Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Olen aloittamassa lukupiiriä. Ajatuksena olisi lukea novelleja ja lyhyitä romaaneja. Aiheet voivat vaihdella. Kirjojen saatavuus kirjastosta olisi tärkeätä… 189 Novelleista tulee mieleen suositut Lucia Berlinin novellit. Ensimmäisen kokoelman esittelytekstissä niitä kuvaillaan näin:"Berlinin säkenöivän yksinkertaiset mutta monitasasoiset ja melankoliset ja mustan huumorin sävyttämät tekstit ovat hienovaraisia ja oivaltavia kuvauksia amerikkalaisesta arjesta pesuloissa, tukiasunnoissa, katkaisuhoidossa, katolisessa koulussa, hienostokodeissa ja kaduilla."  Jhumpa Lahirin novelleista taas kirjoitetaan takakansitekstissä: "Lahiri tulkitsee mestarillisen hienovireisesti kaikille yhteisiä kokemuksia aikuiseksi kasvusta, kotoa lähdöstä, rakastumisesta ja rakkauden lopusta sekä ennen kaikkea siitä miltä tuntuu olla muukalainen jopa omassa perheessä." Yksi kotimaisen novellin mestareista on...
Tamperelaisten kuulee sanovan kaupunkiin liitettyä Teiskon aluetta (entistä kuntaa) "ulkomaaksi", ja nimityksen kerrotaan liittyvän tamperelaiseen Hatanpään… 1303 "Ulkomaille Teiskoon" -sanonnalle on vuosien saatossa esitetty paljon erilaisia selityksiä – "sanonnan alkuperästä on väännetty niin tuvissa kuin lehtien palstoillakin", huomauttaa Teiskon kaupunginosakirjan kirjoittaja Sirkku Somero. "Ulkomaa viittasi keskustelijoiden mukaan ennen kaikkea erämaiden asumattomiin, kaukaisempiin osiin", Somero jatkaa. Teiskon vanhaan erämaaluonteeseen sanonnan kytkee myös historioitsija Kirsti Arajärvi: "Teiskon eräasutuksen suhteellista nuoruutta todistaa se, että eräluetteloissa merkittiin teiskolaisten erä- tai ulkomaiksi sellaisia alueita, jotka sijaitsevat nykyisen Teiskon alueella, ja näitä nimenomaan merkittiin 1550-luvulla vasta-asutetuiksi." Teiskolaiset ulkomaat ovat siis olleet alun perin "...
Löytyisikö jostain tietoa Suomen kuntien ja kaupungien perustamispäivistä? 402 Netistä en onnistunut löytämään koottua luetteloa Suomen kuntien perustamispäivistä, joten lähetin kysymyksesi Kuntaliittoon ja sieltä vastattiin, ettei heilläkään ole listaa tarkoista perustamispäivistä. Suomen kuntien perustamisvuosista löytyy kyllä luettelo Wikipediasta, ja yksittäisen kunnan tietoja voi tarkastella esimerkiksi kyseisen kunnan omilta nettisivuilta. Helmet-kirjastoissa on lainattavissa Suomen kuntia käsitteleviä teoksia, mm. Suomen kunnat 1917-2009 (2008, toim. Mika Mäkelä, Pirkko Retti), jossa esitellään Suomen kuntarakennetta ja kuntaliitoksia sekä Suomen kuntavaakunat (2013), jossa kerrotaan myös kuntien synnystä ja liitoshistoriasta. Lähteet: Helmet.fi. https://www.helmet.fi/fi-FI...
Montako 1954 syntynyttä Suomessa elossa viimeisimmän tiedon mukaan ? 1957 Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan Suomen väestöön kuului vuoden 2021 lopussa 70 779 henkilöä, jotka ovat syntyneet vuonna 1954. Suomessa syntyi vuonna 1954 yhteensä 89 845 lasta. Nykyväestön 70 779 vuonna 1954 syntynyttä henkilöä ei kuitenkaan tarkalleen ottaen kuvaa sitä, kuinka moni vuonna 1954 Suomessa syntyneistä lapsista on elossa, sillä osa syntyneistä lapsista on sittemmin muuttanut ulkomaille, ja vastaavasti Suomeen on vuosien saatossa muuttanut henkilöitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1954 jossain muussa maassa kuin Suomessa. Laskennallisten kuolleisuus- ja eloonjäämislukujen perusteella voidaan todeta, että vuonna 2020 elossa olevia tämän ikäluokan edustajia 100 000 elävänä syntyneestä olisi ollut 88 705. Lähteet:...
