Mest kommenterade svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Etsin kauan sitten (80-luvulla) lukemaani kirjaa, jossa Tyynen valtameren saarella asuva ihminen kuvailee länsimaista elämänmuotoa ja kulttuuria. Pieni kirja… 240 Todennäköisesti kyseessä on teos nimeltä Papalagit – Samoalaispäällikkö Tuiavii valkoisen miehen maailmassa (Otava, 1981). Tarinan kirjoitti Erich Scheurmann ja saksankielinen alkuteos julkaistiin vuonna 1920. Suomenkielinen kirja oli vastaajankin muistikuvien mukaan aika pienikokoinen. Papalagi – Wikipedia Valkoisen miehen tyhmyys – Kansan Uutiset
Millä kivella on parantava, vatsaa hoitava vaikutus? Eli mikä kivi on paras vatsalle? Onko jotain kirjaa näistä? Englanniksi käy myös? Entä näillä kielillä… 531 Kivillä ei ole parantavia ominaisuuksia. Jos vatsa vaivaa, tulee kääntyä lääkärin puoleen. Helmet-kirjastojen kokoelmista löytyy asiasanalla "kiviterapia" aihetta käsitteleviä kirjoja. On kuitenkin muistettava, että nämä ovat näennäistieteellisiä teoksia eivätkä vakavasti otettavia terveystiedon lähteitä. https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skiviterapia__Orightresult?lang=fin&suite=cobalt
Mitä maksoi junalippu aikuiselta II-luokassa kesällä 1910 välillä Tampere - Helsinki. Ja kuinka kauan matka kesti? 418 Suomen Rautatiemuseolta kerrotaan, että 187 kilometrin matka II luokassa on vuonna 1910 maksanut 9 mk 30 penniä. Matka on kestänyt kesän 1910 virka-aikataulun mukaan postijunassa tai matkustajajunassa 5h 1min - 5h 35min junasta riippuen. Kuitenkin niin, että Helsingistä Tampereelle yleensä kauemmin kuin Tampereelta Helsinkiin vastaavalla junaparilla.  
Löytyykö mistään kirjastosta Päin perhettä dvd? Tai Kaikki kunnossa dvd? Tai Napaseutu? 406 Pekka Lepikön ja Jukka Mäkisen ohjaaman Päin perhettä -sarjan jaksot 1 - 10 ja 11 - 20 kuuluvat DVD-tallenteena muutaman Suomen kirjaston kokoelmiin. Oman kirjastoalueesi kokoelmissa tallenteita ei ole,  mutta voit tehdä niistä kaukolainapyynnön oman kirjastosi kautta. Helka Lennstedtin ja Juha Wuolijoen ohjaamaa sarjaa Kaikki kunnossa ei ole lainkaan kirjastoissa lainattavissa.  Neil Hardwickin Napaseutu-sarjasta ei ole tehty lainkaan DVD-tallennetta, eikä sitäkään näin ollen ole a ei myöskään ole lainattavissa kirjatoissa. https://finna.fi/ https://www.imdb.com/title/tt0363364/fullcredits/?ref_=tt_ov_st_sm https://www.imdb.com/title/tt0991180/fullcredits/?ref_=tt_ov_st_sm https://www.imdb.com/title/tt0765755/
Monta vegaania maailmassa on? 853 Tarkkaa vastausta kysymykseen ei voi antaa. Missään maassa tuskin kirjataan asukkaiden ravintotottumuksia systemaattisesti eikä vegaaniksi tarvitse julkisesti julistautua ja tulla tilastoiduksi. Lisäksi vegaaneja on monta lajia ja usein myös vegetaristit lasketaan vegaaneiksi. Täsmällisiä tilastoja ei siis ole. Suomalaisista arvellaan yhden prosentin olevan vegaaneja. (MTV3, uutiset). Yleisesti arvellaan määrän kasvavan, koska vegaanius on nykyisin trendikästä. Maailmalla vegaanien määrästä on erilaisia tietoja. Usein vegaanien määrä ilmoitetaan oleva 1-2 prosenttia väestöstä. Maailman väestön määrän arvellaan olevan noin 7.8 biljoonaa, jolloin vegaaneja olisi noin 78 miljoonaa. Eri nettitiedot kuitenkin vaihtelevat reippaasti....
