Mest lästa svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Onko kirjastossa laminointikone käytettävissä. 152 Jyväskylän kaupunginkirjaston toimipisteissä ei ikävä kyllä ole laminointikonetta asiakkaiden käyttöön.
Asun Roihuvuoressa ja käytössäni on Hertsin, Roihuvuoren ja itiksen kirjastot. Onko mitenkään mahdollista lainata verenpainemittaria? Ainakaan niitä ei voi… 152 Esineitä kuten verenpainemittareita ei voi varata. Esineet tulee lainata aina tietystä kirjasta ja palauttaa ne samaan kirjastoon. Niitä ei voi lähettää kirjastosta toiseen, koska ne saattaisivat rikkoutua kuormassa. Roihuvuoren kirjastossa on verenpainemittari, joka näyttää olevan lainassa tällä hetkellä. Kannattaa seurata tilannetta Helmetissä ja vaikka soittaa kirjastoon. Kirjaston puhelinnumero on 09/310 85 082. Helmet -- Verenpainemittari [Esine]
Tahtoisin kuunnella pop-kappaleen (ehkä kymmenisen vuotta vanhan) nimeltä Bombay 152 Kyseessä on varmaankin Bastille-yhtyeen kappale Pompeii vuodelta 2013. Se löytyy mm. YouTube-palvelusta: https://www.youtube.com/watch?v=F90Cw4l-8NY.
Mikä ja kenen kirjoittama on tämä runo tai runon osa: "Vaikka, mutta ja kun, niin kultapallo kuitenkin nostaa vielä päätään ja sanoo, että nyt on minun vuoroni" 152 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei tunnistanut kyseistä runoa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Milloin Eepos-kirjastoilla on otettu käyttöön e-äänikirjakokoelmat? 152 Eepos-kirjastokimppa aloitti toimintansa kevättalvella 2017 ja silloin perustettiin myös kaikkien Eepos-kirjastojen yhteinen e-kirjakokoelma. Siitä lähtien ainakin siis kaikilla Eepos-kirjastoilla on ollut kokoelmissaan myös e-äänikirjoja. Seinäjoella ja Kuortaneella e-äänikirjoja on ollut tarjolla syksystä 2016 alkaen.
Mikael Niemen kirjassa Karhun keitto on sivulla 40: "Hänen silmänsä olivat kalvakansiniset ja niissä oli vihreitä saamelaisläikkiä" Mitä ovat silmien vihreät… 152 Varsinaisesti silmien vihreiden saamelaisläikkien merkityksestä tai alkuperästä ei tunnu löytyvän tietoa. Alkukielisessä Niemen tekstissä (ruotsi, Koka björn) lainaus kuuluu näin: “Hans ögon var blekblå med gröna samiska stänk. Som jokkarna. Som fjällen.” Ruotsin stänk tarkoittaa kirjavaa. Kyse olisi siis sinisistä silmistä, joissa on jokien tai tunturien värisiä vihreitä läikkiä. Siitä, onko olemassa perimätietoa siitä, että kyseessä olisi erityinen saamelainen piirre tai ilmiö, ei siis ole tietoa.  Pohdimme kysymystä yhdessä Pajalan kirjaston kanssa. Tämän enempää emme onnistuneet asiaa avaamaan.   
Miksi keskusta vastusteli Matti Ahteen valitsemista eduskunnan puhemieheksi? 152 SDP:n Matti Ahde valittiin keväällä 1987 eduskunnan puhemieheksi. Keskustapuolueella oli omakin ehdokkaansa, Mikko Pesälä. Hänen mahdollisuuksiinsa ei tosin uskottu alkujaankaan. Puhemiehen vaaleissa Ahde sai 129 ääntä ja Pesälä 46. Keskustan nihkeä asenne Matti Ahdetta kohtaan saattoi kummuta osin jo aiemmilta vuosilta, kun sisäministerinä ollut Matti Ahde puolsi voimakkaasti suunnitelmia ympäristöministeriön perustamiseksi. Näitä suunnitelmia vastustettiin muun muassa MTK:n ja keskustan taholta. Vastarinnasta huolimatta ympäristöministeriö perustettiin vuonna 1983 ja Suomen ensimmäiseksi ympäristöministeriksi valittiin Matti Ahde. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/16/matti-ahteen-tie-kekkosen-last… Keskustapuolue, kokoomus ja...
