Ainakin Alistair MacLean ja Dick Francis kirjoittivat osan kirjoistaan yhdessä toisten kirjailijoiden kanssa.MacLeanin 1980-luvun romaanit olivat enimmäkseen haamukirjoittajien työtä. MacLean kehitteli juonen ja henkilöt, mutta varsinaisen kirjoittamisen hoitivat muut. Varsinkin joidenkin niin sanotun UNACO-sarjan romaanien on sanottu muistuttavan vain etäisesti MacLeanin aiempia teoksia.Dick Francisin vaimo Mary teki suuren osan miehensä kirjojen taustatutkimuksesta ja myös toimi käsikirjoitusten ensimmäisenä toimittajana. Mary kuoli vuonna 2000, minkä jälkeen Francisin poika Felix avusti isäänsä seuraavassa neljässä romaanissa. Avustajan vaihdoksen sanotaan vaikuttaneen kirjojen tyyliin. Dickin kuoleman jälkeen Felix myös kirjoitti lisää...
Emme valitettavasti löytäneet tietoja runon kirjoittajasta. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista kyseisen runon kirjoittajan? Tietoja voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Romaania Vestersand ei ole vielä julkaistu ruotsiksi. Kniven i eldenin julkaisi Bonniers, eikä kustantamon sivuilta löydy mitään mainintaa jatko-osasta.
Löysin Järjestelykeskuksen paikat nettihaulla. Järjestelykeskus on ollut ainakin Kuopiossa, Kontiolahdella, Pieksämäellä, Lappeenrannassa ja Kouvolassa. Järjestelykeskus 1 edeltäjä Järjestelykeskus 18 oli Hämeenlinnassa. Linkki sotapolku.fi. Linkki digihakemisto.net.Tarkemmissa tiedoissa paras paikka kysyä lienee Maanpuolustuskorkeakoulu. Linkki Maanpuolustuskorkeakoulu yhteystiedot.Tomi Saikkonen on kirjoittanut 2007 pro gradu tutkielman Henkilötappioiden täydentäminen Talvi- ja Jatkosodassa. Siinä käsitellään myös järjestelykeskus 1. Linkki tutkielmaan.
Tein Finnan tarkennetun hakusanoilla Skotlanti ja historialliset romaanit. Rajasin kirjoihin ja suomen kieleen sekä aikuisten kokoelmaan. Löysin esim. Diana Gabaldon Matkantekijä sarjan, joka tosin seikkailee muuallakin kuin Skotlannissa, Kaisa Ikolan Betty-kirjat ja Beth Cowan-Erskine Loch Down Abbey -kirjat. Linkki Finna -hakutulokseen.
Sandwich on kaupunki Englannin lounaisrannikolla. Wich on muinaisenglantia, variaatio sanasta wic, joka merkitsi asuinpaikkaa, kylää tai maatilaa, joskus myös suolakaivosta tai suolavesilähdettä. Usein wich-kaupungit olivat kauppapaikkoja. Sandwich nimi merkitsee hiekkaisella maalla sijaitsevaa markkinakaupunkia.Väitetään, että kaupungin nimen liitti ruokaan Sandwichin 4. jaarli John Montagu. Uhkapelaaminen ja viralliset asiat pitivät miehen niin kiireisenä, ettei tälle jäänyt aikaa kunnon aterialle. Hän pyysi palvelijaansa panemaan lihaa kahden leivänviipaleen väliin. Tämän aterian hän saattoi syödä pikaisesti pelipöydässä tai toimistossaan. Leipä sai tästä nimen sandwich, kun toiset pelurit alkoivat tilata "samaa kuin Sandwichillä"....
Googlen kuvahaku löysi astian. Kyseessä on Arabian Fasaani-sarjan tarjoiluvati. Linkki hakutulokseen. Kirjassa Marjut Kumela / Maija Blåfield: Keräilijän aarteet - Arabian astiastoja Esitellään myös Fasaani-sarja. Kirjassa on myös tietoja astiastojen historiasta ja lisätietoa esim. tekijöistä ja Arabian leimoista. Myös hyvä lähdeluettelo löytyy. Linkki Helmet hakuun.
