Kyseessä saattaisi olla jokin seuraavista 1970-80-luvuilla julkaistuista noita-aiheisista lastenkirjoista, joissa osassa on myös kannessa noidan kuva:
Noidan käsikirja
Suuri noitakirja
Voi noita noitia
Noitasatuja ja taikatarinoita
Pikkunoita
Suuri noitatieto
Hei,
kiitos kysymyksestä.
Suurin osa Rudolf Steinerin teoksista (28 kpl) on Hämeenlinnan pääkirjaston varastossa. Varaston aineisto ei tällä hetkellä ole näkyvissä verkkokirjasto Vanamon kautta, koska varaston aineisto ei ole vielä asiakkaiden lainattavissa. Varaston kirjat tulevat varattaviksi marraskuun aikana ja silloin voit etsiä niitä myös verkkokirjastossa.
Verkkokirjaston kautta löydät Steinerin kirjoja, jotka ovat siis osa Hämeenlinnan pääkirjaston kokoelmaa ja asiakkaiden saatavilla tälläkin hetkellä. Voit hakea verkkokirjastossa kirjoittamalla hakulaatikkoon rudolf steiner.
Käännyimme alan todellisen asiantuntijan puoleen ja näin hän vastasi :
Palvelukeskuksien ohjaajat tekevät edelleen työtä ikääntyneiden parissa. Lisäksi palvelukeskukset kuten seniorikeskuksetkin valmistuvat tulevaan Apottiin ja laajamittaisiin koulutuksiin jotka ovat jo osittain käynnistyneet.
Ohjaajat ovat jatkaneet työskentelyä erityistä tukea tarvitsevien ikäihmisten parissa ohjaten tuettuja pienryhmiä epidemiologisen yksikön antamien koronarajoitusten sekä hygieniaohjeiden mukaisesti esim. muistisairaiden, omaishoitajien ja erityistä yksinäisyyttä kokevien kanssa. Edelleen annetaan sosiaaliohjausta ja neuvontaa pääasiassa tukipuheluiden muodossa. Osa ohjaajista on myös siirtynyt muihin tehtäviin esimerkiksi kotihoitoon tai...
Hei,
Kirjan tekijällä on tekijänoikeus teokseensa. Katri Kirkkopelto on sekä kirjoittanut että kuvittanut kysymäsi kirjan. Koska kyse ei ole pelkästään kirjavinkkauksesta, niin sinun pitää kysyä lupa teoksen esittämiseen tekijältä. Häneen on mahdollista ottaa yhteyttä esimerkiksi kirjan kustantajan kautta. Kirjan on kustantanut Lasten Keskus.
Lasten Keskuksen kotisivu on https://lastenkeskus.fi/
Tälle katkelmalle ei valitettavasti kirjoittajaa löytynyt. Olisikohan se mahdollisesti peräisin jonkun tuntemattomaksi jääneen tekijän kuolinilmoitusta tai vastaavaa tarkoitusta varten laatimasta värssystä?
Yhdistyksen pöytäkirjan laatimisesta säädetään Yhdistyslaissa ja sen 31§:ssä.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890503#L5P31
Mahdollisia lisätietoja voi pyytää täältä
https://www.yhdistystoimijat.fi/yhteystiedot/yhteystiedot/
Voit tehdä kirjasta hankintaehdotuksen osoitteessa http://www.lib.hel.fi/forms/hankintaehdotus.asp Kirjaa on saatavana Akateemisesta kirjakaupassa, joten sitä on todennäköisesti tulossa kirjastoihin lähiaikoina.
Kirkes-kirjastoista löytyy ainoastaan yksi kappale vuoden 2007 painosta kyseisestä teoksesta. Tämä kappale on Järvenpään kirjaston, ja se on tällä hetkellä lainassa. Varauksia siitä ei kuitenkaan ole, ja eräpäiväkin on jo mennyt. Ota yhteyttä kirjastoon, jos haluat tehdä varauksen tähän pakettiin (sisältää kirjan ja CD-ROM-levyn). Tuusulan kirjastoissa varauksen teko on maksutonta.
Vanhempaa painosta (2006) löytyy hyllystä ainakin Keravalta, josta sen voi halutessaan tilata Tuusulaan.
Tietokannastamme voit katsoa tarkemmin teoksen tietoja ja saatavuutta. Tietokanta löytyy osoitteesta http://81.22.169.162/Scripts/Intro2.dll?formid=form2&sesid=1016018742
Asiakastietue putoaa pois rekisteristä, jos korttia ei muutamaan vuoteen käytetä. Kannattaa käydä kirjastossa varmistamassa asia. Osan omista tiedoista voi halutessaan täyttää Helmet-sivun kautta etukäteen. (Mustasta alaosasta: INFO - Asiakkaana kirjastossa - Kirjastokortti ja lainaaminen - Rekisteröidy kirjaston asiakkaaksi). Tällöin asiointi kirjaston palvelutiskillä käy joutuisammin, eikä tarvitse puhua omia henkilötietoja ääneen. Asioidessa on oltava mukana kuvallinen henkilötodistus.
