Kuninkaalliset nimityssäännöt ovat aika monimutkaisia. Britanniassa nimitykset menevät niin, että naisen mennessä naimisiin prinssin kanssa hänestä tulee kuningatar, jos prinssi nousee kuninkaaksi. Mutta kuningatar-arvonimiä on kahdenlaisia: kuningatarpuoliso sekä "varsinainen" kuningatar. Esimerkiksi Catherinesta tulee kuningatarpuoliso, sillä hän ei ole syntyperältään monarkki, vaan on mennyt naimisiin sellaisen kanssa ja tätä kautta tullut itsekin kuninkaalliseksi. "Varsinaisia" kuningattaria ovat naiset, jotka ovat kuninkaallisia jo syntyessään.
Tämä sääntö ei kuitenkaan päde toisinpäin. Mies ei kohoa kuninkaan asemaan, vaikka prinsessapuolisosta tulisi myöhemmin kuningatar. Tämä johtunee siitä, että kuningas-titteli tavallaan...
Lähes kaikki Suomen ammattiopistot ovat kääntäneet nimensä muotoon Vocational College. Ammatti-instituutit käyttävät puolestaan muotoa Vocational Institute.
Kyseinen marssi on nimeltään Suomi-marssi ja sen säveltäjä on Erik Eriksson. Tämän kertoi Kaartin soittokunnan nuotistonhoitaja, puh. 09-18126011. Hän kertoi lisäksi, että tämä marssi soitetaan, kun presidentinlinnassa on lähettiläiden vastaanotto.
Tyylilajeilla leikitellyt Raymond ei ollut Carver, vaan Queneau. 1991 suomeksi julkaistussa Tyyliharjoituksia-kirjassa Queneau kertoo saman ulkoisesti lyhykäisen ja yksinkertaisen tapahtumasarjan 99 eri tavalla.
Vuonna 1938 hyväksytty käännös:
6) Pane minut sinetiksi sydämellesi,
sinetiksi käsivarrellesi.
Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema,
tuima kuin tuonela on sen kiivaus,
sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki.
7) Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa,
eivät virrat sitä tulvaansa upottaa.
Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat
rakkauden hinnaksi,
häntä vain halveksuttaisiin.
Ruokasoodaa (natriumbikarbonaatti, NaHCO3) käytetään nykyään esimerkiksi leivonnassa ja siivouksessa. Leivonnassa sitä käytetään happamia tuotteita, kuten viiliä tai kermaviiliä, sisältävissä leivonnaisissa. Siivouksessa sillä puolestaan voidaan puhdistaa erilaisia pintoja ja poistaa hajuja.
Natriumbikarbonaatin historia ulottuu faaraoiden ajan Egyptiin. Tuolloin käytettiin "natronia". Se on luonnollinen, emäksinen suola, joka sisältää natriumbikarbonaattia sekä muita natriumyhdisteitä, ja sitä voitiin löytää esimerkiksi kuivuneiden järvien pohja-alueilta. Natronia käytettiin lääketieteessä, ruuanlaitossa, maanviljelyssä, lasinvalmistuksessa ja muumioiden kuivaamiseen. Ruuanlaittopuolella sitä käytettiin muun muassa kalojen...
Saimme Maanpuolustuskorkeakoulusta asiantuntija-apua:
Infrastruktuurin rakennushankkeille asetettuihin maanpuolustuksellisiin vaatimuksiin liittyvä tieto on, kuten kysyjä itsekin toteaa, salassa pidettävää tietoa. Siksi tämä vastaukseni onkin laadittu yleisellä tasolla, ottamatta kantaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle tai sen läheisyyteen tai millekään muulle lentokentälle tehtyihin rakenteisiin tai laadittuihin suunnitelmiin.
