Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Kirja(t), joista parhaiten löytyisi oheisen artikkelin mukaista tietoa taidekaupan historiasta 235 Kertomuksia 1800-luvun pariisilaisesta taidekaupasta voisi löytyä taidekauppiaiden muistelmista. Nämä kaksi aiheeseen liittyvää kirjaa ovat saatavissa suomeksi Helmet-kirjastoista. Ambroise Vollard: Taulukauppiaan muistelmat Daniel-Henry Kahnweiler: Taiteilijani - galleriani  
Mille ammattitaudeille altistuu todennäköisimmin kirjastotyössä? 387 En onnistunut löytämään uusia tutkimuksia nimenomaan kirjastotyöhön liittyvistä altistuksista, mutta monet näyttöpäätetyöhön yhdistetyt oireet sopivat myös kirjastotyöhön. Duodecim-lehden vuoden 2007 numerossa 6 on artikkeli työhön liittyvistä niska-hartiaseudun ja yläraajan sairauksista. Artikkelin mukaan niska-hartiaseudun ja yläraajan kivut ovat tavallisia ja yleinen hoitoon hakeutumisen syy. Näin on varmasti myös kirjastotyössä. Joihinkin kirjastossa tehtäviin töihin kuuluu pitkäkestoista paikallaan istumista, samoina toistuvia pään tai käden liikkeitä tai kiertynyttä pään tai vartalon asentoa. Aineiston käsittely voi aiheuttaa myös iho-oireita. Yllä oleviin voidaan kyllä vaikuttaa hyvillä työvälineillä ja työergonomialla, esim....
Missä Lassi Nummen kokoelmassa on runo, joka päättyy (ainakin suurinpiirtein): "ja maailman kaikki rakkaus hiljaa laulaen seisoo majani ovella"? 534 Kyseessä on Lassi Nummen runo Minun rakkauteni kokoelmasta Tahdon sinun kuulevan (1954). Runo on luettavissa myös esimerkiksi teoksista Lassi Nummi: Runot 1947-1977 (1978) sekä antologioistaTämän runon haluaisin kuulla 3. (toim. Juha Virkkunen ja Satu Koskimies, Tammi, 2000) ja Muista runolla (toim. Irina Björkman ja Heini Kantala, 2009). Kaikki edellä mainitut teokset ovat lainattavissa Helmet-kirjastoista. Voitte tarkistaa niiden saatavuuden Helmet-haulla. http://www.helmet.fi/fi-FI  
Mitä eroa on ilmauksella ja ilmaisulla? 2449 Kotimaisten kielten keskus ylläpitää verkossa osoitteessa https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/ Kielitoimiston sanakirjaa. Sanakirjan mukaan: ilmaus: jtak ilmaiseva seikka t. lausuma, ilmenemis-, esiintymismuoto, ilmaisu, ilmentymä, ilmenemä. Tahdon, tunteen, osanoton ilmaus. Pelon, säälin ilmaus. Mielipiteen ilmaus. Sukupuolivietin ensimmäiset ilmaukset. Puhetapapersoonallisuuden ilmauksena. Kaunis ilmaus yleisön auttamishalusta. Ilmaisu 1. ilmaiseminen. Suullisen ilmaisun kehittäminen. 2. = ilmaus. Mielipiteen ilmaisu myös →←. Ilmaisuaan etsivä tunne.
