Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Olen kiinnostunut Raahessa 1950-60-luvulla toimintansa aloittaneesta lastentarhasta, jonka johtajana toimi Brita Oesch. Onko julkaistu aiheeseen liittyvää… 292 Brita Koskisesta ja lastentarhasta löytyi varsin vähän tietoa. Mitään kirjaa tai opinnäytettä ei ilmeisesti ole olemassa.Varhaiskasvatuksen historiasta Suomessa löytyy mm. teokset:Hänninen, Sisko-Liisa: Suomen lastentarhatyön ja varhaiskasvatuksen historiaSalminen, Hannele: Lastentarhatoiminta - osa lapsuuden historiaa : Friedrich Fröbelin lastentarha-aate ja sen leviäminen SuomeenVälimäki, Anna-Leena: Lasten hoitopuu : lasten päivähoitojärjestelmä Suomessa 1800- ja 1900-luvullaRaahen historiasta:Raahen tietoon historia -kirjasarjaBrita Oeschista löytyi muutamia epävarmoja elämäkertatietoja. Hän lienee ollut Ruona Oy:n toimitusjohtajan Emil Oeschin kolmas vaimo. Pari vihittiin 19.9.1937; Raaheen he olivat muuttaneet...
Haen kirjaa, jonka olen lukenut vuonna 2003. Olen tai olin varma siitä, että kirjan nimi oli Verkko kiristyy. Tätä kirjaa kuitenkaan ei enään löydy hausta… 1050 Kyseessä oli varmaankin teos Lahtinen, Pekka, Verkko kiristyy : EU:n taustalla on suuri, salainen suunnitelma: Maailmanhallituksen perustaminen. Tampere : Tampereen kristillinen yhteisö, 1999 (ISBN 951-96805-5-1). Sitä ei näytä löytyvän pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista, mutta muualta maasta kylläkin monestakin kaupungista. Voit jättää kaukolainapyynnön lähikirjastoosi, ohjeet löytyvät esim. Helsingin kaupunginkkirjaston sivuilta, http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kaukopalvelu/ .
Mikä on nimeltään klassinen musiikkikappale (ehkä jopa oopperatyyppinen) jonka voi kuulla Unkarissa, Balaton-järven halki Balatonfüred-Tihany väliä kulkevan… 581 Jatkotutkimuksetkaan eivät tuottaneet tulosta. Suom-Unkari seurasta sain seuraavan viestin: "Ei ole selvinnyt lauttamusiikki. Otin Unkariin kahteenkin paikkaan heti yhteyttä, mutta ei taida selvitä. Toinen henkilö vastasi, että soittelevat levyltä varmaan sekalaisesti aina eri kappaleita?? Luulen, että senkertainen musiikki jää arvoitukseksi." Alla vielä ensimmäisen vastaukseni. ------ En ole vielä löytänyt vastausta kysymykseesi. Olen lähettänyt tiedustelun Suomi-Unkari seuralle, mutta heiltä ei ole vielä tullut minkäänlaista vastausta. Odottelen vielä sitä josko heidän kautta saisimme kappaleen nimen selville. Palaan asiaan heti tämän jälkeen, joko vastauksen kanssa tai vien asiaa eteenpäin Unkarin kansalliskirjaston kautta. Jos pystyt...
Löytyykö tre-ympäristö kirjastoista tai läheltä muualta Isbn 0-86359-870-6 Hits of the Shadows : off the record (Woodford Green : IMP, cop. 1992) nuottikirja… 547 Kyllä, Tampereen pääkirjaston musiikkiosastolla kyseinen nuottikirja on.
Voiko muissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa skannata dia-kuvia digimuotoon kuin Sellossa? Huomasin, että Selossa on kaksi konetta (joita ei voi tällä hetkellä… 1055 Sellon lisäksi Entressen kirjastossa Espoossa näyttäisi olevan kyseinen laite. Varaustilannetta voit tutkia osoitteessa www.entressenkirjasto.fi ja varaukset tehdään soittamalla info-tiskille: 09-81653776.
