Hei,
kyllä tuo pitää paikkansa. Taisin löytää samat uutislähteet, joista tässä vielä uudempi ABC-uutisyhtiön uutinen: https://abcnews.go.com/blogs/headlines/2013/02/mississippi-officially-abolishes-slavery-ratifies-13th-amendment
Vaikka Wikipediaa ei voida pitää virallisena tiedonlähteenä, on siellä hyvä artikkeli Yhdysvaltojen osavaltioiden orjuuden lakkauttamisesta, josta on säädetty Yhdysvaltojen perustuslain 13. lisäyksessä: https://en.wikipedia.org/wiki/Thirteenth_Amendment_to_the_United_States_Constitution. Artikkelissa on taulukko siitä, milloin eri osavaltiot ovat hyväksyneet tuon perustuslain lisäyksen. Artikkelin lopussa on myös kirjallisuuslähteitä.
Mississippi tunnetaan osavaltiona, jossa rotuerottelu on ollut...
Kielitoimiston sanakirjasta ei löydy sanaa kakkutäyte, mutta se ei tarkoita, etteikö sana voi silti olla käytössä. Sanakirjaa ylläpitävän Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla kerrotaan näin:
"Sanakirja pyrkii kuvaamaan sitä, mikä on kielessä yleistä, vakiintunutta ja tyypillistä. Sekin, mikä on harvinaista tai tilapäistä, kuuluu kieleen vaikka ei sanakirjaan.
Kieli tai kielenkäyttö myös muuttuu jatkuvasti. Siitä, että jotakin sanaa ei ole sanakirjassa, ei voi tehdä sellaista päätelmää, ettei sanaa ole olemassa tai ettei sitä ole ”hyväksytty” sanakirjaan. Myöskään tyylilajimerkintä ei ole ohje siitä, miten sanaa tulisi käyttää, vaan kuvaus siitä, millaisissa yhteyksissä sanaa yleensä käytetään.
Mihinkään sanakirjaan ei voi...
Verkkosivuiltamme löytyy tietoa kaukolainoista: Asiakkaana kirjastossa | Kuopio (finna.fi)
"Jos haluamaasi aineistoa ei ole hankittu Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmiin, voit tilata sen kaukolainaksi toisesta kirjastosta joko Suomesta tai ulkomailta. Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmissa olevia, mutta lainassa olevia teoksia ei tilata kaukolainana - tee tällöin normaali varaus teoksesta."
"Kaukolainojen hinnat:
- alueellisen kehittämistehtävän kirjastoista, Varastokirjastosta ja Eduskunnan kirjastosta 3 €/kpl
- muista yleisistä kirjastoista, tieteellisistä kirjastoista ja Pohjoismaista 3 €/kpl + lähettävän kirjaston perimät kulut
- jäljenteet vähintään 3 €"
Jos sinulla on mielessä tiettyjä kirjoja, voit kysyä niiden...
Hei,Uutinen Ståhlbergin kyyditykseen osallistuneiden tuomioista löytyy digitoiduista sanomalehdistä https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivuEsimerkiksi täältä: Keskisuomalainen 19.12.1930 no 290https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1863764/articles/80009880Kovimmat tuomiot saivat Eero Kuussaari, K.M Wallenius ja Mikko Jaskari.
Wikipedian ja arkistoidun Lahden käännösrunotietokannan mukaan Robert Browningilta ei ole suomennettu kyseistä teosta.Lähteet:Robert Browning. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Browning. (Viitattu 5.5.2026)Robert Browning. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta (Arkistoitu – Internet Archive). (Viitattu 5.5.2026)
FENNICA - Suomen kansallisbibliografiassa on kysymästänne rompusta vain ennakkotieto, joten tämä romppu ei taida olla vielä ilmestynyt. Ei siis ole mikään ihme, kun en löydä tätä romppua mistään kirjastosta - vielä. Rompulle on kuitenkin annettu jo tunnus, sen avulla voit etsiä romppua jatkossa helpommin. Tässä tunnus eli ISBN: 951-593-954-2
Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin teosta Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen (The social construction of reality, 1994, Gaudeamus) ei valitettavasti olet saatavana sähköisenä.