Julkisista lähteistäkin löytyy kuitenkin mainintoja rakenteellisista suluttamisvalmisteluista, joilla tarkoitetaan muun muassa mahdollisen Suomeen hyökkäävän asevoiman liikkeen hidastamiseksi ja estämiseksi sekä sotilaallisesti arvokkaiden kohteiden käytön estämiseksi tehtyjä hävittämistä ja...
Haanpää kuvasi omien kokemustensa ja tuntojensa pohjalta sotaa ja sotilaselämää novellikokoelmassaan Kenttä ja kasarmi. Novellien pohjana ovat viiltävät muistot nuoren tasavallan asevelvollisuudesta. Novellit käsittelevät osaksi armeijan komentosuhteiden mahdollistamaa mielivaltaa. Lisää tietoa Haanpään tuotannosta ja teosten teemoista löytyy esimerkiksi seuraavista teoksesta Kotimaisia sotakirjailijoita, toim. Kari-Otso Nevanluoma. BTJ 2001 sekä Kai Laitinen, Suomen kirjallisuuden historia. Otava, 1997.
Korppikartanon salojen kolmannen osan kohtaloa on kysytty täältä aiemminkin. Löydät aiemmat vastaukset Kysy kirjastonhoitajalta -arkistosta hakemalla kirjailijan nimellä.
Netin keskustelupalstoilta löysin tiedon, että kolmas osa on julkaistu hollanniksi ja ranskaksi. Ilmeisesti Huntingtonin englanninkielinen kustantamo meni konkurssiin, mistä syystä kirjaa ei ole julkaistu englanniksi. Sarjan viimeinen osa sekään ei kuitenkaan ollut, vaan loppu oli edelleen jäänyt avoimeksi.
WSOY on aiempien vastausten perusteella ilmoittanut, ettei aio suomentaa kyseistä kirjaa.
Ikävä kyllä mitään uutta tietoa kirjan ilmestymisestä englanniksi ei vieläkään löytynyt.
Kyseessä on Antonin Dvorakin Slaavilainen tanssi op72 nro 2, jonka Reino Helismaa on sanoittanut suomeksi nimellä Olkoon näin. Tapio Rautavaara levytti sen vuonna 1964. ( http://aanitearkisto.fi/firs2/ulko.php?Id=Slaavilainen+tanssi+op+72+no+2 )
Sävellyksen yhtenäistetty nimeke on Slovanske tance, op72. Nro 2, Allegretto grazioso; sov., lauluääni, piano, suomi (Olkoon näin) / Dvorak. Se löytyy mm. Suuresta toivelaulukirjasta nro 12. Tietysti Dvorakin alkuperäissävellyksenkin nuotteja kirjastoissa on; voit parhaiten etsiä niitä yhtenäistetyllä nimekkeellä (jättäen pois siitä nuo sovitusmaininnat).
”Suomalainen paikannimikirja” (Karttakeskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus , 2007) kertoo, että Punkaharjulla sijaitsevan Kulennoinen-nimisen kylän nimi saattaa tulla sanasta ”kulkea” ja sen itämurteissa käytetystä tavutusmuodosta ”kulen” (= kirjakielen ”kuljen”). Ensimmäiset kirjalliset maininnat ovat 1560-luvulta. Seudulta löytyy myös Kulennoisjärvi, Kulennoisharju ja Kulennoislahti, mutta sitä ei tiedetä, mikä noista on saatu nimensä ensin. Luultavasti siis kuitenkin kulkemisesta tuossa on ollut kyse.
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sekä sukunimenä että talonnimenä tunnettu ”Purho” lieneen peräisin sanasta ”purha”, jonka merkitys on ’kosken kuohupaikka, putous’. Sanalle löytyy...
Etsitty unkarilaiselämästä kirjoittava suomalainen lienee Maija Asunta-Johnston. Unkari-aiheisia kirjoja häneltä on julkaistu neljä: Punapukuisen naisen talo (2000), Onnellisen naisen vuosi (2002), Naiset eivät syö retiisejä (2003), Punainen jääkaappi : kuuntelijan keittiössä (2006).
