Muistamasi kirja voisi olla Salme Setälän nuortenkirja Ritva kirjoittaa Islannista. Kirja on ilmestynyt vuonna 1953. Kirjassa Ritva kirjoittaa kirjeitä Islannin matkaltaan ystävälleen Liisalle.
Kirja löytyy vielä monesta kirjastosta, mm. Piki-kirjastoista, tilaamalla:
http://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/welcome
Pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa) kaupunginkirjastojen (Helmet-kirjastot) lainausoikeuden ja kirjastokortin saa, kun saapuu kirjastoon mukanaan voimassa oleva kirjaston hyväksymän henkilötodistuksen. Nämä ovat: EU-maiden henkilöllisyystodistus passi suomalainen ajokortti kuvallinen Kela-kortti Helsingin vastaanottokeskuksen asukaskortti Kotiosoitteen on oltava Suomessa. Ainakaan toistaiseksi korttia ei voi itselleen tilata internetin välityksellä. Lisätietoja kirjastokortista saat esimerkiksi Espoon kaupunginkirjaston sivuilta (http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17301) tai lähimmästä HelMet-kirjastosta.
Aulis Helttusen säveltämä ja Pentti Kelavirran sanoittama Kultalankaa-nuotti löytyy Meidän musiikkimme 8 -nimisestä nuotista. Nuotti on vuodelta 1980, eikä sitä valitettavasti enää löydy kirjastoista.
Hannu Koskelaisen säveltämä ja sanoittama Karjavalssi löytyy Tyttö Karjalasta -äänitteltä (1986), mutta nuottia valsiin ei löytynyt.
Kustaa Vilkunan Etunimet kirjassa kerrotaan, että Pia on sisarnimi 1700-luvun Piukselle, latinalaisperäiselle nimelle, jonka merkitys on 'hurskas'.
Kansanomaisena Piaa on tavattu myös lyhenteenä nimestä Zenobia, joka taas tarkoittaa suunnilleen 'hän, jolle Zeus on antanut elämän'.
Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Suurten kustantajien kirjoista tehdään tilaukset jo ennen ilmestymistään monta kuukautta aikaisemmin, ja ne tulevat välittäjän kautta ilmestyttyään. Kirjastossa kirjat käsitellään vielä lainauskuntoon, mihin menee muutama päivä. Uusien kirjojen kirjalähetyksiä tulee viikoittain. Jos saapuneista kirjoista on varauksia, ne käsitellään ensin lainattaviksi. Kirjastoon tilatut kirjat näkyvät aineistorekisterissä maininnalla "hankinnassa", mutta niihinkin voi tehdä varauksen ennakkoon.
Tässä muutamia ehdotuksia:
Nuoruus ja koulukoti, 2004. Sisältää luvun koulukodin jälkeen, jossa tutkitaan koulukodissa asuneiden edesottamuksia myöhemmin.
Jälkihuolto-opas, 2004. Lastensuojelun kanssa tekemisissä olleiden nuorten tukeminen täysi-ikäistymisen jälkeen
Makkonen, Kikka: Minusta jää jälki, 2008. Lastenkodissa asuneiden haastatteluja aikuisena.
Viisi vuotta huostaanotosta: Seurantatutkimus huostaanotettujen lasten institutionaalisista poluista, 2013.
Tavataanko toimistolla? - Lastensuojelun jälkihuollon toteutuminen täysi-ikäisten nuorten kohdalla, 2003.
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/12376
Alila, Mira; Kanniainen, Marika; Sistonen, Annemari: "USEIN ON VAIKEAA ELÄMÄÄNSÄ ALOITTAA, NIIN PIENILLÄ SIIVILLÄ LENTÄÄ." :...
Etsimäsi Einin levy Live! vuodelta 2003 näyttää löytyvän muutamien Suomen kirjastojen kokoelmista. Sitä on saatavana esimerkiksi Varsinais-Suomen Vaski-kirjastoverkon alueella ja Krannit-kirjastoverkon alueella (Isojoki, Karijoki, Kaskinen, Kauhajoki, Kurikka, Teuva) sekä Pielinen-kirjastoverkon alueella (Lieksa, Nurmes, Ilomantsi).
Voit tehdä levystä kaukolainapyynnön omassa kirjastossasi.
Lähteet:
https://finna.fi
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
Varaukset löytyvät kohdasta omat tietoni -> varaukset. Koriin teokset menisivät, jos valitsisi kirjan tiedoissa kohdan lisää koriin.
