Lahden kaupunginkirjaston kollegoilta saatujen suositusten perusteella tuollaiseen hetkeen sopivia novelleja voisivat olla: Sinikka Nopolan Eila ja Rampe -teosten kohtaukset, joita on koottu teokseen: Eilan, Rampen ja Likan parhaatAnna-Leena Härkösen kolumnit, joita on koottu esimerkiksi teoksiin: Kissapsykoosi, Ihan ystävänä sanon : ja muita kirjoituksia, Ihana nähä! : ja muita kirjoituksia ja Olis niin kiva ja muita kirjoituksiaRoope Lipastin kolumnit, joita on koottu teokseen Halkaisukirvesmies : elämä ja vähäisemmät teotTapani Baggen novellit, joita löytyy muun muassa teoksesta Maan korvessa ja muita pimeitä tarinoitaMyös Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-teokset voisivat sopia.
Valitettavasti helposti saatavilla olevaa, uutta suomenkielistä aineistoa ei aiheesta juuri ole.
Kirjastoluetteloista aiheesta kannattaa etsiä hakusanalla 'Downin oireyhtymä'.
Yleisissä kirjastoissa yleisteos aiheesta on Kehitysvammaisten tukiliiton 2000 julkaisema kirjanen Downin oireyhtymä. Muut uudehkot julkaisut ovat usein vanhempien kertomuksia down-lapsestaan.
Oulun yliopistossa on tehty useita pro gradu -tutkielmia down-lasten kehityksestä, mutta näiden saatavuus tulee erikseen varmistaa.
Motoriikkaan liittyen löysin vain vanhoja julkaisuja:
-Motoriikan stimulointi Syndroma down -lapsilla / Camilla Wikström-Grotell. Ketju 1/1988 s. 43-44
-Kehitysvammaisuus ja motoristen taitojen oppiminen / Kari Koivumäki. Ketju 5/1986 s. 42-45
-...
Vuoden 1963 1 markan virheettömän ja sileän setelin arvo riippuu sen numerosta. Numerolla 114.1 hinta on 0,5 euroa ja numerolla 114.2 hinta on 12 euroa.
Nämä tiedot löytyvät Suomen numismaatikkojen liiton Suomen rahat arviohintoineen 2005. Keräilijän opas -julkaisusta.
Lisätietoja rahoista ja niiden arvioinnista kannattaa etsiä esim. Suomen Numismaattisen yhdistyksen, http://www.snynumis.fi sekä Suomen Numismaatikkoliiton sivuilta, http://www.numismaatikko.fi . Rahojen hinnathan ovat aina riippuvaisia rahojen kunnosta. Numismaatikkojen liiton jäsenyhdistykset -sivuilta voisi löytyä jokin lähellä oleva yhdistys, josta voisi saada apua arviointiin.
Pääsykoetta tuntematta on mahdotonta ottaa kantaa siihen, mitkä teokset ja lähteet olisivat hyödyllisiä juuri sen kannalta. Tässä kuitenkin joitakin tuoreita alan teoksia:
Kangas, Jonna: Voimauttava varhaiskasvatus (Otava, 2021)
Karjalainen, Mervi: Kasvatus- ja ohjausalan käsikirja (Sanoma Pro, 2020)
Ranta, Samuli: Kasvun juuret : miten tuen lapsen oppimista ja hyvinvointia? (PS-kustannus, 2021)
Sarén, Sirpa: Tulevaisuustaidot varhaiskasvatuksessa (Otava, 2021)
Tietoa varhaiskasvatuksesta Opetushallituksen kotisivuilla: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/varhaiskasvatus sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla: https://okm.fi/varhaiskasvatus.
Sanasto Grapes of wrathin CliffsNotes-opinto-oppaassa määrittelee jehoviitit Charles T. Russellin perustamaksi uskonnolliseksi yhteisöksi. Raamatuntutkija Charles Taze Russell oli Vartiotorni-lehden ensimmäinen julkaisija, jota Jehovan todistajat pitävät järjestönsä perustajana. Kyse on siis Jehovan todistajista.
Oliko Charles Taze Russell Jehovan todistajien perustaja? | Usein kysyttyä (jw.org)
Millaisista tarinoista pidätte?Minulle tuli ensimmäisenä mieleen Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu tai Näkymätön lapsi. Molemmissa on kertomuksia, jotka herättävät ajatuksia ja ovat helppolukuisia.Ihmisluontoa tutkiskelevat myös István Örkényn 100 minuuttinovellia. Haikumaisia, sivun mittaisia tarinoita löytyy Petri Tammisen kirjasta Se sano : unohtumattomat lausahdukset ja Kari Hotakaisen hieman vanhemmasta teoksesta Finnhits. (myös äänikirjana hauska)Ohjeita elämään saa myös Nelli Hietalan teoksesta Lintujen käytännöllisyydestä.Mustaa huumoria löytyy mm. kirjoista Vehkala, Elmeri: Eräitä harmillisia tarinoita ja Rimpiläinen, Suvi: Vähän käytetty : novellejaHelmet haulla löydätte lisää novelleja haluamastanne aiheesta. Valitkaa...
