Varausmaksun voi maksaa vasta varausta noudettaessa. Tämä siksi, että joskus varaukset jäävät tulematta - esim. uutuuskirjan ilmestyminen voi peruuntua tai kirjaston ainoa kappale tuhoutua. Maksu ilmaantuu asiakkaan tietoihin, kun varattu aineisto käsitellään siinä kirjastossa, josta asiakas haluaa sen noutaa. Samalla noutoilmoitus lähtee asiakkaalle.
Kyseisestä onnettomuudesta löytyy tarkka selostus Jaakko Hyvösen teoksesta "Kohtalokkaat lennot 1918-1939 - ilmavoimiemme lentotoiminnassa surmansa saaneet ja laskuvarjolla pelastautuneet" (1987), jonka sivuilla 154-156 tapauksesta kerrotaan.
Lisäksi onnettomuudesta mainitaan muun muassa Pertti J. Halisen teoksessa "Kaakkois-Suomen Kotkanpojat" (1999) sivulla 19.
Hyvösen teos on saatavissa esimerkiksi pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista. Molemmat teokset löytyvät myös Maanpuolustuskorkeakoulun kirjaston kokoelmista.
Ystävällisin terveisin,
Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto
Klapuri ei ole sukunimenä kovin yleinen. Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan Suomen väestötietojärjestelmään on rekisteröity 137 nykyistä tai entistä Klapuria:
http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Nimen merkitystä emme saaneet selville. Sitä ei mainita kirjaston nimikirjoissa tai muissakaan käyttämissämme lähteissä.
Suomen murteiden sanakirjan (seitsemäs osa, 2003) mukaan klapu-sanalla on eri murteissa paljonkin merkityksiä. Sen merkitys voi olla murteen mukaan 1. pilkottu polttopuu, pilke, 2. johonkin narulla tms. kiinnitetty puinen nimilappu, 3. varsta tai sen teräosa, 4. kontin kannen sulkimena toimiva puunappula, 5. tuuliviirin kääntyvä osa, lapa tai 6. muu puukappale, laudan pala, kalikka, palikka (s. 577...
Frederic Mistralin teoksia ei löydy suomennettuna https://www.finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&look… .
Yksittäisiä runoja voi löytyä eri kokoelmista, esimerkiksi teoksessa Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa on Mirelle II, runoelma. Teoksen sisältö https://www.keskikirjastot.fi/web/arena/results?p_p_state=normal&p_p_id…
Englanninkielinen versio on luettavissa netissä http://www.gutenberg.org/files/56008/56008-h/56008-h.htm
Elämäkertatietoa https://catalog.hathitrust.org/Record/001217689
Adlibriksessä kirja on myynnissä https://www.adlibris.com/fi/haku?q=mistral+frederic+1830-1914+mireio
Lempi Pursiaisen Savon tytön tarina -sarjassa on ilmestynyt neljä kirjaa:
- Pienenä tyttönä Savossa (1)
- Savon tytön tie (2)
- Savon tyttö ja sotavuodet (3)
- Savon tyttö etsii elämää (4)
Lähde: Kirjasampo: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175944267352
Tietoa kehitysvammaisuudesta löydät esimerkiksi seuraavilta verkkosivuilta:
Kehitysvammaliitto: https://www.kehitysvammaliitto.fi/kehitysvammaisuus/
Verneri - verkkopalvelu kehitysvammaisuudesta: https://verneri.net/yleis/
Kehitysvammaisuutta käsittelevää kirjallisuutta löytyy paljon. Voit selailla teoksia esimerkiksi Vaski-verkkokirjastossa kirjoittamalla hakukenttään sanan "kehitysvammat" tai "kehitysvammaiset". Hakutulosta voi rajata esimerkiksi kielen tai ilmestymisvuoden mukaan oikean laidan palkista (mobiiliversiossa kohdasta "rajaa hakua"). Kehityisvammaisten parissa työskenteleville ja sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille on suunnattu esimerkiksi teos "Vammaistyön käsikirja" (Sanoma Pro 2020) https...