Ulkomailla asuvien tai innokkaasti matkailevien suomalaisnaisten kirjaamista kokemuksista nauttivaa lukijaa saattaisivat kiinnostaa esimerkiksi seuraavat teokset. Ruokaohjeita ei, tosin, kaikista löydy - toisista sitten sitäkin enemmän:
Marika Burton, Ihana Irlantini : tarinoita ystävistä, rakkaudesta ja elämän ihmeellisyydestä uudessa kotimaassa
Ella Kanninen, Ellan Toscana : kyläelämää Italiassa
Ella Kanninen, Ella : kotona Italiassa
Pirkko Koskenkylä...
Suomen murteiden sanakirjasta (Edita, 1997, osa 5) löytyy määritelmä sanalle ”juutina”. Kyseessä on siis lievä voimasana, jota on käytetty Laihialla ja Karijoella. Löytyy myös sana ”juuti”, joka on myös lievä voima-, vahvistus- ja haukkumasana, joka on tunnettu lounaismurteissa. Myös Kerttu Karhun Eheroon taharoon –murresanakirjassa mainitaan sana ”juutina” lievänä kirosanana.
Murresanakirjoissa Isojoelta ja Jalasjärveltä mainitaan muodossa jukelin tähäre, lievä voimasana (vrt.jutina) Esimerkiksi: ”Sitte sitä pellavaa piti olla joka vuosi niin jukelin tähäre kylyvös.” Salme Henell: Oottako träillä? Jalasjärven murresanakirja (2005)
Timo Nurmen Gummeruksen Suuri suomen kielen sanakirja (1998) tuntee samantapaiset lievät kirosanat...
Hieman huonosti standardiluokitukset sopivat kysymääsi tapaukseen. Lähinnä voisi suositella toimialaluokitusta tai sektoriluokitusta (kumpaakin päätasolla). Nämä luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen verkkosivulta http://tilastokeskus.fi/tup/ammattiekspertti/index.html . Tosin tieteet, taiteet ja viestintä eivät silloin näy. Jos kuitenkin halutaan käyttää ei-standardin mukaista luokittelua, niin silloin se on rakennettava itse ja määriteltävä ns. rajatapaukset. Esimerkiksi minne laitetaan taiteen keskustoimikunta tai tiedeakatemia, jotka ovat periaatteessa valtion organisaatioita.
Syksyllä 1939 Sillanpään nimi nousi Nobel-ehdokkaiden joukkoon. Hänen novelliensa valikoima Färden till Kvarnbäcken (Retki Myllykoluun) oli 1936 herättänyt Nobel-komitean sihteerissä Per Hallströmissä mielenkiintoa Sillanpään lämmintä kertojaa kohtaan. Hallström tapasi pienissä novelleissa humaanin kertojan, jonka kanssa lukijan teki mieli vaihtaa ajatuksia.
Sillanpää voitti Nobel-äänestyksessä Sveitsissä asuvan Hermann Hessen ja sitten hollantilaisen Johan Huizingan. Sillanpään katsottiin kilpailijoitaan paremmin täyttävän Alfred Nobelin jälkisäädöksessä mainitun taiteen idealistisen tarkoitusperän vaatimuksen. Kauan odotettu ilmoitus palkinnosta saapui Tukholmasta Helsinkiin 9.11.1939. Palkinnon perusteluissa...
Selailin Areenassa olevia dokumenttipätkiä. Ainakin yhdessä filmissä kerrottiin sen olevan osittain dramatisoitu, mutta asiaa täytyisi tutkia ohjelma kerrallaan. Mennään junalla -ohjelmassa vuodelta 1972 näyttäisivät uuden Parkanon kautta avatun radan liikenteessä olleen juuri nuo maintisemasi disko-, ravintola- ja hyttivaunu salonkiosastoineen, https://areena.yle.fi/1-3549834. Ylen artikkelissa kerrotaan VR:n historiasta kertovista ohjelmista, https://www.vr.fi/vinkkeja-junamatkailuun/160-vuotta-matkalla. Nuo palvelut diskoteekkivaunua myöten näyttävän olleen todella olemassa. Parkanon radan avajaisten jälkeen diskovaunu eli kiskoteekki on tosin liikkunut mukana vain erillisestä tilauksesta. Rautatiemuseon...
