Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Mitä tarkoittaa sanonta: Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä? Vai onko se nyt virallisesti tyhmä vai hullu. 1318 Viisas kykenee toimimaan järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti, aikaa ja vaivaa säästäen; tyhmä joutuu mitä todennäköisimmin näkemään paljon enemmän vaivaa päästäkseen samaan lopputulokseen. Viisas toimii harkitusti ja suunnitelmallisesti, tyhmä tekee ensin ja miettii vasta sitten – ja tekee uudestaan. Sanonta tunnetaan sekä tyhmä- että hullu-varianttina. Merkitys on sama riippumatta siitä, kumpaa sanaa viisaan parina on käytetty: miettimällä ja suunnittelemalla tekemisensä pääsee vähemmällä kuin umpimähkäisesti sähläämällä.
Kuinka monta uskonnotonta ihmistä Suomessa on? (Hän ei kuulu mihinkään uskontokuntaan eikä hänen maailmankuvansa perustu mihinkään uskontoon tai… 1246 Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan uskontokuntiin kuulumattomia oli Suomessa vuonna 2022 yhteensä 1 781 751. Lähde: Tilastokeskus, Väestörakenne, Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluminen iän ja sukupuolen mukaan. Kaikki näistä eivät kuitenkaan välttämättä ole uskonnottomia. Uskontokuntatilastot tehdään Patentti- ja rekisterihallituksen rekisteriin merkittyihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvista henkilöistä. Ulkomaalaisten osalta uskontokuntatieto ei anna oikeaa kuvaa. Kaikki heidän uskonnolliset yhdyskuntansa eivät ole Patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä, eivätkä kaikki uskonnon harjoittajat liity seurakuntiin. Esimerkiksi vuoden 2021 lopussa Suomessa asuvista vieraskielisistä henkilöistä 86 prosenttia ei...
Mistä tulee sana "mönkijä"? Onko sanan keksijä tiedossa? 956 Sana "mönkijä" sinänsä on johdettu verbistä "mönkiä" (liikkua hitaasti ja kömpelösti, kömpiä, ryömiä). Jos puhutaan "mönkijöiksi" kutsutuista alun perin ensisijaisesti maastokäyttöön tarkoitetuista nelipyöräisistä kulkuneuvoista, voi vain arvella, että nimityksen keksijän mielessä sen kulku on assosioitunut mönkimiseen tai kenties ajoneuvo on olemukseltaan tuonut mieleen "mönkiäisen". Nelipyöräisiä mönkijöitä alettiin markkinoida Suomessa 80-luvun puolivälin tienoilla "maastonelikkoina". Nimitys "mönkijä" vakiintui käyttöön varsin nopeasti ja korvasi jokapäiväisessä kielenkäytössä kömpelön maastonelikon varsin nopeasti: "Ensimmäiset kolmipyöräiset mönkijät tulivat Suomeen 1970-luvun lopulla. -- Pari vuotta sitten tulivat...
Taas kerran Miksi NHL jääkiekko liigassa ei pelata pronssi ottelu sarjaa ja toinen kysymys onko teillä tietoa miksi Yleisradio teki vain kaksi susikoira Roi… 522 Amerikkalaiset palloilusarjat  – NHL, NFL (jalkapallo), MLB (baseball), NBA (koripallo) –  ovat poikkeuksetta cup-tyylisiä kilpailuja, joissa pelataan yksinomaan voitosta – amerikkalaisessa katsannossa vain voittopokaali sekä siihen liittyvä maine ja kunnia ovat merkityksellisiä: kaikki muut ovat häviäjiä. Koska "hopeaa" tai "pronssia" ei näissä sarjoissa tunneta, ei niissä tunneta myöskään pronssiottelu-käsitettä – vastaava amerikkalainen nimitys olisi "third place finals" ("loppuottelu kolmannesta sijasta"). Jalkapallosarja NFL:ssä pelattiin "pronssiottelut" vuosina 1960–69. Amerikkalaiselle urheilumentaliteetille kuvaavaa on, että oikopäätä "häviäjien finaalin" leiman saaneita pelejä muistellaan urheilupiireissä edelleen...
