Suomalainen siirtolainen tuli Pohjois-Amerikkaan työtä etsimään, ja kun työpaikkoja etsittiin jo aikaisemmin Amerikassa olleiden siirtolaisten antamien ohjeiden perusteella, vaikuttivat ensimmäiset siirtolaiset ratkaisevasti siihen, minne myöhempi siirtolaisvirta aikoinaan tuli kulkeutumaan.Vuoristovaltioissa – kuten esimerkiksi Colorado, Idaho ja Montana – oli lukuisia kaivoskaupunkeja, joihin nimenomaan Keski-Pohjanmaalta lähteneet siirtolaiset hakeutuivat. Pysyvää suomalaisasutusta näille alueille alkoi muodostua vasta 1880–1890-luvuilla.Pääosa Yhdysvaltain itäosissa sijainneista suomalaiskeskuksista oli teollisuuskaupungeissa, mutta nimenomaan Connecticutin, New Yorkin ja Mainen osavaltioissa oli myös paikkakuntia, joilla...
Kansakoulujen ammatinvalinnanohjauksen järjestämisestä vastasivat työvoimaviranomaiset. Järjestelmälliselle ammatinvalinnan opastukselle antoi meillä alkusysäyksen vuonna 1939 Helsingissä työnvälitystoimiston nuoriso-osaston yhteyteen perustettu ylimääräinen ammatinvalinnanohjaajan toimi. Helsingin ammatinvalinnanohjauksesta kerätyt kokemukset muodostivat perustan, jolta sittemmin aloitettiin koko maan kattava ammatinvalinnan opastus. Vuoden 1961 alussa astui voimaan Laki ammatinvalinnanohjauksesta (22.1.1960/43), jonka mukaan "tehtävien alueellisesta suorittamisesta huolehtivat työvoimapiireittäin ammatinvalinnanohjauksen piiritoimistot". Piiritoimiston johdon ja valvonnan alaisena toimi piirin alueella "tarpeellinen määrä...
varmaa tietoa tähän ei löydy. Monessa artikkelissa missä suomennoksesta puhutaan, mainitaan Martti Korpilahti mahdollisena tekijänä. Myös esimerkiksi Soundcloudista ja Youtubesta löytyvien versioiden yhteyteen on laitettu kappaleen suomentajaksi Martti Korpilahti.
Tupakansuodattimen hyödyistä on vaikeaa löytää tutkimusta. Nykytutkimuksessa on tuotu esiin sen haitallisia vaikutuksia. PubMed:in kautta löytyvissä lääketieteellisessä julkaisuissa savukkeiden suodattimista löytyy tutkimuksia, cigarette filters - Search Results - PubMed. Useimmat niistä näyttävät tuovan esille suodattimen kemikaalit ja niiden vaarallisuuden, myös sen, että suodattimet herättävät väärää turvallisuuden tunnetta. Suomen ASH ry:n sivustolta löytyy suomenkielistä tietoa tupakan filtterin myrkyllisyydestä. Tässä linkki sivustolle: https://suomenash.fi/uutiset/2021/tupakan-filtterit-haitta-terveydelle-ja-ymparistolle/ Suomessa tupakkatuotteita valvoo Valvira, Tupakkatuotteet | Valvira sekä terveysvaikutuksia Terveyden ja...
Englannissa omistusmuoto (possessive case) on 's tai pelkkä ' silloin kun sana loppuu s-kirjaimeen. Erisnimien kanssa voi käyttää molempia tapoja esim. James's ja James' tai sitten voi käyttää of-rakennetta, kuten kirjoitit. 's on ns. Saxon genitive ja of-rakenne Norman genitive. Mutta omistussuhteita voi ilmaista muillakin tavoilla, jotka kääntäessä suomeen voi kääntää genetiivillä, vaikka englanniksi on käytetty jotain muuta tapaa. Esimerkiksi "The award-winning novel Overstory by Richard Powers" kääntyisi luontevasti "Richard Powersin palkittu romaani Ikipuut".Pääosin 's-muotoa käytetään, kun puhutaan jonkun omistamasta asiasta tai piirteistä. Yleensä siis elollisiin olentoihin liittyvistä asioista. Sitä käytetään myös ajanmääreiden...