Löytyykö mistään kirjastosta Joni Skiftesvikin kirjaan tehtyä elokuvaa Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja? 596 Raimo O. Niemen elokuvasta Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (2002), joka perustuu Joni Skiftesvikin samannimiseen novelliin, ei ole tehty DVD-tallennetta. Elokuva on esitetty Ylellä useammankin kerran 2000-luvun alkuvuosina. Teidän kannattaa esittää Ylelle uusintapyyntö elokuvasta. Elonet http://www.elonet.fi/fi/elokuva/1093926 Yle palaute https://palaute.yle.fi/
Mista loytyisi Helsingin puhelinluettelon keltaiset lehdet/yrityshakemisto vuodelta1968 Minua erityisesti kiinnostaa verhoomot 410 Helsingin vanhoja puhelinluetteloita on Pasilan kirjastossa kirjavarastossa. Siellä on myös etsimäsi vuoden 1968 yrityshakemisto. Puhelinluetteloita ei saa kotilainaan, mutta saat luettelon kirjastossa käyttöösi pyytämällä Pasilan kirjaston asiakaspalvelutiskiltä.   http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttuja_kirjastosta/Helmetkirjavarasto(1373) http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto  
Mikä Anton Tsehovin novelli kuvaa luistelua jäällä ja päähenkilön kaipuuta naiseen, joka myös luistelee jäällä? Vaihtoehtoisesti voisi käydä jokin… 754 Anton Tsehovilla on yksi luisteluaiheinen novelli, mutta siinä ei kuvailemasi kaltaista romantiikkaa esiinny. Tsehovin novelli Leikkiäkö vain? kuvaa talvista kelkkailua ja kahden nuoren välillä kipinöivää tunnetta. Toisaalta Virginia Woolfin romaanissa Orlando on kuvaamasi kaltainen luistelukohtaus, jossa Orlando kuvailee tunteitaan luistelevaa venäläisruhtinatarta kohtaan. Myös muusikkona paremmin tunnettu Patti Smith on kirjoittanut tarinan, jossa luistelijaa katselee mies. Se on hänen osin omaelämäkerrallisessa teoksessaan Omistautuminen.  Minna Rytisalon uudessa romaanissa Rouva C on myös romanttinen luistelukohtaus. Eikä sovi unohtaa Topeliuksen Välskärin kertomuksia, jonka toisessa osassa on luku "kohtauksia luistinjäällä"....
Olen opettaja Kanadasta. Haluaisin näyttää ryhmälle Suomen Ystäviä, noin 25 henkeä näitä Kirjastokaistan ihania koiraohjelmia mm. Sirpa Kähkösen… 401 Lupaa ei tarvita, ohjelmia voi vapaasti katsoa ja näyttää esim. tilaisuuksissa ja oppitunneilla, Suomessa ja ulkomailla. Tässä vielä linkit Kirjastokaistalle ja tietoa Kirjastokaistasta -sivulle: https://www.kirjastokaista.fi/ https://www.kirjastokaista.fi/tietoa-kirjastokaistasta/    
Kuka on kirjoittanut lastenkirjan: Kynä ja Näppärä? 438 Kynän ja Näppärän seikkailut (1979) on kirjoittanut Juri Druzhkov.
Kuinka pitkäksi aikaa pankin tallelokerovuokran voi maksaa etukäteen? 339 Tallelokeron käyttöönotosta tehdään asiakkaan kanssa sopimus, jossa sovitaan myös maksun suorittamisesta. Tavallinen käytäntö on säännöllinen kuukausittainen maksu. Muista vaihtoehdoista kannattaa kysyä suoraan omasta pankista. Taloustaito-lehti vertaili eri pankkien tallelokerojen hintoja: https://www.taloustaito.fi/Rahat/mista-pankista-tallelokero-tai-asiakir…  
Missä runossa sanotaan seuraavaa: ”satoi ensilumi, maa hohti ja kimmelsi, olipa se somaa.” 503 Tällaista runoa en valitettavasti onnistunut löytämään. Lähes kysymyksessä mainitulla tavalla kyllä alkaa Pääskynen-lehdessä julkaistu nimimerkki Priskan (Salme Setälä) tarina Jänöläisten pesumatka. "Ensi lumi oli satanut. Maa hohti ja kimmelsi valkeiden lumihiutaleiden peittämänä. Olipa se somaa." (Pääskynen nro 22, 15.11.1924, s. 5) https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/977266?page=5
Miten pääsee pelaamaan lastenosastolla olevalle isolle näytölle mikkelin pääkirjastossa. Täytyykö varata aika etukäteen. 284 Kirjastosta kerrottiin, että aikaa ei varata etukäteen, mutta ota kirjastokortti mukaan. Pelit ja tarvittavat välineet saat palvelupisteestä. Peliaika on yksi tunti pelaajaa kohti, ja peliaika on klo 14-18.
