Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Minkä takia esim. Vaahteramäen Eemeli -elokuvissa juodaan kahvia lautaselta? Kyseisissä kohtauksissa on myös kahvikuppi, mutta kahvi juodaan lautaselta. 1896 Tassilta ryystäminen on ollut yleinen mutta rahvaanomaiseksi moitittu tapa. Vielä 1700-luvun Saksassa vadilta juominen oli tavallista yhteiskunnan paremmissakin piireissä, mutta myöhemmin siitä luovuttiin. Suomessa lautaselta juominen oli niin tavallista, että kupin reunalta juojia saatettiin pitää hienostelijoina. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa on runsaasti tällaisia kahvinjuontikohtauksia. Kahvinjuontitavat alkoivat muuttua toisen maailmansodan jälkeen. Lautaselta juontia on ilmeisesti pidetty tavan viimeisimpinä elinaikoina huonona käytöksenä, sillä kotimaisiin perinnearkistoihin kertyneistä kahvinjuontimuistoista vuodelta 1969 löytyy maininta, jonka mukaan kertoja joi lautaselta, kun kukaan ei ollut näkemässä. Myös Ruotsissa...
Onko teillä pajassa sellaista työkalua, jolla voisi kirjoittaa tekstiä ym. puulle? Olen tekemässä syntymäpäivälahjaksi kävelykepin, johon olisi mukava… 218 Varaamo.espoo.fi osoitteesta pääset varaamaan Helmet kirjastojen laitteita ja tiloja. Sieltä löytyy tällä hetkellä yksi laserleikkuri Oodista. https://varaamo.espoo.fi/search?search=laserleikkuri
Onko boikotoinnilla todettu olevan mitään vaikutusta asioihin täällä Suomessa? Esim tietyn tuotteen tai vaikka tietyn kaupan boikotointi, siis tehtynä sen… 281 Hei! Kyllähän boikotointi usein vaikuttaa, jos sen kohde tietää boikotoinnista. Esimerkkinä voi antaa vegaanit, jotka boikotoivat kaikkea eläinperäistä. Nykyään on sitten kauppoihin tullut runsaasti heille suunnattuja elintarvikkeita, ja eläinten tuotantomäärät ovat hyvin hitaasti laskeneet. Vaikea nähdä miten boikotoinnin vaikutus olisi erilaista meillä Suomessa kuin muualla. Mitä pienempi firma, sitä enemmän sitä haittaa rahavirran tyrehtyminen mistä tahansa syystä. Esimerkiksi Animalian turkiton kauppa- ja kosmetiikkalistaukset ovat vaikuttaneet boikotoinnin kautta suomalaistenkin yritysten tuotevalikoimiin, esim. Marimekko on irtisanoutunut kaikesta yhteistyöstä turkisalan kanssa. Boikotit kuitenkin saattavat  vaikuttaa...
Onko Dina-nimisillä omaa nimipäivää ja jos on, minkä maan kalenterissa? 823 Nimi Dina, Dinah (oikeus, naistuomari) tulee hepreasta. Dina oli  Vanhassa testamentissa patriarkka Jaakobin tytär. Euroopassa Dina on tavallisimmin käsitetty lyhentymäksi dine-, tina- ja tine-loppuisista nimistä (esim. Adina, Albertina, Bernhardine, Claudine, Konstantine ym.). Lähde: Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja (1999) Verkossa olevan kansainvälisen nimipäiväkalenterin mukaan Dinalla nimipäivä esimerkiksi Latviassa 24.2. ja Norjassa 30.12. https://www.namecalendar.net/?name=dina&lang=en#.YVb8cueU-Uk  
Uusi systeeminne on kauhea! Pientä tekstiä kun ei ole tietokonetta ja paljon sekavampi. Matkalla olevat löytyivät ennen peräkkäin ja sen jälkeen saapuneet… 235 Kiitos palautteesta! Onpa harmillista, että systeemin muutokset tuovat hankaluuksia käytettävyyteen. Yleensä asioita pyritään kehittämään, jotta asiointi helpottuisi. Asiakkaiden tekemät huomiot ovat tärkeitä, jotta ongelmakohtiin osataan tehdä parannuksia. Kysymyksestänne ei ilmene, katsotteko varaustietojanne Helmet.fi:n Omissa tiedoissa vai käytättekö Taskukirjastoa? Asian selvittämiseksi teidän kannattaa olla yhteydessä lähikirjastonne henkilökuntaan, joka kyllä auttaa ja opastaa mielellään. Voitte antaa heille tarkemmat tiedot epäkohdasta, jotta he voivat viedä asian järjestelmän kehittäjien tietoon.   Tiedoksenne vielä, että saapuneista varauksista asiakas saa aina saapumisilmoituksen joko sähköpostilla...