Tuomas Holopainen ei ole opiskellut Sibelius Akatemiassa. Kerrotaan, että hän on opiskellut klarinetinsoittoa musiikkiopistossa ja soittanut tenorisaksofonia jazz-yhtyessä ja klarinettia puhallinorkestereissa, kuten puolustusvoimien soittokunnassa suorittaessaan asepalvelusta.Holopaisen omassa Allmusic-profiilissa ei näy mainintaa Sibelius Akatemiasta eikä tarkempaa tietoa muistakaan musiikkioppilaitoksista. Lähteet: Tuomas Holopainen – WikipediaOllila, Mape: Nightwish, Helsinki : Like, 2006
Voit lähettää hankintatoiveen Helsingin kaupunginkirjastoon lomakkella http://www.lib.hel.fi/virkku/hankintatoive.htm
Jos kyse on uudesta levystä se saattaa olla jo hankintalistalla, jolloin sinun kannattaa käydä jollain Helsingin kaupunginkirjaston musiikkiosastolla, jossa kirjastonhoitaja tarkistaa onko levy jo tilattu.
Helsingin kaupunginkirjasto http://www.lib.hel.fi/
Kansainvälisiä teollisoikeuksia valvova WIPO (World Intellectual Property Organization) ja teollisoikeuksia Suomessa hallinnoiva Patentti- ja rekisterihallitus jakavat tavaramerkit 45 luokkaan.
Tavaramerkkiluokat löytyvät täältä:
http://www.prh.fi/fi/tavaramerkit/tavaramerkkienluokitus/tavaramerkkilu…
Tavaramerkkien luokitus ja luokat selityksineen löytyvät täältä: http://www.prh.fi/fi/tavaramerkit/tavaramerkkienluokitus/luokatselityks…
WIPOn kansainvälisestä tavaramerkkiluokituksesta nämä 45 tuoteluokkaa löytyvät jaoteltuina kutakuinkin kysymyksessä esitetyn kaltaisiksi "tavaralajeiksi", joita on kaikkiaan 10795 (näistä tavaroita 9567 ja palveluja 1228):
http://www.wipo.int/classifications/nivilo/nice/index.htm?lang=EN#
Yksittäisten...
Kallion kirjastossa on vain yksi ranskan kielen kurssi, jossa on cd-levyjä:
Delcos, Jacques: Carte de visite francais des relations professionnelles, joka oli vastaushetkellä lainassa. Kurssia on myös Pukinmäen kirjastossa , voit varata sen itsellesi puhelimitse, puh. 31085072.
Muita cdlevy-kursseja on pääkaupunkiseudulla 7 kappaletta. Niiden julkaisu- ja saatavuustiedot saat osoitteesta http://www.libplussa.fi. Valitse asiasanoiksi ranskan kieli ja cdkir.
Hyllyssä olevan kurssin voit tilata haluamaasi kirjastoon. Lainassa olevasta kurssista voit tehdä varauksen lähimmässä kirjastossa.
Kun kysyjä ei kerro, mistä teoksesta on kyse, asiassa kannattaa lähestyä Kansalliskirjastoa siten, että mainitsee myös kyseisen väitöskirjan tekijän ja nimen, mielellään myös julkaisuvuoden. Kansalliskirjastossa on suhteellisen paljon Ruotsin vallan aikaisia väitöskirjoja ja jos etsittyä ei ole, kirjastossa todennäköisesti pystytään selvittämään, missä Ruotsin kirjastossa se on ja onko siitä saatavana esimerkiksi digitoitua versiota. Kansalliskirjaston neuvonta palvelee puhelinnumerolla 02941 23196 ja sähköpostilla kk-palvelu@helsinki.fi.
Heikki Poroila
Tästä kirjailijasta on kysytty palvelussa ennenkin. Vastaukset löytyvät Kysy kirjastonhoitaja -palvelun vastausten arkistosta:http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/asiasanankysymykset.aspx?ID...
Kirjailjalla on omat kotisivut osoitteessa http://www.marilynkaye.com/
Suomeksi hänestä löytyy tietoa WSOY:n sivulta osoitteesta
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/author&id=320&cat=2
Suomeksi hänestä on tietoja Mervi Kosken teoksessa Ulkomaisia nuortenkertojia 1. Teos löytyy Kajaanin kaupunginkirjastosta lasten- ja nuortenosastolta.