Saako Pekka Saurin Yölinjalla-ohjelmaa kuunneltua mistään kokonaisina jaksoina? Youtubessa on vain paljon klippejä. Entä Teppo Turkin aikaista ohjelmaa? 964 Valitettavasti ei. Yölinjalla-ohjelma alkoi Radio Cityssä vuonna 1986 Teppo Turkin juontamana ja jatkui vuodesta 1987 Pekka Saurin vetämänä. Vuonna 1997 ohjelma siirtyi Yle Radio Suomen taajuudelle. Yleisradion Elävässä arkistossakin vanhoista jaksoista on kuitenkin kuunneltavissa vain katkelmia (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/05/31/yolinjalla-pekka-sauri). Vuonna 2016 Pekka Sauri palasi ohjelman pariin yhdeksi illaksi. Jakso on kuultavissa Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-3676322?autoplay=true. Mahdollisuudesta saada vanhoja jaksoja joskus kuuluviin voi toki kysyä Yleltä. Elävän arkiston sähköpostiosoite on elavaarkisto@yle.fi
Kirpeä kirsikkamehu, ei plantattu, voiko marevania käyttävä nauttia mehua? 1111 Ruokavalion tai tiettyjen ruoka-aineiden vaikutuksesta lääkitykseen on aina viisainta keskustella hoitavan lääkärin tai muun asiantuntevan hoitohenkilökunnan kanssa. http://www.sydanliitto.fi/kasvisten-kaytto1 http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=1843&i=ORION+PHARMA_MAREVAN%2C+…
Minkä ikäisinä maalaiskansakoulujen opettajat pääsivät eläkkeelle 1960-luvun alkupuolella, kymmenisen vuotta ennen koulu-uudistusta? 441 1960-luvun alussa kansakoulunopettajilla eläkkeen saamisen yleisenä edellytyksenä oli 60 vuoden ikä. Lähteet: Asetus kansakoululaitoksen viranhaltijain palkkauksesta ja eläkkeistä (322/1958) Yleinen muistilista kansakoululaitoksen palkkausta ja sen suoritusta koskevista asioista. – Suomen kansakoulukalenteri. 1962
Mistä nuottikirjasta löytyisi nuotit Dave Lindholmin lauluun pieni ja hento ote? 2700 Valitettavasti näyttää siltä, että Dave Lindholmin laulua "Pieni ja hento ote" ei ole julkaistu nuottina. Ainakaan sitä ei löydy edes Viola-tietokannasta, joka on Suomen kansallisdiskografia ja sisältää tiedot kaikista kotimaisista nuoteista vuodesta 1977 alkaen. Laulun teksti ja kitarasoinnut kuitenkin löytyvät julkaisusta Biisi 2/82 (Helsinki : Johanna Kustannus, 1982): http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/X%22pieni+ja+hento+ote%22&searchsco…
Voiko harrastelija saada nykyisin aikaiseksi elokuvia ilman kaitafilmejä?Mitenkä. 164 Harrastelijat ovat tehneet elokuvia ilman perinteistä filmiä jo ainakin 1980-luvulta asti, jolloin kuluttajille suunnatut, erilaisia nauhaformaatteja käyttävät videokamerat yleistyivät. Analogisten nauhojen rinnalle tulivat 90-luvulla digitaaliset nauhaformaatit. 2000-luvulla siirryttiin teräväpiirtoformaatteihin, joiden resoluutio oli lähempänä filmin kuvanlaatua. 2010-luvulla muistitilan ja tietokoneiden prosessoritehon kasvu mahdollisti laadukkaan kuvauksen entistä pienemmillä laitteilla. Monet ammattimaiset elokuvatekijätkin ovat kuvanneet kaupalliseen levitykseen tarkoitettuja elokuviaan tavallisilla järjestelmäkameroilla tai matkapuhelimilla. Lisäksi kuvatun materiaalin jälkikäsittely on helpompaa, kun se on alusta alkaen tiedostona...
