Mest lästa svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Kuka runoilija sanoi, kun häneltä kysyttiin, mitä uusi runokokoelma pitää sisällään, suunnilleen niin, että ainahan minä kirjoitan näitä samoja uusia runoja… 54 Samoja uusia runoja sanoi kirjoittavansa Pablo Neruda:"Vastaan lehtimiehen toiseen kysymykseen. Kuten menneinä vuosina, aion tänäkin vuonna julkaista kirjan. ––– Mistä siinä kerrotaan? Mitä voisin vastata? Minun kirjoissani kerrotaan aina samoista asioista; minä kirjoitan jatkuvasti samaa kirjaa. Suokoon ystäväni minulle anteeksi, mutta tänä uutena vuotena, joka on täynnä uusia päiviä, minulla ei taaskaan ole tarjottavana heille muuta kuin uusia säkeitä, samoja uusia runoja." (Tunnustan eläneeni, s. 378–379, suomentanut Matti Rossi)
Mistä löytyisi runonpätkää tai tekstiä, joka elävoittaisi kaasojen tukea ja apua morsiamelle? 54 Kirjastosta löytyy erilaisia runoantologioita ja hakuteoksia. Esimerkiksi vanha Martti Haavion toimittama kirja "Ikuisia ajatuksia" (WSOY) ISBN 95100108821 sisältää erilaisiin elämäntilanteisiin ja juhlapäiviin sopivia tekstejä. Satu Koskimiehen toimittamaan "Tämän runo haluaisin kuulla" -antologiasarjaan (Tammi) on koottu suomalaisten lukijoiden rakkaimmat runot. Runouden ystävän runsaudensarvi sisältää säkeitä suomalaisilta lyyrikoilta aina Leinosta ja Södergranista Kilpeen ja Tiihoseen. ISBN 9789513176655 kovakantinenHääjuhlaan sopiva runo voi olla kaunis ja romanttinen, hauska ja leikkisä, tai se voi kuvastaa kaasoina olemisen merkitystä. Runossa tavallisia aiheita voivat olla esimerkiksi: ystävyys ja tuki (korostetaan kaason...
Tietäjät! Muistaako kukaan kirjaa, jossa mainitaan "lesken lehteri"? Tämä tapahtuu Cape Codissa ja lehteri on parveke, josta vaimot kävivät tiirailemassa… 54 "Lesken lehteri" mainitaan ainakin Mary Higgins Clarkin kirjassa Missä lapset ovat?
Koitin hakea muutamalla filtterillä kirjoja 54 Tuo "Aineistolaji: Kirja" on tosiaan päälajike sekä "tavallisille" kirjoille että äänikirjoille. Saadaksesi hakuun mukaan pelkästään kirjat, voit tarkennetussa haussa valita kohdassa Aineistotyyppi ylemmän kirja-valinnan alla olevan jälkimmäisen kirja-valinnan. Valinta näkyy tällöin valmiin haun ylälaidassa merkintänä kirja > kirja.Myös valmiissa haussa voi valita sivun oikeassa laidassa olevasta "Rajaa hakua" valikosta Aineistotyyppi-kohdasta ensimmäisen (eli pääaineistotyypin) kirja-valinnan alta sen jälkimmäisen kirja-valinnan. Lisävalinnat näkyvät pientä mustaa nuolta klikkaamalla (aineistotyypin nimen vieressä).  Sen jälkeen pitää vielä ruksia pois hakukentän altapuolelta "kirja"-aineistotyyppi, jotta hakuun jää valinta kirja...
Voiko Ison Omenan kirjastossa kuunnella vinyylilevyjä? 54 Ison Omenan kirjastossa ei voi kuunnella vinyylilevyjä. Lähin mahdollinen kuuntelupiste löytyy Tapiolan kirjastosta.
Mitä jalkapallon arvokisaotteluissa käytetyille palloillr tapahtuu ottelujen jälkeen? Huutokaupataanko ne vai saako esimerkiksi ansioiunut pelaaja pallon… 54 tutkittuani nettiä ja jonkin verran olen itsekin jalkapalloa muutaman vuosikymmenen seurannut, niin totean että pallon kohtalo vaihtelee. Nykyäänhän pallojen pintoihin saatetaan painaa tieto missä ottelussa niitä käytetään esimerkiksi Espanja - Saksa ja päivämäärä, joten niitä varmaankin käytetään vain siinä ottelussa turnauksessa. Muutoin palloja on kyllä käytetty ainakin takavuosien kisoissa useammassakin ottelussa. Joskus pelaajat saattavat ottaa pallon muistoksi, esimerkiksi kun tekevät hattutempun eli kolme maalia pelissä. Joskus pelaajat vievät pallon muistoksi muuten vain ottelun jälkeen. Palloja on lahjoitettu myös hyväntekeväisyyteen esimerkiksi kouluille tai juniorijoukkueille. Jalkapalloja on myös huutokaupattu ja varat...
