Suomen kielessä erilaisia juhlia tarkoittavat sanat ovat yleensä monikollisia, vaikka ne tarkoittavat vain yhtä tilaisuutta. Esimerkkiksi häät, hautajaiset, bileet, kekkerit ja syntymäpäivät esiintyvät kaikki monikossa. Kotuksen artikkelissa "Kiitos juhlista!" vuodelta 2007 monikon käyttöä selitetään sillä, että juhlat yleensä kestävät pitkähkön ajan ja koostuvat useista erilaisista juhlavista osista: puheista, onnitteluista, ehkä musiikkiesityksistä. Osanottajiakin on yleensä useita. Juhlan luonteeseen siis tuntuu kaikkiaan kuuluvan jonkinlainen epämääräinen monikollisuus, kaikkea on monta tai ainakin paljon."Olin kaksilla syntymäpäivillä" on siis oikea muoto tässä tapauksessa.
Kysymyksessä siteerattu lausahdus liitetään tavallisesti Flannery O'Connoriin – kuitenkaan mainitsematta täsmällistä lähdettä, mikä panee epäilemään, ettei hän todellisuudessa sanonut aivan täsmälleen näin tai että sanoja oli alun perin joku muu. Usein moni kuuluisakin sitaatti osoittautuu lähemmässä tarkastelussa väärän henkilön nimiin pannulta tai ainakin alkuperäistä aforistisempaan ja iskevämpään muotoon muokatulta.
Kysymyksen "O'Connor-sitaatin" tapauksessa kyse lienee oikeastaan molemmista. 21.7.1948 päivätyssä kirjeessä kustantajalleen O'Connor kirjoitti: "I don't have my novel outlined and I have to write to discover what I am doing. Like the old lady, I don't know so well what I think until I see what I say; then I have to...
Etsitty Riivaajien katkelma löytyy kolmannen kirjan seitsemännen luvun toisesta jaksosta.
Lea Pyykön suomennoksessa se kuuluu seuraavasti: "Kaikkein työläintä on elää elämä valehtelematta... -- " (Riivaajat. 2, Kolmas osa, Seitsemäs luku, II, s. 329 – Karisto, 1982)
Ida Pekari puolestaan on kääntänyt sen näin: "Ei mikään ole vaikeampaa kuin elää elämäänsä valehtelematta... -- " (Riivaajat. 3, Seitsemäs luku, II, s. 292 – Otava, 1928)
Otavan vuonna 1979 julkaisemasta Riivaajien kolmiosaisesta laitoksesta etsitty kohta näyttää puuttuvan lähes kokonaan painoteknisen kömmähdyksen vuoksi:
- Ystäväni, olen valehdellut koko elämäni ajan, silloinkin kun puhuin totta. En koskaan ole puhunut totta totuuden itsensä vuoksi, vaan aina omaa...
Rautatienkadun itäpuolella tontilla 176-1 osoitteessa Satakunnankatu 1 (myöhemmin Postikatu 1) vuosina 1967-89 toiminut Valion sulatejuustotehdas rakennettiin alun perin Valion Tampereen meijeriksi. Valio oli perustanut sivukonttorin kaupunkiin vuonna 1919 ja sen oma meijerirakennus valmistui rautatiealueen rajalle vuosina 1927-28. Valio luopui meijeritoiminnasta Tampereella 1959, jolloin Osuuskunta Maito-Pirkka perustettiin. Maito-Pirkka oli vuokralla Satakunnankadulla kahden ja puolen vuoden ajan, kunnes osuuskunnan uusi meijeri Nekalassa aloitti toimintansa. Satakunnankadun tilat luovutettiin takaisin Valiolle.
Meijeritoiminnan lopettamisen jälkeen Valion omaa tuotantoa Satakunnankadulla jatkoi vielä jäätelötehdas, jonka toiminta...
Luettelo Catherine Cooksonin tuotannosta alkuperäiskielellä löytyy seuraavilta webbisivuilta : http://www.myunicorn.com/bibl1/bibl0118.html
Suomennettu häneltä on (ilmestymisjärjestyksessä) seuraavat teokset:
Tyttö ja kartanonherra
Mallenin suku
Mallenin tyttö
Mallenin paluu
Rautainen julkisivu (julkaistu nimellä Catherine Marchant)
Emily
Hannah
Vanessa
Greenwallin kartanon piikatyttö
Greenwallin kartanon valtiatar
Onnen kulkurit
Tilly Trotter
Tilly Trotterin uusi elämä
Tilly Trotter, nuori leski
Ruoska
Liekehtivät vuodet
Yöperhonen
Pastorin tytär
Mustaa samettia
Jinnyn valinta
Uhkaava salaisuus
Kohtalon liekki
Siivetön lintu
Kohtalon lapset
Rakas poikani
Laitakaupungin lilja
Naisten talo
Maltan enkeli
Haavoittunut neitsyt
Rakkaus on sokea...