https://kansalliskirjasto.finna.fi/
Rauno Toivosen lastenkirja Mauri muurahainen voisi sopia äidinkielen tunnilla luettavaksi, mutta epäilen sen olleen liian vanha. Kirja on ilmestynyt 1954. Linkki Tessi.fi.Lauri pohjanpään Metsän satuja, Aisopoksen tarinat ja Krylovin fabelit voisivat myös vastata muistikuviasi. Mika Waltarin kirjassa Lukittu laatikko ja muita kertomuksia on myös kertomus muurahaisesta: Satu muurahaisesta, joka oli Pov.Kuvaamastasi juonesta tuli mieleeni Leena Krohnin Tainaron, mutta se on julkaistu vasta 1985. "Tainaronin asukkaat ovat hyönteisen kaltaisia, mutta oudolla tavalla heidän kokemuksensa ja edesottamuksensa ovat tuttuja. Ne ovat samalla kertaa tarkkojakin kuvauksia eräiden lajien elintavoista ja allegorioita tuntemastamme arkimaailmasta. "...
Moikka! Lähdin etsimään Helmet-kirjastojen aineistohausta rajaamalla julkaisuvuotta, ja löysin yhden kuvaustasi vastaavan teoksen:Kuusi, Matti. Vanhan Kansan Sananlaskuviisaus: Suomalaisia Elämänohjeita, Kansanaforismeja, Lentäviä Lauseita Ja Kokkapuheita Vuosilta 1544-1926. 2. painos - 3. painos 1991. Porvoo : Helsinki : Juva: WSOY, 1990.Tuo teos julkaistu alunperin 50-luvulla, ja löytyy myös esimerkiksi Pasilan kirjavarastosta (eli voi varata Helmet-kirjastoista).Vanhempi painos Antikvaari.fi-verkkokaupan sivuilla, jossa näkyy myös kansikuva:Sananlaskut ja puheenparret - Matti Kuusi | Osta Antikvaarista - Kirjakauppa verkossaJos kyseessä ei ole tuo teos, lähtisin etsimään sitä Finna-palvelun tarkennetulla haulla (Hakupalvelu | Arkistot,...
Useat kirjastot tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden kaukolainoihin (ruotsiksi fjärrlån), joissa asiakkaan haluama kirja tai sen kopioita tilataan toisesta kirjastosta, joka saattaa sijaita jopa toisessa valtiossa. Kannattanee olla yhteydessä omaan lähikirjastoon Ruotsissa ja tiedustella tarkemmin, millaisia kaukolainakäytäntöjä siellä on.
Amerikkaan voi reissata esim. rahtilaivalla. Kannattaisi ottaa yhteyttä esim. Suomen Merimies-Unioniin.
Tutuilta ja vähän tuntemattomiltakin rekkakuskeilta kannattaisi tiedustella mahdollisuutta reissata maailmalle rekan kyydissä http://www.pallontallaajat.net/pt3/keskustelu/index.php?topic=21843.0
KILROYn kokeneet matkamyyjät ovat kiertäneet maapalloa niin monella tavalla, että osaavat suunnitella juuri Sinulle sopivan matkan.
http://travels.kilroy.fi/reissuinfo/matkan-aikana/liikkuminen-maitse-me…
Bert-sarjasta ja sen kirjoittajista Anders Jacobssonista ja Sören Olssonista on kysytty aikaisemminkin.
Viittaan tässä kahteen aikaisempaan vastaukseen, joista löytyy jo kohtuullinen määrä linkkejä. Jos haluat katsoa aikaisempia vastauksia vielä tarkemmin, mene "Kysy kirjastonhoitalta" -sivujen etusivulle http://tietopalvelu.kirjastot.fi ja valitse sieltä kohta "arkisto" ja kirjoita sitten hakusanaksi: jacobsson anders.
