Mest lästa svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Moikka taas. Muistatko, missä suomalaisessa elokuvassa nainen hukuttautuu järveen. 304 Hannu Lemisen vuonna 1954 ohjaama elokuva "Morsiusseppele" päättyy päähenkilön Allin hukuttaumiseen järveen.
Minä vuona on valmistettu singer poljettava ompelukone sarja numero y1160979. Helsinger manfg.co 304 Netistä löytyvän tietokannan mukaan kone on valmistettu 1923. Tai mahdollisesti vuosiluku voidaan myös tulkita ajankohdaksi, jolloin jollekin valmistuserälle on varattu sarjanumerot, mutta niihin aikoihin kuitenkin. Singer Sewing Machine Serial Number Database Toinen tietokanta antaa valmistusvuodeksi niin ikään 1923, mutta mainitsee myös valmistuspaikan: Elizabethport, New Jersey, Yhdysvallat. 
Löytyisiköhän jostain Friedrich Nietzschen runo "Etelässä"? Siinä runohenkilö oli rakastunut vanhaan akkaan, jonka nimi oli Totuus. Etelä olikin sitten… 304 Runo Im Süden (Etelässä) sisältyy Friedrich Nietzschen teoksen Die fröchliche Wissenschaft, La gaya scienza, 1882) lopussa olevaan osaan Anhang: Lieder des Prinzen Vogelfrei (Liite: Prinssi Henkipaton lauluja). Teoksen suomennos Iloinen tiede ilmestyi vuonna 1963 J. A. Hollon kääntämänä. Aarno Peromies ja Toivo Lyy suomensivat teoksen runot. Prinssi Henkipaton laulut ovat Toivo Lyyn ”suomeksi tulkitsemia”. Vuoden 1972 painoksessa Etelässä-runo on sivulla 244. Teoksen saatavuuden Helmet-kirjastoissa voit tarkistaa täältä: https://www.helmet.fi/fi-FI Alkuperäisen teoksen voit lukea täältä: http://www.nietzschesource.org/#eKGWB/FW
Onko jossain julkaisussa koottuna yhteen Keski-Suomen pitäjien tunnuslauluja sävelmineen ja sanoineen? Siis esimerkiksi Keuruun laulu, Pylkönmäen laulu jne… 304 Etsin Finna.fi:stä, mutta sieltä ei löytynyt koottua teosta Keski-Suomen pitäjien tunnuslauluista. Hakusanoilla kotiseutulaulut ja keski-suomi lähin hakutulos oli nuottikirja Laulu kotiseutuni, kaiu! : lauluja Keski-Suomesta (T. H. Piha, 1980), mutta kappaleluettelon perusteella siinä ei ole varsinaisia pitäjälauluja. Kokeilin myös hakusanana myös yksittäistä paikannimeä Pylkönmäkeä ja rajasin haun nuotteihin. Tuloksena oli nuottijulkaisu Pelimannisävelmiä. 2, Soitteita Keski-Suomesta (toim. Voitto Mäkelä, 1973). Tämäkään ei vastannut pyydettyä teosta. Tekijänoikeudet ovat sen verran mutkikkaita, että kannattaa kääntyä suoraan Kopioston puoleen ja selvittää tarkasti miten ja mihin tarkoitukseen haluatte...
Missä kaupungissa busseissa on "kiitti" - napit? Olen kuullut näistä ja nyt näin kuvan. 304 Peukutusnapit toi kymmenisen vuotta sitten suomalaiseen joukkoliikenteeseen Veolia Transport, jolla oli pääkaupunkiseudun linjoillaan 150–200 tällaisin painikkein varustettua bussia. Veolian ranskalainen emoyhtiö oli jo vuonna 2011 fuusioitunut toisen ranskalaisen joukkoliikennekonsernin Transdevin kanssa, ja yhdistynyt yhtiö sai nimekseen Transdev. Suomen Veoliasta tuli Transdev Finland vuonna 2015. Transdev Finland on sittemmin lopettanut toimintansa, ja on mahdollista, että samalla on päättynyt myös peukutusnappien tarina. Tutkimistani lähteistä ei selvinnyt, mihin yhtiön bussikalusto päätyi. Bussimatkustajat kiittävät peukuilla - Mesta | HS.fi Ulkomaalaiset ihmettelevät Suomen busseissa olevia peukutusnappeja: "Ovatko suomalaiset...
