Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Onko vähäisillä / huonoilla yöunilla pidempi aikaisia vaikutuksia kehoon ja elimistöön, jos esimerkiksi muutaman päivän tai vaikkapa viikon nukkuu alle… 597 Unen tarve vaihtelee eri ihmisillä iän, perimän ja aktiivisuuden mukaan. Aikuisen on arvioitu tarvitsevan keskimäärin seitsemästä kahdeksaan tuntia unta.  Arviolta kymmenen – viisitoista  prosenttia tulee toimeen viiden kuuden tunnin unilla ja suurin piirtein sama määrä tarvitsee yli yhdeksän tunnin yöunet. Lyhytaikainenkin unettomuus rasittaa elimistöä monin tavoin. On arvioitu, että yksi uneton yö vastaa noin promillen humalaa. Samantasoinen vaikutus on viikkoja kestäneellä puolittuneella unenmäärällä. Huonosti nukkunut on alttiimpi onnettomuuksille. Toisaalta tilapäinen unettomuus on osa arkea, sen liiallinen pohdinta saattaa aiheuttaa lisää unettomuutta. Löytyypä kirjallisuudesta tietoa, jonka mukaan lyhyt yhden yön...
Milloin englanninkielistä musiikkia alkoi kuulua suomalaisissa elokuvissa? 262 Varhaisia esimerkkejä ovat: Gaby Rossin esittämä Stardust elokuvassa Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944). Matti Kassilan Varsovan laulu (1953) -elokuvassa  kuullaan englanninkielinen tunnuslaulu Voice of Ocean.   Lähde: Suomen kansallisfilmografian toimituskunta, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, 3.6.2020. Ks. myöshttps://elonet.finna.fi/  
Google- tuntematon möhkäle!? 297 Enter ry on tehnyt selkeän esityksen tästä amerikkalaisesta yhtiöstä Se löytyy alla olevasta linkistä: https://bin.yhdistysavain.fi/1577988/mI6VEavfJZxtCCbENKe40SdYOs/Kansalliset_Seniorit_Googlen_palvelut.pdf
Haluaisin lukea nimenomaan suomennettua tietokirjallisuutta Yhdysvaltojen rotusyrjinnästä, onko vinkkejä? 216 Alla on linkki Kyyti-kirjastojen suomenkielisiin tietokirjoihin, jotka käsittelevät rotusyrjintää Yhdysvalloissa: https://kyyti.finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B%5D=format%3A%220%2FBook%2F%22&filter%5B%5D=language%3A%22fin%22&filter%5B%5D=major_genre_str_mv%3A%22nonfiction%22&lookfor=rotusyrjint%C3%A4+yhdysvallat&type=AllFields 
Onko streemattu teatteriesitys tallennuksen ja tallenteen uusinta esityksen jälkeen tulkittava elokuvaksi ja onko sillä vaikutusta esitykseen liittyviin… 156 Esitystallenteiden on eräissä tapauksissa katsottu olevan tekijänoikeuksiltaan elokuvan kaltaisia, kuten esimerkiksi Tekijänoikeusneuvoston lausunto vuodelta 2002 osoittaa. Suomen tekijänoikeuslain mukaan tekijällä on oikeus teokseen, ”olkoonpa se kaunokirjallinen tahi selittävä kirjallinen tai suullinen esitys, sävellys- tai näyttämöteos, elokuvateos, valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden tuote taikka ilmetköönpä se muulla tavalla” (Finlex: Tekijänoikeuslaki 24.3.1995/446). Tekijänoikeus siis säilyy tekijällä eikä siirry esimerkiksi tallenteen tuottaneelle yritykselle, jolle tallenteen luomisesta kuuluu rahallinen korvaus ja maininta tekijyydestä. Esitetty teos ei myöskään muutu...
Turtiainen runo, en muista tarkkaa nimeä, mutta jotain että Nostokurjet kauojngin/telakan yllä. Löytyykö jostain? 140 Hei! Mahtaisiko kyseessä olla Pilvet telakan yllä? Sellainen runo löytyy ainakin Arvo Turtiaisen Runoja 1934-1964 -kokoelmasta sekä Tie pilven alta -teoksesta.
Löysin avoimen työpaikkailmoituksen, jossa on seuraavat kelpoisuusvaatimukset: Kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulu, opisto tai ammatillinen perustutkinto,… 626 Kyllä, kirjastoalaa voi opiskella monissa paikoissa. Alla linkki opetusta antavien oppilaitosten sivuille. Mahdollisuutta täydentää tai hyödyntää jo olemassaolevaa tutkintoa kannattaa selvitellä sivujen kautta:  https://www.kirjastot.fi/kirjastoala/opiskelu/
Löytyykö suomesta vuoden 1976 vuosikertaa Angling-lehdestä? 199 Valitettavasti Suomen kirjastoista ei löytynyt Angling-kalastuslehteä.
