Mest lästa svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Mitä sukunimi Paajanen tarkoittaa? 836 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sukunimen ”Paajanen” sisällöstä ei ole varmaa tietoa. Tietoja nimestä on 1500-luvun puolivälistä alkaen Savosta ja Karjalankannakselta. Savosta nimeä on levinnyt myös Pohjois-Pohjanmaalle. Paikoin vanhat kirjoitusasut voitaisiin lukea Paija tai Paja –nimiksi. Vuonna 1998 Suomessa on asunut 1930 Paajasta.
Etsin runoa, jossa on kohta "Sinne pohjaan sydämen äidin kuvan ihanan piirsi käsi Jumalan. Tuuli hiekan hajoittaa, sydän äidin pitää saa." Toinenkin pulma on… 836 Etsitty runo lienee Oiva Paloheimon Lapsen sydän, vaikka aivan sanatarkasti se ei kysymyksessä esitettyä vastaakaan: - "Tänne, pohjaan sydämen, äidinkuvan ihanan hymys katse Jumalan." --- Tuuli hiekan hajoittaa, sydän äidin pitää saa." Jeesus-lapsesta ja savilinnusta kertovasta vanhasta suomalaisesta legendasta on olemassa useita hieman toisistaan poikkeavia versioita. Esimerkiksi Savilinnut-niminen variantti löytyy Aatto Kaljusen, Briitta Karemon ja Taimi Metsikön Aapisesta (Valistus, 1959). Martti Haavion kirjassa Luojan linnut ja muita karjalaisia pyhäintaruja (WSOY, 1957) se esiintyy nimellä Luojan linnut. Kotikasvatuskeskuksen julkaisemassa kirjassa Vuorokeskusteluja (1922) sen on kuvaelmaksi muokannut Arvid Lydecken...
Miksi sammakon poikasia kutsutaan toukiksi? 836 Sammakolla on kolme kehitysvaihetta: muna, toukka ja sammakko. Toukaksi on tapana sanoa eläimen sitä kehitysvaihetta, joka tulee munan jälkeen ja ennen aikuista. Tietoa sammakon kehityksestä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2005/06/03/sammakko-ja-sen-kehitys Wikipedia-artikkeli toukista suomeksi ja englanniksi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Toukka https://en.wikipedia.org/wiki/Larva
Miksi avioliittoon kuulutukset eivät ole julkista tietoa? 836 Kyselin asiaa hieman eri seurakunnista.  Varmaan kuulutusten ottamisesta on jo jonkin verran aikaa? Silloin saattaisi olla kyse siitä, että ennen vanhaan ei kuulutusten ottamiseen useinkaan kyselty kirjallisia lupia, vaan asiasta sovittiin suullisesti. Siksi kuulutuspäivämäärätkään eivät aina tulleet kirjatuiksi mihinkään.  Toisaalta taas Kirkkohallituksen rajaus on tietosuojalain mukainen ja sen noudattamisessa ei voi olla poikkeamia. "Avioliiton esteiden tutkintaan liittyviä asiakirjoja säilytetään 10 vuotta, mutta kihlakumppaneille annettava todistus esteiden tutkinnasta ja vihkijän tekemä vihkimisilmoitus säilytetään pysyvästi." Tämänkin takia kuulutusten päivämäärät ja niihin liittyvät tiedot on jo hävitetty. ...
Milloin ilmestyy Harry Potter ja liekehtivä pikari 835 Harry Potter ja liekehtivä pikari ilmestyy 14.helmikuuta 2001.(Ystävänpäivänä.)
Tarvitsisin tietoa Arja Tiaisesta. Olen kuullut, että joissakin kunnissa on tehty tietokanta sen kunnan kirjailijoista (heidän elämästään,ajatusmaailmasta yms… 835 Internetissä on avattu testikäyttöön Sanojen aika -kirjailijatietokanta, joka julkistetaan varsinaisesti toukokuussa 2001. Tietokanta sisältää tietoja suomalaisista nykykirjailijoista, heidän tuotannostaan sekä tekstinäytteitä. Sanojen aika löytyy osoitteesta http://kirjailijat.kirjastot.fi/ Turun kaupunginkirjaston käsikirjastosta löytyy myös kirjailijalehtileikekokoelma, johon on koottu lehdissä ilmestyneitä artikkeleita eri kirjailijoista.
