tyssäsi | Yle Uutiset | yle.fi  Lakimiehen pelko: Onko Suomessa kohta valemaistereita? | Teemat | Savon Sanomat KHO:n äänestysratkaisu: Opinnäytetyössä ilmennyt plagiointi ei antanut syytä tutkintotodistuksen peruuttamiseen - Alma Talent
Mikähän on elokuvan nimi jossa joukko nuoria lähtee merelle ja päättävät jäädä hyppimään veneestä mereen? Pian kaikki ovat meressä eivätkä pääse takaisin… 379 Tuntomerkkien perusteella kyseessä voisi olla Hans Hornin vuonna 2006 ohjaama elokuva Open Water 2: Adrift. Juonikuvauksen mukaan joukko nuoria aikuisia purjehtii avomerelle, jossa he hyppäävät alukselta uimaan. Kaikkien ollessa vedessä he kuitenkin havaitsevat, etteivät muistaneet laskea tikkaita ylösnousua varten, jonka jälkeen alkaa kamppailu selviämisestä. Lisätietoja elokuvasta myös esimerkiksi englanninkieliseltä Wikipedia-sivulta.
Mistä Helsingistä tai nettikaupasta voi ostaa scratch paperia? 673 Helsingissä toimivien askarteluliikkeiden sivuilta en vielä löytänyt papereita, mutta niiden tulo kauppoihin lienee vain ajan kysymys. Kannattaa kysellä esim. Sinellista, Hobby pointista tai Askarellista. Scratch paperia tai Raaputuspaperia/Raapekartonkia voi ostaa esim. Heureka Shopista, Fruugo.fi,  Konsta shopista, Lelukauppa Partaselta, CDON.comista sekä Allomaari.netistä Askartelu aitta myy valmiiden kuvien paketteja. Lumikellot.fi myy valkoista tekstin piilottavaa raaputuspaperia.(salaviesteihin?) Tietenkin myös Amazon.com ja Alibaba myyvät papereita, mutta kannattaa muistaa mahdolliset tullimaksut Euroopan ulkopuolelta.
Koska koulut alkavat helsingissä nyt syksyllä 2021? alkavatko ruotsinkielisetkin samana päivänä? kiitos vastauksesta. 300 Helsingin kaupungin suomenkieliset peruskoulut ja lukiot aloittavat lukukautensa  keskiviikkona 11.8. Ruotsinkielisissä kouluissa lukukausi alkaa maanantaina 16.8. Lisää tietoa Helsingin kaupungin sivuilta: Koulujen työ- ja loma-ajat | Helsingin kaupunki
Haluaisin kauniin, tunteellisen, rakkaudesta kertovan lämpimän runon esitettäväksi nimiäisissä 621 Sopivaa runoa voisi etsiä esim. seuraavista kokoelmista, joihin on koottu isovanhemmuudesta ja lapsenlapsista kertovia runoja: Onnellinen päivä : runoja lapsista (Gummerus, 2013) Pää tallella : runoja ikääntyville (LK-kirjat, 2008) Runo puhuu lapsesta (Kirjapaja, 1984)  
Trina Taipale näytteli vuosina 1948-1949 ainakin elokuvissa Laitakaupungin laulu ja Prinsessa Ruusunen. Hän oli myös balettitanssija ja esiintyi… 1390 Valitettavasti ei syntymä- tai kuolintietoja löytynyt kirjoista tai tietokannoista. Kirjasta Suomen kansallisfilmografia (osa 4, vuodet 1948-1952) ilmenee, että Trina Taipale esitti Laitakaupungin laulu -elokuvassa (1948) Railia, Hanskin tytärtä ja Prinsessa Ruusunen -elokuvassa (1949) Tähdetärtä ja sairaanhoitajaa Vain kaksi tuntia -elokuvassa (1949). Ruma Elsa -elokuvassa (1949) hänet mainitaan nimeltä näyttelijäluettelossa, mutta roolia ei ole tarkemmin nimetty. IMDB (International Movie Database) sisältää tiedon, jonka mukaan hän löytyy omana itsenään 7-minuuttisesta Jussit on jaettu ja juhlittu -lyhytdokumentista, jolla on alaotsikko "Välähdyksiä Filmijournalistit r.y:n kunniapalkintojen jakotilaisuudesta 14.V.1948". ...
