Mest lästa svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Elokuva hukassa. Ulkomaalainen draama tai mahdollisesti (musta) komedia missä alkoholistiperheenisä lopettaa juomisen ja huomaa perheensä pitävän hänestä… 211 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista elokuvaa. Alkoholikuvauksia elokuvahistoriasta löytyy runsaasti, mutta tuollainen juonenkäänne on epätavallinen. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen elokuvan? Tietoja siitä voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Joskus lapsuudessani n. 60 vuotta sitten kansakoulussa laulettiin laulua, jonka sanoista muistan vain "jalka potkee, suksi notkee, sujuilevi sukkelaan" - ja… 211 Kertosäe ”Jalka potkee, suksi notkee sujuilevi sukkelaan” on ”Suksimiesten laulun” ensimmäisestä säkeistöstä. Laulu alkaa: ”Ylös Suomen pojat nuoret” tai ”Ylös Suomen poiat nuoret” tai ”Ylös Suomen poijat nuoret”. Laulun on säveltänyt Karl Collan Julius Krohnin runoon, jonka hän kirjoitti nimellä Suonio. Laulu sisältyy esimerkiksi ”Suuren toivelaulukirjan” osaan 11 (kolme säkeistöä) ja nuottiin ”Kultaiset koululaulut vanhoilta ajoilta” (viisi säkeistöä; Tammi, 2008).Koko runo sisältyy esimerkiksi kirjaan ”Suonion kootut runoelmat ja kertoelmat” (Clouberg & kumpp, 1882, s. 61-63). Se on luettavissa Kansalliskirjaston digitaalisissa aineistoissa:https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1906666?term=Koti&term=kontion&term=on...
Mistä tulee sanonta ”pää kylmänä ja sydän lämpimänä”? 211 Erilaisten sanontojen alkuperästä kysytään usein, mutta kuten Kielikellon artikkelissa Jaakko Anhava toteaa, "tunnetuille sanonnoille löytyy yksi nimenomainen lähde paljon harvemmin kuin yleisesti luullaan". Todennäköisesti tämänkin fraasin alkuperää voi olla vaikea määrittää varmasti. Vanhimman kirjallisen viitteen sanontaan löysin Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista. Fraasia on käytetty 20.11.1919 ilmestyneessä Suojeluskuntalaisen lehdessä numerossa 23 kirjoituksessa, jossa käsitellään "punaisten häikäilemättömyyttä". Nimettömäksi jäävä kirjoittaja lopettaa kirjoituksen sanoihin "Mutta sellaisilla tapauksilla vastustajamme hiovat valheensa miekan, joka ehkä pystyy heikkopäisiin.  – Säilyttäkää pää kylmänä, sydän lämpimänä...
Miksi Pikku G:n Me ollaan nuoriso -kappaleesta on kaksi eri versiota (eri sanoitukset)? Kumpi niistä on tullut ensin, ja miksi toinen versio on tehty ja… 211 En löytänyt asiasta luotettavaa tietoa esimerkiksi Pikku G:n haastatteluista tai levyn arvioista. Oletettavasti Räjähdysvaara-albumilta löytyvä versio on varhaisempi, sillä kun kappale julkaistiin cd-singlenä sen nimi oli Me ollaan nuoriso II ja singlen kannessa mainitaan, että kyseessä on  'uusi versio': https://www.discogs.com/release/8186608-Pikku-G-Me-Ollaan-Nuoriso-IIMolemmat on julkaistu vuonna 2003. Räjähdysvaara-albumi nousi albumilistalle viikolla 22 eli toukokuussa. Me ollaan nuoriso II oli vasta kolmas singlelohkaisu albumilta ja se nousi listalle vasta viikolla 43 eli lokakuussa. Eli kappaletta oli muokattu albumin ilmestymisen jälkeen ehkä entistä iskevämmäksi.  https://ifpi.fi/lista/artistit/pikku-g/Spotify-...
Minkä kaupungin valtuutettuna Alpo Tiitinen (1917-1992) toimi? 210 Tiitinen valittiin Mikkelin kaupunginvaltuustoon vuonna 1960 sosiaalidemokraattien ehdokaslistalta. Helsingin Sanomat 5.10.1960
Mikä jazztyyppinen kappale soi radiokuunnelman "Aamulla on liian myöhäistä" jaksojen alussa? Ovat vieläkin areenassa kuunneltavissa (https://areena.yle.fi… 210 Yle Arkistosta kerrottiin, että Aamulla on liian myöhäistä -kuunnelmasarjan alussa soi kappale nimeltä Egyptian Fantasy.  Sen ovat säveltäneet Sidney Bechet ja J. Reid. Kuunnelmassa kuultu äänite on vuodelta 1941 ja sen esittävät Sidney Bechet and his New Orleans Feetwarmers: Sidney Bechet (sopraanosaksofoni, klarinetti, yhtye), Henry Allen (trumpetti), J. C. Higginbotham (pasuuna), James Tolliver (piano), Wellman Braud (kontrabasso) ja  J. C. Heard (rummut). Yle Arkisto
Haluaisin saada käsiini Lapanen ja Lapaniina VHS:n, joka on vuodelta 1974-1977. Kyseistä filmistä on ruotsinkielinen versio Youtubessa, mutta siitä on olemassa… 210 Valtakunnallisen Finna-hakupalvelun mukaan kyseinen suomenkielinen VHS-elokuva ("Isä on sairas, pikku kummitus Lapanen") näyttäisi löytyvän ainakin Konneveden pääkirjastosta, mistä sitä voi tiedustella kaukolainaan esimerkiksi oman lähikirjastonsa kautta.  Omaa VHS-kappaletta voi yrittää etsiä myös eri myyntikanavista, esimerkiksi verkkohuutokaupoista tai videodivareista.  
