Mest lästa svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Olen lukenut kaikki suomennetut Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjan dekkarit. Mahtaakohan sarja vielä jatkua? 9 Flavia de Lucen 12. osan julkaisupäivä on 3. marraskuuta 2026, ja se mahdollisesti myös käännetään suomeksi. Valitettavasti Alan Bradley menehtyi 18. toukokuuta 2026, joten kirja on todennäköisesti sarjan viimeinen osa jollei joku muu kirjailija jatka sarjan kirjoittamista. 
Onko koulusta oikeastaan mitään hyötyä? 8 Koulua ja koulutusta on pidetty varsin hyödyllisinä. Työllisyyskatsauksissa näkyy, millaisella koulutuksella on enemmän työttömyyttä, millaisella vähemmän, mutta koska Suomessa kaikki käyvät koulua, on vaikea sanoa, mitä tapahtuisi, jollei koulua kävisi lainkaan. Esimerkiksi lukutaidottomista maailmassa löytyy tilastoja, ja niissä esiintyvien maiden elinoloja ja elintasoa tutkimalla, voi saada osviittaa siitä, onko koulutuksesta hyötyä, Tilastokeskus - Tietoaika - Viidennes aikuisväestöstä lukutaidottomia.  Esimerkiksi tuossa lukutaidottomien tilastossa ensimmäisenä mainitussa Burkina Fasossa 40% väestöstä asuu köyhyydessä, Globalis Burkina Faso. Jos pelkästään tällä perusteella voi sanoa, että kyllä koulunkäynti kannattaa ja koulusta...
Mitä kirjoja suosittelisit teinille? Oon lukenut Jenny Hanin Kesä-sarjan ja tykkäsin tosi paljon. Haluaisin jotain samanlaista kesään nuoriin ja rakkauteen… 6 Ilmiselvä vastaus on juurikin Jenny Hanin muut kirjat! Sen lisäksi sinua voisi kiinnostaa seuraavat:Kesämyrsky | Anders-kirjastot | Anders-Finna Kun menetin sinut | Anders-kirjastot | Anders-Finna ja muut Estelle Maskamen kirjatDarkhearts | Anders-kirjastot | Anders-FinnaKiss my juhannus | Anders-kirjastot | Anders-FinnaTeidän majesteettinne | Anders-kirjastot | Anders-Finna ja muut Royalteen-sarjan kirjatHeartbreak boys | Anders-kirjastot | Anders-FinnaSoita minulle karusellin kelloa | Anders-kirjastot | Anders-FinnaNäkymättömät | Anders-kirjastot | Anders-FinnaYksi meistä valehtelee | Anders-kirjastot | Anders-Finna ja muut sarjan kirjatSydämenmuotoinen kesä : nuortenromaani | Anders-kirjastot | Anders-Finna Linkit vievät...
Onko saatavissa vielä sellaista n v 1965 ajoilta olevaa Miettisen lyhyt saksan kielioppi. Jos ei kovin kallis, ostaisin. Tai mistä saisin sen? Ei tarvitse olla… 6 Meillä kirjastoissa ei ole kirjoja myytävinä. Vanhoja kirjoja kannattaa etsiä antikvariaateista, esimerkiksi https://www.antikvaari.fi/. Lisää antikvariaatteja löytyy listattuna Makupalat.fi:stä, https://www.makupalat.fi/fi/k/all/hae?sort=title&order=asc&f%5B0%5D=fie…