Kantatie 66 on Orivedeltä Virtain, Alavuden ja Kuortaneen kautta Lapualle kulkeva kantatie, jonka historia ulottuu aina 1600-luvulle asti. Maanteiden rakentaminen liittyi tuohon aikaan usein uusien kaupunkien perustamiseen. Kun Uusikaarlepyy oli perustettu Pohjanlahden rannalle vuonna 1620, sen ja sisämaan välille alettiin suunnitella maantieyhteyttä. 1600-luvun lopulla saatiin maantie Uudestakaarlepyystä Ruovedelle. Se on 1700-luvulla piirretyssä Wikarin kartassa merkitty Uudestakaarlepyystä Kauhavan ja Lapuan kautta Kuortaneelle ja edelleen Alavuden kappelille. Sieltä eteenpäin maantietä ei ole piirretty.Suomen kanta- ja valtatieverkosto määriteltiin ja numeroitiin vuonna 1938. Tuolloin kyseinen kantatie sai numeron 66, joka sillä on...
Tähän kysymykseen ei ehkä ole yhtä oikeaa vastausta. Kiusattuja ei kuitenkaan velvoiteta siirtymään toiseen kouluun, usein on kyse siitä, että kiusatun vanhemmat tekevät päätöksen lapsen siirtymisestä. Kiusaamisen selvittely koulussa voi olla todella hidasta ja koulua vaihtamalla pyritään nopeampaan ratkaisuun, joka helpottaisi kiusatun lapsen elämää. Alla on pari artikkelia ja kirjaa, joita lukemalla voit tutustua asian eri puoliin lisää.Kiusatut väistyvät toiseen kouluun, kiusaajat jäävät – ”Jonkun perheen pitäisi riitauttaa asia”, sanoo hyvinvointipäällikkö (YLE 22.1.25)Koulun vaihtaminen on yhä hankala rasti: koulukiusaajakin siirretään muualle aniharvoin (Demokraatti 5.1.2025)Holmberg-Kalenius, Tina: "Vahingossa huitaisin, läpällä...
Finna haulla löysin Constable, Harrietin romaanit Viulisti ja The instrumentalist, joissa kerrotaan nimen omaan tästä taiteilijasta. Tosin fiktiivisenä hahmona. Linkki Finna hakutulokseen.Netistä löytyy myös Anna Maria della Pietaa käsittelevä katkelma kirjasta Cecilia Reclaimed: Feminist perspectives on cender and music. Lainaus alkaa tyhjän sivun jälkeen. Linkki kirjaan.
Vauvat ovat pieniä, suuria ihmeitä. Lääketieteellinen selitys mistä vauvat tulee löytyy sivuilta
http://www.avoin.helsinki.fi/laaketiede/EK1.html Sivut on kuitenkin aika vaikeaselkoiset, joten on parempi että käyt tämän keskustelun tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Vaikkapa äidin tai isän kanssa käytävään keskustelun avuksi voit lainata lähikirjastostasi Svensson, Thomas: Vallaton vauva valtaa vatsan. Helsinki: Kolibri, 1995.
Muutamia suomenkielisiä aiheeseesi liittyviä teoksia:
Utrio, Kaari: Rusoposkia, huulten purppuraa, kosmetiikka ja nainen kautta aikojen, 1995
Utrio, Kaari: Bella Donna - kaunis nainen kautta aikojen, 2005
Syromjatnikova, Irina: Kampausten historia, 1989
Kopisto, Sirkka: Moderni nainen, muodin vuosikymmenet 1920-1960, 1997
Kuitunen, Arja-Liisa: Länsimaisen muodin historia antiikista nykyaikaan, 1998
Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta, Introsta http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=find2 voit tarkistaa edellämainittujen teosten saatavuuden ja etsiä lisää valitsemalla hakuehtoihin kaksi asiasanaa esim. kampaukset historia tai asiasanat muoti historia. Muodin historiaa koskevat teokset löytyvät hyllyluokasta 90.21.
Tähän aiheeseen...
HelMet-kirjastoista on saataville Dostojevskin Karamazovin veljekset osa 3. kahtena eri painoksena. Vanhempi on vuodelta 1953, ja uudempi vuodelta 1979. Molemmat on suomentanut V. K. Trast. Osa 3. on sarjan viimeinen osa.
Valitettavasti en löytänyt laulusta tietoja. Katsoin Violatietokannasta ja Yleisradion ylläpitämästä Fono musiikkitietokannasta. Tunnistaisiko joku palstamme lukijoista kyseisen laulun.
http://www.fono.fi/
https://finna.fi
Kirjastoautoihin tehdyt varaukset ovat kunkin auton kyydissä vain sillä reitillä, jolla noutopaikaksi merkitty pysäkki on. Eli Pikku Huopalahden jommallekummalle pysäkille tehdyt varaukset ovat mukana kirjastoauto Starassa maanantaisin. Varaukset kulkevat mukana koko reitin, joten ne voi noutaa myös joltakin toiselta saman reitin pysäkiltä. Kirjastoautojen reitit ja aikataulut löytyvät kirjastoautojen Helmet-sivulta osoitteesta http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjastoauto_Helsinki
Hei,
Kiitos toiveestasi, välitin sen eteenpäin 3D-tulostusvastaavillemme jotka laittavat ruskean värin seuraavaan tilaukseen mikäli sitä on saatavilla. Ennen joulua uutta filamenttia ei kuitenkaan ole käytännön syistä mahdollista saada.