Kun kysyjä ei esitä perusteluja epäilylleen, että jotkin kysymykset olisivat "kiellettyjä", on vaikea tietää, mihin hän mahdollisesti viittaa.
Kyllä Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun saa lähettää mitä tahansa kysymyksiä, sitä ei teknisesti edes voisi mitenkään estää.
Jos kysyjä viittaa siihen, ettei ihan kaikkiin kysymyksiin vastata julkisesti, on siihen yksinkertaisia syitä. Jos kysymys ja vastaus siihen sisältäisi yksityisyyden piiriin kuuluvaa informaatiota, tällaiseen voidaan ehkä vastata, mutta vastausta ei missään tapauksessa julkaista. Jos kysyjä julkaisee kirjastokorttinsa numeron, me emme sitä tee, koska palvelun tarkoitus on olla kysyjien näkökulmasta täysin anonyymi.
Periaatteessa on myös mahdollista, että kysymys on niin...
Helme Heinen kuvakirjassa Kymmenen hölmöä hiirtä (Kustannus Mäkelä 1992) kymmenestä hiirestä yhdeksän kuolee erilaisissa onnettomuuksissa. Yhden syö kissa, yksi jää hiirenloukkuun ja yksi hukkuu oluttuoppiin.
Kyseessä saattaisi olla Toni Edelmannin laulu Lasinen vuori (teksti Aale Tynni). Tuntomerkit sopivat tähän lauluun, mutta laulun teksti kylläkin kuuluu: "Valhetta, valhetta, valhetta on kaikki laulut maan..."
Edelmannin itsensä esittämänä kappaletta on pääkaupunkiseudun kirjastoissa vain vinyylilevynä, mutta laulun on levyttänyt myös Eija Ahvo; CD:n nimi on Lasimaalaus ja muita rakkauslauluja. Levyjen saatavuuden voit tarkastaa pääkaupunkiseudun kirjastojen aineistotietokanta Plussasta (www.libplussa.fi)
Jos nyt kuitenkin käy niin, ettei tämä ole se hakemasi laulu, niin toivottavasti lähetät etätietopalveluun uuden kysymyksen, jatketaan sitten asian selvittelyä!
Kielikello : kielenhuollon tiedotuslehti 3/1990
Irmeli Pääkkönen: Onko ihminen aina hän; onko hän aina ihminen?
"Ihminen ei siis ole aina hän. Mutta on totta toisinkin päin: hän-sanaa käytetään joskus muusta kuin ihmisestä.
Tavallisessa puhekielessä hän saattaa kohdistua viittaamaan sellaiseen asiaan, jota pidetään vähämerkityksisenä
tai ainakin epämääräisenä: sanomme tiedä häntä, kukapa hänen tiennee. Jossakin päin Itä-Suomessa olen lapsuudessani
kuullut sanottavan summittaisuuden ilmauksena koha hää o hänessä, siis jossakin siellä päin, ei hyvin tarkkaan kohdalleen aseteltuna,
esimerkiksi taitamaton parsimus sukan kantapäässä tai koristekiehkura täytekakun päällä".
Toivo Lyyra kirjassaan Tolkku - karjalaista...
Valitettavasti emme pysty selvittämään ko. tekstin tarkkaa alkuperää. Kysymyksessähän on tietysti eräänlainen papin huoneentaulu, jolle oli esikuvia mm. Lutherin Vähässä katekismuksessa, oikeastaan jo Uudessa testamentissa (Kol. 3: 18-25). Tekstissä voi tietenkin helposti todeta muistumia eri lähteistä: Raamatusta, kirkkojärjestyksistä ja -laeista (saarnaajan ja papin velvollisuudet), postilloista (saarnakokoelmista) ja niiden esipuheista sekä papeille suunnatuista pastoraaliteologian oppikirjoista, joita julkaistiin uskonpuhdistuksen jälkeen ensin latinaksi ja sitten ainakin ruotsiksi. Esittämänne tekstimuoto on sinänsä melko uutta kieltä, mutta sillä on epäilemättä vanhempia esikuvia, todennäköisesti ruotsinkielisiä.
Kirjastolaissa (1998/904) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980904?search%5Btype%5D=pi… säädetään kuntien yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalveluista sekä näiden palvelujen valtakunnallisesta ja alueellisesta edistämisestä. (1§)
Musiikkikirjastotoiminta ei ole Suomen lainsäädännössä itsenäisenä käsitteenä, vaan sitä koskevat yleiset kirjastotointa varten laaditut lait ja asetukset.” Kunnilla voi olla omia sääntöjä (esim. toimintasääntö, johtosääntö, käyttösäännöt), mutta ne eivät voi olla kirjastolain ja -asetuksen vastaisia. Säännöt ovat julkisia, joten voi ottaa yhteyttä asianomaiseen kuntaan tai etsiä niitä Internetistä. Musiikkikirjastotoiminnan käsikirjan (1986) mukaan ”musiikkikirjastojemme toimintaa säädellään ja...