Olen menossa viettämään pimeimmät syysajat Kreetalle. Vanhempaa kreikkalaista kirjallisuutta kirjastosta löytyy, mutta mitä suosittelisit kukemaan, kun… 54 Kreikkalaista kirjallisuutta ei ole käännetty kovin paljon suomeksi, mutta jotain tietysti löytyy. Liitän vastaukseen linkin vastaukseen, joka lähetetty kysymykseen vuonna 2003. Kirjastojen tietokannoista löytyy esimerkiksi tällaisia romaaneja ja novellikokoelmia:          Doxiadis, Apostolos : Petros-setä ja Goldbachin hypoteesi. Romaani. Suomentanut Reija Tamminen. Like, 2004. Kirjailija on syntynyt 1953. Kirjan alkuteos on vuodelta 1992. Kasvotusten : nykykreikkalaisia novelleja. Toimittanut ja kääntänyt Riikka P. Pulkkinen. Enostone, 2021. Novelleja 18 nykykreikkalaiselta kirjailijalta. Näkymätön ja näkyvä : nykykreikkalaisia novelleja. Suomen Ateenan instituutti, 2000. Kirja sisältää 25 novellia....
Väitöskirja evakkojen ja heidän heidän jälkeläistensä identiteetin muodostumisesta Neuvostoliiton rajan läheisyydessä 54 Voisikohan kyseessä olla Anneli Ilosen väitöskirja Rajan lapset : identiteettityö Kannaksen evakkojen sukupolvissa (Lapin yliopistokustannus, 2013)?Se on luettavissa myös verkossa: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61677.
Onko Lasse Pöysti esittänyt Ruotsin kuningas Erik XIV:ttä televisionäytelmässä? 54 Lasse Pöysti näytteli pääroolin televisioteatterin vuonna 1965 tuottamassa näytelmässä Erik XIV. Näytelmän on kirjoittanut August Strindberg. Sen sovitti televisioteatterille Wilho Ilmari ja ohjasi Mirjam Himberg.https://www.imdb.com/title/tt1280658/https://www.rtva.kavi.fi/program/details/program/22698732Näytelmä on katsottavissa Radio- ja televisioarkiston katselupisteissä. https://www.rtva.kavi.fi/cms/page/page/info_katselupisteet 
Oliko lepakoita jo dinosaurusten aikaan, vai koska ne ovat ilmestyneet maapallolle? 54 Lepakoita on ollut ainakin 55 miljoonaa vuotta, eoseenikaudelta saakka. Lisätietoa lepakoista löydät esimerkiksi alla olevasta kirjasta.Lähde ja lisätietoa: Markku Lappalainen: Lepakot : salaperäiset nahkasiivet (2002) 
MISSÄ SIJAITSI ELANNON MYYMÄLÄ ROIHUVUORESSA ENTÄ HAAGASSA 54 Roihuvuoressa on sijainnut Elannon myymälä osoitteessa Roihuvuorentie 26 v. 1958Roihuvuori, Roihuvuorentie 26 | Helsingin kaupunginmuseo | Finna.fiHaagassa Elannon myymälä on löytynyt ainakin Pohjois-Haagan ostoskeskuksesta v. 1963Pohjois-Haaga | Museovirasto | Finna.fi
Olen etsimässä ortodoksiseen kirkkoon liittyvää sanastoa viro-suomi-viro. Onko sellaista olemassa ja mistä sellaisen löytäisin (verkko/painettu)? 54 Hei,Eipä näyttäisi olevan ainakaan virallista julkaisua. Voi olla, että johonkin omaan käyttöön on koonnut sellaista, mutta tätä on hankala kaivella esille. Olisiko jollainen Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun käyttäjällä tietoa tällaisesta?
Kaija Pohjolan Lauluni isälle nuotteja kaipailen. Löytyisiköhän niitä jostain? 54 Valitettavasti Esa Peuhon ja Risto Pahlaman sävellyksestä "Lauluni isälle" ei ole julkaistu nuotinnosta.