Onko tietoa kuka on tuottanut Caravan Palace bändin Supersonics Biisin ? 196 Discogs-äänilevytietokannasta selviää, että kappale (ja koko levy Chronologic) olisi bändin itsensä tuottama: https://www.discogs.com/Caravan-Palace-Chronologic/master/1598010
Vaahteramäen Eemeli -tarinassa, jossa Eemeli työntää päänsä keittokulhoon sanotaan kulhon maksaneen neljä markkaa. Mikä kulhon hinta on alkuperäisessä… 1186 Soppakulho, johon Vaahteramäen Eemelin pää juuttui, on neljän kruunun arvoinen myös alkuteoksessa.  Vaahteramäen Eemeli -kirjasarjan tapahtumat sijoittuvat noin vuosiin 1899 – 1911. Vuoden 1905 neljä kruunua olisi noin 240 kruunua vuoden 2020 rahassa.   Astrid Lindgren: Emil i Lönneberga (1980, s. 16) http://www.kysy.fi/kysymys/mita-vuosikymmenta-vaahteramaen-eemeli-kirja… http://historicalstatistics.org/Jamforelsepris.htm  
En löytänyt Oi saavu suuri rauhanjuhla nuottia pianolle, mistähän kirjasta löytyisi? 2179 Laulun säveltäjä on Taneli Kuusisto. Laulun sävelmään on kahdet eri sanat ja molemmilla sanoituksilla on myös eri nimi: "Oi saavu, rauhan juhla" (sanat Väinö Havas, alkusanat: "Oi saavu suuri rauhan juhla") ja "Sä kansa, vaeltava" (sanat V. I. Forsman eli Väinö Ilmari Forsman, alkusanat: "Sä kansa vaeltava pimeässä"). Nuotissa "Kauneimmat joululaulumme" (ISBN 951-757-199-2, Fazer FM07942-6) on tästä yksinlaulusta nuotinnos pianolle. Laulu on nuotissa nimellä "Sä kansa, vaeltava", mutta nuotissa on myös "Oi saavu, rauhan juhla" -sanoitus. Nimellä "Sä kansa, vaeltava" löytyy nuotteja myös sekakuorolle ja yksinlaulunuotteja lauluäänelle ja pianolle.  
Mikä onkaan tämä tunnettu näytelmä, jonka luin aikoinaan lukiossa. Siinä on useita päähenkilöitä, jotka keskustelevat taivaassa ja muistaakseni heitä tullaan… 302 Kyseessä voisi olla Eric-Emmanuel Schmittin näytelmä Kahden maailman hotelli. Näytelmäkulma-sivuston esittelyteksti kertoo: "Julien Portal saapuu outoon hotelliin, mutta ei muista kuinka on sinne päätynyt. Paikasta ei ole poispääsyä, ja muut asukkaat suhtautuvat tilanteeseen oudon tyynesti. Vähitellen hänelle selviää, että hänen ruumiinsa on koomassa auto-onnettomuuden jälkeen, ja hän on joutunut tilaan kahden maailman välille, jossa elämän ja kuoleman rajalla häilyvät odottavat kohtalonsa ratkeamista. Aika ajoin joku asukkaista palaa maan päälle, tai katoaa… jonnekin. Mutta mitä tapahtuu, jos ihminen ehtii sitä ennen rakastua kohtalotoveriinsa? Ranskalaisen filosofikirjailijan näytelmä pohtii elämän ja kuoleman arvoitusta syvällisesti,...
Uusi Verokortti alkaa 1.1. Palkka maksetaan kuukauden jälkikäteen eli 2.1, mutta palkka lasketaan Joulukuun lopussa. Kumpaa verokorttia käytetään uutta vai… 532 Verotuskäytäntöjä uudistetaan aika ajoin, joten henkilökohtaiset verotustiedot on tarkistettava verohallinnosta. Verohallinnon sivusto on osoitteessa www.vero.fi. Ensi vuoden verokortit saavat käyttöönsä nopeimmin ne, joilla on sähköinen verokortti. Periaatteessa vuoden 2020 verokortti on voimassa vielä tammikuussa 2021, mutta mm. muutosverokortit aiheuttavat poikkeuksia tästä säännöstä.       