O. A. Joutsen on kääntänyt ensimmäiseen, vuonna 1922 ilmestyneeseen suomennokseen repliikin näin: "Itsepäinen, tylsäjärkinen tyttö!"Runsaasti uusintapainoksia saanut, vuonna 1947 ensimmäisen kerran ilmestynyt Sirkka-Liisa Norko-Turjan käännös kuuluu: "Itsepäinen, uppiniskainen tyttö!"Tuorein, Kersti Juvan vuonna 2013 ilmestynyt käännös on ”Omapäinen, uppiniskainen tyttö!”
Martti Lindqvist on tiivistänyt ajatuksensa Hoitajan kymmeneen käskyyn, jotka ovat seuraavanlaiset:Tärkeintä on olla oma itsesi, sillä sinun persoonasi on hoitovälineistäsi kaikkein keskeisin ja haavoittuvin.Elä rohkeasti todeksi arvosi ja elämänkatsomuksesi. Silloin opit kunnioittamaan myös hoidettaviesi vakaumuksia.Kunnioita aina ihmistä. Hänen arvonsa ei riipu hänen onnistuneisuudestaan tai virheettömyydestään ihmisenä.Ole hyvä itsellesi. Muista rajasi, äläkä vaadi itseltäsi mahdottomia.Ole johdonmukainen ja puolueeton ratkaisuissasi.Pidä yllä herkkyyttäsi, joka antaa sinulle mahdollisuuden asettua myös hoidettavan ihmisen asemaan.Muista terve itsekriittisyys. Myös ulkopuolelta saamasi asiallinen kritiikki on sinun kunnioittamistasi...
Samaa asiaa on kysytty englanninkielisellä Doors-keskustelupalstalla, ja vastauksen mukaan pätkät ovat Edward S. Curtisin elokuvasta "In the land of the head hunters" (1914):https://www.reddit.com/r/thedoors/comments/16rxqpt/original_source_of_the_american_native_pplElokuvasta käytetään myös nimeä "In the land of the war canoes". Tämä mykkäelokuva ei ole dokumenttielokuva. Se löytyy verkosta. Siitä on tehty myös restauroituja versioita. In the land of the head hunters (elokuvan kesto 40:05):https://www.youtube.com/watch?v=73u7eugbbu8 Elokuvan restauroitu versio, johon on lisätty John Brahamin elokuvan esitykseen säveltämä musiikki (elokuvan kesto 1:06:34):https://www.youtube.com/watch?v=IcRXw4fdyYE Return to the land of the...
Anni Polva sijoitti Tiina-kirjojensa kaupunkiosuudet oman lapsuutensa maisemiin Tampereen Tammelaan. Polvan oma mummola sijaitsi Lammilla, tarkemmin sanoen Lovojärven rannalla, joten on mahdollista, että se on toiminut esikuvana Tiinan mummolalle. Tietoa siitä, onko mummolan sijaintia kuvattu tarkemmin jossakin Tiina-kirjassa, en onnistunut löytämään.Lähteet:Hurme, Juha: Suomen nuijituin nainen : Anni Polvan elämä ja teokset (Teos, 2025)
Ilmo ja Mauri Kurki-Suonion toimittama Mitä-missä-milloin -sarjassa julkaistu Autokirja vuodelta 1962 on saatavilla Vaski-kirjastoista. Uudenkaupungin Kalannin kirjaston varastossa se näyttäisi vielä olevan vielä saatavana, ja toki muualtakin Suomesta löytyy.https://finna.fi/Record/vaski.2566627?sid=5329229251Toinen kirja ei varmuudella löydy näillä tiedoilla, mutta lähimmäksi sitä osuu englanninkielinen teos Car badges of the world, kirjoittanut T. R. Nicholson, julkaisuvuosi 1970. Ilman kansipaperia kirja on saattanut olla harmaa. Kuva kirjan nimiösivulta näyttää tältä:https://classicmotoringbooks.co.uk/wp-content/uploads/2020/12/IMG_0591-…Kansipaperein varustettu kovakantinen versio on tämän näköinen: https://pictures.abebooks.com/...