Etsin uusimpia noin 2010-2015 julkaistuja suomenkielisiä alle kouluikäisille suunnattuja kuvakirjoja kiusaamisesta. Haluaisin saada mahdollisimman kattavan… 356 HelMet järjestelmän kautta voi tehdä haun asiasanoilla kuvakirjat, kiusaaminen, rajata kieli ilmestymisvuodet. Näin tulokseksi tuli 20 kuvakirjaa. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skiusaaminen%20kuvakirjat__F… HelMet sivuilla on myös erilaisia kuvakirjapaketteja, joissa yhtenä aiheena kiusaaminen. http://www.helmet.fi/fi-FI/Lapset/Kasvattajille/Kuvakirjat_eri_aihepiir…
Asiakas haluaisi kaukolainata alkuperäisen suomenkielisen Walter Scottin Ivanhoen. Pitäisi olla yli 1000 sivua. Ivanhoe vuodelta 1988 ei kelpaa. Onkohan… 519 Finna.fi haulla löysin 1870 julkaistun Ivanhoen Jyväskylän yliopiston, Kuopion kaupunginkirjaston ja Vihdin kaupunginkirjaston kokoelmista. https://finna.fi/Search/Results?filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FBook%2F… Teoksessa on 748 s ja sen on suomentanut J. Krohn. Ihan tuhatsivuista en siis löytänyt. Näyttäisi olevan toinen korjattu painos... Kolmas korjattu painos on ilmestynyt 1930 ja sen on suomentanut Suonio, sivuja enää 654. Siitä lähtien kirja kutistuu, kunnes on nykyisellään 2013 e-kirjamuodossa 493 sivua. Myöhemmät painokset saattavat olla monisivuisempia esim. 1930-luvun kirjassa taisi olla Epäilen, ettei teoksia kotilainata, vaikka ne saisikin kaukolainoksi.
Turun kirjastoauto2, pysäkin sijainti ja pysähdysajankohta? 693 Turun kirjastoautojen pysäkkikohtaiset aikataulut löytyvät kaupunginkirjaston verkkosivuilta, osoitteesta https://www.turku.fi/turun-kaupunginkirjasto/aukioloajat-ja-yhteystiedot/kirjastoautot.
Miten kirjoittaisin artikkelin taikuudesta/taikatempuista? Itse osaan taikatemppuja esim. kolikoilla tai korteilla. 261 Taikatempuista kertovia kirjoja löytyy Vaskista https://vaski.finna.fi/  useita hakemalla sanalla taikatemput. Jos haluat aloittaa artikkelin kertomalla taikatemppujen historiasta Suomessa, tietoa löytyy Heikki Nevalan historiikista "Silmänkääntäjiä, konstiniekkoja ja loihtutaiteilijoita: taikurien vaiheita Suomessa 1800-luvulta 1960-luvulle" (2011) sekä Markku Purhon "Suuresta suomalaisesta taikatemppukirjasta" (2018). Nicholas Einhornin teoksessa "Suuri taikatemppukirja" (2012) kerrotaan taikuuden historiasta yleisesti. Taikatemppujen tekniikkaa ja erilaisia taikatemppujen lajeja esitellään myös monessa kirjassa kuten Purhon ja Einhornin kirjoissa. Kirjoissa painotetaan myös taikurin kultaista...
Mikähän mahtaisi olla lapsuudestani muistamani piirroselokuva: Siinä jokin ilmeisen varakas mies omisti jonkin modernin hyvin varustellun talon jossa kaikki… 113 Kuvausta vastaavaa animaatiota ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt. Lähetän kysymyksen vielä valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle, josko siellä joku tietäisi. Asiaa voisi kysyä myös KAVIn kirjastolta. KAVIn sisäinen Tenho-tietokanta sisältää "Suomessa valmistettujen tai elokuvateatterissa esitettyjen ulkomaisten elokuvien filmografisia ja ensi-iltatietoja sekä suomen- ja ruotsinkielisiä nimiä", joten Suomessa julkaistun VHS-kasetin tiedot voisivat löytyä sieltä. https://kavi.fi/erikoiskirjasto-sornaisissa/yhteystiedot/
Olen lukenut vuosia sitten kirjan (voisi olla dekkari, en muista!) jossa oli tyypillinen tarina nuoresta ihmiskaupan uhrista joka viedään ilotaloon jonka … 194 Emme valitettavasti tunnistaneet tätä kirjaa. Ehkäpä lukijoillamme olisi antaa vinkkejä? Vastaukset voi kirjoittaa kommenttikenttään.
