Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Laulun sanoja tai runoja suomeksi, jotka ovat hengellisiä ja jotka kertovat kehitysmaassa asuvien ihmisten elämästä ja uskosta kristittyjen kannalta, ei siis… 4378 Suomen Lähetysseura on julkaissut laulukirjan Yhdestä suusta : Lauluterveisiä maailmalta 49 kansainvälistä laulua hengellisen musiikin lauluryhmille ja yksityisille laulajille. Yksiäänisiä ja kuorosovituksia lähes 30 kielellä suomennoksineen. Kokoelma Suomen lähetysseuran toimintaan liittyviä hengellisiä lauluja eri puolilta maailmaa. Kirja on saatavana esimerkiksi HelMet-kirjastoista, tai ostettavana Suomen lähetysseuran kautta. Suomen lähetysseuralla voi myös olla muita lauluja tai muita tekstejä jotka ovat peräisin kehitysmaista. Heidän CD-levyistäkin voi todennäköisesti löytää laulujen sanoja. Suosittelen, että käännytte heidän puoleen myös suoraan. He varmasti auttavat sisarjärjestön edustajia. Suomen lähetysseuran verkkosivut: https...
Pohjalaisia oopperan henkilöt siis pääroolit nimeltä (naiset) 941 Pohjalaisia-oopperan naispääroolit ovat: Maija Harri (mezzosopraano), Liisa, sukulainen, palvelijana Harrissa (mezzo-sopraano), Kaisa (sopraano). Pohjalaisia-oopperan henkilöt ja juoni on luettavissa muun muassa osoitteessa http://www.edu.ouka.fi/koulut/honttamaki/musiikki/henkilot.htm .
Mistä löytyisi Bengt-Åke Crasin elämänkerta? 554 Bengt-Åke Crasilla on kotisivut osoitteessa: http://home8.swipnet.se/~w-85977/cras/index.html Bengt-Åke Crasista ei löytynyt suomenkielisiä internet-sivuja. Hänestä ei ollut tietoa myöskään suomenkielisissä kirjailijahakemistoissa.
Onko Vesa Enne kuollut ja jos on niin koska ja miksi? 28343 Vesa Enne on kuollut 24.5.1997. Siihen, miksi hän kuoli, ei kai kukaan ihminen voi vastata. Myös kuolinsyytiedot ovat salaisia.
Onko Turun kirjasto kiinnostunut minun kirjoittamastani fiktiivisestä romaanista, sen nimi on: Kolmen ällän ylioppilas Lauri Lennart Loponen. Kirja on hauska… 1150 Turun kaupunginkirjastoon hankitaan monipuolisesti kaunokirjallisuutta, myös omakustanteita. Omakustanteita hankitaan lähinnä kirjailijoilta ja kirjoittajilta, jotka asuvat Varsinais-Suomen alueella. Lainattavien kappaleiden lisäksi varsinaissuomalaisten kirjailijoiden tuotantoa kerätään myös Turku-kokoelmaan. Voit toimittaa esitteen tai muuta kirjallista materiaalia (esim. kopioita arvosteluista) kirjastasi tutustumista varten kirjastoon, osoitteeseen Turun kaupunginkirjasto Hankintaosasto Linnankatu 2 20100 Turku tai faksilla 02-2620 647. Lisätietoja saat numerosta 02-2620 666.
Elokuvassa "Pikku Ilona ja hänen karitsansa" Ilona pääsee asumaan hienoon taloon Helsingissä. Missähän talo sijaitsee? 981 Suomen elokuva-arkiston kirjaston ystävällisellä avustuksella löytyi seuraava tieto: Suomen kansallisfilmografian (osa 6) kuvauspaikkaluettelon perusteella näyttäisi siltä, että kyseessä on Itäinen Puistotie 7 A (Kleinehin huvila).
Mitä Patricia St. Johnin kirjoja on suomennettu? 1138 Patricia M. St. Johnin suomeksi käännettyjä kirjoja voit etsiä Fennica-tietokannasta, Suomen kansallisbibliografiasta. Tietokanta löytyy osoitteessa http://finna.fi ja se on vapaasti käytettävissä. Tietokannasta voi hakea kirjailijan nimen lisäksi myös alkuperäisellä kirjan nimellä.
