Mest lästa svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Mistä laulusta voisi olla kyse, ja löytyisikö laulun sanoja kokonaisuudessaan? Kyseessä on lapsuudessani 60-70 luvulla laulettu tuutulaulu, josta muistan vain:… 1038 Laulun nimi on "Tuuti äidin lasta" tai "Tuuti, tuuti äidin lasta". Sen on säveltänyt Juhani Pohjanmies ja sanoittanut Simo Korpela. Laulu alkaa: "Tuuti, tuuti äidin lasta, alkutie on sulla vasta." Säkeistöjä on neljä. Laulu sisältyy moneen nuottijulkaisuun, esimerkiksi nuotteihin "Aa tuuti lasta : unilauluja lapsille" (Tammi, 2009, mukana myös cd-levy, jolla laulut laulaa Niina Bell) ja Pohjanmies, Juhani: "Kootut lastenlaulut" (Gummerus, 1945). Ainakin näissä nuoteissa ovat myös laulun sanat, kaikki neljä säkeistöä. Esimerkiksi nuotissa "Vauvakulta : laulukirja vauvaperheille" on vain ensimmäinen säkeistö. Mainittakoon vielä, että joissakin nuoteissa laulun sanoittajaksi on merkitty virheellisesti Juhani Pohjanmies tai että laulun...
Mistä voisin OSTAA videot, joita on kirjastossa lainattavissa 1. Virheet ja niiden korjaus, ilmestymisvuosi -87( -video liittyy Golfiin) 2. Täysmittainen glof… 1037 Vantaan kaupunginkirjastoon ostetaan liikunta- ja harrastevideiota seuraavista paikoista: Kirjasto-media, Parainen, puh. 02/4589633; DHE-castle, Helsinki, 09/4761616; Home Entertainment Promotions, edustaja Tom Lagerström, 040/9001156; Urheiluliittojen keskus(SLU), myös myymälä, 09/34812266. Koska kyseisen videon ilmestymisvuodesta on noin pitkä aika, ei ole enää käytettävissä tietoa, mistä kyseiset videot on kirjastoon on hankittu. Nykyisin useimmat golfvideot ainakin Vantaalle hankitaan Kirjasto-mediasta. Suomen golfliitosta voisi myös tiedustella p.09/34812244. Myös Stockmann myy urheiluvideoita.
Haluaisin sähköpostilla mallin miten kirjoitetaan cv englannin kielellä. 1037 Haku osoitteesta http://www.google.com hakusanalla "curriculum vitae" antaa sinulle useammankin linkin, joista löydät ohjeet englanninkielisen cv:n laadintaan. Myös kirjastoissa on aihetta käsitteleviä oppaita esim. Jackson, Tom: "The perfect CV--how to get the job you really want", 1996. ISBN 0-7499-1693-1. Higginbottom, Gerald: "CVs for graduates", 2001. ISBN 1-85703-696-4. McGee, Paul: "Write a great CV--prepare a powerful CV that really works", 2001. ISBN 1-85703-754-5. Kirjojen saatavuuden voit selvittää osoitteesta http://www.libplussa.fi
Onko Suomessa tehty tutkimusta lasten tiedonhausta yleisissä kirjastoissa? Luin "Barnspåret"-kirjasta Kerstin Rydsjön artikkelin, jossa mainitaan Tanskassa… 1037 Ainakin Liisa Niinikangas on toimittanut ja kirjoittanut teoksia, joissa käsitellään lasten ja nuorten tiedonhakua kirjastoissa. Teokset löytää tekijähaulla esimerkiksi Lindasta. Lindan yhdistelmähaulla ja hakusanoilla "tiedonhankinta" ja "koululaiset" löytyy muitakin asiaa sivuavia kirjoja. Lindan osoite on http://finna.fi
Miks ei oo tarpeex nuortenkirjoi? 1037 Jos lähikirjastossasi ei ole mielestäsi tarpeeksi nuorten kirjoja, voit tilata niitä muista HelMet-kirjastoista (Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastoista). Käytössäsi on siis kaikkien edellä mainittujen kirjastojen aineisto, myös nuorten kirjat. HelMet-kirjastojen yhteinen aineistotietokanta on Internetissä osoitteessa http://www.helmet.fi Voit tehdä varauksen joko kirjastossa tai Internetin kautta jos sinulla on tunnusluku. Mikäli tunnuslukua ei vielä ole, tai olet unohtanut tunnuslukusi, saat sen kirjastosta kunhan mukanasi on jokin henkilöllisyystodistus (alle 17 vuotiaalta kelpuutetaan myös kuvaton Kela-kortti). Varausmaksu on 0,50 € / kpl (aikuisten aineisto), lasten aineistosta ei peritä varausmaksua.