Mikä elokuva kysymyksessä. Muistaakseni hattupäinen mies ( ja salkku mukana) ilmaantui erilaisille onnettomuuspaikoille tai niistä otettuihin kuviin. Jonkin… 248 Kyseisiin tuntomerkkeihin voisi sopia ainakin osittain M. Night Shyamalanin elokuva "Unbreakable - särkymätön" vuodelta 2000. Elokuva on esitetty useita kertoja televisiosta Nelosella, viimeksi vuonna 2020. Kenties jollekin lukijoistamme tulee mieleen muitakin mahdollisia ehdokkaita?
Mitä on suomeksi laundry detergent sheet? Ilmeisesti hyvin ekologinen pyykinpesujuttu. Mutta millä nimellä suomessa? 536 Suomessa tavallisin vastine "laundry detergent sheetille" näyttäisi olevan pyykinpesuliina.
Naisten etsivätoimisto -kirjoissa esiintyy Mma Ramotswe. Miten tämä nimi lausutaan? 638 Tässä videossa hahmon luonut kirjailija Alexander McCall Smith lausuu nimen ja puhuu Mma-sanan ääntämisestä.  
Paljonko vuonohevonen painaa keskimäärin 1115 Vuonohevonen on suhteellisen pienikokokoinen, mutta voimakasrakenteinen. Englanninkielisen wikipediasivun mukaan täysikasvuisen vuonohevosen paino liikkuu 400-500 kilon välimaastossa, saman arvion antaa ranskankielinen wikipedia.  https://en.wikipedia.org/wiki/Fjord_horse https://fr.wikipedia.org/wiki/Fjord_(cheval) NordGen-organisaation sivuilla mainitaan myös  vuonohevosen painoksi 400-500 kg. https://www.nordgen.org/en/native-breed/norwegian-fjord-horse/
Saako tuotepakkauksessa lukea "vegan" jos pienellä tekstillä takana lukee, että "saattaa sisältää kananmunaa, maitoa" yms.? 461 Kyllä saa. Vegaanista elintarviketta ei ole erikseen määritelty elintarvikelainsäädännössä. Elintarvikkeiden merkitseminen vegaanituotteiksi on vapaaehtoista. Mikäli eläinperäinen aines esiintyy ruoassa jäämänä eli tuote on valmistettu samassa tehtaassa tai samalla tuotantolinjalla, jossa käsitellään myös maitoa, kananmunia tai muita allergeeneja, siitä on ilmoitettava pakkauksessa, koska tiedolla on merkitystä allergisille asiakkaille. Tämä on pakollinen merkintä. Tuote lasketaan silti vegaaniseksi, sillä sen valmistuksessa ei ole tarkoituksella käytetty eläinperäisiä ainesosia. Lähteet: Ruokaviraston sivut: https://bit.ly/3IxyQMS Ruokaviraston elintarviketietoopas, s. 213: https://bit.ly/3BNVP2G Vegaanihaaste-sivusto: https://...
Ystäväni asuu Yhdysvalloissa itärannikolla, 1,6 km korkeudella. Hänen tarkoituksenaan oli siellä ilahduttaa äitienpäivänä vaimoaan sokerikakulla, jonka hän… 336 Maanpinnan korkeudella on monia vaikutuksia ruoanlaittoon, sillä ilmanpaine laskee mentäessä ylöspäin. Tämä vaikuttaa esimerkiksi veden kiehumispisteeseen. Jos veden kiehumispiste merenpinnan tasolla on 100 °C, on sen kiehumispiste noin 1600 metrin korkeudessa jo alle 95 °C. Kiitos ilmanpaineen esimerkiksi leivät ja leivonnaiset myös kohoavat nopeammin korkealla kuin merenpinnan tasolla. Nämä molemmat tekijät todennäköisesti vaikuttivat siihen, että ystäväsi sokerikakku epäonnistui. Korkealla leivottaessa uunin lämpötilaa kannattaa nostaa noin 15 °C tavallista korkeammaksi sekä vähentää nostatusaineita noin 20 prosenttia. Lähde: N. Myhrvold & F. Migoya: Modernist Bread...
