Mest kommenterade svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Jos on joskus lapsena pissinyt järvi-/meriveteen uintireissulla, niin mihin se häviää sieltä? 2869 Veteen päästetty virtsa liukenee ja hajoaa. Noin 95% virtsasta on joka tapauksessa vettä, ja loppu koostuu ureasta, kivennäisaineista ja suoloista. Samoja kivennäisiä ja suoloja vedessä on jo valmiiksi - merivedessä enemmän, järvivedessäkin jonkin verran maaperästä liuenneina. Urea eli virtsa-aine on puolestaan aineenvaihdunnassa syntyvä orgaaninen yhdiste, jota vesikasvit voivat käyttää ravinteena. Ureaa valmistetaan myös teollisesti, sillä sitä tarvitaan lannoiteteollisuuden tuotteisiin, kuten esimerkiksi typpilannoitteisiin, rehuraaka-aineisiin sekä torjunta-aineisiin. Kalojen juominen vaihtelee niiden elinympäristön mukaan. Makeanveden kalojen kudosten suolapitoisuus on suurempi kuin ympäröivän veden, joten ne saavat...
Onko Jari Mäkipään kirjoittamasta Etsiväkerho Hurrikaani-sarjasta tekeillä jossain kohtaa lastenelokuvasarja tai edes yksi lastenelokuva? 439 Toivottavasti joku elokuvatuottaja huomaa toivomuksesi. Vielä en löytänyt muuta elokuvallista aineistoa (tai vihjeitä sellaiseen) kuin kirjatrailerin. https://www.youtube.com/c/jarimakipaa/ Kenties voisit elokuvaa odotellessa tehdä omia kirjatrailereita nettiin?
Käytettiinkö kameleita sotaratsuna? 637 Kameleita on käytetty hevosten tavoin sotaratsuina. Erityisesti aavikkoisilla alueilla kameli on ollut hevosta soveltuvampi vaihtoehto. Kirjassa "1001 Battles That Changed the Course of History" (Grant, 2011) kerrotaan vuonna 853 eaa. käydystä Qarqarin taistelusta, johon liittyy vanhin tunnettu maininta kameliratsuväen käytöstä. Taistelussa olivat vastakkain assyrialaiset ja syyrialaiset. Syyrialaisten joukoissa kerrotaan taistelleen 1000 dromedaareilla ratsastanutta arabisoturia. Kirja kertoo myös Lyydian ja Persian valtakuntien välisestä Sardisin taistelusta vuonna 546 eaa. Persialaiset hyödynsivät kameleita, joiden erikoista ulkonäköä ja hajua lyydialaisten ratsuväen hevoset pelkäsivät. Tämä auttoi persialaiset...
Haluaisin tutkia yhteiskuntakritiikkiä suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Mitä teoksia suosittelette, eniten minua kiinnostaa perinteiset klassikot? 604 Perinteisistä klassikoista suosittelen tutustumaan Minna Canthin tuotantoon. Canth käsitteli tuotannossaan yhteiskunnallisia kysymyksiä, erityisesti naisten ja köyhien asemaan liittyviä ongelmia, ja asetti ne kriittiseen tarkasteluun. Näytelmässään Työmiehen vaimo (1885) Canth toi esille mm. sen, miten tasa-arvon puute avioliitossa pohjautuu ajan miestä suosivaan avioliittolakiin.  Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia (Täällä Pohjantähden alla 1-3) yhdistää yhden suvun elämän 1880-luvulta 1950-luvulle suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin. Trilogia kuvaa ajanjakson yhteiskunnallisia oloja pienviljelijän näkökulmasta.  Pentti Haanpää kritisoi Noitaympyrä-teoksessaan (1931) kuinka teollisuus hyödyntää ja riistää metsiä luonnosta...
Mitkä maat ovat vanhoja sivistysmaita? Ja mitkä nykyiset maat katsotaan sivistysmaiksi? 1621 Varmaan tuo suomalainen sanonta "vanha sivistysmaa" on aikoinaan tarkoittanut Euroopan vanhoja valtioita esim. Ranska, Italia, Espanja, Britannia, Saksa... Suomen näkökulmasta myös Ruotsi on ollut vanha sivistysvaltio. Toisaalta sanonnalla on netissä viitattu mm. Armeniaan, Mesopotamiaan ja Egyptiin. Valistuksen aika aloitti sivistysvaltioden aikakauden: "Valistusaika: valistus oli 1700-luvun eurooppalainen älyllinen liike, joka korosti sivistystä, järjenmukaisuutta ja yksilönvapautta. Valistusaate pyrki järkeen nojautuen perusteellisiin uudistuksiin kulttuurin ja yhteiskuntaelämän aloilla. Liikkeen johtavat hahmot näkivät olevansa rohkea ja tärkeä älykköjen ryhmä, joka vei maailmaa...