Onko olemassa ajantasalla olevaa elintarvikelainsäädäntöä Virossa englannin tai suomenkielellä? 1037 Internetistä löytyy Viron säädösten englanninkielisiä käännöksiä osoitteesta http://www.legaltext.ee/en/andmebaas/ava.asp?m=022 Sanalla food löytyi 15 säädöstä. Elintarvikkeita koskeva säädöstö on tietysti paljon runsaampi kuin edellämainitut 15 säädöstä ja käsittää myös säädöksiä, jotka eivät suoraan käsittele elintarvikkeita, kuten esim. kuluttajansuojalainsäädäntö. Viron liittyminen Euroopan unioniin toi runsaasti uusia elintarvikkeita koskevia säädöksiä Viroon. EU-asetukset ovat suoraan jäsenmaassa voimassa olevaa oikeutta, eikä niitä tarvitse erikseen siirtää jäsenvaltion lainsäädäntöön. Viron liittymissopimuksessa (joka voi sisältää viron liittyviä poikkeusoikeuksia eu-säädöksistä) ja EU:n vironkielelle käännettyjen eu-säädösten...
Mitä kirjoja on mistä löytyis tietoa hiuskoristeista, niiden käytöstä erilaisissa kampauksissa ja tilaisuuksissa? 1037 Tässä on muutamia teoksia kampauksista ja niissä käytetyistä koruista. Kirjat kuuluvat meidän kokoelmaamme. Hairstyles of the world Norris, Herbert: Medieval costume and fashion Pylkkänen, Riitta: Säätyläisnaisten pukeutuminen Suomessa 1700-luvulla Skolnikov, S. P.: Historialliset päähineet, kampaukset ja korut Swinfield, Rosemarie: Period make-up for stage Syromjatnikova, Irina: Kampausten historia Turudich, Daniela: 1940s hairstyles Utrio, Kaari: Venus: naiskauneuden tarina Muodin historiaa käsittelevissä teoksissa sivutaan joskus myös kampauksia. Nämä teokset on kirjastossa luokassa 90.21. Niitä pääsee itsekin selailemaan netissä osoitteessa http://hameenlinna.kirjas.to/ valitsemalla joko sanahaun tai tarkennetun haun. Asiasanoina voi...
Onko olemassa lasten tai nuorten kirjaa jonka päähenkilön nimi on Erik? 1037 Nuorten fantasiakirja löytyy: Olsen, Lars-Erik: Erik ihmisenpoika. Kirjalito 2006, ISBN 951-28-4445-1 (sid.). Terry Pratchettilla on myös fantasiakirja nimeltä Eric sarjassa Kiekkomaailman kronikka, ISBN 951-23-4380-0 (sid.)
Mistä löytäisin kirjoja, jotka käsittelevät laskuvarjohyppäämisen matemaattisfysikaalista taustaa? Esimerkiksi laskuvarjohyppääjän aerodynamiikasta, vapaasta… 1037 Laskuvarjohyppäämisestä löytyy englanniksi: Poynter, Dan Parachuting : Skydiver's handbook 6. rev. ed. Santa Barbara : Para Publishing, 1992 Donaldson, Chris Skydive : Sport prachuting explained Marlborough : Crowood Press, 2000 Näistä Poynterin kirjassa on enemmän tietoa, Donaldsonin kirja on yleisemmällä tasolla. Internetistä löytyy Ilmailuliiton sivuilta laskuvarjohyppäämisen oppilaan oppaita 1 ja 2 sekä Kuvunkäsittelyopas, joissa on tarkemmin hyppäämisen aerodynamiikasta ja vapaasta pudotuksesta ja ilmakehän fysikaalisista ominaisuuksista: http://www.ilmailuliitto.fi/easydata/customers/ilmailuliitto/files/lask… http://www.ilmailuliitto.fi/easydata/customers/ilmailuliitto/files/lask… http://www.ilmailuliitto.fi/easydata/customers/...