Voiko lapsi ilmoittaa kirjastossa itse korttinsa kadonneeksi? Poistetaanko kortti silloin käytöstä, vaikkei asiakas voi todistaa henkilöllisyyttään? 382 Lukki-kirjastojen käyttösäännöissä sanotaan: "Kirjastokortin katoamisesta sekä nimen ja yhteystietojen muutoksesta on ilmoitettava välittömästi mihin tahansa Lukki-kirjastoon. Asiakas on vastuussa kadonneella kortilla lainatusta aineistosta ja kortin muusta käytöstä siihen asti, kun katoamisilmoitus kirjastoon on tehty." https://www.vihti.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjasto/kirjastojen-kayttosaannot/ Kirjastokortin voi ilmoittaa kadonneeksi myös lapsi. Kirjaston henkilökunta varmistuu lapsen henkilöllisyydestä kelakortilla tai muilla tavoin. Kirjastokorttia ei poisteta, mutta se lukitaan. Silloin kukaan ei voi käyttää sitä väärin.
Mutta miten tunnistaa venäläisen jäähallin? Millä tavalla ne sitten ovat venäläisen näköisiä? 395 Täytyy sanoa, että tämä kysymys on melkoisen vaikea.  Kannattaa seuraavalla kerralla udella, mitä kaveri kommentillaan tarkoitti. Maallikon silmin jäähallit näyttävät kovin samanlaisilta niin Venäjällä  https://www.google.fi/search?rlz=1C1GCEA_enFI788FI788&biw=1920&bih=949&tbm=isch&sa=1&ei=XXr1W_jmN4avswHUgAw&q=%D0%A5%D0%BE%D0%BA%D0%BA%D0%B5%D0%B9%D0%BD%D1%8B%D0%B9+%D1%85%D0%BE%D0%BB%D0%BB+%D0%B2+%D0%A0%D0%BE%D1%81%D1%81%D0%B8%D0%B8&oq=%D0%A5%D0%BE%D0%BA%D0%BA%D0%B5%D0%B9%D0%BD%D1%8B%D0%B9+%D1%85%D0%BE%D0%BB%D0%BB+%D0%B2+%D0%A0%D0%BE%D1%81%D1%81%D0%B8%D0%B8&gs_l=img.3...11495.54383..55184...0.0..0.88.88.1......3....1j2..gws-wiz-img.....0.wF7ZkadsMRA kuin muualla maailmassakin  https://www...
Voiko kirjavaraukseni noutaa joku toinen henkilö, jos annan hänelle kirjojen varausnumeron vai tarvitseeko hän kirjastokorttini myös? 705 Toinen henkilö voi noutaa varauksesi puolestasi. Jos haluat, että varauksesi lainataan sinun kortillesi, laita hänelle mukaan vapaamuotoinen valtakirja, jolla valtuutat lainaamaan ko. teoksen kortillesi. Varauksen noutava henkilö voi myös lainata teoksen omalle kortilleen. Kerro myös hänelle, mistä teoksesta on kyse ja mikä on varauksen viimeinen noutopäivä. http://www.helmet.fi/fi-FI
Onko missään kirjastossa lainattavissa Muumilaakson tarinoita dvd-boxia, jossa olisi kaikki muumijaksot nimenomaan alkuperäisine dubbauksineen? 900 Etsimäsi boksi on vuonna 2014 julkaistu Muumi - juhlakokoelma, joka sisältää 26 dvd-levyä nimenomaan 1990-luvun alun alkuperäisillä YLE:n dubbauksilla. Boksia ei löydy minkään kirjaston kokoelmista, yksittäisiä levyjä kylläkin. Boksin valmistus on lopetettu eikä sitä ole enää saatavilla mistään, käytettynä sen hinta näyttää liikkuvan jo useissa sadoissa euroissa.