Onko olemassa eponyymisanakirjaa, joka käsittelisi nimenomaan meikäläisiä eponyymejä? Entä kattavaa yleisteosta aiheesta ruotsiksi tai englanniksi? 54 Suomenkielistä eponyymisanakirjaa ei näytä ilmestyneen. Englannin- ja ruotsinkielisiä yleisteoksia sen sijaan on olemassa. Niitä ei valitettavasti ole saatavilla Helmet-kirjastoissa, mutta muutamasta muusta kotimaisesta kirjastosta niitä löytyy.Eponyymisanakirjojen saatavuustilanteen kotimaisissa kirjastoissa voi tarkistaa Finna.fi-palvelusta. Jos teosta ei löydy pääkaupunkiseudulta, sen voi kaukolainata omaan lähikirjastoon. Lisätietoja Helmet-kirjastojen kaukopalvelusta voi lukea Helmet-sivustolta täältä.Haulla "eponyymit sanakirjat" Finna.fi-palvelusta löytyvät teokset voi tarkistaa täältä. Kokeilin myös hakea ruotsiksi "eponymordbok" ja englanniksi "Dictionary of Eponyms", jolloin paljastui, että Finnan asiasanoitus on hieman...
Vöyriltä , sukunimi Kamis ? 54 Vöyrin Koskenkylässä (ruotsiksi Koskeby)  on alun perin ollut 12 taloa/sukua, joista yksi oli Kamis, suomeksi Kaminen. 17.12.1921 julkaistussa ruotsinkielisessä Wasa-Posten lehdessä on otsikolla ”Brev från Koskeby” jonkin verran lisätietoa näiden talojen perustamisesta. Linkki artikkeliin: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1515554?term=Koskeby&term=Kamis&page=3Nykyään Kamis näyttää olevan harvinainen sukunimi. Digi- ja väestötietoviraston mukaan sukunimeä käyttää vain 13 henkilöä. 
Suomenhevosvarsan ruokinta ja treeni 54 Hevostietokeskuksen sivut (https://hevostietokeskus.fi/) sisältävät paljon vapaasti luettavissa olevaa tietoa hevosen hoidosta, ruokinnasta ja valmennuksesta. Sivustolta löytyy lisäksi maksullinen Hopti-palvelu, jonka avulla voi laatia hevoselle optimaaliset ja yksilölliset ruokintasuunnitelmat.Tietoa löytyy myös mm. seuraavista kirjoista:Hevosen ruokinta ja hoito (ProAgria Keskusten liitto, 2017)Ravivalmennus (Suomen Hevosurheilulehti, 2016)
Pystyykö ison omenan kirjastossa skannata isompaa arkkia kuin a3 54 Ison Omenan kirjastossa ei valitettavasti pysty skannaamaan isompaa arkkia kuin A3. Valitettavasti HelMet kirjastoissa ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta skannata isompaa kokoa kuin tuo A3. Suurkokoskannausta tarjoavat useat kaupalliset toimijat.     
Mistähän voisin ostaa kirjan: Tibor Gergely: Ammu Emilia? 54 Kirja on sen verran vanha, että se löytyy antikvariaattien valikoimista. Tuotetta kannattaa etsiä useamman antikvariantin yhteissivulta. Linkki Antikvaari.fiTällä hetkellä en löytänyt kirjaa listoilta, mutta esim. Finlandiakirja antaa tallentaa sen tuotevahtiin. Linkki sivulle.
Haluaisin tietää, mitkä suomalaiset tietokirjat kuvaavat Suomen 1990-luvun alkuvuosia ja laman vaikutusta yhteiskuntaan. 54 Hei,löysin Helmet-kirjastojen hakukoneesta osoitteesta helmet.finna.fi 54 tietokirjaa Suomen lamasta 1990-luvulla. Sieltä löytyvät esimerkiksi nämä kirjat:Krugman, Paul; Raivio, Jyri (kääntäjä) – Lama: talouskriisin syyt, seuraukset ja korjauskeinot (2009)Kiander, Jaakko; Vartia, Pentti – Suuri lama: Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu (1998)Keurulainen, Marita – Elämää perheinä 1990-luvun Suomessa (1998)Blomberg, Helena; Hannikainen, Matti; Kettunen, Pauli – Lamakirja: näkökulmia 1990-luvun talouskriisiin ja sen historiallisiin konteksteihin (2002)Kajander-Ruuth, Sanna; Andelin, Jussi (haastateltava) – Laman lapset: mitä meille tapahtui? (2021)Kivikuru, Ullamaija; Aslama, Minna – Laman julkisivut: media, kansa ja...
Onko jostain saatavilla lainaan Aulis Korpelaisen kirjoittama sukukirja Korpelaisten (Pedroff) sukukirja vaiko saisinko kirjan jotenkin itselleni? 54 Hei,Kyseistä kirja löytyy Kansallisarkiston Joensuun toimipisteessä, mutta sitä ei sieltä lainata, joten se vaatii reissun Joensuuhun selailemaan teosta.https://kansallisarkisto.fi/joensuuOmaksi kirjaa löytyy korkeintaan jostain divareista tai netin kauppapaikoista. Todennäköisesti painos on kuitenkin ollut aika pieni. Tällä hetkellä kirjaa ei näyttäisi olevan myytävänä.