Mistä (mile. linkistä) löydän perustilastot Helsinkiläisen kaupunginosan väestötilastot? 1037 Helsingin kaupungin tietokeskuksen sivuilta löydät verkkojulkaisun Helsinki aluettain 2006. Julkaisussa on runsaasti tilastotietoa Helsingin seitsemästä suurpiiristä ja 33 peruspiiristä. http://www.hel2.fi/tietokeskus/helsinki_alueittain_2006/index.html
Voiko myöhästymismaksut maksaa verkkopankin kautta? 1037 Toistaiseksi HelMet-kirjastojen myöhästymis- tai muita maksuja ei voi maksaa verkkopankin kautta. Ne voi kuitenkin maksaa mihin tahansa pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoon.
Haluaisin tehdä naisten paljettipuvun. Onko jossain kaavat ja ohjeet miten paljetit ommellaan? 1037 Hei! Paljettipukujen teko-ohjeita löytyy käsityölehdistä, tuorein tieto, jonka löysin, oli Suuri käsityölehti 11-12/2007. Siinä on artikkeli Valmiina loistojuhliin. Lehti näyttää olevan paikalla Vesilahden kirjastossa.
Voiko lainatun aineiston palauttaa muuhun, kuin Helmet-kirjastoon? 1037 Laina täytyy pääsääntöisesti palauttaa johonkin Helmet-kirjastoon. Jotkut kirjastot ottavat kuitenkin vastaan muiden kirjastojen lainoja ja palauttavat ne omistajakirjastoon muualle Suomeen. Tällainen palvelu on maksullista. Voit kysyä tästä mahdollisuudesta siitä kirjastosta, johon sen palauttaisit. Toinen mahdollisuus on lähettää laina postitse.
Ottaako musiikkiosasto tyhjiä ja ehjiä cd-koteloita vastaan lahjoituksena pienen määrän? 1037 Kyllä varmasti, kun kirjojakin otamme vastaan. Kiitos vain lahjoituksesta.
Hyvä vastaanottaja, pohdimme tuossa taannoin, kuinka paljon olisi maksanut Olkiluoto 3:sta Helsingin Energialle rakennettu kaukolämpöputki (=uuden reaktorin… 1037 Emme löytäneet varmaa tietoa, jonka mukaan Olkiluoto 3:sta olisi suunniteltu kaukolämpöputkea Helsingin Energialle. Helsingin Energiasta emme myöskään saaneet vahvistusta asiaan. Tässä keskustelussa mainitaan kaukolämpöputken rakentamisesta Olkiluodosta Helsinkiin: "Kaukolämpöputki Helsinkiin maksaa kuitenkin Helenin ja Pöyryn arvioiden mukaan kaksi miljardia..."/Piia J. Häkkinen http://greenpeace.cc/finland/2010/01/13/onko-uusiutuva-energia-liian-ka… Aika ajoin on ollut puhetta kaukolämpöputken rakentamisesta Loviisan ydinvoimalasta. Loviisan Sanomissa julkaistussa artikkelissa on arvioitu, että kaukolämpötunnelin ja –putkiston rakentaminen Loviisasta Helsinkiin maksaisi noin 10 miljoonaa euroa/kilometri eli noin 700 miljoonaa euroa....
