Mest kommenterade svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Mikä oli nimeltään suomenajokoira, joka esiintyy Pohjanmaa-elokuvassa (vuodelta 1987, ohjaaja Pekka Parikka)? 710 Koiran nimi on Sussu. Lähde: Suomen kansallisfilmografia 10 s. 281.
Olisiko sellaista verkkokauppaa, josta saisi ostettua pektiiniä, esim. leivontaan, hilloon tai marmeladin tekoon ja mikä sen verkkokaupan nimi on/olisi? 1695 Kotimaisista verkkokaupoista en pektiiniä onnistunut löytämään. Pektiiniä kannattaa kysellä apteekeista, ja voihan verkkoapteekeille lähettää toiveen, että he ottaisivat pektiinin valikoimiinsa. Ulkomaisissa verkkokaupoissa pektiiniä on myynnissä, mutta kaikki kaupat eivät välttämättä toimita tavaraa Suomeen.
Kuka latinalais-amerikkalainen kirjailija on kirjoittanut israelilais-palestiinalaisesta konfliktista? Kyseessä oli muistaakseni argentiinalainen, mutta voin… 837 Kirjailija on meksikolainen Carlos Fuentes ja hänen kirjansa Lohikäärmeen pää, joka on suomennettu 1980. Matti Rossin suomennoksesta on Outi Valle sovittanut Yleisradiolle kuunnelman 1987. Ks. Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Carlos_Fuentes
Missä kirjassa on julkaistu Helinä Siikalan runo joka alkaa "synnyin kauaksi äidistäni, yhä kauemmaksi kasvoin... 1416 Synnyin kauaksi äidistäni ilmestyi alunperin Siikalan kokoelmassa Kenellä on kotinsa kaukana (Otava, 1975). Se on julkaistu myös Siikalan kolme runokokoelmaa yksiin kansiin kokoavassa kirjassa Elämän ikäsi, nukut tai valvot : runoa, mietettä 1975-1985 (Otava, 1989). Näiden lisäksi se on mukana muun muassa kotimaisten äitirunojen antologiassa Äideistä parhain : runoja äidille (Otava, 2001).
Etsin tietoja runosta Vuosisadan vaihtuessa. 90-vuotta täyttävä äitini on lausunut sen kansakoulun itsenäisyysjuhlassa Suomen täyttäessä 20 vuotta. Ensimmäinen… 1270 Etsimänne runo on yksi säkeistö Eino Leinon runossa Päivän poika, ilmestynyt kokoelmassa Ajan aalloilla 1899. Koko runo Päivän poika on 8 sivua pitkä ja löytyy ainakin Eino Leinon Kootut I (1926),s. 351-358. Kirja on lainattavissa Rovanimen kirjastossa. Ajan aalloilla -teos löytyy myös nettiosoitteessa http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/88550/Ajan_aalloilta.pdf?seq… Doria on Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto, jossa on usean organisaation tuottamaa sisältöä.
1) Kenen runo / sanoitus on "virta on pitkä itään, virta on pitkä länteen, milloin me enää tapaamme sinä tai minä? 2) Mikä olisi hyvä kirja, jos haluaa lukea… 1503 1. Runo on kiinalaisen Xiu Ouyang (voidaan kirjoittaa myös Hsiu Ou-yang) -nimisen, vuosina 1007-1072 eläneen runoilijan runo, jonka Pertti Nieminen on suomentanut. Runo löytyy ainakin teoksesta Syksyn ääni - Kiinan runoutta III. Se on myös sävelletty. Säveltäjä on Olle Söderholm. Laulu on nimeltään Kukat niinkuin sinä, ja sen esittää Neilikka-yhtye levyllä Arkinen laulu rakkaudesta. Sekä kirja että levy löytyvät Helmet-kirjastoista: http://www.helmet.fi/fi-FI 2. Helmet-kirjastoissa on paljon haikurunokokoelmia. Alla olevasta linkistä pääset luetteloon: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sd%3A%28haikut%29%20l%3Afin_…
Mihin sosiaaliluokkaan lukion lehtori Suomessa nykyään kuuluu? 1178 Jani Erolan toimittamassa kirjassa Luokaton Suomi? (2010) esitellään yksi tapa jakaa ammatit eri yhteiskuntaluokkiin. Erolan mukaan tämä Eriksonin-Goldthorpen luokittelu (EG) on eniten käytetty luokkaluokittelu kansainvälisessä yhteiskuntatutkimuksessa nykyisin. EG-luokittelu löytyy kirjan sivulta 31. Opettajat kuuluvat tässä luokittelussa ns. alempiin professioammatteihin, jotka yleisessä kielenkäytössä tarkoittavat keskiluokkia. EG-jaottelu esitellään myös Tiede-lehdessä osoitteessa http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/luokkayhteiskunnan_paluu_ Viime vuosina on Suomessa ilmestynyt muitakin kirjoja, joissa pohditaan yhteiskuntaluokkia. Näitä ovat esimerkiksi seuraavat: Järvinen, Katriina & Kolbe, Laura: Luokkaretkellä...