Milloin vietetään Vickin nimipäivää ? 348 Nimelle Vicki ei ole virallista nimipäivää, mutta oheisen internet-sivuston kautta voi ehdottaa nimipäivättömille nimille sopivaa nimipäivää. https://www.nimipaivat.fi/vicki.html https://www.nimipaivat.fi/nimikone/ https://www.nimipaivat.fi/    
Kari Rydman: Sonaatti alttoviululle ja pianolle nuotti. Mistä voisin saada lainaksi kyseisen teoksen? 147 Yleisradion Fono-tietokannan mukaan Kari Rydmanin Sonara alttovilulle ja pianolle (1980) on tilausteos Yleisradiolle ohjelmasarjaan "Viulusäveltäjiemme työpajasta". Sille ei valitettavasti löytynyt nuottia: http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?tekija=rydman+kari&ID=d0d1e416-e962-4438-a945-bd812f1a186f
Kaipaan apua käsityölehtien kanssa. 173 Ottobre-lehteä näyttää olevan useissa Helmet-alueen kirjastoissa. Lehtiä voi Helmetissä varata seuraavasti.  kirjaudu sisään kirjastokortin numerolla ja pin-koodillasi  etsi lehti, jonka numeron/numeroita haluat varata  klikkaa tietueen yläosassa olevaa "Varaa"-painiketta valitse avautuvassa ikkunassa se numero, jonka haluat varata  valitse noutopaikaksi se kirjasto, josta haluat noutaa aineiston  kun varaus on noudettavissa, saat sähköpostiin ilmoituksen  nouda varaus kirjastosi varaushyllystä ja lainaa kirjastokortillasi    Arto-artikkelitietokannassa voi etsiä trikoo-ompelun ohjeita vaikkapa haulla käsityölehdet trikoo. Näin löytyi muun muassa seuraavat artikkeliviitteet: ...
Kuka on sanoittaja Niki Duuri oikealta nimeltään? 246 Valitettavasti ei löytynyt tietoa hänen oikeasta nimestään. 
Taulu on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen. Kyseessä öljyvärityö kankaalle kiilakehyksin. Linna/katedraali jokivarressa satama-alueella, uskoisin, Euroopasta… 457 Sekä Bukowskilla että Hagelstamilla on ilmainen taideteosten arviointipalvelu. Voit lähettää kuvan ja tiedot maalauksesta oheisilla lomakkeilla ja saat arviot teoksesta sähköpostiisi.  Bukowski: https://www.bukowskis.com/fi/valuation?gclid=EAIaIQobChMI__Cg_ozl6QIVlo… Hagelstam: http://www.hagelstam.fi/myy
Vanha lastenruno jota kysyjän äiti esitti 1930-luvulta lähtien. Äiti oli syntynyt 1917. "Ajetaanpa autolla mummolaan mummon makeita maistamaan. Nyt lähden… 1689 Runo on nimeltään "Maitoparran Petsamonmatka" (tai "Maitoparran Petsamon matka") ja se tunnetaan myös lauluna. Laulu alkaa: "Nyt ajan autolla mummolaan mummoni makeita maistamaan." Sanat on kirjoittanut Martti Korpilahti ja sävelmä on "vanha lastensävelmä" eli ilmeisesti kansansävelmä. Runo sisältyy esimerkiksi Aarni Penttilän "Aapiskukkoon" (Gummerus, useita painoksia, 1. painos 1938) ja kirjaan "Pieni aarreaitta. 3, Runoaitta" (WSOY, 1993, s. 215). Laulu sisältyy esimerkiksi nuottiin Korpilahti, Martti: "Varpunen : koulujen ja kotien lauluja" (Gummerus, 1926, s. 24-25) ja "Lasten omaan laulukirjaan", osaan 3 (toimittanut Aarne Porko, Fazer, 1963, s. 42-43). Näissä on nuotinnos kosketinsoittimelle ja molemmissa melkein samanlainen, mutta...