Koritoiminnolla voi kerätä aineistoa ja varata useita teoksia kerralla, koota aineistoluetteloja tulostettaviksi tai lähetettäviksi sähköpostiin tai lisätä teoksia omiin muistilistoihisi. Korissa olevat teokset eivät siis ole varattuja.
Lukittu-valinnalla voit estää varauksesi saapumisen esim. lomasi aikana, joten jos haluat varauksesi heti, siellä ei kuulu olla rastia.
Rikhardinkadun kirjastossa näyttäisi olevan juuri tällä hetkellä hyllyssä mm. seuraavat teokset, joiden tapahtumapaikka on Pietari.
Ensinnäkin joitakin uudempia teoksia:
J. M. Coetzee: Pietarin mestari (1994)
Zinaida Lindén: Monta maata sitten (2013, Bestseller)
Kari Hotakainen: Iisakin kirkko (2006)
Johanna Hulkko: Säkeitä Pietarista (2009)
John Boyne: Tarkoin vartioitu talo (2011)
Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä (2010)
Roger Morris: Murha Petrovskin puistossa : pietarilainen murhamysteeri (2008)
Sekä joitakin klassikoita:
Nikolai Gogol: Nevan valtakatu sekä Päällystakki : kertomus
I. A. Gontsarov: Oblomov
Fjodor Dostojevski: Kaksoisolento : pietarilaisrunoelma; Rikos ja rangaistus ; Netotška Nezvanova : nuoren naisen tarina...
Piirilääkärilaitos sai alkunsa 1700-luvun puolivälissä. Suomen ensimmäinen piirilääkäri Barthold Rudolf Hast nimitettiin Pohjanmaan piirilääkäriksi vuonna 1749 Vaasan kaupunkiin. Vuonna 1775 oli maassamme toimessa kahdeksan piirilääkäriä ja 1800-luvun alussa piirilääkäripiirejä oli perustettu 13. Vuosisadan puolivälin paikkeilla piirilääkäreitä oli jo 50. Tämän jälkeen perustettiin vielä kolme piirilääkäripiiriä - enimmillään piirilääkäreitä oli siis 53.
Piirilääkärien toiminnasta oli säädetty heille vahvistetussa johtosäännössä. Heidän päätehtävänsä oli vuodesta 1832 lähtien terveydenhoidon kehittäminen ja siten huolehtia oman piirinsä alueella asuvan väestön terveyden- ja sairaanhoidosta aina siihen saakka kun maamme kunnanlääkärilaitos...
Teija Niemestä löytyy tietoa mm. teoksesta Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita /toim. Ismo Loivamaa (1995) sekä artikkeleista Rocktähtirock (Lapsen maailma 1991, Kirja-arv., nro 2, sivu 38) ja Pulu Arnold ja juksautuspulveri (Lastentarha 1990, Kirja-arv., nro 13, sivu 22).
Kirjallisuutta, joka liittyy kysymääsi aiheeseen, on paljon. Saat kuvan tarjonnasta pääkaupunkiseudun kirjastojen Plussa-tietokannan avulla (www.libplussa.fi). Valitse hakulomakkeesta kohta "asiasana tai luokka". Hakusanoiksi kannattaa tässä tapauksessa kirjoittaa kaksi sanaa. Sopivia pareja ovat esim. "liiketoiminta kehittäminen" "yritykset muutos" tai "organisaatiot muutos". Jos haluat vielä laajemman ja väljemmän tuloksen, voit kokeilla paria "yritykset kehittäminen".
Aiheesta on yleisiä teoria- ja ideakirjoja (esim. Räsänen, Keijo: "Kehittyvä liiketoiminta"), tietyn kehittämismenetelmän esittelyjä (esim. Morris: "Liiketoimintaprosessien uudistaminen" ja Martola: "Liiketoimintaprosessit", jotka käsittelevät re-engineeringiä tai Otala...
Laki voi kirjastokontekstissa tarkoittaa monia eri asioita.
Keskeisimmät kirjastoja koskevat lait ja asetukset on koottu tälle Opetus- ja kulttuuriministeriön sivulle: https://minedu.fi/kirjastot/lainsaadanto. Laissa yleisistä kirjastoista (29.12.2016/1492) , https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161492 määritellään yleisen kirjaston tehtävä §6:
Yleisen kirjaston tehtävänä on:
1) tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin;
2) ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa;
3) edistää lukemista ja kirjallisuutta;
4) tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon;
5) tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja...