Mitä kirjoja, elämäkertoja, on suomennettu shakkimestareista? Tai kenestä on englanniksi? Mitä kirjoja on ylipäätään shakin pelaajien maailmasta? 418 Joitakin löytyy haulla shakki + pelaajat. Rajaus vielä kohtiin kirja ja suomen kielinen. https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Rb2185891__S%28shakki%29%20%28pelaajat%29__Ff%3Afacetmediatype%3A1%3A1%3AKirja%3A%3A__Ff%3Afacetlanguages%3Afin%3Afin%3Asuomi%3A%3A__P0%2C4__Orightresult__U__X3?lang=fin&suite=cobalt Aiheina ovat Osmo Kaila, Magnus Carlsen, Ilkka Kanko, Garri Kasparov ja Philidor. Englanniksi (samoilla hakusanoilla ja rajauksilla ja lisäksi genre elämäkerrat + muistelmat) löytyy neljä kirjaa. https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Rb2185891__S%28shakki%29%20%28pelaajat%29__Ff%3Afacetmediatype%3A1%3A1%3AKirja%3A%3A__Ff%3Afacetlanguages%3Aeng%3Aeng%3Aenglanti%3A%3A__Ff%3Afacetgenre%3Ael%C3%A4m%C3%A4kerrat%...
Minä vuosina kiertävät elokuvan näyttäjät liikkuivat maaseuduilla esittäen Edvin Laineen Tuntematon sotilas elokuvaa ? 307 Niin sanotut elokuvakiertueet kiersivät suomalaista maaseutua niillä paikkakunnilla, joissa tai joiden lähettyvillä ei ollut elokuvateatteria. Elokuvanäytöksiä järjestettiin perinteisesti muutama illassa ja niitä esitettiin esimerkiksi seurojentaloilla, kouluilla, tuvissa, erityisissä esitysteltoissa tai jopa heinäladoissa. Elokuvakiertueiden näytökset keräsivät suuren suosion, vaikka niitä ei tilastoitukaan erityisen tarkasti. Emme löytäneet tarkkoja tietoja juuri Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan elokuvakiertue-esityksistä.  Laineen Tuntematon tuli ensi-iltaan aivan joulun alla 1955, joten elokuvakiertueille se on päässyt lähtemään oletettavasti aikaisintaan vuoden 1956 puolella.  Ylipäätään maaseutua kiertäneet...
Etsin kaunokirjallisuutta, joka käsittelee ylisukupolvisia traumoja (erityisesti sodan aiheuttamia)? Lähetin jo aikaisemmin tämän kysymyksen, mutta en saanut… 799 Tässä olisi lista kirjoista, joissa käsitellään ylisukupolvista traumaa. Anna Takala: "Sinä olet suruni" (Kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta.): https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f… https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2414078?lang=fin Olli Jalonen: "Poikakirja" (Teoksessa viitataan hienovaraisesti siihen, että 60-luvun poikia kasvattavat sodan kokeneet miehet. Paitsi isät, myös miesopettajat ovat sotaveteraaneja.): https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat… https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1960731?lang=fin  Art Spiegelman: sarjakuvaromaani "Maus": https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Auc75e3fde-...
Minulla on kirjastoalan alempi AMK (ammattikorkeakoulututkinto). Haluaisin tietää voiko missään Suomen ammattikorkeakoulussa suorittaa kirjastoalan ylemmän… 374 Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei ammattikorkeakouluissa ole kirjastoalan YAMK-opintoja tarjolla. Turun amk on tainnut olla viime vuosina ainoa oppilaitos, jossa kyseisiä opintoja on voinut opiskella. Tilanne voi kuitenkin muuttua, joten kannattaa seurailla oppilaitosten sivuja. Voit toki suorittaa esim. liiketalouden ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon mutta kirjastoalan työpaikoissa usein vaaditaan 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Ne voi suorittaa esim. Tampereen yliopistossa.