Tunteeko ihmiskunnan (lähi)historia mitään kriisiä, jota voisi verrata Corona-kriisiin? 199 Lääketieteelliseltä kannalta tarkasteltuna erilaisia epidemioita on ollut lukuisia, esim. isorokko, musta surma, espanjantauti, kolera, malaria ja tuberkuloosi. Osa näistä on saatu hävitettyä, osa on joukossamme edelleen ja uusia on odotettavissa tulevaisuudessakin. Tarkemmin näihin ja muihin epidemioihin voi tutustua esim. Tieteen kuvalehden artikkelissa https://tieku.fi/laaketiede/sairaudet/historian-10-pahinta-epidemiaa . Jokaisella kriisillä on aina omat erityispiirteensä. Tällä hetkellä vallitsevassa Korona-kriisissä on kovasti korostunut paitsi sen lääketieteellinen puoli myös sen vaikutus eri valtioiden sekä maailman talouteen. Ehkä siinä mielessä tämän kriisin voi ajatella poikkeavan muista lähihistorian kriiseistä...
Kuinka kauan sanaa "mela" on käytetty tarkoittamaan penistä? 645 Heikki Paunosen Stadin slangin suursanakirjan Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii mukaan mela-sanaa on käytetty tarkoittamaan penistä 1950-luvulta lähtien.
Olen jo useita vuosia etsinyt suomalaista, n 60-70 luvulla soinutta kappaletta jonka jokin säkeistö menee suurinpiirtein näin: "..Turkki, on miesten maa. Sinne… 282 Turkki on miesten maa on Syksyn sävel -kilpailun satoa vuodelta 1976. Loppukilpailuun saakka se ei selvinnyt, mutta pääsi kuitenkin mukaan kilpailukappaleista kootulle albumille Syksyn sävel 1976, jolla sen esittää kappaleen säveltänyt ja sanoittanut Reino Länsipuro itse. Levyn kahdeksan loppukilpailukappaletta eivät ole alkuperäisten esittäjien tulkitsemia. http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?ID=8dcab5d9-d37b-463f-b598-9f33934a2c9f&culture=fi https://www.discogs.com/Various-Syksyn-S%C3%A4vel-76/release/2032892
Koska myöhästymis ja varausmaksuista koostuva velka vanhenee Pirkanmaalla? 2653 Kirjastomaksuihin sovelletaan valtakunnallisesti laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/2007, 20 §) säädettyä viiden vuoden vanhentumisaikaa: "Julkinen saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on määrätty tai maksuunpantu, ja muussa tapauksessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt." https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20161492#Pidp446339680 https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2007/20070706#Pidp446980544 https://www.kuntaliitto.fi/laki/kirjastosaatavien-perinta
Onko Kittiläläisen runoilija/riimittelijä Matti Raekallion kirjoja myynnissä missään? Miehellä suorastaan pulppuaa riimit ja säkeet. 449 Kirjasampo kertoo Raekallion kirjoittaneen seuraavat teokset:  Helmiä ja rakeita, Kehumatta paras, Kylähullun kirjoissa, Mustaa valkealla, Raadollisen miehen runopäiväkirja, Riimipäästä revittyä, Riimipöllö, Rumat, kauniit ja rohkeat, Runoja roskalaatikosta, Runoratsun kyydissä, Tuliaisia, Viimeistä huutoa https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au554920c8-15d2-463b-92ea-1e5dc47c86b7 Kirjoja voi löytää myynistä antikvariaateista esim. Antikvaari https://www.antikvaari.fi/haku.asp?pikahaku=0&stype=full&haku=Raekallio+matti&kieli=kaikki&Submit=Hae tai Finlandiakirja https://www.finlandiakirja.fi/fi/catalogsearch/result/?q=Raekallio+matti Myös kirjastoista teoksia löytyy vielä...
Saako oman TV- tai YouTube-sarjan nimenä käyttää entisen TV-ohjelman nimeä, kun ko. ohjelma on päättynyt aikaa sitten? 354 Sellaista ei voi suositella. Varsinkaan jos ohjelma on ollut hyvin suosittu tai yleisesti tunnettu. Tekijänoikeuslaki sanoo näin:"Tekijänoikeus on voimassa tekijän eliniän ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Valokuvien suoja-aika riippuu valokuvasta. Jos valokuva yltää teostasoon, toisin sanoen on omaperäinen ja itsenäinen, sen suoja-aika on voimassa tekijän eliniän ja 70 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Muiden valokuvien suoja-aika on lyhyempi. Tällaisten ns. tavallisten valokuvien suoja-aika on voimassa 50 vuotta kuvan ottamisvuodesta. " https://www.kopiosto.fi/kopiosto/tekijanoikeustietoa/tekijanoikeuden-abc/ Sanoja ei sinäänsä voi omistaa, mutta nimetyn teoksen voi. https://www.kielikello.fi/-/voiko-sanoja-...