Laura tulee latinan sanasta laurus, joka merkitsee laakeripuuta tai laakeriseppelettä. Suosituksi nimen teki italialainen runoilija Petrarca (k.1374) rakastetulleen Lauralle omistamillaan soneteilla. Laura oli Petrarcan käännös kreikan nimestä Daphne. Suomeen Laura tuli myöhään, tiettävästi sitä ehdotettiin almanakkaan ensi kerran meillä vuonna 1879. Laurasta on eri maissa paljon muunnoksia, kuten englannin Laurel, italian Lauretta, ranskan Laurette ja Laurine sekä venäjän Larissa.
Lähteet:
Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY
Uusi suomalainen nimikirja, Otava
Ainakin yksi suomennos löytyy kirjasta Surkimuksen lauluja ; Outolainen ; Lasit / Nils Ferlin, suom. Leo Saukkoriipi (1990). Kirja sisältää suomennettuina Ferlinin kolme ensimmäistä kokoelmaa: En döddansarens visor, Barfotabarn ja Goggles. Runo En valsmelodi on suomennettu nimellä Valssia, ja käännös näyttää olevan sillä tavoin uskollinen alkutekstin rytmille, että myös suomennos sopii hyvin laulettavaksi tuolla Lille Bror Söderlundhin sävelmällä. Kirja on saatavissa monesta HelMet-kirjastosta.
(Asiaankuulumaton huomautus: itse pidän tästä laulusta erityisesti Staffan Percyn esityksenä.)
25.11. 2010 vastatussa kysymyksessä oli lähteitä liittyen torppareihin ja torpparilaitokseen yleensä. Alla on joitakin lähteitä, jotka liittyvät Sysmän historiaan, kartanoihin ja torppareihin. Voit pyytää kirjoja kaukolainaksi oman lähikirjastosi kautta:
- Stjernvall-Järvi, Birgitta, Virtaan kartanot Sysmän kartanoyhteisössä 1800-luvulla (1995)
- Suvanne, Em., Sysmän historia nykyaikaan asti (1912)
- Juvelius, Einar W., Sysmän pitäjän historia (1927)
- Ticcander, Michael, Sysmän pitäjä 1792: Maantieteellinen ja historiallinen väitöskirja Sysmän pitäjästä (1942)
- Stjernvall-Järvi, Birgitta, Kartanoelämää Itä-Hämeessä (2009)
- Stjernvall-Järvi, Birgitta, Kartanoarkkitehtuuri osana Tandefelt-suvun elämäntapaa (2007)
Tähän kysymykseen on vastattu jo aikaisemmin (20.7.2020) . Vastannut kollega toteaa, että sanoitus tosiaan vihjaa syrjähyppyyn alakerran Ramin kanssa. Laulussahan ei suoraan sanota kuka on apsen isä, mutta itsekin yhdyn siihen, että vihje on melko selvä.
Kirjassa "Vuoden sato talteen " (tekijä, Kerstin Englund) annetaan seuraava omenamehuohje:
Omenatuoremehu, johon ei lisätä vettä, kestää jääkapissa pari kuukautta jos juomaan lisätään natriumbentsoaattia.
Yhdestä kilosta paloiteltuja omenoita saadaan 1-1 1/4 litraa omenajuomaa.
1-1 1/2 kg omenoita
1 l vettä
1 rkl sitruunahappoa
2 mm natriumbentsoaattia
1 dl sokeria valunutta mehulitraa kohden
Huuhtele omenat, leikkaa pois vahingoittuneet osat. Anna kuorien ja siemenkotien olla paikoillaan. Leikkaa omenat puolikkaiksi. Raasta omenat käsin tai koneessa tai purista lihamyllyn läpi.
Sekoita hedelmämassa, vesi, sitruunahappo ja natriumbentsoaatti. Peitä kulho lautasella tai kannella, anna seisoa kylmässä vuorokausi. Sekoita silloin tällöin....
Säestys kappaleeseen Mustan kissan tango löytyy useastakin kokoelmasta. Pianosäestys esim. Suuri toivelaulukirja, osa 8 sekä Suuri lastenlaulukirja, osa 2.
Tässä tulee (hirmuinen) Rölli on Toivelaulukirja 13:ssa.
Nuotteja voi etsiä itsekin kirjaston internet-sivuilta Aineistohaku- tai Tiedonhaku -kohdasta. Nimeke-laatikkoon kirjoitetaan sävelmän nimi ja aineistolajiksi valitaan nuotti. Hakutuloksena on usein sävelmäkokoelma, jonka nimeä näpäyttämällä paljastuu näyttöluettelokortti, jossa on kappaleluettelo ja etsittävän laulun nimi löytyy (usein lihavoituna) listasta.
http://jkl226.jkl.fi/Aalto?formid=find2
Aini Pekkarisesta emme tietja löytäneet, mutta voisiko kyseessä olla Aino Pekkarinen? Aino Pekkarinen oli toimittaja ja kirjailija, joka kirjoitti (yhdessä miehensä Tatu Pekkarisen kanssa sekä yksinään) näytelmiä 1930-40-luvulla. Tyylilajina olivat mm. kepeät huvinäytelmät helsinkiläisten konttorineitosten elämästä.