Espoon puolella voi kuulemma itse laittaa rahaa "tilille" kun tulostaa jotain kirjastossa. Miksi Helsingissä ei voi? Pitää aina pyytää henk.kuntaa apuun. 166 Espoo ja Helsinki käyttävät täysin eri tulostusohjelmaa. Espoo otti juuri hiljattain käyttöön aivan uuden Princh-tulostusohjelman, kun taas Helsingin kirjastoissa on käytössä vanha, jo vuosia sitten käyttöön otettu Papercut-tulostusohjelma. Espoon käyttämässä uudessa ohjelmassa tosiaan on mahdollisuus maksaa itse etukäteen pankkikortilla, MobilePaylla tai PayPalilla, mutta Helsingin vanhassa Papercutissa sellaista mahdollisuutta ei ole, eikä siihen sellaista saada jälkikäteen liitettyä.Tilanne voi muuttua vain jos Helsinki jossain vaiheessa uusii tuon tulostusohjelmansa.
Olen kuullut kerrottavan, että Neuvostoliitto olisi vaatinut Suomelta sotakorvauksiksi toimitettujen laivojen saunoihin kupariset lauteet. Onkohan tässä mitään… 2182 Sotakorvauskuunareita tutkinut Sirpa Wahlqvist mainitsee tarinan väitöskirjassaan. Tarinaa kerrottiin jo kuunariajalla, mutta sen todenperäisyyttä ei tiedetä. Wahlqvist arvelee tarinan kertovan työntekijöiden suhtautumisesta venäläisiin, joita ei sopinut sotakorvausaikana avoimesti arvostella. Mikko Uola on Hollming Oy:n historiikissaan myös epäillyt tarinan todenperäisyyttä, ja hänen mukaansa se onkin lähtöisin saunojen seiniin puupaneloinnin alle tulleista kuparilevyistä. Uola, M. (2001). Hollming 1945-2000: Sotakorvausveistämöstä monialakonserniksi. Hollming. Wahlqvist, S. (2012). Sydämellä rakennetut seililaivat. Sotakorvauskuunareiden rakentaminen ja rakentajat F.W. Hollming Oy: N telakalla Raumalla 1945–1952. Turun yliopisto....
Kuinka moni Suomessa koronaan kuollut on ollut kokonaan rokottamaton versus kuinka monella on ollut ainakin yksi rokote? 699 Tilastoja asiasta ei ainakaan vielä liene. Yle uutisoi huhtikuussa (28.4.2021) mm., että HUS:n alueella on yksittäisiä hoivalaitoksissa menehtyneitä ikääntyneitä rokotettuja asukkaita. Uutisen voi lukea alta: Koronavirukseen on kuollut Suomessa myös rokotuksen saaneita ihmisiä – HUSin lääkäri: "Tiedossa on hoivalaitoksissa menehtyneitä" | Yle Uutiset | yle.fi Toinen Ylen uutinen (9.7.2021) kertoo, että alustavan aineiston mukaan Yhdysvalloissa viime kuukausina lähes kaikki, eli 99,5 prosenttia,  koronaan kuolleista ovat olleet rokottamattomia: Yhdysvalloissa koronarokote on pelastanut satojen tuhansien hengen – koronaan kuolleet ovat nyt lähes yksinomaa rokottamattomia | Yle Uutiset | yle.fi  
Mitä asemamiehen ammatissa tehtiin 1930-luvulla? Oliko se eri työ kuin vaihdemiehellä? 1057 Asema-, vaihde- ja junamiehillä oli kaikilla omat tehtävänsä. Asemamiesten työnkuva vaihteli jonkin verran asemasta ja sen koosta riippuen. Vaatimattomammilla liikennepaikoilla, joilla ei ollut paljon henkilökuntaa, ei voitu tiukasti pitää kiinni siitä, mitä itse kunkin virkatehtäviin kuului. Asemamies oli eräänlainen aseman yleismies, jonka tehtäviin kuului ottaa vastaan junasta saapuva tavara, siirtää se vaunusta laiturille ja edelleen varastoon sekä vastaanottaa ja kuormata junaan asemalta lähtevä tavara. Asemamies oli vastuussa aseman varastossa olevasta tavarasta luovutukseen saakka. Myös matkatavaroiden vastaanotto ja luovutus kuului asemamiehen tehtäviin, ja toisinaan asemamies tuurasi junamiestä. Vastaavasti junahenkilökuntaan...