Vieläkä teillä on laitteet VHS tallentaminen vaikka levylle tai musititikulle. 152 Hei, Varkauden kirjastolla ei ole ollut ikävä kyllä enää vuosiin toimivia digitointilaitteita. Niitä löytyy kuitenkin naapurikunnista eli Leppävirran ja Joroisten kirjastoilta. Joroisten kirjastolla laitetta voi käyttää kirjaston tiloissa. Leppävirran kirjaston digitointilaitetta voi käyttää kirjastolla tai sen saa lainaksi kirjastokortilla myös kotiin. Kannattaa kysyä näistä kirjastoista. Leppävirran kirjaston asiakaspalvelu: 044 797 5572 ja 044 797 5571. Ja Joroisten kirjaston asiakaspalvelu: 040 017 6166.    
Mikä on tämän kappaleen tyylilaji? https://youtu.be/wqY8N9FuyR8 152 Kyseessä on vocaloid-artisti Hatsune Mikun esittämä kappale. Virtuaaliartisti Mikusta lisää tietoa esimerkiksi näistä lähteistä: Hatsune Miku Biography, Songs, & Albums | AllMusic , Hatsune Miku | Vocaloid Wiki | Fandom Vocaloidista löytyy taustatietoa täältä: VOCALOID - Vocaloid Database (vocadb.net) YouTube-videon kuvauksen mukaan kappaleen on tehnyt MachigeritaP, josta vielä tarkemmin tietoa täältä: Machigerita-P | Vocaloid Wiki | Fandom Yksiselitteistä vastausta kappaleen tyylilajiin ei suoraan löydy. Jos ajatellaan tyylilajia artistin näkökulmasta, se on AllMusicin lähteessä määritelty J-Popiksi ja genreiksi Electronic ja Pop/Rock. Erään vocaloid-tietokannan mukaan kyseisen...
Etsin Jan Troellin ohjaamaa Maastamuuttajat (Utvanrarna) elokuvaa / sarjaa DVD:nä. Löytyykö se mistään kirjastosta lainattavaksi? 152 Valitettavasti tästä elokuvasta ei näytä olevan Suomen kirjastoista lainattavaa dvd-tallennetta.
Mikähän lasten kuvakirja on kyseessä? Siinä poika viettää päivät yksin kotona vanhempien ollessa muistaakseni töissä. Kirjassa pikkuruinen kääpiön kokoinen… 152 Etsimäsi kirja on  TEKIJÄ    Lindgren, Astrid TEOS    Pekka Peukaloinen / Astrid Lindgren ; [kuvittanut Eva Billow] ; [suomentanut Laila Järvinen] PAINOS    3. painos - 4. painos 2000 Julkaisutiedot    Porvoo : WSOY, 1996 ULKOASU    129 sivua : kuvitettu
Mikä olisi pohjoismaista vastaava teos kuin Hirvosen ja Ahmedin Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin - mitä löytyisi useampi kappale saatavilla… 152 Tässä muutamia mahdollisia vaihtoehtoja: - Ruskeat tytöt https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2280770__Sruskeat%20tyt%C… - Third culture kids: Suomi Finland https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2469289__Sthird%20culture… - Luvaton norjalainen https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2012931__Sluvaton%20norja… - Sinut https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1823923__Ssinut__Orightre… Lisää voi etsiä käyttämällä hyväkseen Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -kirjan asiasanoja.
Onko oheinen lehtileike aito, missä lehdessä se on julkaistu ja milloin? Otsikko: "Kuolleeksi merkitty mummu marssi 80 km osoittaakseen elävänsä". Teksti alkaa… 152 Useampi lehti julkaisi uutisen Maria Saijetsista joulukuussa 1959, ainakin Nurmeksen Sanomat, Hufvudstadsbladet ja Suomen Sosialidemokraatti. Varmasti moni muukin lehti julkaisi uutisen, mutta kaikkien tarkistaminen on hankalaa. Inarilainen-lehti julkaisi jutun uudestaan (11.4.2018, s.14) lukijan vinkistä.   