Olisko kokoelmissanne kirjaa, jossa kerrotaan mm. testeitä, joita käytetään esim. hoitotyön opiskelija valintoihin. Tai yleensä kirjaa, jossa kerrotaan noista… 893 Ongelmanratkaisutehtäviä, psykologisia pelejä ja testejä löytyy mm. De Carlon Psykologiset pelit ja leikit. Kirjaston kokoelmista löytyy myös erilaisia päättely- ja numerotehtäviä Mensa-älyjumppa -kirjoista. Virpi Slotten yms. kirjoittamassa artikkelissa Kasvatuslehdessä (2002 nro 3) pyritään vastaamaan, mitä ja miten hoitoalan opiskelijoiksi pyrkiviä testataan.
Montako NUMEROA Itä-Helsingin Alueuutisia ilmestyi vuonna 1980, ja Itä-Helsingin Uutisia vuonna 2000? 1058 Molemmat lehdet ilmestyivät kysyminäsi vuosina kahdesti viikossa: keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Itä-Helsingin alueuutisia ilmestyi 1980 87 numeroa ja Itä-Helsingin uutisia vuonna 2000 103 numeroa. Kumpaakin lehteä säilytetään Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjaston varastossa Itä-Pasilassa. Kaikki lehdet eivät kuitenkaan ole säilyneet.
Voisitteko ystävällisesti antaa hyvän vinkin siitä, miten ja mistä kannattaisi etsiä tietoa a) kirjastolaitoksesta Neuvostoliitossa / Venäjällä. b)… 878 Suomi-Venäjä-seuran yhteydessä toimii Venäjää koskevaan tietoon erikoistunut tietopalvelu Venäjä-info, johon voi lähettää kysymyksiä myös sähköpostitse. Linkki sivulta www.venajaseura.com (venäjä-info).
Tarvitsisin vähän tietoa mistä Arvid Mörnen kirja Kristina Bjur kertoo. 848 Helsingin kaupunginkirjaston keskusvarastossa (Pääkirjastossa Pasilassa) on lainakappale tiedustelemastasi teoksesta. Pääkaupunkiseudun yhteinen haku: www.helmet.fi Kirkkonummella asemapaikkaa pitävä "Logen 31 Arvid Mörne" on erikoistunut Arvid Mörnen teoksiin ja sinne voi myös olla yhteydessä sähköpostitse: http://arvidmorne.fi/home Onnea projektillesi!
Missä Euroopan valtiossa avioero on kielletty? 1271 Avioero on edelleen kielletty Maltalla. V. 1997 Maltan hallitus aloitti "kansallisen keskustelun" avioeron laillistamisesta. Lähde: The Europa Yearbook 2003
Teen lukiossa esitelmää postmodernismista eli nykykirjallisuudesta.Mistähän saisin tietoa siitä,että mitkä tapahtumat 1920-2004 ovat vaikuttaneet… 1213 Postmodernismiin liittyvää aineistoa löydät Kuopion kaupunginkirjaston aineistohausta (yhdistelmähaku) osoitteesta: http://kirjasto.kuopio.fi/riimi/zgate.dll Valitse hakutyypiksi asiasanahaku ja kirjoita asiasanoiksi postmodernismi ja kirjallisuus (kirjoita vain yksi asiasana rivilleen). Lisäksi postmodernismia on käsitelty mm. seuraavissa teoksissa : Otavan kirjallisuustieto, Beesley: 1900-luvun kirjallisuus ja Kirstinä: Kirjallisuutemme lyhyt historia (käsittelee Suomen kirjallisuushistoriaa). Nämä kirjat ovat Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmissa. Internetistä löytyy useitakin postmodernismia käsitteleviä sivuja. Seuraavasta etälukion äidinkielen sivustosta voisi olla sinulle hyötyä http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/...
Mistä löytyy tietoa Anders Jacobsonista ja Sören Olssonista? 760 Tietoa kirjailevista serkuksista löytyy Mervi Kosken kirjasta Ulkomaisia nuortenkertojia 1.:Goosebumpsien kauhusta Tylypahkan taikaan, BTJ KIRJASTOPALVELU 2001. Kirja löytyy kirjastoista, toisista ikävä kyllä vain käsikirjastokappaleena. Lisätietoa saa netin osoitteesta http://www.ouka.fi/kirjasto/teuvo/. Se on Oulun kaupunginkirjaston nuortenkirjasivusto.