Luin lapsena paljon eläinaiheisia kirjoja ja muistan kaksi tarinaa, joita en ole löytänyt sen jälkeen. Olen lukenut kirjat 80-luvun puolivälin tuntumassa,… 221 Tarina kirjekyyhkystä voisi olla Ernest Thompson Setonin ”Arnaux, kirjekyyhkyn tarina” teoksesta Eläinten sankareita. Arnaux-niminen kyyhkynen osallistuu erilaisiin kirjekyyhkyjen koulutuksiin ja kilpailuihin. Dramaattisten vaiheiden jälkeen kyyhky joutuu haukkojen saaliiksi ja haukkojen pesästä löytyy myöhemmin sen hopearengas. Lampaan ja kissapedon välisestä ystävyydestä kertovaa kirjaa emme valitettavasti löytäneet.
A1 tai A0 skanneri Hei! Löytyykö mistään pääkaupunkiseudun kirjastoista A1 tai A0 koon skanneria, vai ovatko kaikki A4 ja/tai A3? 396 Helmet.fi:n ja Varaamo.hel.fi:n tietojen mukaan A1 ja A0 -kokoisia skannereita ei valitettavasti löydy pääkaupunkiseudun kirjastoista, suurin koko on A3. Keskustakirjasto Oodissa on kyllä A2 valokuvatulostin, mutta vain A3 skanneri. https://varaamo.hel.fi/resources/awvxuj4coy3a?date=2021-10-01
Miksi hajuvettä sanotaan hajuvedeksi? Eikö tuoksuvesi olisi parempi nimitys, koska se tuoksuu hyvältä? 962 Haju, haista ja haistaa ovat esiintyneet suomen kirjakielessä Agricolasta alkaen. Yleensä varsinkin hyvää hajua tarkoittava tuoksu on tullut kirjakieleemme 1700-luvun alussa. Mielenkiintoista kyllä, Johannes Mennanderin opettavaisessa runossa vuodelta 1699 tuoksu esiintyi nimenomaisesti merkityksessä 'paha haju'. Murteissamme tuoksua-verbillä ja siitä johdetulla tuoksulla on useita sellaisia merkityksiä, jotka eivät liity millään tavalla hajuaistimukseen. Haju on yksiselitteisesti haju, hyvä tai paha. Jos tarkastellaan haju- ja tuoksu-sanojen esiintymistä yhdyssanojen alkuosina, voidaan havaita, että haju-alkuiset sanat ovat näistä huomattavasti tavallisempia; tuoksulla alkavat yhdyssanat ovat muutamaa poikkeusta...
Viikonpäivälorussa "tiistaina tikut vuoltiin". Nähtävästi ne vuoltiin maanantaina tehdyille makkaroille. Mitä tikkuja ne tikut olivat? Eivät varmaankaan niitä,… 647 Tiistaina vuoltavat tikut (merkityksessä puunsälö, puupuikko, päre) liittyvät pääsiäisen aikaan, palmusunnuntaita seuraavan hiljaisen viikon eli piinaviikon päiviin. Piinaviikon jokaisella arki- ja pyhäpäivällä oli lempinimet, joita on lausuttu hokemina: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai, sukkasunnuntai ja lopulta pälkkäpääsiäinen. Nimillä on sekä kristinopillisia että maatalon töihin liittyviä selitteitä, mutta käytännössä tärkeämpää lienee ollut alkusointu ja poljento. Vanhalla kansalla näihin päiviin liittyi erilaisia uskomuksia, esimerkiksi tikkutiistaina vuoltuja sytyketikkuja pidettiin erityisen hyvinä ja onnea tuottavina. Lähteet: Pääsiäinen : juhlatietoa, kuvia ja...
