Ainakin seuraavat sähköpostia käsittelevät kirjat löytyvät Helsingin kaupunginkirjastosta: Ek, Jasper 'Opi sähköposti helposti' 1998 ja Ruokangas, Sirpa '101 em@il-vinkkiä in English' 1999. Kirjojen saatavuuden voitte tarkistaa aineistotietokannastamme (www.libplussa.fi
Vastaan kahdella tavalla:
1. Vesa-Matti Loirin Nauravan kulkurin levynkansi.
Löytyy esim. Tikkurilan kirjastosta, www.helmet.fi .
2. Jean-Pierre Kuselan hahmo ei elokuva-arkiston tietokannan mukaan liity elokuviin. Kusela esiintyi Mainostelevision viihdeohjelmissa 1980-luvulla. Mainostelevision kuva-arkisto on nyttemmin Suomen elokuva-arkistossa.
Käytössämme ei ole kysymykseen soveltuvaa varsinaista markkinatietoa. Lemmikkikirjat ovat kirjastossa suosittuja. Koira- ja kissakirjoja lainataan ahkerasti. Viime kuukausien aikana kirjastoomme tulleista jyrsijäaiheisista lemmikkikirjoista kannattaa mainita
- Langos, Andrea: Nokkelat rotat (on ehtinyt olla jo lainassa)
- Steinkamp, Anja: Vikkelät hiiret (kuten edellinen)sekä
toukokuussa 2007 kirjastoon kolmena kappaleena tullut Linnavuori, Arja: Lemmikkijyrsijät gerbiili ja hamsteri (kirjastomme kappaleet ovat olleet suurimman osan vuodesta lainassa asiakkaalla)
Kyseessä lienee Jorma Ollikaisen mainio kirja Kelokämppä. Lisätietoa löytyy tästä Wikipedian artikkelista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kelok%C3%A4mpp%C3%A4
Rauno Pankolan Australian safari lienee etsimäsi teos. Espoon kirjastoista sen pitäisi löytyä ainakin Tapiolan ja Laajalahden varastoista. Niiden lisäksi Helsingin ja Vantaan pääkirjastojen varastoista ja Vantaan Koivukylästä..
Ajantasaista tietoa maahanmuutosta Suomessa löytyy Migrin eli maahanmuuttoviraston verkkosivuilta. Migrin sivuilta löytyy mm. tilastot maahanmuuttoa koskevista hakemuksista ja päätöksistä. Tilastoissa on mukana oleskelulupia, kansainvälistä suojelua, kansalaisuutta, maasta poistamista, oleskeluluvan jatkamista ja EU-kansalaisen oleskelua koskevat hakemukset ja päätökset.
Migrin tilastoista käy ilmi, että vuonna 2017 viisi eniten oleskelulupahakemuksia jättänyttä maahanmuuttajaryhmää olivat venäläiset, kiinalaiset, intialaiset, irakilaiset ja vietnamilaiset.
Jyrki Pellisen runoteoksessa Lauttasaari on Pellisen lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä runoja Lauttasaaresta.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1450630__SLauttasaari%20pellinen__Orightresult__U__X2?lang=fin&suite=cobalt
Myös Jyrki Pellisen romaanit Avaan oven ja olen kotona, Auringon silmä ja Tallbergin paratiisi kertovat Lauttasaaresta.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Spellinen%20lauttasaari__Orightresult__U?lang=fin&suite=cobalt
Hannu Kankaanpäällä on runokirja Laru: runoja ihmisistä jotka eivät ole saari. Kokoelmassa on runo Katuja, joka kertoo muutamasta kadusta Lauttasaaressa.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1950986__SHannu%20kankaanp%C3%A4%C3%A4%...
Aila Meriluodon suomennos William Wordsworthin runosta Daffodils (1804) sisältyy teokseen Elisabeth Holden: Luontopäiväkirja 1905 (suom. Ritva Leppänen ja Aila Meriluoto, Otava, 1989) , s. 42.
Myös Aale Tynni on suomentanut tämän runon. Tynnin suomennos on luettavissa mm. teoksesta William Wordsworth: Runoja (1949).
http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/
Kyseiset rivit ovat Hamletin ensimmäisen näytöksen viidennestä kohtauksesta. Paavo Cajanderin suomennoksessa vuodelta 1879 ne kuuluvat näin: "Ja joka hiuskarvan pystyyn nostais / Kuin hurjan piikkisian harjakset."https://www.gutenberg.org/cache/epub/15632/pg15632-images.htmlMatti Rossi on suomentanut saman kohdan seuraavasti: "(---) niin että hiukset nousisivat pystyyn / kuin raivostuneen piikkisian piikit."William Shakespeare: Hamlet (suom. Matti Rossi, 2013)
Voit käydä lukemassa New York Timesia American Resource Centerissä. Se sijaitsee Helsingin Yliopiston Fabiania-rakennuksessa Unioninkatu 36. American Resource Center on avoinna maanantaista perjantaihin 9-20 ja lauantaisin 9-16.
http://www.usembassy.fi/servlet/PageServer?FrameSet=arc.html
Ostaminen onkin sitten jo hankalampaa, Resource Center ei tietenkään vanhoja numeroitaan myy. Ehkäpä he kuitenkin voivat antaa vinkkejä vanhojen numeroiden hankkimisesta. Tietopalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-17.