Miten kirjan varauksen voi perua jos se on jo matkalla noutopaikkaan? 304 Hei! Jo matkalla olevan varauksen voi perua ottamalla yhteyttä omaan kirjastoon tai mihin tahansa muuhun saman kirjastokimpan kirjastoon.
Olen hukannut kirjan jonka kirjoittajaa en muista, luultavasti ranskalaisperäinen naiskirjailija. Se on kaksiosainen romaani. Äiti ja tytär köyhiä, asuvat… 304 Kyseessä lienee Sally Beaumanin Kohtalo. Kirja ilmestyi WSOY:n kustantamana 1987 ja seuraavana vuonna kahtena niteenä Suuren suomalaisen kirjakerhon kautta. Kohtalo | Kirjasampo
Mikä on statschkun - sukunimen alkuperä? Suku on asunut Viipurissa ennen sotia ja suomentanut nimensä Suomaaksi 1920. Tarkoittaako se suomeksi jotain ja mistä… 304 Löysin Tampereen yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitokselle tehdyn venäjänkielisen Pro Gradu -tutkielman. Sen suomenkielisessä tiivistelmässä kerrotaan, että tutkielma käsittelee "vanhojen suomenvenäläiseten sukunimien" muutosanomuksia. Statschkun-sukunimi ja sen suomennos löytyy tämän tutkielman liitteestä.  Arvelisin siis, että sukunimi on mahdollisesti venäläisperäinen, mutta sen tarkoitusta en ole löytänyt. Pro gradu -tutkielman lähdeluettelossa on monia suomenkielisiäkin sukunimiä koskevia teoksia. Niistä on ehkä mahdollista löytää lisätietoa tästä kyseisestä sukunimestä. Linkki tutkielmaan https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/79835/gradu03045.pdf?seque…
Miltä vuodelta on lastenlaulu Siili ja mansikat? 304 Kappale on Marja-Riitta Väkevän (s.1937) säveltämä. Valitettavasti en löytänyt sävellyksen tarkkaa sävellysvuotta, mutta ensilevytys on vuodelta 1968. Musiikkipuolella tämä ensilevytysvuosi määrittelee usein miltä vuodelta kappale on. Eli vuosi 1968 taitaa olla se vuosi, milloin laulu on ilmoitettu Teostoon
Kuka on Hohenzollernin ruhtinassuvun nykyinen päämies? 304 Preussin prinssi Georg Friedrich (s. 10.6.1976). Hän on Saksan viimeisen keisarin Vilhelm II:n pojanpojan pojanpoika. -https://www.preussen.de/en/ -https://fi.wikipedia.org/wiki/Georg_Friedrich_(Preussin_prinssi) -https://de.wikipedia.org/wiki/Stammliste_der_Hohenzollern (Sisältää sukupuun)    
Onko Albert Camus'n näytelmää Oikeamieliset (1950) julkaistu suomeksi? Näytelmää on esitetty Suomessakin, joten luulisi suomennetun näytelmän olevan olemassa… 304 Albert Camus'n näytelmästä Oikeamieliset (Les justes,1950) on kaksi suomennosta.Eugen Terttula suomensi näytelmän vuonna 1980. Suomennos on muutaman Suomen kirjaston kokoelmissa ja näyttää olevan saatavissa myös kotilainaan.https://finna.fi/Record/tuni.991800644205973?sid=4713291098Reita Lounatvuoren suomennos vuodelta 2001 on vain Taideyliopistojen Sörnäisten kampuskirjaston kokoelmissa näytelmämonisteena.https://finna.fi/Record/uniarts_print.993310894206249?sid=4713292430 
Kinka paljon oli 800000 ruplaa markkoina 1971? Kuinka paljon 800000rplaa us dllareiba? 304 Valuuttakurssitiedoista vastaa Suomen pankki. Suomen Pankin rahamuseon verkkosivustolla on laskuri, jolla voi laskea ruplan arvon markkoina vuonna 1971. Valitse ensin "vertaa valuuttoja" ja sitten nuolella tai kirjoittamalla haluttu vuosi. Tämän jälkeen kirjoita summa ja klikkaa "Suomen valuuttaan". Ruplan ja dollarin välistä kurssia vuonna 1971 kannattaa tiedustella Rahamuseosta: rahamuseo@bof.fi. 