Mitä laki-,asetus- tai sääntömuutoksia vuosi 2001 tuo tullessaan yrityksen toimintaan? 835 Verkossa on useiden organisaatioiden palveluita, joiden avulla voi löytää tietoa kiinnostuksesi kohteena olevasta hyvin laajasta asiakokonaisuudesta. Sinun kannattaa tutustua Keskuskauppakamarin verkkosivuihin osoitteeessa http://www.keskuskauppakamari.fi/ Muita hyödyllisiä verkko-osoiteita ovat: Eduskunta http://www.eduskunta.fi (kohdasta pääsivu ja sitten asiat ja asiakirjat -kohdasta pääsee eteen päin) Säädöstietopankki http://www.edita.fi/sk/ Kauppa- ja teollisuusministeriön sivut http://www.vn.fi/ktm/index.html Osoitteessa http://www.makupalat.fi/yritys.htm on listattu myös monia hyviä yrityslinkkejä
Kuinka monta asuntopaloa syttyy vuosittain kodinkoneiden aiheuttamina? 835 Asiaa voisi tiedustella esim. Turvatekniikan keskuksesta, http://www.tukes.fi/ .
Onko sellaisia kirjoja josta löytyisi lasten pukeutumisen historiasta jotain? 835 Lasten pukeutumisesta löytyvät mm. seuraavat kirjat: Tekijä: Rose, Clare Nimeke: Children's clothes since 1750 Julkaisutiedot: London, Batsford, 1989 Tekijä: Sichel, Marion Nimeke: History of children's costume Julkaisutiedot: London, Batsford Academic and Educational, 1983 Kaari Utrion kirjassa: Perhekirja : eurooppalaisen perheen historia, Tammi, 1998 kuvataan lasten pukeutumista esimerkiksi sivulla 403 näin: "Muodin orjat Säätyläisperheen pienet tytöt puettiin kuten äitinsä. He kulkivat äidin tai kotiopettajan kanssa näytteillä sopivissa tilaisuuksissa.... Säännönmukaisessa säätyläiselämässä oli joka asialle ja harrastukselle oma aikansa, välineistönsä ja vaatetuksensa, joista ei käynyt poikkeaminen, jos halusi säilyttää...
Mitkä on Outi Pakkasen kotisivut? 835 Outi Pakkasesta löydät tietoa esim. seuraavilta sivuilta. Dekkarinetti http://www.tornio.fi/DekkariNetti Otava-kustannus http://www.otava.fi -> yleinen kirjallisuus -> kirjailijat -> kotimaiset kirjailijat sekä Sanojen aika-kirjailijatietokanta http://kirjailijat.kirjastot.fi josta valitset alasvetovalikosta a-ö Pakkanen, Outi.
Olisiko Helsingin kaupunginkirjastossa saatavilla vankilaelämästä kertovia kirjoja? Erityisesti olisin kiinnostunut Rubin Carterin teoksesta 16th round. 835 Rubin Carterin vuonna 1974 ilmestynyttä teosta The sixteenth round ei pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista löydy. Sitä ei ole myöskään maakuntakirjastoissa eikä yliopistokirjastoissa Suomessa. Kaukolainaus ulkomailta lienee ainoa vaihtoehto saada kirja lainaksi. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa on kuitenkin paljon vankilaelämää kuvaavia kirjoja. Saat niistä luettelon aineistotietokanta Helmetistä (www.helmet.fi) kirjoittamalla aihehakuun sanan vankilat tai vangit tai halutessasi omakohtaisia muistelmia kirjoittamalla sanahaku-kohtaan vankilat and muistelmat tai vangit and muistelmat.
Mistä löydän tietoa Margaret Weisistä. 835 Fantasiakirjailija Margaret Weisistä löytyy jonkin verran tietoa seuraavalta nettisivulta: http://www.risingshadow.net/phpBB2/author.php?author_id=6 Kirjassa 'Ulkomaisia fantasiakirjailijoita' kerrotaan hänestä enemmänkin. Kirjaa voit kysyä lähimmästä kirjastosta.
Etsin tätä kirjaa tuolta Kangasalan kirjaston Pikistä, mutta siellä ei sitä ole. Voitko selvittää onko tämä kirja saatavissa jostain suomen kirjastosta… 835 Suomalaisista kirjastoista kirjaa ei näytä löytyvän Linnea-haun (näkyvät suomalaisten yliopistokirjastojen kokoelmat) ja Frank-haun (suomalaisten maakuntakirjastojen kokoelmat) perusteella. Suomalaisesta kirjakaupastahan sen voisi saada. Hinta on kyllä korkea: 90,30 euroa. Kaukolainaksi kirjan voisi saada Ruotsista. Se kuuluu kahden yliopistokirjaston kokoelmiin (Blekinge tekniska högskola ja Mittuniversitet, Biblioteket i Östersund). Kaukolainat ovat kirjastojen välisiä: kysy lähikirjastostasi tarkempia tietoja. Tässä yleistietoa Kangasalan kunnankirjaston kaukolainauksesta: Sellaista aineistoa, jota ei ole Kangasalan kunnankirjastossa, voidaan välittää muista kirjastoista. Kaukopalvelussa noudatetaan valtakunnallisia yleisohjeita, lainan...