Voisit yrittää myös Internetin verkkokaupoista, osto- ja myyntipalstoilta, keskustelupalstoilta. Hämeenlinnan makupaloista löytyy hyvä luettelo: http://www.htk.fi/kirjasto/makup/yritys3b.htm
Varsinaista tutkimusta aiheesta ei näyttäisi ainakaan Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen yhteisluettelosta Lindasta löytyvän. Sen sijaan hygienian puhtauden ja terveyskasvatuksen historiasta löytyy runsain mitoin aineistoa, esimerkiksi Turun yliopitossa vuonna 2003 tehty Suomen historian pro gradu: Kotilehto, Riitta: "Siis yleinen puhdistus toimeen!" : uuden terveyskäsityksen vaikutuksia ja puhtaanapitoon liittyviä toimenpiteitä Raumalla 1880-1917. Lisäksi löytyi Turun yliopiston hoitotieteen pro gradu vuodelta 1996 Silvan, Maija: Leikki-ikäisten lasten vanhempien käsityksiä lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyvästä kirjallisesta terveyskasvatusaineistosta
Aihetta sivuavia artikkeleita:
Lääketiede saduissa
Duodecim nro 23, vuosi 1998...
Muutama kollega muistelee joskus kuulleensa moisesta piirakasta, mutta ohje onkin vaikeampi löytää.
Olen selannut läpi kirjastomme piirakkakirjat, samoin kuin ranskalaiset reseptikirjat (myös ne vanhemmat englanninkieliset,joita meillä vielä on kokoelmissa), mutta kaikki tarjoavat vain Tarte Tatinia ja Alsacelaista piirakkaa. En siis valitettavasti löytänyt kysymääsi piirakkaohjetta, myöskään internetistä.
Itse tekisin ehkä niinkin kokeellisesti, että yhdistäisin kahta eri ohjetta, esim:
http://www.sorsanpaistaja.fi/?p=97
ja
http://www.digipaper.fi/presso/3145/index.php?pgnumb=27
Rikhardinkadun kirjastossa säilytetään seitsemän edellisen vuoden vuosikerrat Voi hyvin -lehdestä, joten sieltä näin vanhaa numeroa ei löydy. Pasilan kirjastossa säilytetään vanhemmatkin numerot vuodesta 1986 alkaen. Teidän kannattaa siis käydä Pasilan kirjaston lehtiosastolla, jossa voitte kopioida etsimänne artikkelin.
Alla olevasta linkistä voitte tarkistaa Pasilan kirjaston yhteystiedot.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Yhtey…
Tarkoitat ilmeisesti, että haluaisit muuttaa varauksen "ei tarvita jälkeen" -päivämäärää. Et voi itse muuttaa tuota päivämäärää, mutta kirjaston henkilökunta voi muuttaa sen puolestasi ja niin pysyt edelleen jonossa. Sinun kannattaa siis ottaa pikaisesti yhteyttä mihin tahansa HelMet-kirjastoon ja pyytää tekemään muutos varaukseesi. Voit tietenkin hoitaa asian myös käydessäsi jossain HelMet-kirjastossa.
Alla olevasta linkistä löydät Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteiden yhteystiedot.
Lähde:
http://www.helmet.fi/search~S9*fin/k
http://www.helmet.fi/
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjastot/
Kouvolan pääkirjastossa ei ole palautusluukkua. Palautusautomaatti kirjaston eteisessä on käytössä aukiolopäivinä klo 8.30 alkaen kirjaston sulkemiseen asti.
Muutamissa muissa Kouvolan kirjastoissa on palautusluukku, mm. Kuusankoskella ja Myllykoskella.
Kouvolan itsepalvelukirjastoissa (v. 2016 Elimäki, Haanoja, Inkeroinen) on laaja aukioloaika. Aineistoa voi palauttaa aikaisin aamulla, myöhään illalla ja myös viikonloppuisin. Itsepalvelukirjaston käyttöön tarvitaan Kyyti-kirjastokortin ja tunnusluku. Kouvolan kirjastojen aukioloajat voi tarkistaa tästä: http://www.kyyti.fi/kirjastot/kouvola
Kyseistä teosta ei löydy Suomen yleisten tai tieteellisten
kirjastojen kokoelmatietokannoista eikä muistakaan käytössämme
olevista tietokannoista. Jos kyseessä on rajavartiolaitoksen tai
jonkun muun viranomaistahon julkaisema raportti, selvitys, tutkimus
tms. kannattaa ottaa yhteyttä ko. viranomaiseen tai laitokseen.
Valitettavasti jääkiekkotietämyksemme ei riitä tähän kysymykseen vastaamiseen. Alla linkki Jääkiekon viralliseen sääntökirjaan 2018-2020. Jospa sieltä löytyisi vastaus:
https://kouvolanjaakiekkotuomarit-fi-bin.directo.fi/@Bin/ac1725da5d96fa50ee37e87207476cba/1559297204/application/pdf/283184/S%C3%84%C3%84NT%C3%96KIRJA%202018-2022.pdf
1940-luvun lopulla tulirokkoa sairastavia on Turussa oletettavasti hoidettu ainakin uudessa kulkutautisairaalassa Mäntymäessä, joka valmistui vuonna 1942.
Kuva kulkutautisairaalan harjannostajaisista vuodelta 1942: https://www.finna.fi/Record/musketti_tmk.M20:VA2000:3:1:110
Lähde: Seligson, David. Turun kaupunginsairaala : 100-vuotishistoria.Turku,1987. s. 34.
Veikkaukseni on, että valkoinen pallero on jonkin loispistiäisen kotelokehto ja ötökkä taas on jokin lude tai ehkä pikemminkin luteen nymfi.
Varmempaa lajintunnistusta kannattaa kysyä joko yliopiston biologian laitokselta tai facebook-ryhmästä Suomen ötökät.