Valitettavasti asia ei selvinnyt. On mahdollista, että artikkeli on julkaistu esimerkiksi Keskisuomalaisessa, mutta verkossa ei ole digitoituna sanomalehtiä tuolta ajalta. Viimeisimmät digitoidut sanomalehdet Kansalliskirjaston hakupalvelussa ovat vuodelta 1939.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu
Kyseessä on Reinikainen-sarjan mainio jakso nimeltä Tähdet kertovat. Reinikainen kertoo painijuttua kollegoille poliisiaseman saunan pukuhuoneessa. Pian tämän jälkeen tulee sähkökatko, ja Reinikainen jää Ritva Valkaman kanssa jumiin hissiin, jonne saunasta pimeässä lähteneet kollegatkin lopulta päätyvät.
Tämän jakson numero on esityspaikasta ja tallennemuodosta riippuen 7 tai 8, sillä sarjan ensimmäistä jaksoa on esitetty sekä yhtenä pidempänä jaksona että kahtena erillisenä lyhyempänä jaksona. Jakson nimi on kuitenkin tuo Tähdet kertovat.
Linkki jaksoon Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-4409411
Juonikuvaus sopisi Tuija Lehtisen kirjaan Kolme miestä netissä (Otava, 2010).
Kirjasampo: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat…
Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista kirjaa, eikä tietokannoistakaan ollut apua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen kirjan? Tietoja kirjasta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Voitte tuoda kirjat Pasilan kirjaston kierrätyshyllyyn. Hylly löytyy heti ovesta tultua oikealta.Sieltä Akut ja luontokirjat katoavat kuin varpusparvi.
Professori Kauko Viitasen Maankäyttö -lehden numerossa 2013/2 julkaistussa puheessa "Mistä mittari muistetaan?" käydään läpi maanmittauksen historiaa Suomessa. Viitanen kertoo, että 1800-luvun lopussa maanmittarikoulutusta annettiin Helsingin Polyteknillisessä opistossa.Matrikkeleita löysin kaksi: Matrikkeli sisältävä elämäkerrallisia tietoja teknillisen reaalikoulun, Helsingin polyteknillisen koulun ja Suomen polyteknillisen opiston opettajista ja oppilaista 1849-1897 sekä historiikit oppilaitoksen, teknoloogisen yhdistyksen ja polyteknikkojen yhdistyksen toiminnastaNimikirja Suomen Polyteknillisen Opiston Opettajista Ja Oppilaista 1898-1908Mainitsen myös, että maanmittauksen historiasta Suomessa on julkaistu vuonna 2008 kirja: Maan...
Ihan kuvausta vastaavaa kanavaa ei löytynyt. Voit etsiä YouTubesta hakulauseella "multi instrumentalist multitrack" tai "multi instrumentalist recording". Sieltä löytyy runsaasti eri multi-instrumentalistien kanavia, itse en kuitenkaan onnistunut huomaamaan miestä, jolla olisi pitkät mustat hiukset.
Hei,Kyseessä taitaa olla Rakkaimmat nallesadut (Kustannus-Mäkelä, 1999 ; esipuhe: Susanna Gretz; suom. Sinikka Sajama alkup. The Hutchinson treasury of teddy bear tales).Yksi saduista on Reima, joka kertoo kuvaamanlaisesta sekundakappalenallesta.