Sanonta "katajainen kansa" on saanut alkunsa Juhani Ahon vuonna 1900 julkaistun lastukokoelman Katajainen kansani nimestä. Panu Rajalan mukaan "Ahon kielikuvaa on siitä pitäen käytetty kansanluonteen tavaramerkkinä" (Panu Rajala, Naisten mies ja aatteiden : Juhani Ahon elämäntaide).
Eino Leino käytti ilmaisua romaanissaan Tuomas Vitikka (1906): " -- [Suomen] väestö oli tuo suorastaan jumalista polveutuva katajainen kansa, jota ei mikään ajan myrsky voinut kukistaa -- ". Jo fraasiksi muuntuneena sen tapaa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa: "Toisinaan Elias urheilukentän juhlissa huuteli iskulauseita Rautajärven pitäessä puheitaan: – Katajainen kansa syö petäjäistä leipää." Kaiken kaikkiaan sanonnan voi tavata...
Discogs-palvelun mukaan Ofra Hazan levyttämä versio löytyy 3CD:n kokoelmasta Greatest Hits (2001) nimellä "Jerusalem of gold" (hepreankielinen nimi Yerushala'im shel zahav / Shemer, Naomi) sekä todennäköisesti vaikeasti saatavissa olevalta CD-levyltä Queen in Exile (1994, tässä nimellä Jerusalem, joka voi tosin olla jokin muukin sävellys, koska samalla lyhyemmällä nimellä esiintyvä kappale on myös kokoelmassa Greatest hits 2).
HelMet-järjestelmään tätä kokoelmaa ei ole valitettavasti saatu hankituksi, mutta näyttäisi, että levyä on ainakin Amazon.comin kautta vielä jokunen kappale saatavana.
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
Kysyin asiaa Tanskan kirjastojen tiedonhakupalvelusta 5.9. Kollegani siellä arveli, että kysymyksessä voisi olla Matador, jota tehtiin vuosina 1978-1981 ja joka kertoo 1930- ja 1940-lukujen elämästä Tanskassa. Suomessa sitä on nähty FST:n kanavalla 5. Lautapeli Monopoli on tanskaksi nimeltään Matador, mistä ilmeisesti johtuu sarjan suomenkielinen nimi.
Englanniksi ja tanskaksi tietoa löytyy muun muassa wikipediasta sekä Danske film -tietokannasta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Matador_(Danish_TV_series)
http://www.danskefilm.dk/tvserie/1.html
Vanhojen rahojen arvoon vaikuttaa niiden harvinaisuus, kunto ja ikä. Huonokuntoisen ja hyväkuntoisen rahan hintaero voi olla huomattava, joten myös vuoden 1890 hopeamarkan arvo voi vaihdella huomattavasti kolikon kunnon mukaan.
Suomen rahat arviohintoineen 2020: keräilijän opas -kirjan mukaan kyseessä olevan kolikon arviohinta vaihtelee 5 - 250 € välillä. Kannattaa kuitenkin antaa vanhojen rahojen asiantuntijan eli numismaatikon arvioida rahan kunto, jolloin hän voi antaa myös hinta-arvion.
Rahojen kuntoluokitus ja muuta tietoa vanhoista rahoista löytyy mm. Suomen Numismaatikkoliitto ry:n tietopankista: http://www.numismaatikko.fi/index.php/tietopankki
Lähde: Suomen rahat arviohintoineen 2020: keräilijän opas / toimittanut Suomen...