Mistä löytyy Sleepy Sleeppersin kappale 'Good Morning'? Sitä on mahdollisesti käytetty 'lähekkäin'-hammastahnan mainoksessa -70-80-luvun vaihteessa … 304 Kyseessä taitaa olla varta vasten mainokseen tehty ja ainoastaan sen yhteydessä esiintynyt kappale.Lähekkäin Raa-raa | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Elonet Lähekkäin Hammastahna TV-mainos, Kultainen Klaffi 1978
Onko digitointi maksullista? 304 Kirjasto myy dvd- tai cd-r-levyjä 1,50 euron hintaan, jos omaa levyä ei ole mukana. Laitteiden käyttö sinänsä ei maksa mitään, mutta kirjastokorttia tai henkilötodistusta voidaan edellyttää. Näet Varaamo-tilavarauspalvelusta Helsingin kirjastojen digitointipalvelut hakusanalla "digitointi". Tällä hetkellä digitointi on mahdollista Vuosaaren, Itäkeskuksen ja Pasilan kirjastoissa. Palvelun kuvauksista näet kirjastokohtaiset tarkemmat tiedot käyttöoikeudesta, laitteistosta ja siitä, mitä tallennemuotoa on mahdollisuus käyttää. 
Vuonna 1989 Niilo Rauhalan Leena-vaimo sanoi, että Niilo on uudelleensuomentamassa laulua "Halk' iltaruskon auerman", koska laulussa on nykysuomalaisille… 304 Onnistunut tai ei, ainakaan julkaistua versiota Rauhalan yrityksestä ei vastaani tullut. Valmiskin suomennostyö on voinut jäädä pöytälaatikkoon – syystä tai toisesta.Runebergin Joutsen-runoa käsittelevässä kirjoituksessaan Jyrki Nummi viittaa sen sanoin "Halk' illan ruskon auermaan" alkavaan laulutekstinä käytettyyn suomenkieliseen tulkintaan "Yrjö Weijolan suosittuna käännösversiona", mistä päätellen tuntemattomat sanat eivät suuremmin ole vastaanottajia häirinneet. Tottumus on vahva tekijä, jonka merkitystä ei sovi unohtaa: onnistuneellakaan uudisversiolla ei ole helppo korvata suosittua vanhaa, jolla mahdollisine puutteineenkin on tottumus puolellaan.Yrjö Veijolan versio ei suinkaan ole ainoa Joutsen-suomennos – niitä on jo entuudestaan...
Mulla on koko aikuiselämäni ollut vaikeuksia löytää hyviä romaaneja. Kuuntelen lähinnä elämäkertoja ja tietokirjoja äänikirjoina ja olen kuunnellut kaikki… 304 Pyysin kirjavinkkejä myös kollegoilta ja syntyi alla oleva listaus kirjoja, joissa on toivomiasi elementtejä eli taidokasta kieltä, oivaltavuutta, luontokuvausta ja elämänviisautta. Listalla on myös ehdotuksia dekkarisarjasta, fantasiakirjallisuudesta, bestsellereistä, keltaisesta kirjastosta ja taiteilijaelämäkerroista. Toivottavasti niistä löytyy joitain myös sinuun vaikutuksen tekeviä kirjoja. Kristin Hannah: Alaskan taivaan allaTara Westover: Opintiellä Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu, Täällä oli susia tai Kesyttämätön pimeäLisa Ridzén: Kurjet lentävät eteläänDurian Sukegawa: Tokuen reseptiYoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitajaSanaka Hiiragi: Unohdettujen muistojen valokuvaamoMinna Rytisalo: LempiPäivi Alasalmen...