Mistä mahtaisi löytyä Merenkulkuhallituksen Tilastokonttorin julkaisu "Suomen Kauppalaivasto I ja II". Julkaisuvuosi II-osalla kuulemma 1921, joten I-osa… 835 Frank-monihaun mukaan kausijulkaisu Suomen kauppalaivasto löytyy mm. Kuopiosta Varastokirjastosta. Numero 1 on ilmestynyt v. 1920 ja nro 2 vuonna 1921. Julkaisija on Merenkulkuhallituksen tilasto- ja rekisteritoimisto. Varastokirjasto lähettää kaukolainoja muihin kirjastoihin.
Mistä löydän Koululainen lehden vuodelta 1966-68 ? 835 Lehti on saatavan Varastokirjastossa Kuopiossa. Se voidaan kaukolainata teille kuluitta. Tehkää kaukolainapyyntö tällä lomakkeella http://www.espoo.fi/kirjastolomakkeet/asiakkaat.htm
Mistä internetosoitteista löytyy diagrammeja ja muita kuvaajia Brasilian ilmastosta, väestöstä, kasvillisuudesta ym? Entäpä ihan yleistä tietoa Brasiliasta? 835 Tismalleen samaan kysymykseen on vastattu palvelussamme aiemminkin: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?questionID=9db3… Yleishyödyllistä Brasilia-tietoutta tarjoaa Wikipedian artikkeli: http://fi.wikipedia.org/wiki/Brasilia Finpron sivuilta löytyy tietoja muun muassa Brasilian taloudesta ja infrastruktuurista: http://www.finpro.fi/fi-FI/Market+Information/Country+Information/North…
Miten kirjoja voidaan tilata pääkaupunkiseudulla kirjastosta toiseen (esim. Helmet-palveluna)? 835 Voit tilata aineistoa toisesta HelMet kirjastosta toiseen määrittelemällä noutokirjasto. Katso lisää https://www.helmet.fi/search*fin?/tlohik{232}a{232}arme/tlohikz~bz~brme/1%2C88%2C112%2CB/request&FF=tlohikz~bz~brme+ja+pienet+jz~brvipeikot&1%2C1%2C
Organisoin ja pidän työryhmälleni koulutuksen ja siitä pitää laatia raportti. Mistä löytäisin ohjeistusta raportin laatimiseen? 835 Hei! Raporttien laadinnasta löytyy tietoa esimerkiksi kirjasta Kniivilä, Sonja: Tiede ja teksti: tehoa ja taitoa tutkielman kirjoittamiseen. WS 2007. Tällä hetkellä kirja löytyy Pellervon kirjaston hyllystä. Sen saatavuuden Pirkanmaalla voi tarkistaa Piki-verkkokirjastosta http://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/haku;jsessionid=B53A6022582E7D8…
Marraskuussa 7 vuotta täyttävä poikani tarvitsee nyt oman kirjastokortin, kun alkavat koulun kanssa käydä kirjastossa. Aiemmin on lainattu isän kortilla. Onko… 835 Isä voi mennä ilman poikaa hakemaan kortin. Kannattaa täyttää tämä lomake etukäteen: http://luettelo.helmet.fi/screens/kirjastokorttihakemus.pdf Lomaketta ei voi lähettää sähköisesti vaan se tulostetaan ja otetaan mukaan kirjastoon. Takaajan eli isän kirjastokortti ja henkilötodistus pitää ottaa mukaan myös. Varmuuden vuoksi voi ottaa mukaan myös pojan henkilötodistuksen, esim. passi tai kelakortti.
Mistä Turun kaupungin verkkosivuilta voin etsiä mitä kirjoja voi lainata? Löydän kaikkea muuta mm. uutisia. 835 Vaski-kirjastojen etusivulta https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena löytyy keskeltä sivua sinisellä rajattu hakuikkuna, johon voi kirjoittaa esimerkiksi etsimänsä kirjan nimen tai tekijän tai asiasanan. Seuraavalle näytölle tulee haun tulokset. Klikkaamalla Saatavuus/Tarkista saatavuus, saa esille missä kirjastoissa teosta on (joko hyllyssä tai lainassa). Klikkaamalla + -merkkiä kirjaston nimen edessä saa esiin kyseisen kirjaston tilanteen ja teoksen hyllypaikan. Laajennettuun hakuun pääsee hakuikkunan vasemmasta alareunasta. Siellä voi hakea mm. eri aineistolajeja tai eri kielisiä teoksia tai rajata haun tiettyyn kirjastoon https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena/extended-search?p_p_state=norma… Usein kysytyt kysymykset etusivun oikeassa...