Tässä aikaisemmin vastatuista kaksi:
-1)Tässä muutamia nettisivuja, joilla kaiken muun lisäksi myös tietoa
kirjailijoista:
Sivut ovat ruotsinkielisiä.
http://www.soren-anders.se/sa/index.asp
http://www....
Lastenkirjainstituutin kirjaston avulla löytyi vastaus runokysymykseen.
Kulkurin kirkko : Minä tahdon viettää jouluni juuri täällä, ulkona salolla.... (s. 86-87) löytyy seuraavasta kokoelmasta:
Lapsuuden joulu 2 : kauneimmat joulun runot ja laulut / koonneet Satu Marttila ja Juha Virkkunen. Kirjayhtymä, 1980. - 263 s. : kuv. ; 22 cm. - ISBN 951-26-1988-1 sid.
Lähdetiedon mukaan runo on julkaistu alun perin kokoelmassa Suomalaista urheilurunoa (1958).
Eräs tapa vähentää myyriä esim. kasvimaalta on kasvattaa valkosipulia siellä. Myyrät eivät pidä valkosipulin tuoksusta. Toinen tapa on tärisyttää maaperää esim.laittamalla puisen varren päähän tuulinvoimalla pyörivä "propelli".
Pudasjärven kirjastosta löytyy mm. Johanna Kurkelan lauluja alla olevista nuottikokoelmista:
- Pianohitit: komppaa itse!
- Suomi-iskelmä 2007
- Suomi-iskelmä 2008
- Suomipopin helmiä: 5: Lauluja Paratiisista Satukirjan sankariin
- Suomipopin helmiä: 7: Naisenergiaa ja hittejä Annikki Tähdestä Anna Puuhun
Saatavuustiedot voit tarkistaa Karpalo-kirjastojen aineistotietokannasta:
http://pudasjarvi.kirjas.to/
Suomen kansallisdiskografia Violassa on mainittu kaksi tallennetta Erkki Aaltosen (1910-1990) säveltämää muisiikkia. Canto dell'umanita : kantaatti kuoroille, solisteille ja orkesterille. C-kasetti, 1984 ja
Elämän katoavaisuus : laulusarja baritonille pianon tai urkujen säestyksellä, joka sisältyy äänitteeseen Psalmeja. Äänilevy, 1984.
Suomen säveltäjät ry:n jäsenlehti Kompositiossa 3/2010 on Harri Wessmanin artikkeli ”Sata vuotta Erkki Aaltosen syntymästä”. Siinä mainitaan erityisesti kansainvälistäkin mainetta saanut, toisen maailmansodan jälkeen esitetty Hiroshima-sinfonia ja ihmetellään aikanaan usein esitettyjen ja hyviä arvosteluja saaneiden teosten, oikeastaan koko säveltuotannon vaipumista unholaan. ”On täysin absurdia ja...
Kaivattu kirja saattaisi olla Elie Berthetin Aarniometsän poika, jonka 3. painos julkaistiin Otavan Maailman parhaita nuorisonkirjoja -sarjassa vuonna 1953. Ensimmäisen kerran se ilmestyi suomeksi jo vuonna 1909. Sumatralle sijoittuvassa tarinassa seurataan Palmerin perhettä, jonka Edvard-poika joutuu orangutangin sieppaamaksi ja katoaa aarniometsään kuudeksi vuodeksi.
Valitettavasti en löytänyt kuvaukseesi sopivaa teosta. Lähetin kysymyksen valtakunnalliselle kirjastolaisten tietolistalle. Jos joku kollega tunnistaa kirjan, niin palaan asiaan.
Hei,vuonna 1908 perustettu Vallilan kirjasto aloitti toimintansa osoitteessa Itäinen Viertotie 39, joka nykyisin on Hämeentie 101. Lisää tietoa kirjaston vaiheista saat esimerkiksi Marjut Kiannon kirjasta Hermannin haaraosastosta Vallilan kirjastoksi 1908–1998: Vallilan kirjasto 90 vuotta.Helmet-Finna:https://helmet.finna.fi/Record/helmet.1034107?sid=4792660025