Finna.fi halla löysin neljä kirjaa, kaksi nuottia ja kymmenen äänitettä, joissa on tekijän A.V. Jaakkola aineistoa. Linkki hakutulokseen.Kalervo Mäkinen on kirjoittanut A. V. Jaakkolasta kirjan Elämä ja runot (2020) Linkki Finna.fi
En voi vastata Kansalliskirjaston puolesta, mutta todennäköisesti selitys on yksinkertaisesti se, että Neva ei ilmestynyt Suomessa vaan Pietarissa. Digiarkiston etusivulla sen kattavuus ilmaistaan näin: "Kansalliskirjasto on digitoinut kaikki Suomessa vuosina 1771-1929 ilmestyneet sanomalehdet, ja ne ovat käytössä tämän palvelun kautta." Palvelu ei siis sisällä kaikkia suomenkielisiä lehtiä ainakaan vielä. Etusivun vihreän PALAUTE-napin kautta voi aina tehdä ehdotuksia julkaisuista, jotka näyttävät puuttuvan. Tälläkin hetkellä osa kausijulkaisuista löytyy vain Doria-palvelusta (esimerkiksi kirjallinen joululehti Nuori Suomi), koska jokaisen lehden kohdalla on tehty päätös, onko se kausijulkaisu vai ei. Rajatapauksissa julkaisu on...
Vuodelta 2016 löytyy alankomaalainen yliopistotutkimus siitä, kuinka hyvin kyseinen rakenne sopisi käytettäväksi kalaportaina. Suuremman mittakaavan käytännön sovelluksista ei löytynyt tietoa, joskin joidenkin olemassa olevien kalaportaiden sanotaan muistuttavan Teslan suunnitelmia.
https://repository.tudelft.nl/islandora/object/uuid%3Ac871a0b0-a0d5-4b6…
https://tywkiwdbi.blogspot.com/2020/04/fish-ladder.html
Ohessa muutama kirjailija, joilta löytyy ruotsiksi käännettyjä teoksia. Linkistä pääset katsomaan teoksen tietoja ja tekemään varauksen.
Sayaka Murata: Hur mår fröken Furukura (Japani, 162 s.)
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3991499
Oyinkan Braithwaite: Min syster, seriemördaren (Nigeria, 223 s.)
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4003719
Mohsin Hamid: Exit väst (Pakistan/Iso-Britannia, 218 s.)
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3636063
Ananda Devi: Eva ur spillrorna (Mauritius, 182 s.)
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4034071
Cesár Aira: Fri flykt framåt (Argentiina, 329 s.)
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3158974
Chimamanda Ngozi Adichie: Lila hibiskus (Nigeria, 277 s.)
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.677376
Yaa...
Kevyitä sähköajoneuvoja käytetään pyöräilijän liikennesäännöillä. Ne saavat olla enintään 25 km/h kulkevia ja max. 1 kW tehoisia. Kontio Kruiserin ajoneuvoluokka on kevyt sähköajoneuvo. Lisätietoja löydät alla olevilta Traficomin sivuilta.
Lähde ja lisätietoja
Traficom: Sähköiset liikkumisvälineet https://www.traficom.fi/fi/liikenne/tieliikenne/sahkoiset-liikkumisvali…
Traficom: Ajoneuvoluokat https://www.traficom.fi/fi/liikenne/tieliikenne/ajoneuvoluokat?toggle=K…
On totta, että Joseph Wambaughin suomennettuja kirjoja ei löydy OUTI-kirjastojen kokoelmista. Muista Suomen kirjastoista niitä kuitenkin löytyy, joten voit halutessasi tilata niitä kaukolainaksi. Andrew Klavanin teoksista OUTI-kirjastojen kokoelmissa on kaksi (Pedon hetki ja Tyttärenne on minulla). Myös Klavanin muita teoksia voi kuitenkin tilata kaukolainaksi.
Linkit
Joseph Wambaugin suomennetut teokset kaikissa Suomen kirjastoissa (finna.fi): https://finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_…
Andrew Klavanin suomennetut teokset kaikissa Suomen kirjastoissa (finna.fi): https://finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22f…
Oulun kaupunginkirjaston kaukopalvelu: https://www.ouka.fi/...
