Mitään virallista, kaikkialla Suomessa käytettävää nimitystä appivanhemmille tai apeille keskenään ei näytä olevan, mutta joissakin Suomen murteissa on käytetty sanaa langokset. Samaa sanaa on käytetty myös monista muista kaukaisista tai avioliiton kautta tulleista sukulaisista.
Aiheesta on kirjoittanut Maija Länsimäki. Artikkeli löytyy Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta, ja se on julkaistu myös Helsingin Sanomissa 15.2. 2009:
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=3015
Tähän kysymykseen en löytänyt mitään virallista sääntöä. Katsoin kirjaston etikettikirjoja, mm. tervehtimisopasta (Moikkari: Moikkaajan muistikirja) sekä terveydenhuoltoalan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta (Laitila: potilaan käsikirja, Salonen: Sairasta! Lääkärin käyttöohje potilaalle). Nämä viimeksi mainitut kirjat keskittyivät enemmän käytöstapoihin lääkärin vastaanotolla.
Et ole kysymyksesi kanssa yksin. Erilaisilla keskustelupalstoilla asiaa on myös pohdittu http://www.vauva.fi/keskustelu/3419026/ketju/tykkaako_laakarit_jos_niit…. Yleisin mielipide näyttää olevan, että lääkäri ei yleensä tervehdi ensin mutta jos potilas tervehtii, hän vastaa. Pitänee myös muistaa, että lääkärit tapaavat niin paljon ihmisiä, että eivät välttämättä...
Komitean työskentelyn aikaan ei tunnettu kovin vanhoja VANHAN TESTAMENTIN käsikirjoituksia. Kääntäjät toimivat sen näkemyksen pohjalta, että juutalainen seurakunta oli säilyttänyt tunnollisesti pyhän tekstin alkuperäisessä muodossa. Koska hepreaa kirjoitettiin alkuaan pelkästään konsonanttikirjaimin, olivat juutalaisoppineet ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen aikana täydentäneet tekstiä vokaali- ja painomerkein jotta oikea ääntämys olisi varmistettu. Tämä oli tarpeen sen vuoksi, että heprean suullinen taito oli juutalaistenkin keskuudessa käynyt harvinaiseksi.
Raamatunkäännöskomitean käyttämänä alkutekstinä oli Jakob ben Chaijimin venetsialaisen Daniel Bombergin kirjapainossa vuosina 1524-1525 julkaisema hepreankielinen Raamattu. Tämä...
Oinas on tarkoittanut myös pässiä.
Nykysuomen sanakirjan (1956) mukaan oinas on "(kuohittu) pässi". Kirja kehottaa vertaamaan sanaan jäärä, jonka yksi merkitys on "kuohitsematon pässi". Pässi taas on "täysikasvuinen uroslammas".
Etymologiset sanakirjat kertovat sanojen alkuperästä. Sekä Suomen kielen etymologinen sanakirja osa 2 (1958) ja Suomen sanojen alkuperä osa 2 (1995) mainitsevat kummankin merkityksen, siis uroslammas yleensä tai erityisesti kuohittu uroslammas.
Eri murteissa ja eri aikoina lampailla on ollut monenlaisia nimityksiä. Aiheesta on laaja katsaus Veikko Ruoppilan teoksessa Kotieläinten nimitykset Suomen murteissa 1 (1943). Oinasta käsitellään sivuilla 180-183.
Ruoppila esimerkiksi pitää todennäköisenä, että...
Suomen sukututkimusseuralla http://www.genealogia.fi/ on erilaisia palveluja, joiden avulla voi selvittää sukunsa alkuperää. Esimerkiksi SukuWikistä http://suku.genealogia.fi/sukuwiki/index.php/Etusivu hakemalla henkilöistä saa mm. ammatin, kotipaikan ja asuinpaikan. Suku Forumin keskustelualueella Suku http://suku.genealogia.fi/forumdisplay.php?f=28 voi esittää suvun taustoihin liittyviä kysymyksiä rekisteröidyttyään palveluun. Hiski-tietokannasta http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi voi hakea kirkonkirjoissa olevia henkilöitä ennen 1900-lukua. 1900- ja 2000- luvulla syntyneisiin kohdistuvat sukututkimuskyselyt täytyy osoittaa kyseisen seurakunnan kirkkoherranvirastoon.
MyHeritage –palvelusta http://www.myheritage.com/research/...
Hilja Haahden Oravasatu löytyy esim. kokoelmista Eläinrunojen kirja http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C%7CRb1021683
sekä Tunteellinen siili ja muita suomalaisia eläinrunoja
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C%7CRb1111611
Eduskunnan kirjastossa selviteltiin asiaa. Merkintää tai viittausta tällaisesta asiakirjasta etsittiin mm. näistä: laki henkikirjoituksesta (299/1939), asetus henkikirjoituksesta 777/1944 sekä Väestökirjakomitean mietintö KM 1948:2. Mitään ei kuitenkaan löytynyt.