Olen vuosiakausia miettinyt, että mikä kirja äitini kirjahyllyssä oli. Kirja ei muistaakseni ollut kovin paksu ja kannessa oli pässi, joka oli kuitenkin… 187 Emme valitettavasti saaneet selville kysymääsi kirjaa. Kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasammossa on kansikuvahaku, josta voi etsiä kirjan kantta sopivilla hakusanoilla, mutta ainakaan haku sanoilla pässi tai lammas ei mielestämme tuonut kysymääsi kirjaa esille. Alla linkit hakutuloksiin: https://www.kirjasampo.fi/fi/coversearch?s=p%C3%A4ssi&o=title_asc https://www.kirjasampo.fi/fi/coversearch?s=lammas&o=title_asc  
Ilmestyykö Anneli Kivelältä enää Katajamäki-romaanrja ? Niitä aina odottaa, ihana sarja. 373 Kariston syksyn uutuuslistalla ei ole uutta Katajamäki-kirjaa, eikä pikaisella tiedonhaulla löytynyt tietoa uuden teoksen julkaisuajankohdasta - tosin ei ole myöskään kirjoitettu, että Kivelä olisi lopettamassa sarjaansa. Ajanmukaisimman tiedon saa tiedustelemalla asiaa suoraan Kivelän kustantajalta, Kariston asiakaspalvelun yhteystiedot löytyvät kustantamon sivujen alalaidasta osoitteesta https://www.karisto.fi/
Nyt on haussa vanha elokuva tai tv-sarjan jakso, jossa esiintyi Sielujen lähde/kaivo ja Ranskan kuninkaan (ehkä Filip IV) haamu/henki. Joku henkilöistä oli… 308 Valitettavasti ei selvinnyt mistä elokuvasta tai tv-sarjasta on kyse. Tunnistaisiko joku lukijoista sen?
Miten selvitetään, mikä on jonkin aineen puoliintumisaika? Miten on esim. saatu laskettua, että uraanin isotooppi 235U puoliintumisaika on noin 700 miljoonaa… 291 Löydät aineen puoliintumisen laskukaavan lukion laajan matematiikan oppikirjoista, katso esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmista löytyvistä teoksista  Heikki Lehto, Raimo Havukainen, Jukka Maalampi ja Janna Leskinen: Fysiikka 8 (2012), s. 133-134 tai Jukka Hatakka, Heikki Saari, Jarmo Sirviö, Jouni Viiri, Sari Yrjänäinen: Physica – aine ja säteily (2012), s. 95.  
Eri tapahtumat tarvitsevat vapaaehtoisia avuksi. Mutta missä he kertovat tästä tarpeesta? Olisin valmis, mutta en löydä kaikkia tapahtumia ja avunpyytöjä. Onko… 220 Vapaaehtoisia palveluja tarjoavien kannattaa olla yhteydessä tapahtumien järjestäjään ja kysyä heidän avun tarpeestaan. Alla on linkkejä erilaisten tapahtumien järjestäjiin sekä kulttuuritapahtumiin. Linkeistä avautuu sivuja, joilta yhteystiedot löytyvät.  Kysymyksessä ei oltu rajoitettu minkälaisiin tapahtumiin apua tarjotaan tai minkälaista apua tarjotaan, joten alla olevat linkitkin ovat sisällöltään "laidasta laitaan" . Toivottavasti linkkien avulla löytyy sopivia tapahtumia, joihin voi tarjota apuaan.   https://www.kulttuuriespoo.fi/       Kulttuuriespoon sähköpostiosoite kulttuuriespoo@espoo.fi Festivaaleja ja tapahtumia Suomessa  (ota yhteyttä järjestäjään linkkien kautta) -->...