"Pjasalapp" on pohjalaisen suomenruotsin murresana, jonka merkitys on pelleilijä tai hölmöilijä. Kysymyksen esimerkkilause viittaa KAJ-yhtyeeseen, jonka esikoisalbumi on nimeltään Professionella pjasalappar. Ahvenanmaan ja Turun seudulla pjasa-sanalla on eri merkitys.Lähde: Kotimaisten kielten keskus:Månadens dialektord: pjasa - Kotuspjasa - Ordbok över Finlands svenska folkmål
Ennen vuotta 1994 tehtyjen perukirjojen kopioita voi pyytää perinnönjättäjän viimeisen kotikunnan käräjäoikeudesta. Pyynnön voi tehdä Tuomioistuinlaitoksen sivuilta löytyvällä asiakirjan tilauslomakkeella. Lisätietoa: Asiakirjan tilauslomake: https://tuomioistuimet.fi/fi/index/asiointijajulkisuus/lomakkeet/tietopyyntotaiasiakirjantilaaminenkarajaoikeudelta.htmlKäräjäoikeuksien yhteystiedot (tarkemmat ohjeet asiakirjakopioiden tilaamiseen löydät kunkin käräjäoikeuden sivuilta): https://tuomioistuimet.fi/fi/index/yhteystiedot.html
Nykyinen, teollisesti valmistettu näkkileipä on peräisin Ruotsista. AU Bergmans enka alkoi valmistaa sitä 1850-luvulla. Suomessa valmistus alkoi 1880-luvulla.Sen sijaan vastaavaa leipä on valmistettu sekä Ruotsin että läntisen Suomen alueella jo kauan ennen tätä. Varmuutta alkuperästä ei siis ole, mutta vanhimmat havainnot näkkileiväntyyppisistä kovista ja kuivista leivistä ovat Keski-Ruotsista 500-luvulta.Lähteet:Näkkileipä – WikipediaTuggmotstånd - DN.SEKnäckebröd – Svenskt UppfinnareMuseum
Japanilaisten toisen maailmansodan aikana surmaamien ihmisten määrän arviointia hankaloittaa se, että Japanin sotaisat ja väkivaltaiset laajenemispyrkimykset Aasiassa ja Tyynenmeren alueella alkoivat jo ennen vuotta 1939, ja aiheeseen liittyvä tutkimus käsittelee yleensä vuosia 1927–45 yhtenä kokonaisuutena. "Japanin holokaustiksi" kutsutun brutaalin tappamisen uhrien määrän on tavallisimmin arvioitu liikkuvan välillä 22–40 miljoonaa, mutta tätä tuntuvasti suurempiakin lukuja on esitetty.Erinomaisia lähdeteoksia aiheesta ovat esimerkiksi Bryan Mark Riggin Japan's holocaust : history of imperial Japan's mass murder and rape during World War II (Simon & Schuster, 2024) ja Armando Angin The brutal holocaust : Japan's World War II...
Et kertonut mikä laite sinulla on käytössä, mutta tässä sinulle joitakin ohjeita. Google-haulla "how to turn off AI tools" englanninkielisiltä Consumer Reports -sivustolta löytyi artikkeli (Germain), jossa on ohjeet eri valmistajien laitteille ja järjestelmille. Samsung Galaxy -laitteissa AI-avustajat saa pois päältä avaamalla Asetukset > Galaxy AI > napauta haluamaasi avustajaa, esim. Puheluavustaja > valitse Ei käytössä.Apple-laitteissa puolestaan Apple Intelligencen saa kokonaan pois päältä avaamalla Asetukset > Apple Intelligence & Siri > kytke Apple Intelligence -kytkin pois päältä.Lähde:Germain, T. (3.10.2025). How to turn off AI tools like Gemini, Apple Intelligence, Copilot, and more. Consumerreports.org....
Kyllä meillä on jonkin verran joulu-CD-levyjä. Parhaiten voit selata niitä netin kautta kirjastomme nettisivulta WEB-ORIGOSTA www.pegasos.kirjas.to. Siellä voit kirjoittaa kohtaan "asiasana/aihe" joko "joululaulut", "joulumusiikki" tai ruotsinkielisiä halutessasi "julmusik", "julsånger". Kirjastossamme joululevyt eivät vielä ole esillä (sikäli ajoituksesi on oikea - ne ovat paikalla), mutta henkilökunta kyllä hakee Sinulle juuri mitä haluat. Toivottavasti löydät jotakin Sinua kiinnostavaa.
Terveisin Orvokki Tanttu, musiikkikirjastonhoitaja, Kirkkonummi
Sadun nimi: Metallisika
Tekijä: Andersen, Hans Christian
Teos/Kokoelma: Kootut sadut ja tarinat 1
Suomentanut: Talvio, Maila
Kuvittanut: Pedersen, V. & Frölich, L.
Julkaisutiedot: WSOY, 1953
Etelä-Savon kirjastojoissa Barclayn (Florence L.) Rukousnauha-romaania on saatavissa seuraavasti:
1 kpl Pieksämäen kaupunginkirjasto on nyt paikalla (vuoden 1992 p.)
Kerimäen kunnankirjaston Rukousnauha samalta vuodelta on lainassa, eräp. 13.8.2012.
1 kpl Punkaharjun kunnankirjaston varasto, on paikalla (1958 p.)