Tiesithän, että 3D-tulostettuja esineitä on mahdollista maalata esimerkiksi pienoismalleille tarkoitetuilla maaleilla? Näin lopputuloksesta on mahdollista saada juuri sen värinen kuin tarve on filamentista riippumatta.
kyllä varmasti ottaa...ensisijaisesti pyydän ottamaan yhteyttä lähimpään kirjastoon..koska koen, että cd-levy kuuluu sen kirjaston kokoelmiin missä bändi pääsääntöisesti treenaa ja asuu...mutta kokoelmista ensisijaisesti vastaa pääkirjaston musiikkiosasto...hesan tapauksessa pasila puh. 310 85701 tai sitten vantaa musiikkiosasto 839 23583 ja siellä esim. henkilö urpo hartikainen
ystävällisin terveisin
pasi virtala
ps. voit ottaa yhteyttä myös minuun ja kysyä lisää
t. 839 24510
k. 040-503 0177
Alfred Hitchcock ei itse ole toiminut kirjailijana; lähinnä hän on antanut nimensä käyttöön erilaisiin kokoelmiin. Suomen kansallisbibliografia Fennicasta löytyy suomeksi julkaistut teokset, joissa Hitchcock mainitaan tekijänä https://finna.fi . Valitse pudotusvalikosta hakutyypiksi tekijä ja hakusanaksi Hitchcock Alfred.
Kokoelmista voisi mainita mm. Hitchcock esittää, koonnut Alfred Hitchcock, Tammi 1964; Hirttäjän tusina, Tammi 1964 sekä Mestarin tusina, Viihdeviikarit 1987. Nämä kaikki ovat kertomuskokoelmia, jotka sisältävät eri kirjoittajien tarinoita.
Alla on muutamia tanssiteoksia, joita on saatavilla Helle-kirjastoissa:
Horwood, Craig Revel: Tanssi. (kirjassa tietoa, historiaa ja tanssiohjeita perinteisistä vakiotansseista)
Seppänen, Sirke: Itämainen tanssi (itämaisen tanssin muotoja ja liikkeitä sekä historiaa)
Vihmanen, Liisa: Varpaille : balettia koko elämä
Kahila, Heikki: Kun Suomi sanoi saanko luvan (tanssien historiaa Suomessa)
Vornanen, Rauni: Opa! Kreikkalaisten tanssien maailma antiikista nykypäivään
Lindroos, Katja: Flamenco (flamencon historia, tyylilajit, jne.)
Kuusisto, Sanna: Baila, baila : kuubalaisen tanssin käsikirja
Helmet-kirjastot eivät tilaa kaukolainana aineistoa, joka on saatavissa jostakin pääkaupunkiseudun tieteellisestä kirjastosta tai erikoiskirjastosta. Kyseinen kirja on lainattavissa Diakonia-ammattikorkeakoulun kirjastosta Helsingistä. Lisäksi sen voi saada Kansalliskirjastossa lukusalikäyttöön. Voit tiedustella kirjaa näistä kirjastoista.
https://www.diak.fi/kirjasto/
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/info/yhteystiedot
Sonkajärven kirjasto vastasi Facebook kyselyyni näin: "Kyllä on ollut. Autosta on luovuttu 90-luvun puolivälin tienoilla. Auton sijaan on päätetty säilyttää Sukevan lähikirjasto, joka toimii vieläkin."
Wikipedian artikkeli tietää kertoa, että ideaa on kokeiltu ensi kerran Tanskan Silkeborgissa 2004. Ruotsissa kokeilut alkoivat 2009. Suomen ensimmäinen omatoimikirjasto on ollut Hämeenlinnan Jukolan lähikirjasto, joka aloitti omatoimipalvelun 23.4.2012. Vuonna 2017 Suomessa oli omatoimikirjastopalvelua tarjoavia kuntia 114. Aktiivisimpia ovat määrällisesti olleet Espoo, Oulu ja Turku.
Tanska ja Suomi ovat kansainvälisesti tarkastellen yleensä yleisten kirjastojen innovaatiokokeilujen kärjessä, koska molemmissa maissa on koko maan kattava kirjastoverkko ja kirjastojen käyttöluvut ovat korkeita. Vaikka omatoimikokeilujen vahvin motiivi on ollut taloudellisten säästöjen etsiminen, on kehittyneen tekniikan ansiosta voitu monin paikoin tarjota...
Näin vanhoja Valittuja Paloja ei löydy Vaski-kirjastoista. Sen sijaa Turun yliopiston pääkirjastosta (Feeniks) löytyy vanhoja lehtiä https://utu.finna.fi/Record/volter.294518
Lehtiä voi tutkia vain kirjaston tiloissa ja lehdet tilataan varastosta etukäteen.
Kirjaston yhteystiedot https://www.utu.fi/fi/yksikot/kirjasto/kirjastot-ja-aukioloajat/kirjast…
Kirjastokortti on luottokortti, jolla saa haltuunsa suuren määrän myös rahallisesti arvokasta omaisuutta. Mikään organisaatio maailmassa ei anna tällaista luottokorttia tuntemattomalle ja tunnistamattomalle henkilölle.
Kirjaston tiloissa voi kirjoja, lehtiä, äänitteitä ja muita aineistoja käyttää anonyymisti, mutta lainaaminen ja vieminen pois kirjastosta edellyttää kyseisen henkilön todistettuun henkilöllisyyteen yhdistettyä korttia. Kysymys on siis pohjimmiltaan omaisuudenvalvonnasta.
Heikki Poroila