Mest lästa svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Kirjastoala kiinnostaa, onko teillä oppisopimuspaikkoja? Pitääkö vain itse kysellä? Olisiko esim. Vantaalla mahdollisuus oppisopimuskoulutukseen tai… 1093 Valitettavasti tällä hetkellä Vantaan kaupungin kirjastoihin ei oteta oppisopimuskoulutettavia. Harjoittelupaikkoja tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Suosittelen, että otatte suoraan yhteyttä siihen kirjastoon, jossa toivoisitte voivanne suorittaa harjoittelun ja tiedustelette mahdollisuuksia.
Lottoa alettiin pelata v.1971. Veikkaus pidätti veron ja voittosumma tuli "puhtaana käteen". Muutaman vuoden kuluttua eräs päävoiton saanut huomasi, että… 1093 Veikkauksen omista arkistoista saamieni tietojen mukaan ensimmäinen huomautus Veikkaukselle tehtiin vuoden 1986 marraskuussa. Liikaa perittyjä arpajaisveroja maksettiin pelaajille, joiden voitto ajoittui kierroksille 26/79–50/84. Palautukset tapahtuivat touko–joulukuussa 1990 ja ne koskivat noin 170.000 veikkausvoittajaa. Palautuksia Veikkaus maksoi lopulta korkoineen yhteensä 125,2 miljoonaa markkaa. Arpajaisveroasiaa käsitellyt oikeusprosessi eteni hovioikeuteen saakka ja kesti 29.9.1987–8.4.1990. Ensimmäinen päätös saatiin Vantaan kihlakunnanoikeudessa 27.6.1989, jonka vuoksi ns. 10 vuoden vanhenemissäännön perusteella palautuksen alkamisajankohdaksi määräytyi 27.6.1979–kierros 50/1984, jonka jälkeen oikaisuvaatimuksia ei enää ollut (...
Mistä löytäisin Paavo Haavikon runon koko tekstin, joka alkaa sanoilla "Kuolema pelkäänkö minä sitä." 1093 Kysymyksen Haavikko-sitaatti ei ole peräisin runosta, vaan proosateoksesta Rauta-aika, sen viimeisestä luvusta. Näillä sanoilla alkaa Ilmarin viimeinen repliikki: - Kuolema. Että pelkäänkö minä sitä. Mitä minä sitä pelkäisin. Eikö se työnsä osanne. Ei kai se tätä asiaansa matkalla unohda. Ei unohda! Ei tämä huono elämä ollut. On nähty huonompiakin. Ei tämä huono ollut. On se kaiken ottanut minkä se on antanutkin. Tasan se meni. Ei se huono ollut. Tuli vain kaikki tehdyksi. Tehköön se työnsä nyt, kuolema. Minä tahdon nukkua, hyvin, pitkään. Hyvin pitkään. Väsyttää.
Miten saan kirjastotunnukset puhelimeeni että voi lainata ilman kirjastokorttia 1093 Mobiilikortti löytyy Kirkes-kirjastojen verkkokirjastosta kirkes.finna.fi. Kirjaudu omiin tietoihisi kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla ja valitse pudotusvalikosta Kirjastokortit. Näet kirjastokorttisi viivakoodeineen. Voit käyttää mobiilikorttia useimmissa kirjastoissamme näyttämällä sen puhelimesta lainausautomaateilla tai asiakaspalvelutiskillä. Jos kirjastokortin lukemisessa on ongelmia, näytön kirkkautta täytyy säätää isommalle. 
Miten voisin harjoitella hygieniapassi testiin maksuttomasti? 1093 Ruokaviraston sivuilta löytyy tietoa hygieniapassista ja myös mallitesti sekä PDF-muodossa että sähköisenä - Sähköinen mallitesti - Ruokavirasto. Hygieniapassi.fi-sivustolla on suuri materiaalipankki eri sivustoille, joissa on tietoa ja harjoituksia hygieniapassiin liittyen - Materiaali hygieniapassitestiin valmistautumista varten. Jotkut näistä ovat maksullisia mutta ainakin kotisuomessa.fi näyttää olevan sivusto josta löytyy eri hygieniapassin osa-alueihin liittyvää tietoa sekä tehtäviä - Työelämä (kotisuomessa.fi). Tässä on esimerkki kysymyksistä jota löytyy joka eri osasta - Työelämä (kotisuomessa.fi) - tämä esimerkki löytyy "Mikrobiologian perusteet"-osan lopusta.  