Täytyykö papin opiskella kieliä kuten hepreaa ja kreikkaa, entä uskonnonopettajan? 1368 Kyllä kummankin koulutukseen kuuluu myös kieliopintoja. Helsingin yliopiston Teologisessa tiedekunnassa on kaksi koulutusohjelmaa, joista toisesta valmistuu evankelisluterilaisen kirkon papiksi tai lehtoriksi ja toisesta saa pätevyyden mm. uskonnonopettajan työhön. Koulutukseen kuuluu mm. heprean, kreikan ja latinan opintoja, sekä lisäksi myös muiden kielten kursseja. Teologisia tiedekuntia on Helsingin lisäksi myös Turussa ja Joensuussa. Tietoa papin tai uskonnonopettajan koulutuksesta saat lisää alla olevien linkkien kautta: http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/C6B7B1C8A639BF8CC225710E00260459?Open… http://www.helsinki.fi/teol/tdk/opiskelu/perustutkinnot/index.htm http://www.helsinki.fi/teol/tdk/pdf/oppaat/Teol_opas13-15_netti.pdf
Mistä ja minkälaisella historiassa Oulussa on pieni saari jonka nimi on Elba? 1571 Ritva Torapaisen teoksessa Oulun Paikannimet sivulla 268 kerrotaan, että Kiikelin ja Pikisaaren välissä sijaitseva Elban saari on esiintynyt kartassa ensimmäisen kerran vuonna 1876. Aikaisemmin, vuonna 1786, saari sijaitsi Pikivirrassa mantereen ja Pikisaaren välissä, ja se tunnettiin nimellä Virtakari. Pikkupojat viihtyivät saarella, kunnes uittomiehet ottivat sen käyttöönsä. Nykyään saari on kiinni Kiikelin saaressa. Saaren nimestä kerrotaan muun muassa, että herramiehet olisivat menneet viettämään sinne kesäiltaa ja jääneet saarelle vangiksi aivan kuten Napoleon Elbaan. On myös kerrottu, että saari olisi ollut pirtun salainen varastointipaikka kieltolain aikaan ja nimeä pidetään pirtumiesten antamana. (Torapainen: Oulun paikannimet)
Venäjänkielessä käyteään paljon ns. hellyttelynimiä, esim.Viktor voi olla Viitjuha, Ivan voi olla Vanja. Kysyn: Mitä tällaisia "lempinimiä" voi olla nimelle… 4758 Martti Kahlan ja Pirjo Mikkosen toimittama Venäläisten henkilönnimien opas (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2005) listaa Sonjan etunimien deminutiivimuotojen joukkoon, eli Sonja itsessään on kutsuma- tai hellittelynimi. Perusnimiluetteloissa (2192 miehennimeä, 1500 naisennimeä) Sonja ei ole mukana lainkaan. Sonja on deminutiivimuoto miehennimille Edison, Edisson, Jason, Nelson, Samson ja Sasoni sekä naisennimille Sofija, Sofja, Solomonija ja Soveta.
Mikä mahtaa oll joululaulun nimi jossa lauletaan "aika avielä ankeampi koituvan nyt näyttää lapsosten toivehet millä voi nyt täyttää"? Ja mistä tähän löytyisi… 1699 Eipä valitettavasti tainnut selvitä tämä joululaulu. Kollega ehdotti Martti Helan laulua Joulupukki, kelpo ukki, jossa on mm. tällaisia säkeitä: ”Joulupukki, kelpo ukki, Korvatunturilla päätänsä vaivaa nyt jouluaatoksilla." Toisessa kohdassa lauletaan näin: ”Tonttukultain töppösiin kun pohjat pannaan puiset, kopsuttain kulkevat tontut joulukuiset." Mutta muistamaasi kohtaa laulusta ei löytynyt.
Olisin kiitollinen, jos saisin teiltä kaunokirjavinkkejä joululahjaksi 60-vuotiaalle isälleni. Kirja voi olla joku uutuus, muttei haittaa jos on vanhempikin… 1057 Suosittelen Johan Bargumin romaania Syyspurjehdus. Kirja on samanaikaisesti sekä kevytlukuinen että syvällinen. Siinä ei ole seksiä eikä väkivaltaa. Yhteiskuntapoliittinen se ei kylläkään ole. Siinä on pikemminkin kyse ihmissuhteista. Kirja on julkaistu vuonna 2012, joten sitä varmaankin saa vielä kaupoista. Tämä voisi olla sopiva lahjakirja 60-vuotiaalle miehelle (ja muillekin).