PALJONKO MAKSOI RENAULT 12 VUONNA 1977 ENTÄ FORD GRANADA 133 Nyt en löydä hintatietoja juuri vuodelta 1977, mutta tässä se, mitä löysin.Renault 1219.900–26.400 € (1979)Eri malleissa mainitut hinnat:L hinta Suomessa 1970 n. 14 000 mkTL hinta Suomessa 1970 14 990 mkFord Granadan hinnasta löytyi seuraavaa:Granada 1.7 ja 2.8i - 65.360 ja 126.460 markkaaGranada Diesel - vuonna 1978 81480 markkaaLähteenä käytetty AutoWikiäRenault 12 – AutoWikiFord Granada (GU) – AutoWiki
Tarvitsisin kirjallisuutta monikulttuurisuudesta ja kansainvälisyydestä päiväkodeissa: maahanmuuttajalapset, -hoitohenkilökunta, kulttuurin ja… 268 Laajaan kysymyspakettiisi löytyy runsaasti kirjallista materiaalia Helsingin kaupunginkirjaston eri tietokannoista esim. omasta aineisto- tietokannastamme PLUSSASTA (www.lib.hel.fi/plussa/), lehtitietokanta ALEKSISTA, internet-pohjaisista tietokannoista ja Helsingin yliopiston ylläpitämistä LINNEA-tietokannoista. Asiasanahaku tuottaa parhaan tuloksen - keskeisimmät asiasanat löytyvät kysymyksestäsi. Hyvää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta löytyy esim. monikulttuurisuus- ja suvaitsevaisuus aiheisesta kirjalistasta Nuorisotiedon kirjastosta (www.alli.fi/kirjasto/).
Olisko Aristoteles sanonut, että punkit ovat vastenmielisiä parasiittieläimiä? Googletettu on. Löytyy artikkeli jossa Aristoteles mainitaan syyhypunkin… 1273 Emme valitettavasti löytäneet mitään viitettä kyseiseen sitaattiin. Englanninkielisiltä sivuiltakaan ei löytynyt parempaa tietoa. Punkit ovat vaivanneet ihmisiä kautta historian ja niiden olemassaolosta oltiin tietoisia jo muinaisessa Egyptissä. Aristoteles (384–322 eKr.) tunsi syyhypunkin ja hänen teksteissään esiintyy kuvauksia kyseisestä loiseläjästä. Aristoteleen tuotannon hyvin tunteva tutkija voisi mahdollisesti neuvoa lähteen/vastata kysymykseesi. Linkit: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/punkit.html http://www.saunalahti.fi/arnoldus/scabies.html http://www.sel.barc.usda.gov/acari/content/watermite/rotate.html http://www.mic-d.com/gallery/brightfield/ http://library.thinkquest.org/20510/english/schad/scabi.htm?tqskip1=1 Kirjat:...
Opiskelen fysioterapiaa englannin kielella ja kaipaisin sanakirjaa, joka selittäisi anatomiassa ja ehka vähän lääketieteessäkin käytettäviä termeja, toisin… 2429 Pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen)yleisten kirjastojen Helmet-aineistohausta, http://www.helmet.fi , löytyvät mm. seuraavat englanninkieliset lääketieteelliset sanakirjat: Concise medical dictionary, Oxford University Press 2002 (pelkkä englanti) Lääketieteen termit : Duodecimin selittävä suursanakirja, Duodecim 2002 Hervonen, Antti: Hoitoalan sanasto, Lääketieteellinen oppimateriaalikustantamo, 1992 Collin, P. H.: Dictionary of medicine, Teddington 1994 (pelkkä englanti) Hopkins, Maritta: Englannin keskeistä sanastoa lääketieteen opiskelijoille, Tampereen yliopisto, 1993 Haun voi tehdä myös itse Helmet-tietokannasta, hakutavaksi kannattaa ottaa sanahaku ja hakulauseeksi: sanakirjat lääketiede englannin kieli (ilman ja...