Kollegani selvitystä asiasta on alla:
"Nykysuomen sanakirjan mukaan ilmoituskirja on (yleisesti) "julkisen viranomaisen tai viraston antama tai sille annettava ilmoituskirjelmä".
Olettaisi, että ko. tapauksessa ilmoituskirja on sisältänyt riittävät henkilötiedot, jotta henkilö on voitu ottaa seurakunnan jäseneksi. Koska ulkomaalaisvalvonta oli ja on kai edelleenkin poliisin velvollisuus, voinee ajatella, että "ulkomaalaisen ilmoituskirjan" on antanut poliisiviranomainen....
Kovin näyttävät niukoilta tähän henkilöön liittyvät tiedot. Digitoiduista aikakakaus- ja sanomalehdistä löysin ensinnäkin nimenmuutosilmoituksen: "Nimeni, joka tähän asti on ollut Tekla Pusenius, on tästä lähtien Tekla Tummento. Hki 12.IX.09" (Uusi Suometar 12.9.1909). Eli heti tultuaan täysi-ikäiseksi tämä henkilö on ottanut taiteilijanimen, viittausta naimisiin menosta ei ole eikä sanahauilla löydy muita samannimisiä ihmisiä.
Lehdessä "Liikeapulainen" oli 11.3.1910 uutinen Helsingin Liikeapulaisyhdistyksen perhejuhlista: "Neiti Tekla Tummento esitti yksinlauluja pianon säestyksellä, mitkä vastaanotettiin rajuilla suosionosotuksilla." Tekla Tummento oli tuolloin 19-vuotias.
Käkisalmen Sanomissa oli 22.7.1910 uutinen Räisälän nuorisoseuran...
Jaakko Hämeen-Anttila on koonnut ja suomentanut Rumin runoja teokseensa Rakkaus on musta leijona (Basam Books 2002). Runot on pääosin kerätty B. Furuzanfarin kymmenosaisesta laitoksesta, ja teoksessa esiintyvät runot on listattu kirjan loppuun Furuzanfarin numeroinnin mukaan.
Valitettavasti kysymäsi runo (the Torrent Leaves, numero 2873) ei ole näiden Hämeen-Anttilan suomentamien runojen joukossa.
Rumista kiinnostuneelle voisi hyödyllistä ja mukavaa luettavaa olla myös esim. Ruokopillin tarinoita : Kertomuksia Dzalaladdin Rumin Masnavista / persiasta suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila.
Vadelmavene on ruotsalainen makeinen, jonka valimistamisen on aloittanut ruotsalainen makeisvalmistaja Aroma jo vuonna 1928. Se on veneen muotoinen vadelmanmakuinen makeinen, jota nykyään saa mm. Malacon Pim Pim -pusseissa ja irtomakeisena Suomessa ja Ruotsissa. Miika Nousiaisen kirjassa Vadelmavenepakolainen vadelmaveneisiin jopa tiivistyy päähenkilön kokemus Ruotsin-ristelystä.
Lääkäri Kiminkinen on vastannut Apu-lehdessä kysymykseen samasta asiasta. Artikkelissa sanotaan mm. näin:
"...suurten rauhasten hiki alkaa haista epämiellyttävältä, kun ihossa elävät bakteerit hajottavat hien valkuaisaineita, jolloin vapautuu ammoniakkia ja haisevia lyhytketjuisia rasvahappoja."
Mitään varsinaista syytä tähän voimakkaaseen ammoniakin hajuun hän ei kuitenkaan löytänyt. Mahdollisesti kannattaa käydä lääkärissä. Voit lukea koko vastauksen täältä:
http://www.apu.fi/artikkeli/kysy-kiminkiselta-hikoileminen
Vuosittain ilmestyvästä Spes patriae -kirjasarjasta löytyvät tiedot eri vuosien ylioppilaista. Kirjassa on kuitenkin tiedot vain niistä ylioppilaista, jotka ovat sinne tietonsa antaneet.
Spes patriae -kirjat löytyvät Helmet-kirjastojen kirjavarastosta Pasilan kirjastosta:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttu…
Osa kirjoista on myös muissa kirjastoissa. Vuoden 1983 teos on Pasilan lisäksi Kallion kirjastossa. Kirjoja ei saa lainaan, mutta niitä voi tutkia kirjastossa.