En löytänyt kysymyksesi sitaattia Marcus Aureliuksen Itselleni-teoksesta. Kyseessä on todennäköisesti yksi lukuisista internetiä kiertävistä lauseparsista, jotka perusteetta on liitetty kuuluisaan ajattelijaan.Etäisesti kysymyksesi englanninkielistä sitaattia muistuttava kohta löytyy Itselleni-teoksen toisesta kirjasta, jossa Aurelius koskettelee kyynikkofilosofi Monimoksen (300-l eKr.) tietoteoreettista relativismia. Marke Ahonen on kääntänyt kohdan (II, 15) seuraavalla tavalla:"Kaikki on käsitystä." On selvää, mitä vastataan kyynikko Monimokselle, mutta selvää on myös, mikä hyöty tuosta sanonnasta on, jos ottaa vain sen ytimen, sikäli kuin se on totta.Monimokselle kaikki tosiasiat ovat siis suhteellisia. Marcus Aurelius taas oli...
Vaikka Suomessa tutkitaan varmasti myös hämähäkkejä, ei kaikkien lajien asiantuntijoita välttämättä löydy eikä jokaisen lajin tarkkaa perustutkimus ole tehty.
Ensimmäisen kysymyksen osalta pitäisin Wikipedian artikkelissa olevaa mainintaa "Monet lajit ovat verraten kookkaita" vihjeenä siitä, että 20 millinen saattaa hyvinkin tulla vastaan myös Suomessa. Englanninkielisen Wikipedian mukaan suurimpien juoksuhämähäkkilajien (englanniksi wolf spider) vartalo (ei siis koivet) voi olla jopa 35 millin pituinen (täyttää ison kämmenen jalkoineen). Hyvä uutinen on, että kotimaiset lajit ovat myrkyttömiä eli suurestakaan yksilöstä ei ole ihmiselle vaaraa tai haittaa.
Kaikki lintuhämähäkkilajit ovat ns. lämpimien vyöhykkeiden eläimiä, joten vapaaksi...
Enlannissa ei ole vastaavia muotoja kuin ruotsinkielen hans ja sin.
Jos halutaan erityisesti korostaa, että Matin takki on hänen omansa, voidaan sanoa:
Matti takes his own coat to the coat rack.
Muuten sisältö selviää asiayhteydestä eli takin omistajaa ei erityisesti painoteta:
Matti takes his coat to the coat rack.
https://www.ef.fi/englannin-kieliopas/englannin-kielioppi/pronominit/
http://materiaalit.internetix.fi/fi/kielet/englanti11/e6_lesson5.htm
Venäjäksi tekstitettyjä suomalaisia elokuvia meillä ei näytä olevan, mutta englanniksi tekstitettyjä kyllä on. Listan voi hakea esimerkiksi käyttämällä Helmetin tarkennetun haun hakulaatikkoa. Silloin kannattaa ensimmäiseksi hakusanaksi kirjoittaa "ääniraita suomi" (= elokuvassa puhutaan suomea). Toiseksi hakusanaksi voi kirjoittaa aihe = Suomi (elokuva on tehty Suomessa). Hakusanan tarkennuksen voi valita pienestä kolmiosta toisen hakusanan edestä. Näiden lisäksi täytyy vielä valita aineisto = elokuva (mukaan tulevat DVD- ja BD-elokuvat) sekä valita kieleksi englanti. Tällä haulla sai tulokseksi 506 elokuvan listan. Valmista hakujoukkoa voi supistaa ottamalla mukaan vaikka vain aikuisten elokuvat tai vain DVD-elokuvat.
Parhaiten tämän saa selville lukemalla näytelmän, https://www.doria.fi/handle/10024/100898. Miljööstä saat osviittaa Kirjasammon kuvauksesta, https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_17392.
Tässä muutama esimerkki alakoululaisille tai sitä nuoremmille suunnatusta kirjallisuudesta, jossa kuvataan liikuntavammaa tai liikuntarajoitetta. Alm Dahlgren, Jenny: Lennin linnut (2025)Fairbairn, Nathan: Kuono kohti kesää (sarjakuva, 2025)Sopanen, Tapani: Pyörätuolisuperi ja tehtävä Kotkavuorella (2022)Uusi-Viitala. Saija: Aamu ja salaperäinen seteli (kuvakirja, 2024)Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta voi etsiä Keski-kirjastojen https://keski.finna.fi -tietokannasta hakusanoilla liikuntarajoitteet tai liikuntavammaiset.