Onko Danielle Steel kirjoittanut historiallisia romaaneja? 210 Danielle Steelin romaaneista seuraavat sijoittuvat 1900-luvun alkupuolelle: Ei rakkautta suurempaa (1993) Hiljainen kunnia (1998) Isoäiti Dan (2001) Kadoksissa (1994) Kaikuja (2007) Kelpo nainen (2012) Muuttolintu (1988) Peilikuva (2000) Rakkaus ja velvollisuus (1986) Siivet (1996) Yksinäinen kotka (2003)  
Löytyykö elämäkertojen kirjoittajien kertomuksia siitä, miten elämäkertoja oikein kirjoitetaan? Kuinka paljon on lopulta fiktiota / arvailuja tms? Usein… 210 Varsinaisia kertomuksia ei löytynyt, mutta tässä Helmet-hausta löytyviä kirjoja, joista voisi olla apua: Elämänkerran kirjoittaminen ja julkaiseminen : ohjeita käytännön esimerkin muodossa / Salme Räsänen ja Ahti Planman Sanat elämän puuhun : matkalla kirjoittajaryhmän kanssa / Alli Kantola Kirjoittamisen hinku : muistelma harrastuksesta ja työstä / Markku Tanttu Suomalaisten salatut elämät : päiväkirjojen ominaispiirteiden tarkastelua / Miia Vatka
Onko sellaista kirjaa vielä luettavissa kuin Lasten keskuksen pikkuvekkulit sarjassa ollutta kirjaa " Mummi on poissa" ISBN 951 - 626-186-8 (SARJA) Mummi… 210 Pirjo Saanan ja Dea de Vriesin lastenkirja Mummi on poissa (Nu oma, straks wij!, Lasten keskus, 1976) kuuluu joidenkin Suomen kirjastojen kokoelmiin. Pääkaupunkiseudulla kirja näyttäisi olevan lainattavissa Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmista Kaisa-talosta. HelMet-kirjastojen kokoelmissa kirjaa ei valitettavasti enää ole. https://helsinki.primo.exlibrisgroup.com/discovery/fulldisplay/alma9982… Ilmeisesti jostain luettelointiongelmasta johtuen teoksen tiedot eivät löydy normaalisti esimerkiksi Finna-hakupalvelusta, mutta Helka-tietokannasta viitetiedot löytyvät.    
Oliko runoa " hän poimi lumpeen, päivä päivältä syvemmältä" jotenkin näin se meni, runo syöpää sairastaneelle vaimolle. Löytyykö ? 210 Olisiko etsimänne runo Jyri Schreckin Ofelia (kokoelmasta Päiviä, sateita)? Poimi lumpeet joka ilta, sitoi seppeleeksi hiuksiin, katsoi kuuta, ilta illan jälkeen poimi syvemmältä
Onko lainojen uusimista rajoitettu? 210 Lainojen uusimiskertoja on käytössä edelleen viisi. Uusiminen saattaa epäonnistua, jos kirjaan on varaus. Myös maksukaton (30€) ylitys voi estää uusimisen. Alaikäisillä kortti lakkaa hetkeksi toimimasta, kun he täyttävät 18 vuotta.  "Lainojen uusiminen on kätevintä Helmet-haun omissa tiedoissa. Voit uusia lainat myös soittamalla tai tulemalla paikan päälle kirjastoon. Lainat voi uusia viisi kertaa, ellei niihin ole varauksia. Jos sinulla on maksamattomia maksuja 30 euroa tai enemmän, et voi uusia lainojasi." Käyttösäänöt  
Mikä on eläinkokeiden tekijöiden ammattinimike? Onko heitä paljon Suomessa? 210 Eläinkokeita tutkimusessa käyttävistä on tehty kyselytutkimus vuonna 2015, https://mmm.fi/documents/1410837/2191243/3R-raportti.pdf/6a9472f5-be0c-…. Raportissa käytetään kyselyyn vastanneista nimitystä tutkija. Tuolloin heitä on ollut arvioden perusteella n. 1500 Suomessa. Kyselyyn vastanneista suurin osa työskenteli lääketieteen tutkimuksen parissa. Enemmän heidän alastaan, tutkimustyöstään ja koulutuksestaan voi lukea raportista. Eläinkokeiden ohjauksesta ja valvonnasta löytyy tietoa: Vastuullinen tiede, eläinkokeet, https://vastuullinentiede.fi/fi/tutkimuksen-suunnittelu/elainkokeet-ja-… Tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunta TOKES, https://mmm.fi/tokes Laki tieteellisiin tai...