Näytelmiä:
Polkkatukka - Yksinäyt. huvinäytelmä. Helsinkiläisten konttorineitosten elämästä
Helsingittäriä maalla - 1-näyt. huvinäytelmä.
Piikana ja perijättärenä - 3-näytöksinen farssi.
Saako Annikki tupakoida - 1-näyt. iloittelu nykyhetken aiheesta.
Romaaneja mm.: Perämies Kalle Aaltonen ja hänen morsiamensa, josta he sovittivat yhdessä miehensä kanssa elokuvasovituksen Kalle Aaltosen morsian. Ossi Elstelä ohjasi elokuvan...
Vaikuttaa kovasti Leo Tolstoin novellilta Missä on rakkautta, siellä on myös Jumala (Tolstoin tarinoita, Karisto 1979).
Novellissa suutari Martyn Avdeits kestitsee tosin kadunlakaisijaa, köyhää äitiä lapsineen sekä kaupustelijaeukkoa ja pojannulikkaa.
Samasta tarinasta on tehty myös ainakin kaksi lastenkirjaa:
*Holder: Pappa Panovin erikoinen vieras (Kirjaneliö 1979) sekä
*Tolstoi: Suutari Martti (Lasten Keskus 1986).
Tarina ei alkujaan ollut Tolstoin oma, vaan hän muokkasi sen ranskalaisesta kansansadusta.
Kelanauhurin lainaaminen tai kelanauhojen kuuntelupaikan löytäminen saattaa osoittautua vaikeaksi. Ainakin soittokierros pääkaupunkiseudun äänitearkistoihin ja joihinkin äänitealan yrityksiin osoittautui tuloksettomaksi sikäli, ettei ainakaan näissä paikoissa ollut mahdollista kuunnella omia kelanauhoja eikä henkilökunta myöskään tiennyt missä tällainen mahdollisuus olisi tarjolla.
Soittaessani Yleisradion äänitearkistoon minut ohjattiin edelleen tv-arkistoon, jonne otin yhteyttä sähköpostitse kyskymyksenne tiimoilta. Vastauksen saatuani otan teihin sähköpostitse yhteyttä.
Pääkaupunkiseudulla ainakin Diginord -niminen yritys digitoi kelanauhoja uudenaikaisempaan formaattiin, jolloin niitä olisi mahdollisuus kuunnella. Maksutonta tämä...
Käsiohjelmien tekeminen on sinänsä vapaan luovuuden aluetta, mutta kun kyseessä on kuulijoille tarkoitettu informaatio, tavoitteena voidaan pitää ainakin kahta asiaa: (1) informaatiota on riittävästi ja olennaisista asioista ja (2) että informaatio on tutkittua tietoa, ei omasta päästä otettua. Tekijänoikeuslakikin edellyttää, että tekijät ja heidän teoksensa ilmaistaan asianmukaisella tavalla.
Tietojen esittämistapa on typografinen kysymys, kun puhutaan paperille painetusta käsiohjelmasta. Esimerkiksi seuraava malli on aika yleinen:
Sibelius, Jean [säveltäjän nimi]
Surusoitto, op. 111b (1931) [Sävellyksen mahdollisimman tarkka nimi ja mahdollinen lisätieto, tässä tapauksessa sävellysvuosi]
Kalevi Kiviniemi, urut [esittäjän nimi ja...
Lumikki-sadun seitsemän kääpiötä ovat japaniksi Sensei (Viisas), Okorinbo tai nNgamushi (Jörö), Nobosuke tai Nemuriya (Unelias), Teresuke (Ujo), Gokigen tai Nonkiya (Lystikäs), Kushami (Nuhanenä) ja Otoboke tai Nukesaku (Vilkas). Joillakin kääpiöillä on siis Japanissa kaksikin nimeä.
Venäläiset seitsemän kääpiön nimet ovat Professor, Vorčun, Zasonja, Skromnik, Vesel´chak, Čixun ja Prostak. Nimet on translitteroitu englannin kielen käytännön mukaan.
Kääpiöiden nimet ovat viroksi Doktor (Viisas), Toriseja (Jörö), Ninatark (Lystikäs), Unimuts (Unelias), Häbelik (Ujo), Aevastaja (Nuhanenä) ja Onneseen (Vilkas).
Alla olevasta linkistä löydät nimien japanin- ja venäjänkieliset kirjoitusasut sekä kääpiöiden nimet myös 22 muulla kielellä.
http://...