Löytyykö seuraaviin lauluihin ruotsinkieliset sanat: Erik Lindströmin Armi ja Muistatko Monrepos'n sekä Nils-Erik Fougstedtin Romanssi. Maynie Sirén on 1950… 610 Nils-Eric Fougstedt'n Romans (Romanssi) -kappaleen ruotsinkieliset sanat löytyvät mm. Kanske en visa -nuottikokoelmasta, jota löytyy esimerkiksi Turun pääkirjastosta. Minns du Monrepos -kappaleen (Muistatko Monrepos'n) ruotsinkieliset sanat näyttäisivät löytyvän Toivelauluja : kokoelma suosittujen laulujen ja iskelmien tekstejä 24 -nimisestä kirjasesta. Sitä on saatavilla Turun yliopiston kirjaston kokoelmassa. Kirjaa ei voi lainata kotiin, mutta se on luettavissa kirjaston tiloissa. En valitettavasti löytänyt Armi-kappaleelle ruotsinkielisiä sanoja.    
Mitä tarkoittaa juoda jotain särpimeksi? 3508 Kielitoimiston sanakirjan mukaan särvin on  leivän, perunan tms. höysteenä nautittava ruoka tai juoma. Esimerkiksi näin: Silli uusien perunoiden särpimenä. Piimää särpimenä. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Mistä juontuu ilmaisu "loistaa poissaolollaan" ? 2176 Jukka Parkkisen Aasinsilta ajan hermolla : 500 sanontaa ja niiden alkuperä (WSOY, 2005) taustoittaa poissaolollaan loistamista näin: "Johonkin voidaan kiinnittää huomiota juuri sen takia, ettei se ole paikalla. Tacitus (n. 55-120 jKr.) kertoo Annaaleissa Iuniaan hautajaisista. Iunia oli Cassiuksen puoliso ja Brutuksen sisar. Caesarin murhaajien kuvia ei saanut kantaa hautajaisissa. Tacituksen kuvauksessa sanotaankin, että siksi Cassius ja Brutus loistivatkin (pistivät) yleisön silmään."
Mikä on nimen Junes etymologia? Sitä esiintyy ainakin pohjoisessa talonnimenä sekä etunimenä nykyisin. 1054 Junes on luultavasti johdettu sanasta June, joka tarkoittaa englanniksi kesäkuuta. June (latinaksi Iunius) taas luultavasti tulee roomalaisten rakkaudenjumalan Junon nimestä. Kesäkuu (latinaksi Junonius) on nimetty Junon mukaan, sillä sitä pidettiin hyvänä ajankohtana avioliiton solmimiseen.     Lähteet: https://www.dictionary.com/e/june/ https://en.wikipedia.org/wiki/June#Etymology_and_history https://fi.wikipedia.org/wiki/Juno http://kirlah-kielet.blogspot.com/2007/11/vieraskieliset-kuukaudet.html
Voisitteko suositella kirjallisuutta, joissa kuvaillaan elämää ulkomaalaisen puolison kanssa? 543 Monikulttuurisista parisuhteista kertovia romaaneja: Backlén, Marianne: Karma ElRamly, Ranya: Auringon asema Lardot, Raisa: Raisa ja André TaoLin: Suomen taivaan alla Haastatteluihin perustuvia tietokirjoja: Arteva, Sinikka: Rakastuin ulkomaalaiseen : myötä- ja vastoinkäymiset kahden kulttuurin parisuhteissa Valtonen, Anni: Uusia suomalaisia Muistelmateoksia: Eilenberger, Wolfram: Minun suomalainen vaimoni; Minun kolmikieliset kaksoseni Latiševa, Inna: Ryssänä Suomessa : vieras väärästä maasta Walker, Tim: Lost in Suomi : miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia  
Mitä kemikaaleja yleensä käytetään painomusteen poistoon, kun paperia kierrätetään? 1562 Prosessia, jossa hajotetusta ja lajitellusta keräyspaperista poistetaan täyteaineet, painovärit ja muut paperin valmistuksessa käytetyt lisäaineet, kutsutaan siistaukseksi. Painovärin poisto on yksi siistausprosessiin kuuluvasta yhdeksästä vaiheesta. Pääasiallisia siistauksessa käytettäviä kemikaaleja ovat natriumhydroksidi, kalsiumsilikaatti (vesilasi), vetyperoksidi, kalsiumkloridi, natriumhypokloriitti, natriumditioniitti ja FAS (formamidine sulfinic acid). Painovärin poiston kannalta tärkeimpiä kemikaaleja ovat natriumhydroksidi (luo saippuaiset olosuhteet ja hajottaa painomusteen sideaineita), natriumsilikaatti (estää vapautuneen musteen flokkautumisen uudelleen ja tasaa emäksisyyden sekä toimii valkaisuaineen stabilisaattorina),...