Mitkä olivat Suomessa kuukausien nimet ennen nykyisiä? Tiedän vain, että joulukuu on ollut ennen talvikuu 3949 Elo- ja joulukuuta lukuunottamatta suomenkieliset kuukausien nimet ovat olleet samat kuin nykyään aina Agricolan ajoista lähtien. Agricolan Rucouskirian alkuun v. 1544 painetussa jokavuotisessa kalenterissa käytetään vuoden kahdestatoista kuukaudesta nimiä tammikw, helmenkw, maliskw, hwchtikw, toukokw, kesäkw, heijnekw, mätekw eli kyluökw, syyskw, locakw, marraskw ja talvijkw. 1600-luvulla mätä- eli kylvökuu vaihtui elokuuksi ja talvikuusta tuli joulukuu. Kuusta riippumaton kahdentoista kuukauden järjestelmä vakiintui maahamme kristinuskon mukana, ja lounaissuomalaiset kuukauden nimet yleistyivät painettujen kalenterien mukaisesti koko maahan. Vanhemman kuukausiperinteen mukaisesti nimet säilyivät kotoisina päinvastoin kuin useissa muissa...
Mitä Kuopiossa tapahtui vuosina 1917 ja 1918? Näkivätkö ihmiset nälkää? Tappoivatko punaiset ja valkoiset toisiaan? Keitä olivat teloitetut (475 ihmistä)… 4632 Vuosina 1917 ja 1918 Suomessa, myös Kuopiossa, kärsittiin elintarvikepulasta, ja monessa mökissä nähtiin myös nälkää. Kuopion kaupungissa käytiin kansalaissodan aikana taisteluja. Molemmin puolin kuoli ihmisiä. Anja Tikkasen Kuopio vuosisatojen saatossa -kirjan mukaan 15 henkilöä valkoisten puolelta sai surmansa. Teoksessa mainitaan muutamia henkilöitä myös nimeltä. Kirjassa on tietoa kansalaissodan tapahtumista Kuopiossa muutenkin. Arkistolaitoksen sivuilta löytyy paljon tietoa vuonna 1918 sodassa kuolleista: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/results Kansalaissodan muistamisesta, ei tosin erityisesti kuopiolaisten, on kirjoitettu jonkin verran, alla muutama artikkeli, joista ensimmäinen on luettavissa myös verkossa: -...
Miksi 'Kärpasten herran' kirjoittajan arvostus on laskenut? T. Harakka mainitsi sen suuntaista tv-ohjelmassaan. Kysyin häneltä itseltäänkin, mutten saanut… 741 Vaikea kysymys. Goldingin Kärpästen herra ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran 1960. Siitä on ilmestynyt useita arvosteluja tuolloisissa sanomalehdissä. Kajaanista löytyy esim. Parnasso 1961 nro 11, sivut 51-52 (Eila Pennanen) Esseitä William Goldingin tuotannosta: Syrjä, Juhani: Se mitä kaikki haluavat. Parnasso 5/1984, s. 290-297. Tämä essee sisältyy myös teokseen Syrjä, Juhani: Aurinkovuoren pirut: esseitä. Gummerus 1988. (löytyy Kajaanin kaupunginkirjastosta). Syrjä pohtii mm. syytä siihen "..miksi Goldingin palkitsemiseen on suhtauduttu ikään kuin se olisi ollut Ruotsín Akatemialta pienoinen työtapaturma." Uusin Goldinginsta julkaistu elämäkerta on John Carey: William Golding: The Man Who Wrote Lord of Flies, 2009 Kirja löytyy...
Minkä ikäiselle Sinttu-heppakirjat on tarkoitettu? Mikä olisi hyvä kirja jalkapalloa aktiivisesti harrastavalle 14-vuotiaalle pojalle?(Ronaldon elämäkerta?) 2342 Sintut ovat helppolukuisia kirjoja, joten niitä voivat lukea jo 5-6-vuotiaat. Yläraja voisi olla n. 10 v. Tosin kyllä sitäkin vanhemmat niitä lukevat vielä innolla, ihan kolmeentoista ikävuoteen asti. Eli Sintuissa on aika laaja ikähaarukka. 14-vuotiaalle jalkapalloilijalle ihan ykköskirja on Minä Zlatan Ibrahimovic. Romaaneista voisi kokeilla Lauri Törhösen Sello & pallo, siinä kyllä harrastetaan myös musiikkia niin kuin nimestä voi päätellä. Jatko-osa on Kontrapunkti & voittomaali. Urheilevalle pojalle sopii hyvin myös Kalle Veirton Leiri. Päähenkilö on jääkiekkoilija, mutta harrastus on tarinan alussa jäämässä taakse isohkon mokan & väärinkäsityksen takia. 14-vuotiaat pojat ovat kovasti tykänneet Leiristä. Sopivaa kirjaa...