Kyseessä on Prosper Mriméen (1803 - 1870) novelli Mateo Falcone. Novelli sisältyy Kauko Karen suomentamana esimerkiksi novelliantologioihin Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja 1 (toim. Aulis Ojajärvi, 1966) ja Laatunovelleja (toim. Anne Helttunen, Tuula Uusi-Hallila, 1998).https://finna.fi/Record/vanamo.3896?sid=4754681423https://finna.fi/Record/vanamo.94442?sid=4754681423
Kirjasto ei ole poliisiviranomainen, joka voi ottaa kantaa yksittäisiin rikosoikeudellisiin tilanteisiin. Asiasta pitää kysyä poliisilta tai Poliisihallituksesta. Myös Rikosuhripäivystykseen voi ottaa yhteyttä: https://www.riku.fi Ennen yhteydenottoa kannattaa tutustua Poliisilakiin, joka säätelee poliisin toimintaa: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110872
Tällä hetkellä Veikkaus Oy:llä on yksinoikeus tarjota rahapelejä Suomessa. Uusi rahapelilaki on lausuntokierroksella. Ehdotetussa laissa säädettäisiin lisenssijärjestelmästä ja toimiluvanvaraisesta rahapelitoiminnasta ja sen valvonnasta Suomessa.Uuden rahapelijärjestelmän lakiluonnos lausunnolle - ValtioneuvostoRahapelijärjestelmän uudistaminen - Sisäministeriö (intermin.fi)
Lauluja voi etsiä aiheen mukaan Yleisradion Fono-tietokannasta, jonka päivittäminen on loppunut tammikuussa 2022. Aiheella salakapakka sieltä löytyy yksi laulu: Mika Toivasen säveltämä ja Jiri Nikkisen sanoittama "Ratsia", jonka on levyttänyt Susanna Heikki (2002). Laulu alkaa: "Sumuverho laskeutuu ylle sataman." Laulu sisältyy nuottiin "Tähtitaivas. 2" (F-Kustannus, 2003).Yleisradion Fono-tietokanta:http://www.fono.fi
Tässä on joitakin mahdollisuuksia. Nämä kirjat löytytvät Helmet-kirjastoista.Helena Konttinen oli horrossaarnaaja, jonka toiminta keskittyi 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Hän vaikutti kaakkois-Suomessa, Parikkalassa.Kiuru, Paavo : Karjalan naisprofeeetta - Helena Konttinen. Kuva ja sana, 1946Konttinen, Lauri : Isoäitini Helena Konttinen ja lopunaika. Parikanniemen ystävät, 2017Kotamäki, Pirjo : Paratiisin marjat, linnunmunan kokoiset - runoja horrossaarnaaja Helena Konttisesta. Parikanniemen ystävät, 2022Latvus, Aura : Viipurista Parikanniemeen. Päivä osakeyhtiö, 2022 "Tekijän isoäidin Aura Latvuksen ja tämän veljen koskettava, todellisuuspohjainen tarina kietoutuu uukuniemeläisen herätysliikkeen vaiheisiin ja Helena...
Taideyliopistojen Töölön kampuskirjastolla Musiikkitalossa näyttäisi olevan pianopartituuri Syllogi apo 18 tragoudia = 18 selected songs : for voice and piano (or Orchestra) : volume II: 10-18 (2012), joka sisältää siis Mikis Theodorakisin lauluja eri runoilijoiden teksteihin. Nuottijulkaisussa on myö etsimäsi laulun To tréno févgi stis októ.Syllogi apo 18 tragoudia = 18 selected songs : for voice and piano (or Orchestra) : volume II: 10-18 | Taideyliopisto | Finna.fiVoit tilata nuotin kaukolainaan oman lähikirjastosi kautta.
Seppo Jokisen komisario Koskista ei järin usein Tampereen ja sen lähiympäristön ulkopuolella tapaa. Hotelli Joutsenlampikin lienee häneltä jäänyt käymättä, toisin kuin rikostarkastaja Olavi Susikoskelta, jonka Mauri Sariola kirjoitti sinne joululomaansa viettämään kirjassa Susikosken elämän kevät.
Valitettavasti kirjan kappaleet ovat kadonneet tai jouduttu poistamaan. Kirjasta ei ole enää yhtään kappaletta jäljellä rekisterissä. Laitan kirjan nimekkeenkin piiloon, jotta se ei johtaisi harhaan.
Vesa-Matti Loirin esitys Youtube-videolla sisältää Tonttu kappaleen kaikki 11 säkeistöä. Linkki videoon:Tonttu (Vesa-Matti Loiri)https://www.youtube.com/watch?v=V8xb5uywGsY
lähtökohtaisesti luonnonvaraisia eläimiä ei saa pitää lemmikkeinä. Suomessa on tällainen laki:https://sey.fi/luonnonelaimet/usein-kysyttya-luonnonelaimista/luonnonvaraisia-elaimia-koskeva-lainsaadanto/Samanlainen laki lienee voimassa Ruotsissakin, yleensä EU-alueella on yhtenevät lait.Tämän artikkelin perusteella villieläimet pitäisi vapautta 48 tunnin jälkeen tai toimittaa ammattilaisten hoitoon.https://www.svt.se/nyheter/lokalt/ost/fa-viltrehabiliterare-i-ostergotl…