Miten kuuluu seuraava kohta Marja-Leena Mikkolan suomentamasta Dylan Thomasin runosta Älä lempeästi lähde siihen hyvään yöhön (teoksessa Balladi… 1093 En löytänyt Thomakselta teosta "Balladi pitkäsäärisestä tytöstä", mutta "Balladi pitkäsäärisestä syötistä" löytyy (978-952-7302-06-4, Kustannusliike Parkko 2021). Kyseinen runo löytyy myös Thomaksen kokoelmasta "Rakkaus on viimeinen valo jota puhutaan" (951-1-11315-1, Otava 1990). Tässäkin suomennokset ovat Mikkolan.  Runo alkaa tällä kohdalla: Älä sovinnolla lähde siihen hyvään yöhön.  Vanhuuden pitää roihuta ja riehua kun päivä päättyy. Raivoa, valon sammumista vastaan raivoa.   Teokset löytyvät Outi-kirjastoista: RAKKAUS ON VIIMEINEN VALO JOTA PUHUTAAN : VALIKOIMA RUNOJA | OUTI-kirjastot | OUTI-kirjastot (finna.fi) Balladi pitkäsäärisestä syötistä | OUTI-kirjastot | OUTI-kirjastot (finna.fi)
Teen proseminaarityötäni Kaarina Helakisan lastenkirjasta Pikku Joonas. Teoriapohjana minulla on Rimmon-Kenanin narratologiateoria. Tutkimusongelmani on… 1092 Lastenkirjallisuuden nykytutkimukseen liittyvää kirjallisuutta löydät kirjastojen tietokannoista hakusanoilla "lastenkirjallisuus" ja "kirjallisuudentutkimus". Näin löytyy mm. Peter Hunt: "Criticism, theory and childrens literature" tai "Modern litteraturteori och metod i barnlitteraturforskning." Proseminaarityötä varten ei kannata haalia turhan laajaa teoria- ja metodikirjallisuutta. Rimmon-Kenan on varsin hyvä. Selailepa myös Pekka Tammen kirjoituksia (esim. Kertova teksti - esseitä narratologiasta). "Runousopin perusteet" on ehkä jo tuttu kirja? Hakusanalla narratologia löytyy lisää. Työsi aiheen ja tarkastelutavan vuoksi suosittelen sinulle Helsingin Yliopiston kotimaisen kirjallisuuden vs. professorin Mervi Kantokorven gradua/...
Uusia romaaneja "pehmeistä" arvoista ?? Ei naisten romanttisia kertomuksia. 1092 Esititpä vaikean kysymyksen! Sähköpostiosoitteestasi päätellen olet Kuopiosta, joten sinun kannattaa mennä Kuopion kaupunginkirjaston kotisivulle: http://www.kuopio.fi/kirjasto/index.htm. Riimi-aineistohaussa valitse yhdistelmähaku. Asiasana: kaunokirjallisuus -laatikkoon voit kokeilla esimerkiksi asiasanaa psykologiset romaanit. Voit rajata hakua aineistolajin (kirja), kielen (suomi) sekä julkaisuvuosien (esim. 1998-1999) mukaan. Yhdistelemällä eri hakusanoja (JA/TAI/EI -operaattoreilla) voit joko rajata tai laajentaa hakua. Jos löydät kiinnostavia teoksia, voit käydä katsomassa tarkoista tiedoista niiden asiasanat ja jatkaa hakua niillä.
Löytyykö kuva- tai satukirjaa, jossa käsitellään diabetesta? 1092 Suomenkielistä satu- tai kuvakirjaa diabeteksesta ei valitettavasti löydy Helsingin Kaupunginkirjastosta. Kokoelmiimme kuuluu mm. Anni Polvan kirjoittama kirja" Älä itke, Tiina! Tässä isommille lapsille kirjoitetussa kirjassa Tinttamari sairastuu sokeritautiin sekä BRANFIELD, John, Sokerihiiri. WS 1977. Ruotsinkielinen kuvakirja "Berätta mera, Matilda! : om att ha diabetes" käsittelee myös aihetta. Tämän on kirjoittanut Inger Sandberg. Mm terveyskeskuksissa sekä apteekeissa on mahdollisesti saatavilla lapsille sopivia kuvallisia esitteitä aiheesta. Diabetesyhdistyksestä voi myös tiedustella materiaalia.