Hei!
Tässä olisi lista suomeksi ilmestyneistä Lizzie McGuire-kirjoista:
Nolot treffit (2003)
Voi ei, äiti! (2003)
Ota iisisti, Kate! (2004)
Villiä menoa (2004)
Särkyneitä sydämiä (2005)
Koulun uusi kundi (20059
Nyt juhlitaan! (2006)
Lizzie [ja] Ethan (2007)
Supermalli (2007)
Muotimania (2008)
Jalat alta (2008)
Homma hallussa (2008)
Kerro, kerro, kuvastin (2009)
Näin ei voi käydä! (2009)
Voi veljet! (2010)
Lizzie voittoon! (2010)
Gordon hullutukset (2011)
Ylilyöntejä (2011)
Lisäksi on ilmestynyt erillinen Lizzie McGuire ratkaisee sarja:
Yksityisetsivä McGuire (2004)
Älykkötytön arvoitus (2005)
Tiedeleirin tapaus (2005)
Suuri koirajahti (2006)
Operaatio ihastus (2006)
Kuka vainoaa Katea? (2007)
Tanssiva...
Ohje, siis päivämäärät on päivitetty:
Lainat eivät eräänny 30.11.2020–10.1.2021. Lisäksi kirjasto on jatkanut 1.10.–29.11.2020 erääntyneiden lainojen laina-aikaa. Laina-ajan jatkamisesta ei kerry myöhästymismaksua.
Lainat erääntyvät 11.1.2021 alkaen porrastetusti.
Tuohon ei ole mitään yksiselitteisen selkeitä vastauksia. Kaivostoiminnassa on aina kyse siitä mikä on suhde kaivoksen aiheuttamien ympäristöhaittojen ja kaivoksen tuottaman hyödyn välillä. Kaivoksilla on tietyt kiistattomat vaikutukset ympäristöön ja on varsin olennaista, onko ne osattu jo etukäteen huomioida riittävästi ja myös toteuttaa käytännössä oikein. Tätä monimutkaista ongelmakenttää on käsitelty esimerkiksi seuraavilla, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Työ- ja elinkeinomisteriön sivuilla:
https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/vesi/kaivokset-vesistojen-kuormittajana
https://tem.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-kaivostoiminnasta
Yleensä kaivoksia vastustetaan vähemmän, jos niiden ympäristöhaittojen selvitykset on tehty...
Pirkko Arhipan dekkarit tapahtuvat ensi sijaisesti Naantalissa. Esimerkiksi "Osta aikaa Naantalista". "Tyttöjen joukossa poikien joukko tyhjä" tapahtuu Satakunnassa maaseudulla. Eva Illoisen kirjat tapahtuvat Turussa ("Perri-kirjat) tai Uudessakaupungissa.(Autokaupungin tyttö)
Lasse Raustelan "Noitakellot" tapahtuu Turussa sekä keskiajalla että 1930-luvulla.
Tässä muutama aiheeseen liittyvä kirja, joista voit lähteä liikkeelle. Kannattaa tutustua teosten lähdeluetteloihin, niistä saa varmasti lisää vinkkejä.
Ryan Holiday: Vastoinkäymiset voimavaraksi : antiikin oppeja vaikeuksien voittamiseksi. Basam Books, 2021.
Thomas Erikson: Vastoinkäymiset ympärilläni : kuinka kääntää vaikeudet menestykseksi. Atena, 2020.
Brené Brown: Nouse vahvempana : vaikeuksien kautta voittoon. Viisas Elämä, 2020. 2., uudistettu painos.
Mikko Kuitunen ja Mika Sutinen: Mahtava moka : uskalla, opi ja menesty. Alma Talent, 2018.
Sitaatti on Josef Julius Wecksellin näytelmästä Daniel Hjort, joka on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1877. Kyseinen Paavo Cajanderin suomennos on luettavissa kokonaisuudessaan Project Gutenberg -sivustolta: https://www.gutenberg.org/ebooks/18322. Kysytty kohta toistuu näytelmässä kahdesti, kolmannen näytöksen 12. ja 13. kohtauksessa.
Tarkoitatko verkossa olevia Rockway-kursseja, joita voi käyttää Helmet-kirjastokortilla?
Lisätietoa kursseista:
https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Verkkokurssit/Opiskele_soittoa_ja_laulua_Rockwaymusiik(103290)
Taulujen tunnistaminen ja arvioiminen vaatii valitettavasti alan asiantuntijaa. Sellaisen voi löytää taide- ja antiikkihuutokaupoista. Katso esimerkiksi:
- https://www.bukowskis.com/fi/valuation
- https://www.hagelstam.fi/osta-myy?SID=kn1t2uktksl0immd36mlq8plo6 (ks. Huutokaupassa myyminen)
- https://www.helander.com/myy/esinearvio/
Emme valitettavasti ole onnistuneet löytämään tekijää tälle runolle. Kuolinilmoituksissa on yleistä lainata ja muunnella runoja aika vapaasti, tai sitten ovat omaisten itsensä kirjoittamia