Luetaanko vihreät Suomessa vasemmistoon, keskustaan vai oikeistoon? 6096 Vihreitä ei ole aivan helppoa sijoittaa perinteiselle vasemmisto-oikeisto-akselille. Kun puolueen aktiiveilta sen alkuaikoina tiedusteltiin vihreiden suhteesta poliittisiin aatteisiin, juuri kukaan ei halunnut sijoittaa vihreitä sen enempää vasemmistoon kuin oikeistoonkaan; muutama sijoitti vihreät keskustaan. Aiheesta paljon kirjoittanut puolueen entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara on määritellyt vihreät porvarilliseksi vasemmistopuolueeksi. Porvarillisella Soininvaara tarkoittaa sitä, ettei puolue nojaa toiminnassaan ammattiyhdistysliikkeeseen, ei käytä itsetarkoituksellisesti vasemmistolaisittain leimautunutta terminologiaa sekä tavoittelee kannattajakuntaansa myös koulutettua keskiluokkaa. Soininvaaran mukaan hyvä esimerkki...
Löytyykö jostain Aaro Hellaakosken tämän runon englanninnos: Jos on sinua niin kuin minua kiskottu kahtaalle, uuvuksiin, tietänet senkin: uupuenkin alati… 366 Runoa ei näytä suomennetun. FILIn (Finnish Literature Exchange) käännöstietokannan mukaan Hellaakoskea on englanninnettu neljään teokseen, jotka ovat Salt of Pleasure (1983), Finnish Odyssey (1975), Camera Poetica - Finland (2012) ja Whispering Birches (2014). Etsittyä runoa ei löytynyt niistä eikä Books from Finlandin numerosta 2/2007, johon Herbert Lomas on kääntänyt valikoiman Hellaakosken runoja.
Etsin Heli Laaksosen runoa, missä mainitaan jotenkin tyyliin "sen talon päällä oli niin kaunis (hauska tms) pilvi", olikohan kyse talon ostamisesta... 330 Pilveä siinä ei mainita, mutta mieleen tulee Sulavoi-kokoelman runo Näyttö klo 14.30, jossa ollaan asuntokaupoilla, ja kaikki on Eerikin silmissä kivaa, viahkoa, sympaattista, ihanaa ja hianoa - kun on tullut pussailtua "kahte saak / Kaarinan kans peito al".
Miksi rannekelloa pidetään tavallisesti vasemmassa ranteessa? 714 Se, että vasemmasta on tullut "oikea" käsi pitää rannekelloa, juontaa juurensa ihmisten oikeakätiseen enemmistöön (85-90%). Perinteiset mekaaniset rannekellot suunniteltiin oikeakätiselle käyttäjälle: vetonuppi oli kello kolmen kohdalla, ja kun kelloa piti vasemmassa kädessä, se oli helppo vetää ja asettaa oikeaan aikaan oikealla kädellä poistamatta kelloa ranteesta. Oikeassa kädessä olevan "oikeakätisen" kellon vetonupin käsittely vasemmalla kädellä on paljon hankalampaa. Jotkut luksuskellojen valmistajat ovat sittemmin tuoneet markkinoille myös vasenkätisiä malleja. Moni vasenkätinen rannekellon käyttäjä pitää kuitenkin kelloaan kaikesta huolimatta oikeassa kädessä, koska ei-hallitseva käsi saattaa tuntua luontevammalta paikalta...
Mietimme äitini kanssa erästä 90-luvulla minulle ja veljelleni luettua lastenkirjaa, jossa oli useita lyhyitä runoja/tarinoita ja mahdollisesti kirja oli myös… 610 Kyseessä saattaisi olla Elina Karjalaisen ja Maijaliisa Dieckmannin Ensiaapinen (WSOY, 1991). Kirjan alkupuolella on Karjalaisen runoilemia kirjainloruja ja loppuosassa alun kirjainsivuihin liittyviä satuja ja tarinoita, jotka on kirjoittanut Dieckmann. Runosivut on kuvitettu värikkäästi, tarinoiden kuvitus on niukempaa ja yksiväristä; kuvitus on Maija Rannan. Kirja julkaistiin myös kasettina, minkä lisäksi siihen oli saatavilla myös erillinen tehtäväkirja.