Haluaisin tietoa kirjailija Måns Gahrtonista ja kuvittaja Johan Unengesta. Sekä Anders Jacobbsonista ja Sören Olssonista. Haluaisin esim. internet sivujen… 1092 Suomen kielellä löytyy Internetistä tietoa Anders Jacobssonista ja Sören Olssonista osoitteesta http://www.ouka.fi/kirjasto/teuvo/ Tuo on Oulun kaupunginkirjaston hyvä lasten- ja nuortenkirjallisuuden sivusto. Sieltä voit klikata Teuvon kirjailijatieto ja edelleen Ulkomaisia nuortenkirjailijoita, Jacobssonista ja Olssonista löytyy sieltä kyllä vain ihan perustiedot. Sen sijaan ruotsinkielinen sivu osoitteessa http://www.soren-anders.se/sa/index.asp on laajempi. Måns Gahrtonista löytyy ruotsinkielistä tietoa Evan & Adamin sivulta osoitteesta http://www.evaochadam.com/frames.htm Sieltä pääsee myös tekijöiden, Månsin ja Johanin, sivulle. Måns Gahrtonista ja Anders Jacobssonista sekä Sören Olssonista löytyy kuitenkin parhaiten tietoa Mervi...
Olen etsinyt Alli Nissisen runoa Mirri, mutta en ole löytänyt. Mistä sen löydän, tai kuinka se menee? 1092 Alli Nissisen runo nimeltä Mirrin uni löytyy lasten runokokoelmista Pieni aarreaitta 3 (s. 107), WSOY 1993 ja Unikeinu (s. 84), Otava 2000.
Mikä viikonpäivä 19.08.1928 1092 19.8.1928 oli sunnuntai.
Onko olemassa käännöstä englanniksi (tai suomeksi) seur.saksank. kirjasta: Edmund Landau/ Handbuch der Lehre von der Verteilung der Primzahlen (enlann.jotain … 1092 Suomen kielelle kyseistä kirjaa (Landau, Edmund: Handbuch der Lehre von der Verteilung der Primzahlen) ei ole käännetty. Sitä ei löydy Suomen kansallisbibliografiasta (Fennica-tietokanta) eikä yliopistokirjastojen tietokannoista. Myöskään pohjoismaisten tieteellisten kirjastojen hauissa ei löydy tietoa kirjan englanninkielisestä versiosta. Kirjaa ei tunne englanninkielisenä liioin Brittish Library eikä Kongressin kirjaston tietokanta (USA). Åbo Akademin kirjastossa on yhdeksänosainen teos nimeltä Edmund Landau : collected works. Kirjastosta kerrottiin, että kirjoihin on koottu Landaun kirjoittamia artikkeleita eri kielillä. Tässäkään teoksessa ei Landaun englannin kielelle käännettyjen kirjojen listasta löydy kyseistä teosta. Amazon.com -...
Kuka muistaisi n 30v vanhaa nuortenkirjaa, jossa päähenkilö on saksankielinen Anika Gerstel(Gerstle)? Kirja oli nuoruudessa rakas, ja kovin mielelläni sen… 1092 Kyseessä saattaisi olla itävaltalaisen Christine Nöstlingerin nuortenromaani Päiväjärjestys (Stundenplan), joka ilmestyi suomeksi v. 1979. Kirjassa kuvataan 14-vuotiaan Anikan elämää kotona, koulussa ja kahvilassa muutaman päivän ajan. Teoksen sisältämä kritiikki kohdistuu vanhempiin ja opettajiin, lähinnä näiden perustelemattomiin kasvatusperiaatteisiin. Kirjan saatavuus- ja sijaintitiedot löytyvät pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet -tietokannasta http://www.helmet.fi Lähteenä on käytetty teosta Ulkomaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita/toim. Niklas Bengtsson ja Tittamari Marttinen. BTJ Kirjastopalvelu 1997.
Mitä maksaa kirjastokortti Firenzessä? 1092 Firenzen yleisten kirjastojen sivustoilla osoitteessa http://www.comune.firenze.it/comune/biblioteche/biblioteche.htm kerrotaan että Firenzen yleisten kirjastojen peruspalvelut ovat ilmaisia.Osoitteesta http://www.aboutflorence.com/libraries-in-Florence.html löydät kaikkien kirjastojen yhetystiedot.