Haluaisin kuunnella Kauriin kääntöpiiri -nimistä radio-ohjelmaa ja sen jaksoja. 427 Hannu Blommilan toimittamaa Kauriin kääntöpiiri -ohjelmasarjaa esitettiin Yle Radio 1:ssä vuonna 2009. Sarjan osia ei valitettavasti ole kuunneltavissa Yle Areenassa. Ohjelmasta ei myöskään ole saatavana tallenteita. Sarjan osat ovat kuunneltavissa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVIn ylläpitämästä Radio- ja televisioarkiston Ritva-tietokannasta. Ohjelmia voi kuunnella asiakaspisteissä, joista on lista alla olevassa linkissä. https://rtva.kavi.fi/ https://rtva.kavi.fi/cms/page/page/info_katselupisteet https://finna.fi/
Miten mahtaa alkaa laulu, josta muistan vain muutamia sanoja? ... Tral-lal-la kuule käkeä, nyt et saisi olla äreä, tral-lal-la metsää, mäkeä koristaa… 1596 Hugo Alfvénin säveltämä "Kevätpolkka" (Roslagsvår, R211) alkaa: "Päivä laskee jo vuorten taa ja rauhan työstänsä hetkeks' saa". Kertosäkeessä lauletaan: "Trallallaa, kuule käkeä! Nyt ei/et saisi olla äkeä. Kaunistaa metsää, mäkeä sinivuokon kukkarunsaus." Suomenkieliset sanat on tehnyt Reino Helismaa. Alkuperäinen sanoittaja on Alf Henrikson (tai Henriksson). Ruotsinkielinen sanoitus alkaa: "Solen sjunker i sjön till ro". Kertosäkeessä lauletaan: "Johansson, hör du gökarna?"  Laulu sisältyy esimerkiksi seuraaviin julkaisuihin: Suuri toivelaulukirja, osa 6 (nuotti ja suomenkieliset sanat) Musiikki ja me : Musica 7-9 : säestyskirja / Tapani Arvola, Gudrun Kämäräinen, Brita Tapio (Fazer, 1982) (nuotti ja suomen- ja ruotsinkieliset...
Suomessa on noin 3 800000 veronmaksajaa joista jokainen maksaa kirkon yhteiskunnallisesta tehtävästä (hautaustoimi) noin 30 euroa/vuosi (yhteiskunnan 114… 1149 Kysymyksestä ei voi päätellä, tarkoitetaanko ns. todellisia kustannuksia kirkolle vai todellisia kustannuksia omaisille sen lisäksi, mitä kirkollisveron kautta maksetaan. Kirkon vuotuinen valtiontuki, jota maksavat siis myös kirkkoon kuulumattomat, on 114 miljoonaa vuodessa. Perusteena ovat hautaustoimen, vanhojen kirkkojen ylläpidon ja väestökirjanpidon kulut. Pääosa kirkon tuloista, 900 miljoonaa, kerätään kuitenkin kirkollisveron muodossa. Sitä maksavat vain kirkkoon kuuluvat, mutta laskennallinen keskiarvo vuodessa on paljon enemmän kuin 30 euroa. Hautaustoimi on kirkon tilinpidossa sekä menoja aiheuttava että tuloja tuottava toimintamuoto. ET-lehdessä olleen hyvän yhteenvedon perusteella kirkko perii mm. seuraavanlaisia maksuja:...
Kuulin taannoin, että vanhuksilla on mahdollista saada kotisiivous/ikkunoiden pesu puoleen hintaan ilmoittamalla, Haluankin kysyä: kenelle? Kelaan?… 362 Varmasti tuollaisiakin palveluja löytyy. Parhaimman asiatuntija-avun saat soittamalla Espoon seniorineuvontaan Nestoriin tai lähettämällä heille sähköpostia.   nestori@espoo.fi ja arkisin klo 9–15 puh. 09 816 33 333. 
Tampereen Rautatienkadulla toimi ainakin vielä 1980-luvulla Valion sulatejuustotehdas. Mikä on tehtaan historia ja toimintavuodet? Milloin tehdas purettiin? 1097 Rautatienkadun itäpuolella tontilla 176-1 osoitteessa Satakunnankatu 1 (myöhemmin Postikatu 1) vuosina 1967-89 toiminut Valion sulatejuustotehdas rakennettiin alun perin Valion Tampereen meijeriksi. Valio oli perustanut sivukonttorin kaupunkiin vuonna 1919 ja sen oma meijerirakennus valmistui rautatiealueen rajalle vuosina 1927-28. Valio luopui meijeritoiminnasta Tampereella 1959, jolloin Osuuskunta Maito-Pirkka perustettiin. Maito-Pirkka oli vuokralla Satakunnankadulla kahden ja puolen vuoden ajan, kunnes osuuskunnan uusi meijeri Nekalassa aloitti toimintansa. Satakunnankadun tilat luovutettiin takaisin Valiolle. Meijeritoiminnan lopettamisen jälkeen Valion omaa tuotantoa Satakunnankadulla jatkoi vielä jäätelötehdas, jonka toiminta...