1600-luvun kalastusta koskeva ruotsinkieli ei aukea minulle. ... fiskevatten till 3 vindnotvarp, 1 vinternotvarp och lillenotvarp, skötläggning på 3 à 6 mil… 1459 Sanakirja antaa seuraavanlaista osviittaa: vind 'vintturi'; not 'nuotta'; varp 'apaja'; sköt 'silakkaverkko' tai 'jataverkko'; mil 'peninkulma'. - Toivo Vuorelan teos Suomalainen kansankulttuuri kuvaa: "Tällaisen raskaan ja painavilla kiveksillä varustetun nuotan vetämiseen tarvittiin kaksi rantaan tuettua kelalaitetta eli vinttiä" (s. 103). Vindnot on siis iso ja raskas nuotta, jonka vetämiseen on käytetty maahan kiinnitettyä kelalaitetta. - Teksti tarkoittanee jotakin tämäntapaista: kalavettä (kalastusaluetta) kolmelle nuotta-apajalle, yhdelle talvinuotta-apajalle ja pikkunuotta-apajalle, silakkaverkon laskemiseen kolmen - kuuden peninkulman etäisyydelle merelle. - Nuottakalastuksen menetelmiin ja sanastoon opastavat esim. nämä...
Kiihdytysajo & Tomi Laine lehtiartikkeleita vuosilta 1994-1998 - löytyykö mistään? 1211 Verkkolehdissä aiheesta löytyy ainakin täältä: http://www.tosimies-lehti.fi/juttu408_1.html Tomi Laineesta ei löytynyt artikkeleita. Wikipediasta löytyi kuitenkin jonkin verran: http://fi.wikipedia.org/wiki/Autourheilu Usein alan yhdistyksistä löytyy oman alansa artikkelikokoelmia. Lisätietoja artikkeleista voisikin saada Finnish Hot Rod Associationista seuraavan linkin kautta http://www.fhra.fi/ Yhteystiedot: FHRA ry, Tiilenvalajantie 6, 02330 Espoo. Avoinna arkisin klo 10 - 17. Puhelin: 09-2515 250. fax: 09-2515 2515. sähköposti: fhra@fhra.fi
Kenen kirjoittamassa runossa on vanhemman sanat: lähde matkaan, lapseni? Sopii esim. rippipuheeseen. 1646 Se on Martta Luostarisen runo KONFIRMAATIO "Mene lapseni, astu elämääsi" olivat oikeat sanat. (Tähän kysymykseen asiakas löysi itse vastauksen ennen meitä, tallennamme tiedon tänne muidenkin etsijöiden hyödyksi.)
Mikä on ollut Ilkka-sanomalehden sivukoko vuonna 1955? Vanhoista mikrofilmeistä ei selviä alkuperäinen koko. Lehden toimituksesta selvisi, että Kari Hokkanen… 757 Ilkan toimituksen mukaan Ilkka-lehden koko on aina ollut broadsheet. Suomessa sen yleisin leveys on 400 millimetriä ja korkeus 560 millimetriä.
Kuka tai ketkä alunperin loivat karenssijärjestelmän Suomeen eli tämän, jossa työtön saa sanktioita kieltäytyessään työvoimatoimiston toimenpiteestä? Milloin… 801 Työllisyyslakia uudistettiin vuonna 1971 ja annettiin laki 946/1971. Tätä koskevaa hallituksen esitystä HE 94/1971 ja lain hyväksymistä edelsi 4.6.1970 asetetun komitean työ. Työllisyyslakikomiteanmietintö 1971: B 33 annettiin 7.4.1971. Mietinnössä todettiin (s. 18), että korvausta ei voida myöntää henkilölle, joka on työhön kykenemätön tai joka pätevättä syyttä kieltäytyy vastaanottamasta työtä, jota hänen ammattitaitonsa ja työkykynsä huomioon ottaen voidaan pitää hänelle sopivana taikka joka ilman pätevää aihetta eronnut tällaisesta työstä. Tämä komiteanmietinnössä mainittu kohta ei tullut suoraan lakiin vaan siitä annettuun työllisyysasetukseen 948/1971, pykälä 9. Laki tuli voimaan 1.1.1971, samoin asetus Aiemmin voimassa ollut...