Osoitteeseen http://pandora.lib.hel.fi:6080/hs/navigate/h38/h33/h28/ on koottu Helsingin kaupunginkirjaston äänikirjaluetteloita. Äänikirjoja voi hakea myös pääkaupunkiseudun kirjastojen Plussa-tietokannasta http://www.libplussa.fi/ asiasanahaulla. Edellä mainitulta sivulta löytyy tarkempi hakuohje.
Näkövammaisten kirjaston kokoelmista saat tietoa ositteesta http://www.nvkirjasto.fi/index.html
Tervetuloa Myyrmäen kirjastoon. Olemme Myyrmäkitalossa, osoitteemme on Paalutori 3, Vantaa. Olemme avoinna arkisin klo 9-20 ja lauantaisin klo 10-16. Kesäaika, alkaen 27.5. on muuten sama mutta perjantaisin suljetaan klo 16. Opiskeluhuoneet varataan nimellä. Varasin teille alustavasti opiskeluhuoneen 3 tostaiksi 30.5. klo 9-20. Peruttehan varauksen jos ette tarvitsekaan sitä :)
Opiskeluhuoneet ovat usein varattuja jo monta päivää aikaisemmin, joten varaukset kannattaa tehdä ajoissa. Opiskeluhuoneiden tietokoneissa on Office-ohjelmia, myös PowerPoint. USB -paikkoja on myös. Opiskeluhuoneesta voi tulostaa, tulosteiden hinta on á 40 snt.
Jos on Suomessa oleva osoite, saa oman kirjastokortin. Varaukset noudetaan itse. Äitinne voi varata...
Fiktiivisessä taiteessa lähtökohtaisesti "kaikki" on sallittua, mitä ei ole laissa kriminalisoitu. Keksityt viitteet ovat esimerkiksi tulevaisuuteen sijoittuvassa tieteiskirjallisuudessa yleinen tapa.
Jos fiktiiviseen kirjoitukseen sijoittaa todellisen viitteen, mutta muutettuna, asia monimutkaistuu tavalla, johon on mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta.
Jos lähteen tekstiä on muutettu vain stilistisesti eli lauserakennetta tai yksittäisiä sanoja vaihtamalla, mutta lainatun kohdan ajatus ja tarkoitus säilyttäen, kirjailija tuskin syyllistyy mihinkään "luvattomaan".
Jos kuitenkin tällainen täsmällinen lainaus on selkeästi vääristelty tarkoituksenmukaisella tavalla (tukemaan kirjoittajan tarkoitusta tms.), voisi alkuperäisellä,...
Lahden runotietokannassa on käännettyjä runoja, mutta sieltä ei löytynyt yhtään Richard Wilburin runoa.
Hain rekisteristämme kaikilla antamillasi hakusanoilla runoa, mutta ei löytynyt.
Hänen runojaan löytyi englanniksi antologiasta The Penguin Anthology of Twentieth-century American Poetry, 2013, mutta näiden joukossa ei ollut yhtään jouluun viittaavaa.
Sopulit seikkailevat useammassakin lastenkirjassa. Voisikohan etsimäsi äänikirja olla Jukka Parkkisen kirjoittama Sammaltunturin sopulivuosi (WSOY, 1996). Kirjan tarinoiden päähenkilö on sopuli Takku Mustaturkki. Lapin luonnossa tapahtumien mukana pyörii koko joukko muitakin hahmoja. Pääkaupunkiseudun helmet-kirjastoissa näyttäisi äänikirjaa vielä olevan kokoelmissa yksi kappale Pasilan kirjavarastossa.
Lähdelinkin blogissa kerrotaan Sammaltunturin sopulivuosi -kirjasta ja kahdesta muusta sopuliaiheisesta lastenkirjasta. Voit tutkia niiden kuvailuja, jos niistä löytyisi jotain tuttua.
http://tutetiti.blogspot.com/2005/12/posassa-sopuli-30.html
Sivulla 184 Spenglerin Västerlandets undergång, del 1, luvussa 2 on lause åNaturen står vid sidan av tiden, med utsträckningens egenskap men utan riktning.
Hei!
Olisiko kyseessä Poika ja tähti? Tässä videolinkki kappaleeseen jonka laulavat Teemu Roivainen & Camilla Bäckman:Teemu Roivainen & Camilla Bäckman - Poika ja tähti (Suomeksi & Magyarul) - YouTube
Kappale löytyy myös Teemu Roivaisen ja useamman muun artistin esittämänä kuten Saara Aalto. Roivainen merkitään kappaleen esittäjäksi ja sanoittajaksi ja kappale löytyy levyltä Pohjolan joulu.Ohessa linkki myös Spotifyyn: Poika ja tähti - song and lyrics by Teemu Roivainen, Camilla Bäckman | Spotify