Eräs selitys asialle voisi olla se, että sanat ovat kovin eri-ikäisiä. "Laki" (käyttöyhteyksissä "sisäkatto", "kitalaki", "päälaki", "suulaki", "tunturin laki") on Lauri Hakulisen mukaan suomen kielen vanhimpia, omaperäisiä kulttuurisanoja (teoksessa Suomen kielen rakenne ja kehitys, Otava 1979, s. 331 - 332), eli se on jossain muodossaan kuulunut suomen kielen ja sen esimuotojen sanastoon jo kenties vuosisatojen ellei -tuhansien ajan. "Laki" (lainopillisessa merkityksessä) on taas suomen kielen sanana huomattavasti nuorempi ruotsalais- tai skandinaavisperäinen lainasana (Hakulisen teos, s. 369 - 370). Saattaa siis olla, että kun lainopillinen sana "laki" on lainautunut suomen kieleen ruotsista, on sitä alettu taivuttaa "mäen laesta"...
Franz Schubertin (1797-1828) Serenadiin on suomeksi sommiteltu useammatkin sanat. Laulu on sävelletty Ludwig Rellstabin runoon Ständchen. Sibelius Akatemian ylläpitämästä laulutekstien suomennostietokannasta LAURAsta löytyy laululle kuusi eri suomennosta, joista Kyllikki Solanterän (1908-1965) suomennos lienee tunnetuin. Solanterän suomennos sisältyy myös teokseen Solanterä, Kyllikki (toim.): Sata kuuluisaa yksinlaulua II.
Suuren toivelaulukirjan osassa 6 on Ester Snellmanin suomentamat sanat Serenadiin.
http://laura.siba.fi/xwiki/bin/view/Laura/View?id=58e7fca693a8ef17d3729…
Suuri toivelaulukirja 6 (Musiikki Fazer, 1988)
http://laura.siba.fi/xwiki/bin/view/Laura/
https://finna.fi
Kaivattu aapinen lienee Paavo Kuosmasen, Liisa Merenkylän ja Pentti Merenkylän Opin lukemaan : lasten aapinen (Valistus, 1962), josta kaikki kysymyksessä mainitut lorut löytyvät.
Kirjassa on sininen kansi, jossa on suurta kirjaa sylissään kannatteleva poika, kissa sekä räsynukkea pitelevä tyttö, joka osoittaa sormellaan pojan kirjaa. Muistikuva kansikuvan isosta kirjaimesta voisi olla peräisin aapisen tekstiosan alusta: sivulla 3 on kuvattuna "Aapiskukon leikkimökki", jonka kattorakennelma muodostaa suuren A-kirjaimen.
Opin lukemaan : lasten aapinen on edelleen saatavissa useista kirjastoista eri puolilta Suomea. Voitte saada sen kaukolainaksi oman kirjastonne kaukopalvelun kautta.
Aapisia ja muita vanhoja koulukirjoja voi toki yrittää...
Raija on Raisan rinnakkaisnimi, Raisa taas tulee kreikan kevyttää merkitsevästä sanasta. Raisa on tullut Suomeen Venäjältä ja ollut yhdessä Raisan kanssa almanakassa vuodesta 1950 lähtien.
Hyväkuntoisia kirjoja voi tarjota lahjoituksena paikalliselle kunnankirjastolle. Ensiksi kannattaa kuitenkin puhelimitse varmistaa, että he ottavat lahjoituksen vastaan.
Kirjastot yleensä katsovat, mitä kirjoja he tarvitsevat kokoelmaansa ja ottavat kokoelmaansa vain ne. Loput lahjoitetut kirjat saatetaan sijoittaa asiakkaille ilmaiseksi tarjottavien lahjoituskirjojen hyllyyn tai, jos ei sellaista ole, suoraan poistoon.
Lahjoittaja voi myös, mikäli näin sovitaan, noutaa takaisin itselleen ne kirjat, joita kirjasto ei pysty sijoittamaan kokoelmaansa.
Seteleitä voi periaatteessa suoristaa silitysraudalla, kunhan lämpö ei ole kovin korkea. Rahoja voi laittaa myös painon alle, jotta ne suoristuisivat. Linkki Oulun numismaattisen kerhon artikkeliin "Rahojen puhdistaminen": http://www.oulunnumismaatikot.fi/rahojen_puhdistus.htm
Yleisimmin hyväksytyn selityksen mukaan itämerensuomalaisten kielten tietää-verbi on johdos vanhemmasta tie-sanasta. Tämän mukaan tietää olisi alkuaan merkinnyt 'tuntea t. osata tie', mahdollisesti myös 'seurata jälkien muodostamaa uraa', josta helposti on voinut kehittyä myös yleisempi menettelytavan tuntemisen tai selon hankkimisen merkitys. On kuitenkin esitetty myös mahdollisuus, että tietää olisi lainaa samasta germaanisesta juuresta kuin sietää verbikin. Suomen kielessä tietää on esiintynyt Agricolasta ja kaikista samanaikaisista käsikirjoituksista lähtien. Myös tietää-verbin johdos tieto on esiintynyt kirjakielessä alusta alkaen. Johdos näyttää olevan kantasuomalainen siitä päätellen, että vastaavia johdoksia on myös...