Minulla olisi hyväkuntoisia Tieteen Kuvalehden lehtiä, jotka haluaisin lahjoittaa kirjastolle. Ottavatko kirjastot vastaan tällaisia "lahjoituksia"? En… 1092 Valitettavasti kirjastot eivät voi ottaa vastaan vanhoja lehtiäsi. Pasilan kirjaston kirjavarastossa säilytetään Tieteen kuvalehteä pysyvästi vuodesta 1987 lähtien, Leppävaaran ja Tikkurilan kirjastoissa 90-luvulta lähtien. Muilla kaupunkien kirjastojen toimipisteillä ei ole tiloja vanhojen lehtien säilyttämiseen. Voit ehkä tarjota lehtiäsi divariin.
Etsin kirjoja joissa tietoa täistä , myös lasten tieto- ja satukirjoja aiheeseen liittyen 1092 Tietoa täistä löytyy vaikkapa seuraavista kirjoista: Sisätilojen tuhoeläimet ja niiden torjunta / Pehr Ekbom, Arvo Myllymäki, Seppo Roivainen. Kust. Kasvinsuojeluseura, 1993 (http://www.helmet.fi/record=b1229899~S9*fin ) - aikuisten tietokirja, jossa asiatekstiä kaikista täilajeista, valokuvia Lasten pikkueläinkirja 2 / teksti: Bisse Falk & Lena Kallenberg. Kust. Lasten keskus, 1990 (http://www.helmet.fi/record=b1239278~S9*fin ) - lasten tietokirja, jossa asiatekstiä päätäistä, piirroskuvitus Oj, vad det kliar! / text: Miriam Moss ; bild: Delphine Durand. Kust. Raben & Sjögren, 2002 (http://www.helmet.fi/record=b1416932~S9*fin ) - kuvakirja siitä, miten pikkukoululaisluokka sai päätäitä HelMet-kirjastojen kirjat voi selvittää...
Etsin dvd:tä tai kirjallisuutta, jossa käsitellään muinaisia kulttuureita, kuten viikinkiaikaa ja maya-intiaaneja ja egyptin pyramiideja..kiina ja lohikäärmeet… 1092 Helpointa on etsiä sopivilla asiasanoilla Vaski-tietokannasta http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1258965686&ulang=… Siis esim. asiasanakenttään sana viikingit. Kannattaa valita aineistollajiksi dvd ja kirjallisuudenlajiksi tietokirjallisuus. Hakutuloksena on yksi lastenosaston fiktiivinen video. Viikingeistä siis ei löydy Turun kaupunginkirjastosta aikuisille tarkoitettuja dvd-levyjä. Sensijaan kirjoja aiheesta kyllä löytyy, suurin osa Pohjoismaiden historian luokassa 93. Asiasanalla mayat ja aineistolajilla dvd löytyy dvd-levy Maailmanvaltojen synty: 6 Mayat,joka on hyllyssäkin pääkirjastossa. Mayoista löytyy runsaasti kirjallisuutta. Pyramideista löytyy tällä hakumenetelmällä dvd-levy Pyramidien arvoitukset,...
Yritin hakea Frank tietokannasta maakuntakirjastoista muusiikki cd levy aineistoa. Tulee vain sininen sareke missä ei ole mitään tuloksia vaikka sanotaan että… 1092 Frankissa on esiintynyt pieniä häiriöitä viime päivinä. Jos ongelmia tai katkoksia esiintyy, kannattaa kokeilla uuden Frankin testiversiota http://testfrank.lasipalatsi.net/django/frank/search/ Linkki siihen löytyy Frankin etusivulta.
Teen tekijän puolesta kartoitusta. Liittyy tekijäoikeuksiin. Haluaisin tietää, missä kaikissa kirjastoissa on olemassa CD tai muussa muodossa ohjelma nimeltään… 1092 Syntax Wizard -ohjelmaa on lukuisissa kirjastoissa eri puolilla Suomea. Frank-tietokannan kautta (http://monihaku.kirjastot.fi/) löytyvät helposti ne maakuntakirjastot, joihin ohjelmaa on hankittu. Hakuun kirjoitetaan nimekkeen kohdalle ohjelman nimi ja maakuntakirjastoiksi valitaan kaikki. Kuntia on Suomessa yli 300, joten kaikkien kunnankirjastojen selville saaminen on isompi työ, mutta se on mahdollista kirjastot.fi-sivuston kautta: http://www.kirjastot.fi/kunnankirjastot/