Valitettavasti Hannu Taanilan toimittamaa Eurosanakirja-sarjaa ei ole saatavana kirjallisena. Ohjelman osat eivät myöskään ole enää kuultavissa Yle Areenassa. Ohjelma löytyy kuitenkin RITVA-tietokannasta ja näyttäisi olevan kuunneltavissa asiakaspisteessä.
https://rtva.kavi.fi/search/program
https://rtva.kavi.fi/cms/page/page/info_katselupisteet
https://rtva.kavi.fi/program/searchAjax/?search=eurosanakirja+VOD%3AYES
Valitettavasti kirjaston aineistosta ei löytynyt tietoa kalahaarukasta, mutta haarukan käytön historiasta löytyy tietoa. Alla listattuna muutama teos:
Grönholmn, Kirsi (2005) Pöytä koreaksi: kattauksen ja pöytätapojen historia. Hämeenlinna: Karisto Oy:n kirjapaino
Talvi, Jussi (1989) Gastronomian historia. Keuruu: Otava
Uusitalo, Hanna (2014) Pöytähopeat kaapin kätköistä. Helsinki: WSOY
Ruokailuvälineitä valmistavilta yrityksiltä (esim. Iittala tai Hackman) voisi saada lisää tietoa kalahaarukan valmistuksesta ja käytöstä.
Turkisvarkauksia näyttää tapahtuneen paljonkin menneinä vuosikymmeninä. Helsingin Sanomien Aikakone-palvelun kautta löytyi 39 uutista turkisvarkauksista, joista suuri osa oli tapahtunut 1940- ja 50-luvuilla.
Kannattanee tulla etsimään "oikeaa" varkautta Helmet-kirjastoon. Palvelua pääsee käyttämään kirjastojen tietokoneilla. Espoossa ja Vantaalla käyttö onnistuu myös omalla laitteella kirjaston langattomassa verkossa. Alla lisätietoa Aikakoneesta:
https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Lehdet/HS_Aikakone_kaytossa_kirjastoissa(161585)
Petra Szabolla on kaksi mustavalkoisista lampaista kertovaa kuvakirjaa. Eemeli ja Emilia on ilmestynyt Kustannus-Mäkelän julkaisemana suomeksi vuonna 1988 ja Pietu, pikku lammaspuoli on julkaistu Satusiivet-kerhon kirjana 1992. Kirjojen alkukieliset nimet ovat Emil och Emilia ja Emil, det halva fåret. Kirjojen kansikuvat löytyvät näiden nimien ja esim. Googlen kuvahaun avulla.
Valitettavasti meillä palautukset eivät ole kirjautuneet palvelinrikon vuoksi. Palautin nyt ne sinun kolme myöhässä ollutta lainaa, joissa näkyi ruksi ja poistin myöhästymismaksut. Ilmeisesti loput ovat edelleen sinulla kotona lainassa.
Valtakunnallisia tilastoja kirjastojen lainatuimmista kirjoista ei valitettavasti ole. Yksittäiset kirjastot, kunnat tai kirjastokimpat ovat tehneet tilastoja sen hetkisistä suosikeistaan, ja näiltä tahoilta saattaa olla saatavissa pidempiäkin aikasarjoja lainatuimmista kirjoista. Uusille suosikeille ei tietysti ole ehtinyt kertyä lainoja yhtä paljon kuin pitempään kirjastoissa olleille. Vanhalla kirjalla taas voi olla suuret lainaluvut, vaikka kirja ei enää usein menekään lainaan. Myös kirjojen uudet painokset vääristävät tilastoja, kun uusi painos alkaa kerätä tilastoa vanhemman ja kuluneemman jäädessä hyllyyn.
Laivan kovaäänisenä laite lienee kaiketi alun perin palvellut. Navy Department-Bureau of Ships viittaa Yhdysvaltain laivastoon ja sen vuonna 1940 perustettuun virastoon, jonka vastuulle kuuluu erilaisia merivoimien laivanrakennukseen, ylläpitoon ja tekniikkaan liittyviä tehtäviä.
Amerikkalainen RCA Manufacturing Co valmisti radiolaitteita vuosina 1919–1986. Miten kovaäänisjärjestelmä on Suomeen päätynyt, sitä on vaikea arvata. Jos tiedät minkä kentän kuulutuksissa sitä käytettiin, voisit kääntyä omistajaportaan puoleen ja kysellä löytyisikö tietoa laitteen alkuperästä mahdollisesti heidän arkistoistaan.
Keräilijöitä kovaääninen voisi kiinnostaa ja sitä voisi tarjota myytäväksi vaikkapa verkon kauppapaikoilla.
https://en....
Kielitoimiston ohjepankissa sanotaan seuraavasti:
"Nimiä, jotka loppuvat sekä äännettäessä että kirjoitettaessa konsonanttiin, taivutetaan lisäämällä nimen ja päätteen väliin sidevokaali i. Sääntö pätee yleensä myös s-loppuisiin vieraskielisiin nimiin". Tämän ohjeen mukaan Sus-nimimerkkiin siis ensin lisätään sidevokaaliksi i-kirjain ja sen perään taivutuspääte.
Koska Sus on konsonanttiin päättyvä nimi (myös nimimerkit voidaan katsoa nimiksi), taivutus on Sus : Susilla. Vastaus kysymykseesi on siis "Susilla on".