Minua kiinnostaisi tietää, onko Gustaf Skördemanin kirja Geiger voittanut mitään palkintoja. Sitä on ainakin kehuttu paljon. 210 Geiger on tukholmalaisen käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Gustaf Skördemanin vuonna 2020 alunperin ilmestynyt esikoisteos. Katrina Luoman suomentamana Geiger ilmestyi vuonna 2021. Valitettavasti en löytänyt mistään tietoa siitä, että kyseinen teos olisi saanut jonkun palkinnon. Suosittu teos kyllä on, sillä sen käännösoikeudet on myyty 20 maahan jo ennen kirjan varsinaista julkaisemista. Lisäksi kirjan pohjalta on tekeillä kansainvälinen tv-sarja.  Käytetyt tietolähteet: Teoksen esittely ja Gustaf Skördemanin teoksista kertova artikkeli Minerva-kustannuksen sivuilta, viitattu 10.5.2022 Kirjasampo.fi -kirjallisuuspalvelun sivu Gustaf Skördemanista ja teoksesta Geiger, viitattu 10.5.2022...
Onko millään muilla eläimillä kuin nisäkkäillä karvoitusta? 210 Karvat liitetään nisäkkäisiin. Voit lukea asiasta tarkemmin palvelun aiemmasta vastauksesta tähän samaan kysymykseen: https://www.kirjastot.fi/kysy/onko-joillakin-muilla-elaimilla-kuin?from=best&language_content_entity=fi.    
Onko laillista ottaa valokuva puhelimella kirjaston lainakirjan tekstistä sivun verran ja julkaista sosiaaliseen mediaan julkiseen näkyvyyteen? Lisäksi olla… 210 Kaikki teoksen määrittelyn täyttävän tekstin julkaiseminen on tekijänoikeuden alaista. Tekijänoikeudet koskevat myös kääntäjiä. Tekijänoikeuden suoja on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta kuoleman jälkeen. Tekijänoikeuden ABC on kompakti esite tekijänoikeudesta, https://kopiraittila.fi/wp-content/uploads/2019/01/ABC-FIN-WWW.pdf. Tekijänoikeuskysymyksiä voi esittää Tekijänoikeus.fi-sivustolla, https://tekijanoikeus.fi/lomakkeet/etko-loyda-etsimaasi/.
Löytyykö tanskankielisiä kirjoja mistään kirjastosta? 210 Helmet kirjastoista löytyy 236 tanskankielistä kaunokirjallista teosta (sekä aikuisille että lapsille) haussa hakusana korvataan * merkillä, rajataan aineisto kirjoihin ja kieli tanskaan. Edelleen voi rajata hakua kaunokirjallisuuteen. jolloin oppikirjat karsiutuvat joukosta. Helmet hakutulos Finna-haku löytää tanskankielisiä kirjoja myös muista kuin pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista. Finna-hakutulos. Pohjoimaisesta kirjastosta (Nordisk Kulturkontakt) Helsingistä löytyy jo enemmän kirjoja. Kaikkiaan 1604 kpl tanskankielista kirjaa. Hakutulos.
Etsin tarinaa miehestä, joka käveli (luullakseni) 1960-luvulla Helsingissä Helsinginkadulla päiväsaikaan puukko selässään. Olen lukenut siitä lehdestä 70… 210 En löytänyt tarinaa. Sitä voisi etsiä lehdistä 1960-luvulta, esimerkiksi Iltasanomista. Niitä löytyy mikrofilmattuina Kansalliskirjastosta ja myös Pasilan kirjastosta, https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Jutt… poliisi kertoo -sarja alkaa vasta 1970-luvulta, mutta siinä on myös pari erikoisnumeroa, joita voisi tutkia, https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%22pohjolan%20poliisi%20ke…
Jos oman paikkakuntani kirjastossa ei ole haluamaani äänikirjaa, pitääkö/voinko hankkia toisen kirjaston kortti, jotta voi lainata muualta? 210 Äänikirjat ovat lainattavissa vain sen kirjaston kortilla, josta äänikirja löytyy. Kirjastokortin saa muihinkin kuin oman kunnan kirjastoon, mutta se täytyy käydä hakemassa henkilökohtaisesti, koska henkilöllisyys tarkistetaan aina kirjastossa paikan päällä ennen kortin luovuttamista.
Isältäni on jäänyt sukututkimuksessa käytettäviä mikrokortteja. Onko kirjastolla käyttöä niille? 210 Espoon kaupunginkirjastolla ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan sukututkimuskortteja. Todennäköisesti mikrokortit ovat kopioita arkistolähteistä ja jos tiedot ovat jo digitoitu, ei korttien säilyttämiseen ole tarvetta. Kortit saattavat kyllä kiinnostaa sukua. Jos kortit kuitenkin tuntuvat arvokkailta, voi niitä tarjota Espoon kaupunginmuseolle. kaupunginmuseo@espoo.fi