Luin, että Ruotsissa englanti on ollut pakollinen aine peruskoulussa jo vuodesta 1940, mutta ruotsalaisen tuttavani mukaan vuodesta 1945. Kumpi on oikein vai… 258 Ruotsin 7-luokkaisessa kansakoulussa aloitettiin pakollinen englannin opetus vuonna 1941. Saksan kielen opetuksesta en löytänyt mainintaa, Lähde: https://www.hhogman.se/skolhistoria.htm
Kuka sävelsi Kotikatu-sarjan tunnusmusiikin? 682 Kotikatu-sarjan tunnusmusiikin on säveltänyt Liisa Akimof. https://areena.yle.fi/podcastit/1-62482257
Tällainen käveli tänään vastaan. Luulin sitä ensin joksikin kovakuoriaiseksi, mutta eipä taida ollakaan. Mikähän lie? 194 Hei, vaikuttaisi olevan naamioitunut harsokorennon (Chrysopidae) toukka. Lähteitä: https://lehti.luontoportti.fi/fi/kysyluonnosta/mika-tama-on https://www.otokkatieto.fi/cat?id=56 https://laji.fi/theme/hyonteisopas
Sarjaohjelmissa on useita kausia. Kun jotakin sarjaohjelmaa alkaa katsomaan (kirjastosta lainaamalla), sarjan katsoo mielellään tietysti alusta loppuun asti… 167 Kirjastot pyrkivät hankkimaan niille tarjottua aineistoa mahdollisuuksien mukaan. Jos sarjasta tarjotaan jatko-osia, ne hankitaan. Ehdotuksen etenemistä ei voi seurata oikeastaan muutoin kuin tarkistamalla, onko ko. aineisto hankittu kirjastojen kokoelmiin. Jos teet hankintaehdotuksen, voit jättää siihen yhteystietosi. Näin sinuun voidaan olla tarvittaessa yhteydessä. https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Hankintaehdotus
Mitä tarkoittaa etuliite Saudi Arabian yhteydessä valtiota tarkoittavana sanana? 703 Saudi viittaa Saudien hallitsijasuvun arabiankieliseen nimeen Al Saud. Sana on johdettu Saudi-Arabian arabiankielisestä nimestä al-Mamlakah al-ʿArabīyah as-Saʿūdīyah. Loppupääte i kertoo, että kyseessä on Saudien kuningaskunta, käytännössä niin että maa on hallitsijasuvun henkilökohtaista omaisuutta. Nimi Saud tarkoittaa onnellisuutta tai hyvää onnea. Lähteet: https://en.wikipedia.org/wiki/Saudi_Arabia#Etymology https://www.etymonline.com/word/saudi
Toivon tietoa tästä astiasarjasta eli miltä ajalta tämä on, mikä voisi olla astiasarjan nimi ja minkä arvoisia astiat ovat? 266 Signeeraus tosiaan muistuttaa netistä löytyviä Gudrun Raunion signeerausta. Netistä löytyy esimerkiksi nimellä googlettamalla lukuisia kuvia Raunion signeeraamista töistä. Asian varmistamiseksi kannattaa kuitenkin kääntyä antiikkiliikkeen puoleen. Kirjastonhoitajilla ei ole tähän riittävää asiantuntemusta. Antiikkikauppias pystyy myös kertomaan astioiden arvon.