Onko tässä pääkaupunkiseudulla muissa kirjastoissa kuin Sellossa ukulele-ryhmää. On vähän kaukana ja edistyneille niin askarruttaa rohkeneeko ja jaksaako mennä… 125 En löytänyt tällä hetkellä muualta ukulele-ryhmiä. Lainattavia ukuleleja on monessa kirjastossa, esim. Helsingissä https://hakemisto.kirjastot.fi/search?m=helsinki&s=55493. En löytänyt myöskään maksutonta ryhmää muilta toimijoilta, musiikkikouluista löytyy kyllä ryhmiä. Tapahtumat ovat tosin olleet pitkään jäissä pääkaupunkiseudun kirjastoissa, ne lähtevät vähitellen käyntiin rajoitusten poistuessa. Voisit ehkä esittää toivomuksen lähikirjastoosi ukulele-ryhmästä.  Facebookista löytyy Helsinki Ukulele ryhmä, jossa on jonkin verran keskustelua, sieltä voisi myös kysyä vapaista soittoryhmistä,  https://fi-fi.facebook.com/groups/282910178471416/
Etsinnässä kirja mikä kirjoitettu ehkä 10-15 vuotta sitten.. tai voi olla kauemminkin. Sijoittui mun mielestä tulevaisuuteen, osa ihmisistä työskentelivät… 242 Etsitty kirja saattaisi olla José Carlos Somozan Clara ja varjot (Like, 2004). Siinä ihmisiä muokataan esiintymään taideteoksina. Kirjassa on viittauksia myös "artesaniaan", koristeina, liikkuvina tarvekaluina tai käyttöesineinä työskenteleviin ihmisiin. Ihmisesineet on tekstissä kirjoitettu isoin alkukirjaimin. Pari esimerkkiä artesaniasta kirjan sivuilta: "Kevyttä koputusta ovella ja viipyilevä parfyyminleyhähdys. Koriste ei ollut Pöytä eikä mikään muu Huonekalu vaan Nurkkakoriste, kurja esine joka työskenteli maanantaisin (Museumsquartierin taideteosten vapaapäivänä), niitä ornamentteja joita sisustusosasto keksi tyhjien huoneiden somistukseksi, minkä huomasi etenkin kahvin kokemattomasta tarjoilemisesta. Boschilla kesti tovi...
Miten Aku Ankka päätyi veljenpoikiensa holhoojaksi? Mitä Akun veljelle ja hänen vaimolleen tapahtui? 2389 Tupu, Hupu ja Lupu eivät ole Aku Ankan veljen- vaan siskonpoikia. Disney Wiki -sivuston mukaan Tupun, Hupun ja Lupun äiti on Akun kaksoissisko Della Ankka. Isä on tuntematon: https://disney.fandom.com/fi/wiki/Tupu,_Hupu_ja_Lupu_Ankka Aku on siis itseasiassa poikien eno, eikä setä. Veljenpoika-nimitys on oikeastaan inhimillinen "käännösvirhe", koska englannin kielen sana "nephew" tarkoittaa sekä veljen- että sisarenpoikaa. Myös sana "uncle" voi tarkoittaa englanniksi sekä isän veljeä (setä) että äidin veljeä (eno). Tästä syystä nykyään puhutaankin enemmän pelkistä ankanpojista. Don Rosa on selventänyt Akua Ankan sukua Roope Ankan elämä ja teot -kirjasarjassa ja tehnyt siihen liitteeksi Aku Ankan sukupuun. Myös siitä käy ilmi,...
Missä joululaulussa lauletaan "pitkiä partoja valkeita hapsia" tai harmaita?, "kaikki he kulkivat " peräkkäin? 390 Voisiko kysymyksessä olla Martti Korpilahden säveltämä ja sanoittama ”Pimpeli pompeli”, joka alkaa: ”Voi miten pieniä tonttulapsia jossakin näin minä äskettäin”? Kertosäkeessä lauletaan: ”pitkäpartoja, pitkähapsia, kaikilla kilkkavat kulkuset näin”. Toisen säkeistön kertosäkeessä lauletaan: ”kaikki ne juoksivat varpaillaan”. Tämä laulu sisältyy nuottiin Korpilahti, Martti: ”Koulun joulu : 25 pientä joululaulua” (Gummerus, 1931). Nuotissa on laulun melodia ja sanat.
Mitä Mariskan sanoittamia biisejä on? 2816 Mariska (oikealta nimeltään Anna Maria Rahikainen) on laulaja, sanoittaja ja säveltäjä, jonka tuotanto on laaja. Tiedon hänen tekemistään sanoituksista sekä myös sävellyksistä löytdät fono.fi -äänitetietokannasta: http://www.fono.fi/ Kirjoita tekijäksi Mariska ja valitse tekijän rooliks san. tai tekstin tekijä Fono.fi sisältää tiedot Yle Arkiston, aiemmin Ylen Äänilevystön, kokoelmiin hankituista musiikkiäänitteistä vuodesta 1974 alkaen.     