Löytyykö mitään kirjaa nokkahuilulla soittamisesta, missä konkreettisesti näytetään miten soitetaan? 3562 Nokkahuilulle löytyy runsaasti erilaista opintoaineistoa, joissa on usein näytetty esimerkiksi sormitukset selvästi ja konkreettisestikin kuvin. Tosin suomenkielellä konkreettisimmin asiaa käsittelevät teokset on tarkoitettu lapsille esim. Fazerin julkaisema Alpo Luimulan Nokkahuilutie : alkeiskoulu ryhmäopetukseen Edellenkin voi suositella myös Fabian Dahlströmin nokkahuilukouluja Sopraanonokkahuilukoulu ja sitä vähemmän konkreettinen alttonokkahuilukoulu Flauto dolce. Hyvä sarja aloittelijalle on Egil Cederlöfin Me soitamme nokkahuilua. Siinä on erikseen osat sopraano/tenorinokkahuilulle ja alttonokkahuilulle. Jos musiikin teoria kaipaa kertausta, niin Päivi Paulin-Hämäläisen Pieni puhaltaja -tehtävävihkonen on ihan aikuisellekin...
Mistä löytäisin Albert Camus'n novellin Oikeamieliset? Haku ei tuottanut mitenkään tuloksia. Onko jossain novellikokoelmassa? 218 Camusin näytelmä Oikeamieliset löytynee Näytelmäkulmasta. Näytelmäkulma on avoinna maanantaista perjantaihin klo 12-16, osoite on Meritullinkatu 33.
Onko kirjoja mistä löytää tietoa Louisa May Alcotista? 753 Suomenkielistä tietoa Louisa May Alcottista löytyy Mervi Kosken kirjasta Ulkomaisia nuortenklassikoita: Aarresaaresta Pulskaan Mustaan BTJ KIRJASTOPALVELU 2000. Kirja löytyy kirjastoista, ikävä kyllä toisissa kirjastoissa on vain käsikirjastokappale. Englanninkielistä, perusteellista tietoa kirjalijasta saa mm. kirjasta Ruth K. MacDonald, Louisa May Alcott. Northeastern University. Twayne Publishers, Boston 1983. Kirjaa voi kaukolainata kirjastoista.
Miten Helmet-asiakaspäätteissä on toteutettu se, ettei niistä pääse muille kuin määritellyille sivuille, eikä selainta voi myöskään sulkea. 790 Helsingin kaupunginkirjaston tietotekniikkayksiköstä kerrottiin seuraavaa: Helmet -yleisöpäätteiden liikenne kulkee proxy -palvelimen kautta jossa on määritelty se mihin palveluihin koneen selaimella pääsee. Selaimen asetuksia (loggautumisia, proxeja, aloitussivuja ja sulkeutumisia) hallitaan Rapport nimisellä ohjelmalla.
Haluan tietää kenen runo ja mistä teoksesta ovat seuraavat säkeet: "Yli mailman mahtavien / yhä kulkee totuuden tie./Tuli enkeli jouluyönä ... 1257 Kyseinen runo on V. A. Koskenniemen Paimenet ja löytyy mm. Koskenniemen Kurkiaura teoksesta s. 33. Runo löytyy myös Koskenniemi: Kootut runot teoksesta.
Tarvitsisin tietoa kirjailija Anita Brooknerista ja hänen teoksestaan Perhe ja ystävät. 523 Suomenkielistä tietoa Anita Brooknerista löytyy mm. kirjoista Ulkomaisia nykykertojia 1, 1998 ja Kissansilmä:angloamerikkalaisia naiskirjailijoita 1970-80-luvuilla, 1991. Tiedot kirjoista saat Kuopion kaupunginkirjaston aineistohausta (yhdistelmähaku) http://kirjasto.kuopio.fi/riimi/zgate.dll Valitse hakutyypiksi asiasana ja asiasanaksi Brookner, Anita. Kannattaa myös tutustua Kuopion kaupunginkirjaston käsikirjastokokoelmaan mm.seuraaviin teoksiin Contemporary popular writers ja Encyclopedia of world literature in the 20th century. Viittauksia Brookneria koskeviin lehtiartikkeleihin löytyy jonkin verran. Kysy kirjastosta Arvostelevaa kirjaluetteloa vuodelta 1988. Kirjaston työasemilta voit käyttää Aleksi WWW-viitetietokantaa (sisältää...