“Ainoastaan hän, joka on rakastanut paljon, osaa myös surra paljon.” Leo Tolstoi Onko kyseinen lause Tolstoita? Jos se on, onko muoto oikea ja mistä teoksesta… 1037 Lause löytyy Tolstoin teoksesta Lapsuus, poikaikä, nuoruus; ja sieltä Lapsuus-novellin luvusta 28 "Viimeiset surulliset muistot". Lause kuuluu Arvid Järnefeltin suomentamana (1904)näin: "Ainoastaan ihmiset, jotka kykenevät voimakkaasti rakastamaan, voivat kokea myös voimakasta murhetta." A. Heinosen suomentamana (1946): "Vain ne ihmiset, jotka kykenenvät voimakkaasti rakastamaan, voivat tuntea nyös suurta murhetta." V. K. Trastin suomentamana (1959): "Vain sellaiset ihmiset, jotka kykenenvät voimakkaasti rakastamaan, voivat tuntea myös voimakasta murhetta." Esa Adrianin suomentamana (1983): "Vain väkevästi rakastamaan kykenevät ihmiset pystyvät tuntemaan myös voimakasta mielipahaa."
Onko jossain Helsingin kirjastossa luettavissa Enontekiön sanomat? 1037 Helmet-kirjastoissa Enontekiön sanomia ei ole luettavissa. Enontekiön sanomat on luettavissa Kansalliskirjastossa Unioninkatu 36:ssa mikrofilmiltä. Tuoreimmat ovat noin vuoden takaa. Lehti on luettavissa myös verkkojulkaisuna Kansalliskirjastossa, mutta tämä tarkoittaa digitoituja vanhoja lehtiä ennen vuotta 1920. http://finna.fi
Haluaisin lukea kirjoja geishojen historiasta sekä intiaanien historiasta. Mitä voisitte suositella näistä aihealueista luettavaksi? 1037 Arthur Goldenin ´Geishan muistelmat´on ollut bestseller sekä kirjana että elokuvana. Kummatkin ovat kirjastosta saatavissa. Hyviä, yleistajuisia tietokirjoja geishoista on kirjoittanut mm. Ilmari Vesterinen (´Geishan maailma´ja ´Geishat´). Intiaanien historiasta ovat suosittuja, yleistajuisia kirjoja mm. Markku Henrikssonin ´Alkuperäiset amerikkalaiset´ ja ´Intiaanit´ sekä Pentti Virrankosken ´Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit´, jotka käsittelevät lähinnä Pohjois-Amerikan intiaanien historiaa. Markku Henrikssonin ´Toinen aalto´ kertoo myös Keski- ja Etelä-Amerikan intiaanien historiasta.
Meille on tulossa koiranpentu ja tarvitsisin ajantasaisen koirankasvatuskirjan. Löytyisiköhän sellaista ? Kiitos etukäteen vastauksesta 1037 Koirankasvatusoppaita löytyy kirjastosta paljonkin. Helmet-haun (http://www.helmet.fi/fi-FI) kautta saat niistä luettelon kirjoittamalla hakuruutuun sanat koira kasvatus. Uutuusjärjestykseen luettelon saat, kun haun tehtyäsi klikkaat Vuosi-linkkiä. Tässä muutamia uusimpia: - Koira lapsiperheessä / Sanna Karppinen (2013) - Koirankoulutus : lemmikkisi tarpeiden ymmärtäminen ja oikea hoito / kirjoittanut Julia Barnes (2013) - Pentuneuvola / Pertti Vilander, Salli Suorsa (2013) - Kasvata koirasta kunnon kaveri / Noora Valkila (2013) Alla vielä suomalaisen kouluttajagurun Tuire Kaimion kirja: - Pennun kasvatus : pennusta kunnon koiraksi / Tuire Kaimio (2009)
Milloin Kajaanissa ollut NEMRO-talo on purettu? 1037 Vastaus loytyy valokuvan kera kirjasta Panu Pulma, Oiva Turpeinen: Pikkukaupungin unelmia. Kajaani 1906-1971. s. 269. "Ruotsalaisten lahjoituksen 1940 pystytettiin Sammon- ja Vienankadun kulmatontille Kajaanin ensimmäinen "rivitalo" ns. NEMRO-talo, joka sai nimensä Niilo Kannon, Eino Pitkäsen, Martti Pasasen, Reino Laaksosen ja Toivo O. Muttilaisen etunimiien alkukirjaimista. Talo purettiin jo 1952.