Avioehtosopimuksessa määritellään, onko se molemminpuolinen vai yksipuolinen. Se voi olla myös osittainen tai kokonaan poissulkeva. Jos toisella puolisoista on avioehto, ei toisella ole pakko olla, mikäli hän haluaa avioliiton päättyessä omaisuutensa jaettavan avioliittolain mukaisesti tasan. Avioehto on pätevä vain, kun se on rekisteröity Digi- ja väestötietovirastoon.
Lähteet ja lisätietoja
DVV: Avioehto https://dvv.fi/avioehto
Avioliittolaki 234/1929, 3. luku Avioehtosopimukset https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234#O2L3
Tuunanen ja Tuunainen ovat saman suvun nimiä, Tuunainen edustaa vanhempaa kirjoitusasua. Nimeä esiintyy 1600-luvulla Laatokan ja Pohjois-Karjalassa ja Itä-Savossa. Nimen tarkkaa merkitystä ja alkuperää ei varmuudella tiedetä.
Lisätietoja: Mikkonen, Pirjo: Sukunimet (2000)
Tähän Mariskan säveltämään ja sanoittamaan kappaleeseen ei tähän mennessä ole julkaistu painettua nuottia. Verkosta löytyy Musescoren nuotin lisäksi sivuja, joilla on kappaleen soinnut, esimerkiksihttps://chordu.com/chords-tabs-min%C3%A4-liityin-sinuun-id_b4TkT_aO5wwhttps://chordify.net/chords/mina-liityin-sinuun-mariska-topic Lähteitä:Finna-hakupalvelu:https://finna.fiKansalliskirjaston hakupalvelu:https://kansalliskirjasto.finna.fi
Ota yhteyttä siihen kirjastoon, jonne palautit kirjan tai kirjan omistavaan kirjastoon. Nide voidaan uusia, jolloin myöhästymismaksuja ei kerry lisää. Kirjaa etsitään palautuskirjastosta ja teoksen omistavasta kirjastosta. Jos se on palautunut ja mennyt lainaan uudelle asiakkaalle, kirja ei näy enää lainatiedoissasi. Jos kirja kuitenkin on edelleen lainassa kortillasi eikä sitä etsinnöistä huolimatta löydy, on todennäköistä, että kirja on edelleen palauttamatta. Kadonneen aineiston voi korvata maksamalla kirjan hinnan tai tuomalla saman teoksen tilalle.
Valitettavasti Helmet-haussa vanhaa listaa ei säilytetä, vaan uusi uutuusluettelo tulee aina edellisen päälle. Helmet-haun voi järjestää uusimmat listauksessa ensimmäiseksi, toivottavasti näin löydät jotain uutta kiinnostavaa.
Kysymyksestä ei selviä tarkoitatko ilmaa, joka muodostaa maan ilmakehän, vai yleisemmin säätä, joten tässä molemmista ehdotuksia. Linkit vievät OUTI-verkkokirjastoon, mutta kirjoja löytyy myös muista kirjastoista.Ilmakehä:Sood: Maapallo https://outi.finna.fi/Record/outi.1351104?sid=5146591865Tietoretki 10: Maailma ja avaruus https://outi.finna.fi/Record/outi.738374?sid=5146591865Redfern: Kiehtova maapallo https://outi.finna.fi/Record/outi.455504?sid=5146591865Sää:Cosgrove: Sää https://outi.finna.fi/Record/outi.403849?sid=5146547831Allaby: Ihmeellinen sää https://outi.finna.fi/Record/outi.747118?sid=5146547831Sundsten: Nuorten ilmastokirja https://outi.finna.fi/Record/outi.899875?sid=5146547831
Todennäköisin tarjokas kaivatuksi Wuornos-kirjaksi lienee alunperin vuonna 1992 Iso-Britanniassa ja Australiassa ilmestynyt Damsel of death : the inside story of the world's first female serial killer. Se julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 2002 nimellä Lethal intent : the shocking true story of one of America's most notorious serial killers.
Wuornokselta on ilmestynyt myös Christopher Berry-Deen kanssa kirjoitettu omaelämäkerta Monster : my true story.