Miten Facebook valikoi kaveriehdotukseni? 19736 Facebookin kaveriehdotukset käyttäjilleen ovat Facebookin oman algoritmin laatimia. Algoritmi on matematiikassa ja tietojenkäsittelytieteessä käytetty termi, jolla tarkoitetaan ohjetta tai kuvausta siitä, miten jokin tehtävä suoritetaan. Virallisesti Facebookin algoritmin tehtävänä on tarjota mahdollisimman relevanttia ja kiinnostavaa sisältöä Facebookin käyttäjille. Algoritmi määrittelee esimerkiksi sen, keitä Facebook ehdottaa käyttäjien uusiksi kavereiksi. Facebookin algoritmin tarkasta toiminnasta tiedetään melko vähän, koska Facebook on itse tarjonnut siitä hyvin niukasti tietoa. Tietokonekulttuuria käsittelevän Wired-lehden mukaan Facebookin kaverisuositusten takana oleva algoritmi on hyvin salainen. Tämä on ymmärrettävästi johtanut...
Minkä takia kirjastokortin voi saada mihin tahansa kaupungin- tai kunnankirjastoon, kunhan on osoite täällä Suomessa? Miksei vaatimuksena ole osoite ko. kimpan… 1761 Kirjastokortin saamiseksi ei ole nähty tarpeelliseksi laittaa alueellisia rajoituksia. Kirjastokortin on siis voinut hankkia koti-, opiskelu-, työ- tai kesämökkipaikkakunnalle, joissa kaikissa on voinut olla omat tarpeensa kortin hankkimiselle. Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kirjastoihin saa kirjastokortin, vaikkei olisikaan opiskelijana kyseisessä oppilaitoksessa.
Joskus 70-80-luvulla TV:ssä oli mainos, jossa todettiin: kolmenkymmenen asteen pakkasessa banaanikin on umpijäässä. En löydä tätä mainosta mistään enkä muista… 398 Valitettavasti mekään emme onnistuneet selvittämään mistä mainoksesta voisi olla kyse. Ehkä joku palstan lukijoista tunnistaa mainoksen. Tiedon voi laittaa kommenttina tähän vastaukseen.
Saako asiakas lain mukaan poistaa julkisesta kirjastosta lainaamastaan e-kirjasta teknisen suojauksen (esim. DRM), jotta voi tallentaa teoksen kopion itselleen… 691 Hei, Tekijänoikeuslaki toteaa asiasta seuraavasti: Tämän lain mukaan suojatun teoksen suojana olevaa tehokasta teknistä toimenpidettä, jonka teoksen tekijä tai joku muu tekijän luvalla teosta yleisön saataviin saattaessaan on teoksen suojaksi asettanut, ei saa kiertää. Tehokkaalla teknisellä toimenpiteellä tarkoitetaan tekniikkaa, laitetta tai osaa, joka on suunniteltu tavanomaisessa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teoksiin ilman tekijän tai oikeuksien muun haltijan lupaa kohdistuvia tekoja ja jolla tavoiteltu suoja saavutetaan. Eli e-kirjan suojauksen poistaminen kappaleen valmistusta varten ei ole sallittua. E-kirjan julkaisija voi kuitenkin joskus mahdollistaa sen, että kirjasta voi esim. kopioida joitakin osia...
Kuinka suuri on sokerin osuus ihmisten elintarvikeostojen kustannuksista? 290 Kannattaa tutustua Ruokatieto-sivustolta löytyvään dokumenttiin "Tietohaarukka - Tilastotietoa elintarvikealasta 2019". Sieltä löytyy sivulta 39 Tilastokeskuksen laatima taulukko Kotitalouksien ravintomenoista asukasta kohti. Sen mukaan sokerin osuus menoista oli n. 1% vuonna 2017: https://www.ruokatieto.fi/sites/default/files/Flash/tietohaarukka_2019_…
On sisko ja veli, niin miksikä kutsutaan sisarusta joka on muunsukupuolinen? 642 On hyvä kysyä henkilöltä itsetään, mitä termiä hän toivoisi itsestään käytettävän. Kaikkia muunsukupuolisia ei määrittely siskoksi tai veljeksi.haittaa. Mikäli kysyminen ei ole mahdollista tai muusta syystä, voi käyttää sukupuoletonta sanaa.'sisarus'. https://kehraaja.com/millaista-on-binaarin-ulkopuolella-kysymyksia-ja-v…