1 kpl Naarajärven kirjaston varasto, on paikalla (v. 1940 p., Naarajärvi on Pieksämäen sivukirjasto)
Mikkelin pääkirjaston varastossakin on 1 kpl, mutta se on tällä hetkellä lainassa. Eräpäivä on 12.9.2012. Kirjaa ei voi varata remontin vuoksi. Varauksia voi tehdä taas 27.8.2012->
Florence L. Barclayn romaani "Rukousnauha" on lainattavissa myös Helsingin Pasilan kirjaston varastosta. Teos on myös Espoon kaupunginkirjasto-...
Hei!
Etsimäsi runo näyttäisi olevan nimeltä Morgon. Sen alkusanat ovat:
"När morgonens sol genom rutan smyger".
Keskivaiheella on kirjoittamasi säe hieman eri muodossa:
"ty dagen är du,
och ljuset är du,
solen är du,
och våren är du,
och hela det vackra, vackra,
väntande livet är du!"
Runo on kokoelmasta UrMOLN, 1922
Valitettavasti käännöstä ei löytynyt. Käytin apuneuvona Lahden runotietokantaa http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi
Karin Boyelta ei ole suomeksi käännettyä kokoelmaa. Yksittäisiä runoja on antologioissa ja lehdissä. Tätä kyseistä runoa en löytänyt.
Hyvä asiakas
Jussi Adler- Olsenin kirjat kuuluvat Kauniaisten kirjaston kokoelmaan. Valitettavasti ovat kaikki tällä hetkellä lainassa.
Voitte tehdä varauksen haluamaanne kirjaan HelMet-kirjastotietokannan kautta tai sitten tulla kirjastoomme ,niin teemme Teille varauksen
Ruotsissa toimitaan Ruotsin tekijänoikeuslainsäädännön mukaan, joka on pääpiirteissään samanlainen kuin meillä Suomessakin. Elokuvien lainaaminen on myös Ruotsissa luvanvaraista, joten ongelmat liittynevät joko huonoon organisaatioon (ruotsalaiset välittäjät eivät edusta suomalaisia elokuvayhtiöitä) tai mahdollisesti siihen, ettei Ruotsissa olla halukkaita maksamaan yhtä korkeita lainauskorvauksia kuin mihin suomalaiset yhtiöt ovat kotimaassaan tottuneet (kotimaiset elokuvat tulevat käytännössä aina kalliimmiksi kuin ulkomaiset).
Kun Suomessa BTJ Finland on iso elokuvien välittäjä ja sen emoyhtiö on ruotsalainen, voisi olla järkevää olla molempiin yhteydessä - siis Ruotsista käsin.
Heikki Poroila 16.11.2011
Suomen kirjastoseuran Kirjasto-lehden ja Suomen tieteellisen kirjastoseuran Signum-lehden kautta löytyy artikkeleita myös tästä aiheesta. Lehdet ovat luettavissa verkossa:
http://kirjastolehti.fi/
http://ojs.tsv.fi/index.php/signum/issue/archive
Lehti Burda style (eng) vuosi 2007 kuuluu Rikhardinkadun kirjaston kokoelmiin. Valitettavasti juuri tuo numero 9 puuttuu.
Kirjastot.fi monihaun mukaan Burda 9/2007 löytyisi Oulun ja Rovaniemen kaupunginkirjastoista. Näistä on mahdollista tehdä kaukopalvelupyyntö. Tietoa Helmet.fi:n kaukopalvelusta http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
Kirjastot.fi monihaku http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
Monihaussa nimekkeen kohdalle kirjoitetaan Burda 2007
Kuopion kaupunginkirjastosta löytyy ¡Canta, amigo! -paketti, joka sisältää nuottikirjan ja tupla-CD:n. Kokoelmassa on espanjan kielen opiskeluun soveltuvia lauluja, myös lastenlauluja. Nuottivihkossa yhteislauluun sopivat sovitukset sointumerkkeineen sekä laulukohtaiset espanjalais-suomalaiset sanastot. CD-äänitteillä kappaleista sekä laulu- että instrumentaaliversiot.
Lisäksi löytyy nuotti Barnvisor från hela världen, jossa on mukana viisi espanjankielistä lastenlaulua, sekä tekstit että nuotti.
Käyttäjätunnus on kirjastokorttisi takana oleva numerosarja. Tunnusluku on nelinumeroinen luku, jonka saat kaikista Vaski-kirjastoista. Jos unohdat tunnuslukusi, saat uuden kirjaston asiakaspalvelusta esittämällä kirjastokorttisi lisäksi kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Sähköpostitse tai puhelimitse tunnuslukua ei voida antaa johtuen tietoturvasyistä. Ota mukaan kirjastokorttisi ja kuvallinen henkilöllisyystodistus.