Rakennustaiteen tekijänoikeudet 751 Rakennuksen saa kyllä valokuvata, piirtää tai maalata, mutta rakennuksen fyysinen muuttaminen tai toisen täsmälleen samanlaisen rakennuksen rakentaminen on kiellettyä, jos rakennus täyttää teoksen tuntomerkit. Tosin rakennustakin saa tekijän luvatta muuttaa, jos se on teknisistä syistä tarkoituksenmukaista. Tekijänoikeuslaki Pykälä 25 e  "Tekijänoikeuslain mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen. Suojattuja teoksia ovat mm. valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden teos, kartta, selittävä piirustus, graafinen tai plastillinen teos, tietokoneohjelma tai muu teos. Tekijänoikeus suojaa luovan työn sisältöä, muotoa, jossa teos ilmenee...
Onkohan Sir Philip Sidneyn (1554-1586) runoa "Song from Arcadia: My True-Love Hath My Heart and I Have His" suomennettu? Olen itse etsinyt teoksista Tuhat… 178 Sir Philip Sidneyn tuotannosta on suomennettu varsin vähän. Valitettavasti tästä runostakaan ei ole suomennosta. http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/ https://finna.fi/ https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/palvelut-organisaatioasiak…
Miksi uupuminen voi tarkoittaa myös, että jotain puuttuu? 1281 Verbi "uupua" tarkoittaa tosiaan sekä väsymistä että vailla ja ilman olemista, puuttumista: Kielitoimiston sanakirja: https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/uupua?searchMode=all Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja 3: R-Ö (2000) -teoksen mukaan sana on mahdollisesti johdettu onttoa ja tyhjää merkitsevästä sanasta uu (vesilinnun munituspönttö, uuttu). Sanan alkumerkityksestä "tyhjetä" on voitu johtaa toisaalta verbi väsyä ja toisaalta verbi vajentua, olla vajaa, puuttua.  
Tiina Lymin "Lentävänniemi" 271 Alun perin vuonna 2011 Helsinki-kirjojen kautta ilmestyväksi ilmoitettu Lentävänniemi jäi syystä tai toisesta julkaisematta. Helsinki-kirjoilta tuli uutuuksia vielä vuonna 2012, joten Lymin kirjan ilmestymättömyys ei välttämättä liity kustantajan toiminnan loppumiseen. Mahdollista on, että kustantamon 2011 antamat ennakkotiedot olivat ennenaikaisia eikä suunniteltu kirja koskaan tullut valmiiksi. Vain julkaisua vailla olevalle käsikirjoitukselle olisi kustannusmaailmassa luullut halukkaita ottajia löytyvän. Ainakin vielä alkuvuonna 2012 Lymin kirja oli vielä kesken ja työn alla: "Minun piti kirjoittaa novelleja, mutta romaaniksi tämä tuntuu kääntyvän", hän luonnehtii tekeillä olevaa teostaan Anna-lehden numerossa 5....
Luen Mia Kankimäen kirjaa Naiset joita ajattelen öisin. Mia kertoo mm. kirjailija ja tutkimusmatkailija Mary Kingsleyn tarinaa. Löytyyköhän mistään kirjastosta… 100 Mary Kingsleyn Travels in West Africaa ei tosiaan näytä suomennettaneen. Englannin kielinen kirja löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista ja vanhempaa painosta Kuopion Varastokirjastosta. https://finna.fi/Record/helmet.2177568 Kirjan pystyy kaukolainaamaan täyttämällä kaukolainahakemuksen: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/fec4d0d0-249a-4ee… Kaukolainaaminen normaaleista kirjastoista maksaa Kotkassa 4€. Kotkan pääkirjastosta löytyy suoraan hyllystä myös Reissunaisia-niminen kirja, jossa on suomeksi Mary Kingsleyn Afrikan matkoista: https://kyyti.finna.fi/Record/kyyti.1379212
Mikä on ev. lut. kirkon kanttorien sukupuolijakauma? Prosentteina tai lukumääränä? 208 Kirkon vuoden 2021 henkilöstötilaston mukaan kirkkomuusikoista oli heinäkuussa 2021 miehiä 316 ja naisia 637. Lähde: Seurakuntien henkilöstötilasto 2021