Helmet-verkkokirjaston kirjautumissivu oli eilen, 12.9., poissa käytöstä häiriön takia. Nyt sivusto toimii jälleen. Pahoittelemme häiriötä.
Poistin sinulle tämän takia kertyneet myöhästymismaksut.
Pikaisen kirjallisuuskartoituksen perusteella vaikuttaisi siltä, että kirjallisuutemme kieltolakiaikaan sijoittuvissa kuvauksissa suosituimpia aiheita ovat viinan salapoltto ja myynti, trokarit ja trokaus sekä salakuljetus. Viinaa hankitaan tavallisimmin laitakaupungin salakauppiailta tai sitä itse salaa polttaneilta yksityisyrittäjiltä. Tyypillinen kuvaus viinan ostosta salakauppiaalta löytyy esimerkiksi Mika Waltarin kirjasta Suuri illusioni.
Hakusanalla "kieltolait" saa Kirjasammosta aika hyvän yleisnäkymän kieltolakiaiheiseen kaunokirjallisuuteemme ja sen painopistealueisiin.
Lapin läänihallitustalo valmistui 1938 ja sijaitsi Korkalonkadun varrella sijaitsevalla tontilla. Vuonna 1939 lääninhallituksen rakennukseen kytkettiin viisikerroksinen virastotalo. Ennen vuotta 1944 valtion virastotalon ja Lapin lääninhallituksen kortteli sijaitsi noin sata metriä nykyisen virastotalon tontilta pohjoiseen. Talvisodan loppuaikana 2.2-19.3.1940 Lapin lääninhallitus toimi evakuoituna Pallas-hotellissa. Lapin Lääninhallitus toimi 19.9-15.11.1944 Kokkolan Grand-hotelliin evakuoituna.Lähteet:Enbuske, Matti. Rovaniemen historia vuoteen 1990. Rovaniemi, 1997- s.205.Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo. Lapin lääninhallitus. Rovaniemi, 2022.
Kyseessä ovat paahdetut kurpitsansiemenet, virallisesti pepitas de calabaza. Pepa on espanjaksi siemen, ja pepitas sen diminutiivimuoto monikossa. Kuten tästä voi päätellä, yhdysvaltalaisiin resepteihin nämä siemenet ovat päätyneet Meksikosta, jonka keittiötaiteessa ne ovat merkittävässä osassa. Siemeniä käytetään myös sellaisenaan naposteltavana espanjankielisessä maailmassa Atlantin kumminkin puolin.
Tekoälyn sotilaallisista sovellutuksista on kirjoitettu viime vuosina paljon. Tekoäly onkin puolustusvoimien tutkimusagendan 2015 mukaan yksi tärkeimmistä lähitulevaisuuden tutkimusteemoista. Tekoälysovelluksilla on toistaiseksi merkittäviä rajoitteita. Ei ole nähtävissä, että koneet kykenisivät lähitulevaisuudessa toimimaan autonomisesti. Tekoäly kykenee ratkaisemaan ihmistä paremmin ja nopeammin yksityiskohtaisesti määritellyt ongelmat. Tekoäly ei kykene yleistämään oppimaansa ja soveltamaan sitä toisenlaisessa tilanteessa. Keskipitkällä aikavälillä tekoäly kykenee suorittamaan rajattuja tehtäviä ilman ihmisen jatkuvaa ohjausta ja valvontaa.
Vuoteen 2035 mennessä kyetään ehkä kehittämään miehitettyjen ja miehittämättömien järjestelmien...
Yhdyssanoissa on yleensä kaksi osaa, joista tavallisesti ensimmäinen määrittää toista, esimerkiksi kahvikuppi, kivitalo, kansallisvaltio, nuorimies. Edellistä, määrittävää osaa, sanotaan määriteosaksi ja jälkimmäistä perusosaksi. Perusosa ilmaisee sanan tarkoitteen lajin. Myös useampiosaiset yhdyssanat voidaan useimmiten jakaa samaan tapaan kahtia määriteosaksi ja perusosaksi, esimerkiksi yli + oppilas, ylioppilas + tutkinto, ylioppilastutkinto + lautakunta tai ylioppilas + tutkintolautakunta.
Liikuntapuisto on yhdyssana ja liikuntapuistoja on ympäri Suomea kunnissa ja kaupungeissa. Keskusliikuntapuisto sen sijaan näyttää liittyvän nimenomaan Kaarinaan. Olisiko kyseessä Kaarinan...