Löytyykö kirjaa, jossa olisi kuvia kaikista ikkuna malleista ja koristeellisista vuorilaudoista? Perinnerakentamista. 303 Hieman huonosti löytyy koottuja kuvastoja ikkunoista. Finna (museoiden ja kirjastojen aineistohaku) löysi 73 osumaa hakusanoilla ikkunat ja perinnerakentaminen. Finnan hakutulos Helmet löysi samalla haulla vain yhdeksän osumaan. Pari kuitenkin samaa kuin Finnassa.    Suomalainen ikkuna / Teppo Korhonen, Jouko Eskelinen sekä Korjauskortisto. 8 : Ikkunoiden korjaus / [teksti Ulla Rahola ; kuvat Ulla Rahola, Tommi Lindh, Mikko Anttila ; julkaisija Museovirasto, rakennushistorian osasto] Helmet hakutulos Museo- ja arkistoihmiset voisivat kuitenkin tietää vielä parempia lähteitä. Kannattaa kysyä esim. Arkkitehtuurimuseosta  tai Tampereen yliopiston Kansanperinnearkistosta Vapriikin...
Toivoisin tietoja talvisodan aikana kulkeneesta aluksesta s/s Björneborg. Missä kulki, mahdollisesti miehistöluettelo? 303 Lähetin kysymyksesi Suomen Laivahistorialliselle yhdistykselle, ja odottelen, josko heillä olisi tietoa kyseisestä aluksesta. Lisäys 21.10.: Suomen Laivahistoriallisen yhdistyksen mukaan talvisodan aikana ei ainakaan Suomessa ollut yhtään Björneborg-nimistä laivaa. Viimeinen myytiin heinäkuussa 1939. Olisiko kyse jostain toisesta aluksesta? Yhdistyksen sivuilla on myös linkkejä merenkulkua käsitteleville sivustoille. https://www.slhy-laiva.fi/ Joitain tietoja ja kuvia Björneborg-nimisestä aluksesta löytyi seuraavilta nettisivuilta (viitattu 19.10.2021): Turkusteamers.com. http://www.turkusteamers.com/rannikkoliikenne/bjorneborg/laiva.html. Wikiwand.com. https://www.wikiwand.com/fi/...
Kontulan kirjastossa on muovilaatikko, johon kerätään villasukkia ym. Kysyin virkailijalta, mille yhteisölle tai avustusjärjestölle niitä kerätään… 303 Kyseessä on Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ja A-klinikkasäätiön Lahjoita lämpöä -kampanja, jossa haastetaan ihmisiä neulomaan asunnottomille ja muille vähäosaisille villasukkia ja lapasia. Lahjoita lämpöä -kampanja alkaa - EHYT ry Lahjoita lämpöä -kampanja alkaa | A-klinikkasäätiö (a-klinikkasaatio.fi) Lahjoita lämpöä! | Helmet
Luin joskus kiehtovan (kaunokirjallisuus) kirjan, jossa nainen jonkun onnettomuuden jälkeen virkoaa toisessa aikakaudessa 303 Kyseessä voisi olla Sirpa Tabetin romaani Punainen metsä (Otava, 1989). Kirjan kuvaus ja tekstinäyte Kirjasammossa: http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_48726. Sirpa Tabetin tuotannosta löytyy esittelyjä DekkariNetistä: https://dekkarinetti.tornio.fi/index.php?p=TabetSirpa. Tässä muutama muu kirjavinkki: Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka Kirja kertoo kahden erilaisen gotlantilaisen naisen ystävyydestä, kostosta ja ajatusten voimasta. Kolme miestä kuolee muutaman viikon välein. Kuolemantapaukset vaikuttavat luonnollisilta, mutta mitä jos ne eivät olekaan? Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa Ilonalla on mies, perhe, työ opettajana, monin tavoin aivan tavallinen elämä. Paitsi että hän on kuollut. Ilona...