Olen kuullut, että Juice Leskisellä ei olisi ollut ajokorttia. Pitääkö paikkansa? 725 Vuonna 2003 julkaistussa muistelmateoksessaan Siinäpä tärkeimmät Juice kirjoittaa: "Kahta en ole koskaan tehnyt: en ole ajanut autoa enkä kokeillut kovia huumeita." (s. 10) Kohdista ensimmäisen voinee tulkita niin, ettei hänellä ajokorttia ollut - eikä kiinnostusta sellaisen hankkimiseen.
Eräässä Rampe ja Naukkis -sketsissä puhutaan päivällisestä, joka olisi maksanut 27,50 mk. Paljonko tuon päivällisen hinta olisi oikeasti ollut tuona aikana eli… 229 Tilastokeskuksen Kuluttajahintatilastosta löytyy hintojen tuotetietoja vuodelta 1990. Siinä on ruokatarvikkeiden hintoja, mutta palvelut-kohdassa lounaisiin verrattavia hintoja ei muita kuin hot dog 9,04mk, sämpylä 10,32mk ja kahvi 4,24mk kuppi. Hotelli- ja ravintolamuseossa on ruokalistoja, mutta heidän sivuillaan ei ole näkyvissä sellaisia listoja, joissa olisi hintoja. Museolla on tietopalvelu. Finna.fi:stä etsimällä haulla ruokalistat ja aikarajaus 1985-1995 löytyy mm. kuva lounasravintolan listasta vuodelta 1990. Siinä on hinnatkin: kanakori ja lohkoperunat 36 markkaa, Holsteininleike ja ranskalaiset 51 markkaa, välikyljys ja kermaperunat 61 markkaa.
Ovatko Kari-niminen mies ja Kari-niminen nainen kaimoja keskenään? Omasta mielestäni heillä on nimien samasta kirjoitusasusta huolimatta eri nimet, koska… 452 "Kari" on Suomessa vain miehen nimi, mutta mm. Ruotsissa ja Norjassa se on naisen nimi (lyhyt muoto nimestä Katarina), joka tosiaan lausutaan "Kaari". Myös monissa muissa maissa tunnetaan naisen nimi "Kari", esimerkiksi Intiassa on 2 miljoonaa sen nimistä naista, Nigeriassa miljoona. Ei ole mitään järkevää perustetta ajatella suomalaista Karia ja norjalaista Karia kaimoina. Näennäisesti näin on, todellisuudessa ei. Heikki Poroila
Onko Helsingissä tai Espoossa jossakin kirjastossa käytettävissä diskettiasemaa vanhoille tallennuslevykkeille "korpuille" ? 335 3,5":n levykkeitä lukevia asemia löytyy tällä hetkellä ainakin Malmin, Oodin, Sellon ja Malminkartanon kirjastoista. Malmilla ja Sellossa on kotiin lainattavia asemia, muut on tarkoitettu vain kirjastokäyttöön. Levykeasemat
Mikä on "sotarikos"? Onko sodassa siis oikeasti "sallittuja" tekoja? Eikö koko sota ole rikos!!! (Vastausta toivotaan selkokielellä....) 397 Punaisen Ristin sivujen mukaan: " Sotarikoksiksi katsotaan esimerkiksi siviilihenkilöiden tai sotavankien tahallinen surmaaminen, kidutus tai epäinhimillinen kohtelu ja biologiset kokeilut. Myös muun muassa tahallinen hyökkäys siviiliväestöä kohtaan ja kansainvälisen suojamerkin petollinen käyttö ovat sotarikoksia. Yksittäinenkin teko voi olla sotarikos. Sotarikoksiin voi syyllistyä myös valtion sisäisissä sodissa. Sotarikokset määritellään useissa sotarikostuomioistuimien peruskirjoissa sekä monien maiden kansallisissa lainsäädännössä. Suomessa sotarikos määritellään rikoslain 11 luvun 5 pykälässä." https://www.punainenristi.fi/tyomme/humanitaarinen-oikeus/sotarikokset/
Mistä puu tietää että on syksy? Eli mikä saa sen ottamaan lehtivihteän (?) talteen ja mikä tekee ruskan? 1093 Kasvien selviytyminen pitkästä epäsuotuisasta vuodenajasta edellyttää syksyistä talveentumista, jonka aikana muutokset aineenvaihdunnassa parantavat kasvin kykyä sietää pakkasta, routaa ja muita talvisia stressitekijöitä. Varsinkin puilla tärkein talveentumisen käynnistämistä ja ruskan alkamista ajoittava tekijä on valon määrän vuotuinen vaihtelu eli lyhenevä päivä. Valojakso ei kuitenkaan ole ainoa talveentumiseen vaikuttava ympäristötekijä, vaan myös alhaiset lämpötilat edistävät prosessia. Kausivihannilla lajeilla eli kasveilla, jotka pudottavat lehtensä, ruska on näkyvä merkki talveentumisen käynnistymisestä. Ruskan värit alkavat hehkua, kun lehtivihreä eli klorofylli alkaa hajota. Kasvi kuljettaa lehdistään varteen ja silmuihin...