Kysymyksesi tarkkuudesta johtuen kehottaisin sinua kääntymään lähimmän tieteellisen / oppilaitoskirjaston puoleen. Myös lähimmästä neuvolasta kannattaa kysyä.
Jämsänkosken kaupunginkirjastosta löytyy vain yleisiä raskautta koskevia teoksia, ei tutkimuskirjallisuutta.
Internetistä löytyi muutamia sivuja, joilla käsitellään lantiopohjan lihaksia:
http://syy.oulu.fi/kurssit/tallhak/k97/r8/biologia.htm
http://nicehouse.fi/terveysk/ilolihas.htm
http://www.tokem.fi/amk/kirjasto/tertii37.html
http://www.pulssi.fi/p9806b.htm
http://www.omt.org/homepage/finland/manuaali/manuaali_3-99.htm
http://www.delipap.fi/inkontinenssi/miteninkontinenssiahoidetaan.htm
Jyväskylän kaupunginkirjaston omasta tietokannasta löytyy 8 teosta asiasanalla strateginen johtaminen. Uusimpia niistä ovat esim. Mika Kamensky: Strateginen johtaminen, 2000; Paula Kirjavainen: Strategisen osaamisen johtaminen, 2000 sekä Raimo Nurmi: Johtaminen ympäristössään, 2000. Kannattaa kokeilla myös kahden hakusanan yhdistelmää kuten esim. yritysstrategiat + johtaminen tai, kun kyseessä on seurakunta, myös seurakunnat + johtaminen.
Yliopistokirjastojen yhteisluettelosta Linda -tietokannasta löytyy strateginen johtaminen- asiasanalla useita kymmeniä teoksia ja maakuntakirjastojen yhteisluettelosta Manda-tietokannasta kymmenkunta. Näitä tietokantoja voi käyttää kirjastossa.
Artikkelien hakua varten kaupunginkirjastossa on...
Suomen maakuntakirjastojen yhteistietokanta Mandan mukaan William Wylerin Loma Roomassa -elokuvaa (1953) ei löydy mistään maakuntakirjastosta.
Kaikkia videoelokuvia ei voi edes lainata kirjastosta, vaan tekijänoikeudet rajoittavat videoiden lainausta ja kaikissa kirjaston lainavideoissa täytyy olla lainausoikeus. Tätä kyseistä elokuvaa ei ehkä ole (vielä?) tarjottukaan kirjastoille, mutta se on kyllä saatavana esim. verkkokirjakauppa Amazonissa http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/browse/-/404272/ref=sd_str_vi/104-…
englanniksi nimellä Roman Holiday.
Pääkaupunkiseudun aineistotietokanta Plussasta http://www.libplussa.fi löytyy asiasanayhdistelmällä "julkaisun laadinnan oppaat" muun muassa seuraavat teokset: Niinikangas Vesa Ajatukset käyttöön - julkaisijan käsikirja sekä Pesonen Soili Julkaisun tekeminen - julkaisuntekijän peruskirja. Saatavuustiedot selviävät myös Plussasta.
Www-sivulta http://www.internetix.ofw.fi/opinnot/opintojaksot/0viestinta/kirjanteki… löytyy Opas historiikin tekijöille, josta lienee hyötyä kirjan julkaisijalle yleisestikin.
Kirjakustantajien yhteystiedot löytyvät sivulta http://www.booknet.cultnet.fi kohdasta Osoitteita.
http://www.lib.hel.fi/suomi/kirjasto-info/laitteet/skannerit/index.html osoitteesta löytyy lista Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteistä, joissa on mahdollisuus skannerin käyttöön.
Skannerin käyttö on ilmaista, mutta ainakin Töölön kirjastossa skannerikoneelle on etukäteen varattava aika (aikuisten osasto, neuvonta ja tietopalvelu p. 31085025).
Pinnoitettua kangasta käytetään päällysvaatteissa, koska se suojaa parhaiten kylmältä ja kosteudelta. Se voi kyllä olla hengittämätön ja hiostava, mutta usein tällaisiin (esim. mikrokuitukankaisiin) tehdään tuuletusaukkoja tätä silmällä pitäen.
Heikkoutena pinnoitetuilla kankailla (esim. gore-tex) on repeytymisherkkyys.
Lisätietoa löytää esim. seuraavalta sivulta:
http://www.finscoop.fi/Goretex.htm