Löysin lasten huoneesta tälläsen ötökän, onko harmiton? 152 Hei Emme kirjastossa pysty tekemään oikeastaan lajitunnistusta kuvien perusteella. Voimme suositella kirjoja ja nettisivuja, joista asiakkaat voivat itse etsiä tietoa. Pääkirjastossa on esim. paikalla luokassa 59.24 Ekbom: Sisätilojen tuhoeläimet ja niiden torjunta ja luokassa 58.21 Rohmut ja riesat. Tässä myös muutama nettisivu, joka voi auttaa eteenpäin https://sisatilojentuholaiset.fi/ https://hyonteismaailma.fi/hyonteiset/sisahyonteiset/ https://taystuho.fi/tuholaisten-tunnistaminen/ Toivottavasti näistä on apua. Terveisin        
Parissa Lee Childin kirjassa kuvaillaan Jack Reacherin päätelmiä siitä, miksi amerikkalaiset ilmoittautuvat armeijaan vapaaehtoisesti. Eräässä kirjassa on… 152 Ainakin kirjan Tappaja kolmannessa luvussa Reacher listaa armeijaan liittyviä ihmisiä ja heidän motiivejaan: "Armeijaan liittyy neljänlaisia ihmisiä", hän sanoi. "Ensiksikin minun kaltaisiani sukunsa sotilasperinteiden vaalijoita; toiseksi patriootteja, jotka ovat innokkaita palvelemaan maataan; kolmanneksi ihmisiä, jotka vain tarvitsevat työtä: ja neljänneksi ihmisiä, jotka tahtovat tappaa muita ihmisiä." (s. 83, suomentanut Tero Kuittinen)
Mitenhän on suomennettu Alexandre Dumasin Monte-Christon kreivistä kirjan aloittava lause? 152 Lause kuuluu Jalmari Finnen suomentamana näin: "Helmikuun 27. päivänä 1815 Notre-Dame de la Garden tähystäjä antoi merkin, että satamaan oli tulossa kolmimasto Pharaon paluumatkallaan Smyrnasta, Triestistä ja Napolista." Kirja on luettavissa ilmaiseksi Project Gutenbergin sivuilla: https://www.gutenberg.org/ebooks/45448.
Disneyn Notre Damen Koellonsoittaja elokuvan kuuluisan "Hellfire" laulun alussa Arkkidiakoni loruilee toisten munkkejen kanssa, heilutellen jotain savuavaa… 152 Hän heiluttaa suitsutusastiaa, jota käytetään mm. katolisen kirkon messuissa. Lisätietoja ja kuvia Tampereen katolisen kirkon blogi: https://risti.katolinen.fi/uutisia-seurakunnasta/eukaristia-27-suitsutus Simply Catholic -sivusto: https://www.simplycatholic.com/holy-smoke/ Catholic Teachings -sivusto: https://ecatholicteachings.com/the-history-of-incense-and-why-it-is-use…    
" I write because I don't know what I think until I read what I say " Kenen sitaatti? 152 Kysymyksessä siteerattu lausahdus liitetään tavallisesti Flannery O'Connoriin – kuitenkaan mainitsematta täsmällistä lähdettä, mikä panee epäilemään, ettei hän todellisuudessa sanonut aivan täsmälleen näin tai että sanoja oli alun perin joku muu. Usein moni kuuluisakin sitaatti osoittautuu lähemmässä tarkastelussa väärän henkilön nimiin pannulta tai ainakin alkuperäistä aforistisempaan ja iskevämpään muotoon muokatulta. Kysymyksen "O'Connor-sitaatin" tapauksessa kyse lienee oikeastaan molemmista. 21.7.1948 päivätyssä kirjeessä kustantajalleen O'Connor kirjoitti: "I don't have my novel outlined and I have to write to discover what I am doing. Like the old lady, I don't know so well what I think until I see what I say; then I have to...
Löytyykö mistään v. 1998 - 2001 Novita -käsityölehtiä. 152 Vuosien 1998-2001 Novita-lehdet ovat saatavilla Jyväskylän yliopiston kirjaston vapaakappalekokoelmasta. Niitä voi lukea kirjastossa, mutta ei lainata kotiin. Tilaus vapaakappalekokoelmasta tehdään etukäteen. Ota siis yhteyttä Jyväskylän yliopiston kirjaston asiakaspalveluun. Yliopiston kirjasto on kaikille avoin kirjasto. Yhteystiedot löydät tästä linkistä: Yhteystiedot — Jyväskylän yliopiston kirjasto (jyu.fi). Jyväskylän kaupunginkirjastossa Novita-lehtiä on vain vuodesta 2008 saakka. Novitan neulemalleja on saatavilla myös verkossa: Neulemallit - Yli 2500 ilmaista neulemallia - Löydä omat suosikkisi! (novitaknits.com)
Osaatko neuvoa mistä voisin löytää Diane Keatonin kirja Brother and sister e-kirjana tai mieluiten Dianen itsensä lukemana äänikirjana. 152 Diane Keatonin Brother and Sister on saatavilla useissa englanninkielisissä äänikirjapalveluissa, muun muassa Amazonissa ja Google Books -palvelussa. Löydät ne Googlen tai muun hakukoneen avulla, kun haet "diane keaton brother and sister audiobook". Kirjan kuuntelu ko. äänikirjapalveluissa on useimmiten maksullista. Suomen kirjastojen kokoelmissa tätä äänikirjaa tai e-kirjaa ei valitettavasti ole. Tarkistin saatavuustilanteen sivustolta ekirjasto.kirjastot.fi, josta voi hakea kätevästi kaikkien kirjastojen e-kirja- ja äänikirjakokoelmista kerralla.