Kysymäsi runokirja on Laura Järvisen Kukkalapsia. Kirja on ilmestynyt vuonna 1944 ja on WSOY:n kustantama. Kirjassa on 12 runoa ja kuvaa kukista: Sinivuokko, Voikukka, Näsiä, Lumme, Kielo, Kellokukka, Orvokki, Kangasvuokko, Lemmenkukka, Ohdake, Unikko, Mansikka. Kirjan kansi on vaaleankeltainen ja kuvassa on kissankelloa soittava tyttö.
Kirja on lainattavissa mm. Tampereen ja Kokkolan kaupunginkirjastoissa.
Laulu on Kas-kas kenkävoiteen mainosiskelmä. Sen on säveltänyt Erik Lindström ja sanoittanut Saukki eli Sauvo Puhtila. Se on julkaistu esimerkiksi cd-levyllä "Rahojen rytmiä ja 55 muuta mainosiskelmää" (Artie Music, 2015).Lähde:Yleisradion Fono-tietokanta:http://www.fono.fi
Itkuvirsiperinteestä löytyy runsaasti tietoa. Uusimpia tutkimuksia on Anna-Liisa TENHUSEN väitöskirja Itkuvirren kolme elämää, 2006. Kirjassa on myös esitelty itkijöitä, kuten Matjoi Plattonen ja Martta Kuikka.
Aino RÄTY-HÄMÄLÄISEN Raja-Karjalan kunnailta -kirjassa vuodelta 2002 on itkuvirsiperinteestä artikkelissa Mielikuvituksen hurjat laukat, s.77-100. Hyviä lähteitä aiheesta ovat myös:
RUNON ja rajan teillä. Kalevalaseuran vuosikirja 68, 1989.
KONKKA, Unelma: Ikuinen ikävä : karjalaiset riitti-itkut, 1985.
Martta Kuikasta on tehty dokumenttielokuva:
AITO itkijä - Martta Kuikka [Videotallenne], 2001.
Seuraavat CD-levyt löytyvät kirjastosta:
ECHOS de Finlande, 2003. - sisältää mm. Martta Kuikan esityksiä.
ITKUJA Karjalasta, Inkeristä,...
Kyseessä saattaa olla joku näistä:
"Kirjastoapulainen", julkaistu Aku Ankka -lehdessä nro 3/1982.
"Raha keinot keksii" (numerossa 14/1994) Aku palauttaa Roope Sedälle lainaamansa kirjaston kirjat
"Hys, hys..." numerossa 39/1961 julkaistussa tarinassa Iines kirjastonhoitajana lähtee perimään takaisin Roope-sedän lainaamaa leijonankesytysopasta. Tarina on julkaistu uudelleen kokoelmissa Aku Ankan Jouluparaati (1983, u.p. 2005), Aku Ankan parhaat 48 (1994) ja Aku Ankan näköispainos vuodelta 1961 osa 2 (2003).
Lähde: COA-hakukone (Inducks) : Disney-julkaisujen maailmanlaajuinen tietokanta. http://coa.inducks.org/
Muitakin kirjastoaiheisia Aku Ankka -juttuja löytyy haulla hahmo: Aku Ankka ja hakusana: kirjasto.
Lehdessä Länsi-Suomi tiistai 29.8.1944 s.2.: "Muistokiven paljastus Rauman hautausmaalla viime sunnuntaina. Rauman Sos.dem. Työv.yhd. on hankkinut v. 1918 tapausten yhteydessä surmansa saaneiden haudalle muistokiven, jonka paljastustilaisuus pidettiin viime sunnuntaina. Yleisöä tilaisuudessa oli n. kolmisensataa henkilöä. ---" Tilaisuus pidettiin siis sunnuntaina 27.8.1944
Kaarlo Reunasen veistämän muistomerkin viereen liitettiin nimipaasi, joka paljastettiin syyskuussa 1972 ja jossa on 147 sisällissodassa ja vankileireillä menehtyneen raumalaisen nimet. (Heino, Ulla: Rauma: Idylliä ja tehokkuutta 1875-2000, 2002, s.274)
Enetä on ollut käypä suomen kirjakielen sana Agricolan ajoista lähtien ja edelleen sanakirjakelpoinen, niin kuin sen mukanaolo vuonna 2012 julkaistussa Kielitoimiston sanakirjan viimeisimmässä painetussa versiossa vastaansanomattomasti osoittaa. Kyllähän sitä siis käyttää sopii. Erilaisiin sanoihin turvautuminen samaan asiaan viitattaessa - synonyymien käyttö - yleensä rikastaa kielellistä ilmaisua, joten voisihan sen käytön enentämistä tähän vedoten jopa suositella.
Lähteet:
Raimo Jussila, Vanhat sanat : vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä
Kielitoimiston sanakirja. 1. osa, A-K