Olen tämän vuoden aikana innostunut Lähi-idän kulttuureista, niitähän riittää, ja dekkari-ihmisenä kysyisin onko esim. turkkilaisten kirjailijoiden dekkareita… 1222 Lähi-idän maissa tai Turkissa kirjoitettuja dekkareita, jotka olisi käännetty suomeksi tai englanniksi, ei HelMet-kirjastoista valitettavasti löydy kuin yksi. Se on Mehmet Murat Somerin The gigolo murder (Jigolo cinayet, 2009). Muuta ko. maiden kirjallisuuttahan on toki suomennettu ja englanniksikin sitä löytyy HelMet-kirjastojen kokoelmista. Beirutissa syntyneellä, mutta jos teini-ikäisenä Yhdysvaltoihin muuttaneelta Raymond Khourylta on julkaistu kaksi teosta, Pyhien jäljillä (2008) ja Merkki (2011), jotka sijoittuvat osittain Lähi-itään. Khoury kirjoittaa englanniksi. Nämä teokset ovat luettavissa myös englanniksi. Parker Bilalin (oikealta nimeltään Jamal Mahjoub) teos The Golden Scales (2012) sijoittuu Egyptiin. Bilal syntyi...
Mistä löytyisi NUOTIT Armas Järnefeltin Kehtolauluun, jonka sanat on kirjoittanut Aulikki Oksanen ja jonka laulaa Johanna Rusanen levyllä Yö meren rannalla… 4246 Valitettavasti tätä tekstiversiota (Tummuu yö, vain tuuli vaeltaa) ei ole julkaistu nuottina. Äänitteellä on kuitenkin nämä sanat, joten ainakin periaatteessa on mahdollista yhdistää Järnefeltin orkesterisävellyksen pianosovituksen nuotit (löytyvät useista pianokokoelmista kuten Finlandia VII tai Suomalaista toiveohjelmistoa pianolle) ja äänitteen liitteestä löytyvät sanat. Oksasen sanat istuvat alkuperäiseen melodiaan hyvin, joten sävellyksen tuntevilla laulajilla ja pianisteilla ei pitäisi olla ongelmia. Sanat voi pyytää vaikka minulta sähköisesti, ne voi tekijänoikeuslain mukaisesti toimittaa asiakkaalle suoraan. Musiikki sen sijaan on vielä suojattua, joten nuotit täytyy hankkia tai lainata itse. Jos kuitenkin pitäisi löytää juuri...
Mistä löytyisi nuotit seuraavaan kappaleeseen: Säv. ja san.: Aimo Kalevi Aaltonen : "Haaveiden valkopilvet" 2382 Ainakaan Viola-tietokannan eli kansallisbibliografian musiikkiosan tietojen mukaan tästä laulusta ei ole julkaistu nuottia, se on olemassa vain 1999 julkaistulla Tuomas Koivuviidan CD-levyllä "Tunteiden maa". Luultavasti ainoa henkilö, jolta nuotit voisivat löytyä, on itse säveltäjä Aimo Aaltonen, joka em. CD:n tietojen mukaan on ainakin 1999 asunut Noormarkussa. Heikki Poroila HelMet-musiikkivarasto
90-luvun radiokuunnelmassa sanottiin "kuurnan" olevan nimitys takapuolelle tai "persvaolle". Onko kyseessä oikea murreilmaisu, vai onko kyse vain… 1702 Mm. Suomen kielen perussanakirja (1990) antaa kuurnalle kaksi merkitystä: "1. pitkä ja kapea syvennys, kouru, uurre, ura, vako K. laudan syrjässä 2. pitkänomainen, päältä avoin astia t. johto, kouru, kaukalo, ränni." Ensimmäisen selityksen pohjalta kuunnelmassa annettu merkitys tuntuisi sopivalta eli sanaa voisi käyttää myös pakaravaosta puhuttaessa. Yhdestäkään murresanastosta en sanaa onnistunut löytämään, joten sana ei tässä merkityksessä välttämättä ole millekään murrealueelle tyypillinen.