Viime sotien aikaisia sotasairaaloita / sotilas-sairaaloita tai kenttäsairaaloita vuosien 1942 - 1944 alueelta Kuusankoski - Kouvola - Luumäki. Jos löytyisi… 1370 Pentti Airion ja Sakari Viinikaisen teoksessa "Etulinjassa itään ja länteen: Kouvolan seudun sotilashistoria 1400-luvulta 2000-luvulle" (2011) esitellään sivuilla 177-178 varsin kattavasti Kouvolan seudun sotasairaalat: Jo talvisodassa Kymin ammattikoulun tiloissa Kuusankoskella toimi 11. Sotasairaala. Jatkosodan alkaessa kesäkuussa 1941 perustettiin 13. Sotasairaala ensin Lapinjärvelle, mutta se siirrettiin vain muutaman viikon jälkeen Kuusankoskelle Kymin ammattikoululle, kuten Kotkassa toiminut Viipurin lääninsairaalakin. Erillisiä hoito-osastoja hajautettiin myös Kuusankosken Keskuskansakoululle ja Pilkan koululle. Lokakuussa 1941 13. Sotasairaala siirrettiin lähemmäksi rintamaa Viipurin lääninsairaalan entisiin tiloihin. Kesäkuussa...
Onko Maamme-laulusta tehty virallista venäjänkielistä käännöstä? Entä onko sitä levytetty? Ei tunnu löytyvän mistään päin nettiä. 313 J. L. Runeberg kirjoitti runon Vårt land vuonna 1846. Suomenkielisen Maamme-laulun sanat perustuvat vuoden 1867 käännökseen. Vårt land löytyy venäjäksi kirjasta Runeberg, Johan Ludvig: Izbrannoje https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1702389 . Tämä A. Blokin runokäännös ei kuitenkaan välttämättä ole täsmälleen samanlainen kuin laulettava suomen- tai ruotsinkielinen versio. Tätä en valitettavasti pysty venäjää taitamattomana arvioimaan. A. Blokin käännös löytyy myös Wikipediasta: https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%93%D0%B8%D0%BC%D0%BD_%D0%A4%D0%B8%D0%BD%D0%BB%D1%8F%D0%BD%D0%B4%D0%B8%D0%B8 Venäjänkielisestä levytyksestä en onnistunut löytämään tietoa. Lähteitä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Maamme https://www.kaleva.fi/...
Murteellapuhumisen SM kilpailu, Voittajat 586 Wikipedian mukaan murteella puhumisen SM-kisoja on järjestetty vuodesta 2001 alkaen. Aluksi kilpailut käytiin vuosittain, vuoden 2005 jälkeen on kilpailtu joka toinen vuosi. Seuraavat SM-kisat käydään Helsingissä keskustakirjasto Oodissa 3.8.2019. Voittajat ovat seuraavat: 2001 Anneli Valta-Lisitsin (Lapinlahti) 2002 Annikki Koponen (Karttula) 2003 Aila Vuorinen (Laitila) 2004 Marja-Liisa Asplund (Tornionjokilaakso) 2005 Jonna Kinnunen (Suomussalmi) 2007 Maija-Liisa Korhonen (Lapinlahti) 2009 Eila Hautamäki (Alahärmä) 2011 Aino Mäki-Kaukola (Seinäjoki) 2013 Lauri Andersin (Varkaus) 2015 Hannakaisa Heikkinen (Kiuruvesi) 2017 Esko Vepsä (Helsinki) Vuosien 2001-2002 ja 2004-2013 tiedot: https://fi.wikipedia.org/wiki/...
Täytyykö vapaakappaleita luovuttaa kuusi? 442 Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä määrää, että muista painotuotteista kuin pienpainatteista ja sanomalehdistä täytyy luovuttaa kuusi kappaletta. Velvollisuuteen on kuitenkin mahdollista hakea 24 §:n mukaan helpotusta tai jopa vapautusta. Se tehdään osoitteesta https://www.kansalliskirjasto.fi/sites/default/files/atoms/files/helpotusanomuslomake_fi.pdf löytyvällä lomakkeella. Yleisesti vapaakappaleiden luovutusvelvollisuudesta löytyy tietoa vapaakappaletoimiston sivuilta osoitteesta https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/vapaakappaletoimisto. Edellä mainittu laki löytyy osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071433. Periaatteessa luovutusvastuussa on valmistaja eli paino, mutta...