Pusukala, tieteelliseltä nimeltään Helostoma temmincki, voi kasvaa akvaariossa 20 cm:n mittaiseksi, jos elää saa. Luonnon olosuhteissa se voi kasvaa vielä suuremmaksi. Ihmisen silmissä ystävällisen näköinen pussailu, josta laji on nimensä saanut, on koiraiden välistä aggressiivista käytöstä ja pienessä akvaariossa voi käydä niin, että hallitseva yksilö nutuuttaa arvoasteikossa alempansa perusteellisesti, jopa kuoliaaksi asti. 120-litrainen akvaario taitaa olla liian pieni. Lisää tietoa pusukalasta ja sen vaatimista olosuhteista akvaariossa löydät esim. Liisa Sarakonnun veppisivuilta:
http://www.hut.fi/~lsarakon/lajit/pusukala.html Sivuilla kerrotaan akvaarion ja veden vaatimukset: pH 6.5-8.0, lämpötila 24-28 astetta, pehmeä vesi. Akvaarion...
Voisiko kyseessä olla Ria Zivin teos "Naisaskelia Ranskanmaalla" (Multikustannus, 2005). Teoksessa Ria Ziv kuvaa elämäänsä Ranskassa, jossa pääosassa ovat mies ja koirat. Tässä lyhyt lainaus teoksesta sivulta 6: "Omat rakkaat ovat lauma, ja siihen eivät muut pääse käsiksi. Mies, koirat ja hevoset..... Ja se mies: varsi kuin vinttikoiralla.... "
Tässä linkki teoksen tietoihin Lastu-kirjastoissa. Se löytyy mm. Orimattilan kirjaston kokoelmista:
https://lastu.finna.fi/Record/lastu.213817
Debi Gliorista löytyy valitettavasti kovin vähän tietoja.
Internetissä hänestä on perustiedot (hyvin lyhyet) englanniksi osoitteessa http://www.randomhouse.co.uk/catalog/author.htm?authorID=102864 Tuolla sivulla on oikeastaan vain lueteltu Gliorin tuotantoa ja siinäkin on pieniä virheitä: Magiaa -fantasiasarja ei jäänyt trilogiaksi, vaan sitä on suomennettu jo neljä osaa. Niiden lisäksi Gliori on tunnettu hienoista kuvakirjoistaan (esim. Karhuherra-kirjat), hän on saanut niistä palkintojakin. Nettisivun mukaan Gliori asuu Skotlannissa.
Lehtiartikkeleita Gliorista ja hänen tuotannostaan on julkaistu useissa lehdissä suomeksi. Vuoden 2002 Onnimannissa numero 3 on Mervi Heikkilän juttu Magiaa ja Mafiaa. Sen lisäksi Gliorin tuotantoa on...
Vahvan naispäähenkilön, feministisen hengen ja viikinkiteeman yhdistelmä tuo ensimmäisenä mieleen Petteri Hannilan fantasiatarinan Kaukamoinen. Olisikohan kyseessä ehkä tämä kirja?
Olof Palmen hautajaisissa puhui mm. Ruotsin sosiaalidemokraattien nuorisojärjestön puheenjohtaja Anna Lindh. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/murha-teki-palmesta-kuolemattom…
Hei,
kyseessä on todennäköisesti Omakotisäätiön lastenkoti Orpola. Säätiö on Metodistikirkon perustama, jonka toimintaan kuului orpokoti jo vuodesta 1911 alkaen. Orpokoti toimi alkuaikoina Viipurissa, mutta sodan vuoksi se evakuoitiin ensin lyhyesti Jämsään ja 1940 Lappeenrantaan Raastuvankatu 30:een. Tieto selviää säätiön historiikista, mutta lastenkotitoiminnan päättymisestä ei teoksessa selkeästi mainita. Jos asia kiinnostaa, suosittelen ottamaan yhteyden Omakotisäätiöön.
Lähde: https://www.omakotisaatio.fi/materials/555b5855-62f4-4f6a-a7c5-5e290fe0…