Kirjassa Kasvit Suomen luonnossa (Vuokko & Peiponen, 2007) kerrotaan, että useimmat hyönteiset eivät näe punaista väriä. Värikkäiden terälehtien tehtävänä on houkutella hyönteisiä pölyttämään kukkia, ja tästä syystä punaisia kukkia ei luonnossamme juuri ole. Punaiset luonnonkukat ovat enimmäiseen violettiin vivahtavia, ja niissä on hyönteisten houkuttelijana lisäksi usein ultravioletti sävy, jota ihminen ei näe. Väri on siis tärkeä kukkien eloonjäämisen kannalta.
Vuokon & Peiposen mukaan Suomen luonnon punaisin kukka on ketoneilikka. Sitä kuitenkin pölyttävät päiväperhoset, jotka pystyvät näkemään punaisen värin.
Kirja Kukat väri väriltä (WSOY, 2005) listaa paljon punaisia luonnonkukkia, mutta kirkkaanpunaiset jäävät siitäkin...
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet-kirjan mukaan Kirves-sukunimi on tosiaan tunnettu juuri Laatokan Karjalassa, mm. Lumivaarassa, Jaakkimassa ja Sortavalassa. Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan Kirves on tai on ollut sukunimenä 596 suomalaisella:
http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/default.asp?L=1
Tarkempia tietoja suvusta ei yleisen kirjaston lähteiden kautta löytynyt. Tietoa sukututkimuksen lähteistä löytyy Arkistolaitoksen ja Sukututkimusseuran kautta:
http://www.arkisto.fi/se/aineistot/apuvaelineet/sukututkimus-2
http://www.genealogia.fi/
Tässä lista Seppo Jokisen teoksista ilmestymisjärjestyksessä:
• Koskinen ja siimamies. Hämeenlinna: Karisto, 1996.
• Koskinen ja raadonsyöjä. Hämeenlinna: Karisto, 1997.
• Koskinen ja pudotuspeli. Hämeenlinna: Karisto, 1998.
• Koskinen ja taikashow. Hämeenlinna: Karisto, 1999.
• Koskinen ja kreikkalainen kolmio. Hämeenlinna: Karisto, 2000.
• Hukan enkelit. Hämeenlinna: Karisto, 2001. (Wolves and
Angels, Ice Cold Crime, 2012)
• Piripolkka. Hämeenlinna: Karisto, 2002.
• Vilpittömässä mielessä. Hämeenlinna: Karisto, 2003.
• Suurta pahaa. Hämeenlinna: Karisto, 2004.
• Sana sanaa vastaan. Hämeenlinna: Karisto, 2005.
• Hiirileikki. Hämeenlinna: Karisto, 2006.
• Viha on paha vieras. Hämeenlinna: Karisto, 2007.
• Kuka sellaista tekisi....
Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvan lopputekstien aikana soiva kappale on nimeltään "Matelot" (Brown - Gibson - Johnson - Mallett) ja sen esittää The Renegades.
Suomeksi kappale tunnetaan nimellä "Yksinäinen merimies".
Kappale on kuultavissa lukuisilta äänitteiltä. Lainattavat äänitteet löytyvät HelMet-verkkokirjaston haulla helposti kappaleen nimellä.
Lähteet:
http://www.elonet.fi/fi/elokuva/1511500
http://areena.yle.fi/tv
https://finna.fi
Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa on vuonna 1994 ilmestynyt Elina Arohongan haastattelu, jossa kerrotaan kirjailijan muuttaneen Hämeenlinnaan. Valitettavasti tästä lehtileikkeestä puuttuu tarkka päivämäärä, mutta jutun perusteella näyttäisi siltä, että muutto on tapahtunut vasta vähän ennen haastattelua, vuonna 1994 tai aikaisintaan loppuvuodesta 1993. Hämeenlinnaan muuttaessaan Elina Arohonka (kirjailijanimi Elina Aro) oli jo yli seitsemänkymmentävuotias eikä toiminut täällä enää opettajana.
Lauri Pohjanpään runo Palokärki alkaa säkeillä "Kuka metsissä illoin huutaa? / Kenen valitus kaukaa soi?". Runo julkaistiin ensimmäisen kerran Pohjanpään runokokoelmassa Metsän satuja (1924). Palokärki-runo sisältyy mm. teoksiin Lauri Pohjanpää: Kaipuu ylitse ajan. Valitut runot 1910 - 1954 (toim. Helena Anhava, WSOY, 1989) ja Eläinrunojen kirja (toim. Satu Koskimies, Kirjayhtymä, 1997).
Saatte koko runon sähköpostiinne.
Lähteet:
https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena
Lauri Pohjanpää: Kaipuu ylitse ajan. Valitut runot 1910 - 1954 (toim. Helena Anhava, WSOY, 1989).