Olen yrittänyt etsiä kurdeista kertovia tai kurditaustaisten kirjailijoiden kirjoittamia romaaneja. Niitä on löytynyt hyvin vähän (oikeastaan äkkiseltään… 143 Keskikirjastojen verkkokirjastosta haku kurdit kaunokirjallisuus rajauksella suomen kieli tuotti tällaisen tuloksen: kurdit kaunokirjallisuus | Hakutulokset | Keski-Finna Kirjasammosta tulee vähän enemmän tuloksia sanalla kurdit: https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/Kurdit Näistä pääset ainakin liikkeelle. Kirjasammossa on myös ruotsinkielisiä kirjoja. Alif Shafakin Kunnia Kunnia | Keski-kirjastot | Keski-Finna kannattaa myös muistaa.
Onko Apilassa kahvakuulia lainattavissa? Minkä painoisia? Mikä on laina-aika? Onko muita kuntoiluvälineitä? 138 Apila-kirjastossa on lainattavana neljän, kuuden ja kahdeksan kilon kahvakuulat. Voit tarkistaa ajankohtaiset saatavuustiedot sivulta eepos.finna.fi käyttämällä hakusanaa kahvakuula ja rajaamalla hakutuloksen kirjastoksi Seinäjoen kaupunginkirjaston ja aineistotyypiksi esineen. Liikuntavälineiden laina-aika on yksi viikko. Niitä ei voi varata eikä uusia ja ne palautetaan siihen kirjastoon, josta ne on lainattu. Kaikki liikuntavälineet löytyvät verkkokirjastosta. Voit tarkastella niiden tilannetta täältä.  Lisätietoja Seinäjoen kaupunginkirjaston lainattavista esineistä saa kotisivultamme https://kirjasto.seinajoki.fi/kirjaston-asiakkaana/kirjat-ja-muu-aineisto/esineet/    
Haluaisin tietää lisää sukulaisistani toisen maailmansodan ajalta. Veikko Ruohomäestä, joka kaatui sodassa 1941. Sekä Aleksandroff (tai Aleksandrov) -suvun… 160 Sotasampo-palvelun mukaan I/JR 47:ssä palvellut siviiliammatiltaan kadunkiveäjänä toiminut Veli/Veikko Ruohomäki kaatui Huumolassa 28.8.1941. Helsingissä perustettu I/JR 47 tunnettiin myös nimellä "Vallilan pataljoona". Pataljoonan sotatiestä on kuvaus Sotapolku-palvelussa. Pataljoonan taistelukertomus Veikko Ruohomäen kaatumisviikolta on digitoitu ja luettavissa Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Pataljoonasta on kirjoitettu myös muistelmateos: Kotiniemi, L. (1987). Muistikuvia Vallilan pataljoonasta. WSOY. Kaatuneiden kantakortit on pääosin digitoitu, mutta Veikko Ruohomäen kantakortti ei ole digoitujen joukossa. Voi olla että se ei ole säilynyt, mutta koska kantakortista voi käydä ilmi lisätietoja, kannattaa siitä yrittää tilata...
Onko Suomen puolustusvoimilla automaattista tekoäly biometrista kasvojentunnistus teknologiaa, jota esimerkiksi julkisten paikkojen valvontakameroiden kuvista… 131 Kasvojentunnistusteknologia on mainittu uhkakuvana ja mahdollisena rajatarkastuksen työkaluna joissakin Maanpuolustuskorkeakoulun vanhemmissa opinnäytetöissä. Eklund, S. (2020). Tracking trajectories in cyberspace to discover early warning signals. Yleisesikuntaupseerikurssin diplomityö: Maanpuolustuskorkeakoulu. Henttonen, S. (2015). Rajatarkastusprosessin automatisointi ja siinä hyödynnettävä henkilötunnistusmenetelmä. Esiupseerikurssin tutkielma: Maanpuolustuskorkeakoulu. Rivinen, J. (2017). Automatisoitujen rajatarkastusten prosessijohtaminen. Pro gradu: Maanpuolustuskorkeakoulu. Puolustusvoimat ei ole nähdäkseni viestinyt tällaisen suorituskyvyn käyttöönotosta, ja viranomaiskäytössä siihen liittyisikin monenlaisia juridisia ja...