Lähteet:
http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/632
Olisikohan kyseessä Aino Kallaksen novelli vieras kokoelmasta Lähtevien laivojen kaupunki?
Kirjan pauloissa blogissa kirjoitetaan näin: "Novellissa Vieras vanha nainen ja mies surevat nuorena menehtynyttä tytärtään, kun heidän mökkiinsä osuu vieras, joka on tuntenut tyttären Pietarissa." Kirjan pauloissa
Lehtevien laivojen kaupunkia löytyy myös Helmet kirjastosta. Helmet.
Äidinkielen ja kirjallisuuden kurssivihkoja löytää vielä Finna haulla. Vihkoja on mm. Helsingin yliopiston kirjastossa. Finna.
Kyseessä on varmaankin Judy Leigh'n teos Suurenmoinen irtiotto (A grand old time, suom. Marja Helanen, HarperCollins, 2020). Kirjan alanimeke on Tarina naisesta, joka osti auton ja ajoi vapauteen.
Lisää teoksesta voit lukea täältä:
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4072516
Linkistä voit myös tarkistaa teoksen saatavuuden kirjastoverkkosi alueella.
Mia Kankimäen käsittelemä Sei Shōnagonin ”Tyynynaluskirja” (tulossa suomeksi) on tietysti se klassikko. En tiedä voidaanko kaikkia numeroituina eteneviä tekstejä pitää varsinaisesti listoina, mutta Sontagilla ainakin ”Muistiinpanoja campista” on tällainen: https://nuorivoima.fi/lue/kesaklassikko/muistiinpanoja-campista
Nick Hornbyn romaanissa ”Uskollinen äänentoisto” päähenkilö tekee erilaisia top-listoja. Lyhyemmästä suomennetusta proosasta tulee mieleen Georges Perecin ”Suuntaa-antava luettelo nestemäisestä ja kiinteästä ravinnosta, jonka olen niellyt vuoden tuhatyhdeksänsataaseitsemänkymmentäneljä aikana” (Granta 1, 2013).
Muilla kielillä Natalia Ginzburgin tekstissä He and I (italiasta englanniksi kokoelmassa The Little Virtues...
Fyysistä lehden numeroa voi skannata kirjastossa - nyt poikkeusaikanakin - ja lähettää skannaustiedostot sitten kirjastosta sähköpostilla.
Skannaaminen ja sähköpostin lähettäminen ovat maksuttomia palveluja.
Useista lehdistämme on myös e-lehtiversio asiakkaittemme käytössä. Katso lisää osoitteessa helmet.fi
Kysymyksessä annetuista tiedoista emme voi päätellä mistä lehdestä ja numerosta on kyse, siksi emme voi heti vastata tarkasti.
Tiesittehän myös että jos huomaatte tarvitsemanne lehden numeron olevan saatavilla jossain Espoon kirjastossa, voitte myös varata kyseisen lehden numeron Helmet.fi -palvelussa kirjastokortin numeron ja pinkoodin avulla.
Hei,
Kyseessä on Ritva Toivolan saturomaani Kun pikkukorva sai siivet (Weilin+Göös, 1986). Kirjan on kuvittanut Maileena Kurkinen.
Saturomaani löytyy mm. Turun pääkirjaston varastosta, ja voit lainata sen varaamalla sen kirjastossa tai verkkokirjastossa. Tässä suora linkki teokseen verkkokirjastossamme: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.139566
Elokuvassa Matti tosiaan nostaa ilmeisesti suolakalan pytystä ja syö sen. Kala näyttäisi silakalta, vaikka sitä on vaikea tunnistaa varmasti, kun pää puuttuu ja Matti avaa vatsan. Sillä ei kuitenkaan näytä olevan rasvaevää eli se ei olisi siis muikku, jolla on rasvaevä selkäevän ja pyrstöevän välissä. Salakalla vatsaevä on pidempi ja selkäevä on alempana, joten sen pitäisi näkyä kohdassa, jossa Matti pitelee kalaa.
Kirjassa Matti syö myös, mutta ei kalaa, siinä mainitaan, että hän söi varsinkin voita paljon ja ryyppäsi tuopista piimää ja seuraavana päivänä hän paistoi potattipaistikkaita.
Kalan tunnistukseen löytyy apua LuontoPortista, https://www.luontoportti.com/suomi/fi/kalat/ ja Vapaa-ajan kalastajien sivuilta,...
Esimerkiksi Korkeasaaren eläintarhan osalta löydät lajilistan täältä https://www.korkeasaari.fi/elaimet/lajilista/#83d44cbd Useimmista eläimistä on oma lajisivunsa, jossa mainitaan muiden perustietojen ohessa elinikä.
Kilpikonnat ovat usein pitkäikäisiä ja Korkeasaaren hiilikilpikonnat ovat jo lähes viisikymppisiä. https://www.korkeasaari.fi/elain/hiilikilpikonna/#83d44cbd
Korkeasaaressa on myös papukaijalintuihin kuuluvia sinikurkkuaroja. Ne voivat elää tarhaoloissa jopa 60-vuotiaiksi. Syksyllä 2020 uutisoitiin Korkeasaaren Coco-laiskiaisen kuolemasta 47-vuotiaana. Se oli tuolloin eläintarhan vanhin eläin. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006630894.html
Galápagoksenjättiläiskilpikonna Harriet kuoli...