Mitä booktok kirjoja (suomeksi) on tulossa ensi vuonna? 374 Tätä kannattaa kysyä suoraan kustantamoista. Esim. Karistolta, joka julkaisee ensi vuonna Booktok/Kirjatok kirjan "Kiltti tyttö, kohta kuollut". Linkki Kariston yhteystiedot. Myös muut isot kustantamot varmaan huomioivat Booktok kirjojen suosion. Siispä linkit myös Tammen ja WSOYn yhteytietoihin. Booktok kirjojen ennakointi on myös vaikeaa, sillä joku suomalainen tokkaaja saattaa nostaa jo olemassa olevan kirjan suosikiksi. Linkki Yle.fi juttuun Kirjatokista  
Näkeekö jostain tietokoneen käyttötunnit ostamisen jälkeen ? Windows 7. 1849 Windows nollaa käyttötunnit aina käynnistyessään eli valitettavasti menneitä käyttötuntimääriä ei pysty Windowsista näkemään.
Kuinka nopeasti ruumis maatuu? 1288 Riippuu tietysti olosuhteista, missä ruumis sijaitsee. Kuivassa tai kylmässä ympäristössä ruumis voi muumioitua, mutta kosteassa ja hapekkaassa maatua nopeammin. Lisätietoa linkeistä:  https://www.ts.fi/teemat/1074176502/Aimo+Massisen+kyselypalsta+Aimo+ann… https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/luusi-haviavat-viimeisena-kuinka-ka… https://fi.wikipedia.org/wiki/Muumio
Java jive -niminen kappale on käännetty suomeksi nimellä Minä juon nyt kahvia vuonna 1990 ja kääntäjä on Juice Leskinen. Tarvitsisin suomenkieliset sanat… 2147 Emme valitettavasti onnistuneet löytämään kyseisen kappaleen sanoitusta mistään. Emme löytäneet nuotteja tietokannoista (edes Violasta, Suomen Kansallisdiskografiasta ei löytynyt), eikä CD-levyssä, johon kyseinen kappale sisältyy, ollut tekstiliitettä, josta olisi löytynyt sanat. Myöskään googlaus ei tuottanut tuloksia. En keksi muuta ratkaisua, kuin kirjoittaa vain levyltä sanat ylös, vaikka hieman työläämpää onkin. Kappale löytyy ainakin CD-levyltä nimeltä Lauluja tv-sarjasta ja elokuvasta Iskelmäprinssi(Warner Music Finland, p2002). Kyseistä levyä näyttäisi olevan ainakin Järvenpäässä ja Tuusulassa, sekä Helsingissä (nimi vain on hieman eri muodossa: Iskelmäprinssi : lauluja tv-sarjasta ja elokuvasta). Saatavuustiedot voit tarkistaa...
Mistä kirjasta löytyy runo: Marjatan laulu, alkaa näin: keinutan kehtoa, laulatan lasta 2485 Eino Leinon Marjatan laulu löytyy mm. seuraavista teoksista: - Leino, Eino: sulle laulan...: valikoima Eino Leinon runoja. Hämeenlinna : Karisto, 1979. - Eino Leinon kauneimmat runot : valikoima. Hki : Otava, 1961 - Leino, Eino: Runot I 1887-1897. Hki : Otava, 1961. Teosten saatavuuden Oulun kaupunginkirjastosta voit tarkistaa aineistotietokannasta http://www.ouka.fi/kirjasto/intro/index.html . Saatavuus Hyrynsalmen kirjastosta selviää Havukka tietokannasta http://www.havukka.net/ .