Miksi Tapani Kansan kappale Veikko Nieminen on juuri tuonniminen? 3456 Kappaleen nimi taitaa olla vain viittaus mahdollisimman neutraalisti johonkin veikkoseen nimeltä Veikko Nieminen. Laulu on syntynyt vuonna 1978.  Nieminen on Suomen neljänneksi yleisin sukunimi https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/ ja Veikko nimenä melko tavallinen ja yleisesti viittaava esim. Pallo - veikot https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko Veikko Nieminen myös soituu mukavasti kertosäkeen muuhun sanomaan.https://genius.com/Tapani-kansa-veikko-nieminen-lyrics
Saisinko luotettavan lähteen sille, että Salatuissa elämissä 2000-luvun alussa esiintyneen Atso-nimisen pojan sukunimi on Niit? 781 Pitäisin luotettavana lähteenä Wikipedia-artikkelia, jossa luetellaan sarjasta poistuneet henkilöt. Siellä Atsoata kerrotaan seuraavaa:  "Atso Niit (es. Anssi Hakanen, 2000) oli 10-vuotias pikkupoika, jonka Ulla Taalasmaa otti suojiinsa ja poika viettikin paljon aikaa Taalasmailla. Ulla luuli Atson virolaisperäistä äitiä prostituoiduksi tämän toistuvien työkiireiden perusteella, mutta luulo osoittautui lopulta perättömäksi, kun Atson äiti oli töissä huoltoasemalla." Atson sukunimi muistetaan myös Wiki-artikkelissa Atso. https://fi.wikipedia.org/wiki/Atso
Onko totta, että anagrammit ovat huomattavasti suuremmassa suosiossa esim. Yhdysvalloissa? Tässä Salatut elämät -ketjun keskustelussa väitetään, että suomen… 787 Saattaa olla, että anagrammit ovat suositumpia englanniskielisissä maissa.  Anagrammien alkuperä on kreikan kielessä ja salakirjoituksessa. http://mysteriouswritings.com/the-history-and-secrets-of-the-anagram/ Anagrammit ovat levinneet latinan kautta edelleen, joten latinaan pohjautuvissa kielissä ne ovat olleet pidempään käytössä. https://en.wikipedia.org/wiki/Anagram   Vaikka suomen kielen taivutus onkin hieman hankalaa, saa suomenkielisiäkin anagrammeja aikaiseksi esim. erilaisilla anagrammikoneilla. https://www.voice.fi/ilmiot/a-64925  
Termi "lukurasti", jolla houkutellaan nuoria aikuisia tms. lukemaan. Mistä kielestä tuo sana on kotoisin? Onko se kotimainen vaiko esim. amerikkalainen? Yritän… 234 Termiä käytetään useassa merkityksessä ja sanan sen alkulähteille voi olla ylivoimaisen vaikea päästä. Käytettävissä olevan vastaamisajan puitteissa voimmekin vain todeta, että sitä on käytetty yleiskielessä esim. ilmentämään lukemisvuorossa olevia teoksia esim seuraavasti: ."Pyhien viimeinen lukurasti tosin saattaa olla Pancolin uusin teos, joka ei ole yhtä järkälemäinen kuin monet aiemmat" tai ilmentämään tapahtumien järjestystä, jolloin lukurasti on yksi tapahtumista seuraavaan tapaan: "klo 12-13 Evästauko, vapaata leikkiä ja tutustumista läheisessä puistossa (Jardins d’Emma de Barcelona). Luvassa on mm. yhteisen taideteoksen luominen kierrätysmateriaaleista, tutustumis- ja esittelyrasti, kielipähkinöitä, lukurasti ja...