Intiaanipäälikön Seattlen puhe löytyy useammastakin teoksesta, mm. Äidinkielen sampo 2 (1983) s. 90-97, Vihreä maa (1987), Yläasteen elämänkatsomustieto 7 (1988), s. 113-114. Se on julkaistu myös Vartija-lehdessä 1988: nro 1 ja Suomen kuvalehdessä 1990: nro 8.
Todennäköisesti yksinkertaisesti siksi, että se on niin uusi kirja, ettei se ole vielä ehtinyt kirjastoon. Toisin kuin usein ajatellaan, myös kirjaston täytyy hankkia kaikki uutuuskirjat tilaamalla välittäjältä, eikä kirjasto juurikaan voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti jokin tietty kirja toimitetaan. Varsinkin syksyllä ennen joulua ilmestyy ylivoimaisesti eniten uusia kirjoja, mistä syystä sekä välittäjillä että kirjastoilla on ruuhkaa. Suosittelen vilkaisemaan HelMet-tietokantaa päivittäin, kyllä se sinne jossain vaiheessa ilmaantuu.
Heikki Poroila
Paul Ranson (1864-1909) oli ranskalainen symbolistista suuntausta edustava taidemaalari, muotoilija ja koristetaiteilija. Ranson oli yksi kokeilevan Les Nabis -ryhmän perustajista. Kyseisestä ryhmästä ja sen taiteellisista tavoitteista voi lukea esim. teoksesta Näkyjä ja haaveita : ranskalainen symbolismi 1886-1908 Ateneum 1994) s. 31-41. Kirjan sijainti- ja saatavuustiedot pääkaupunkiseudulla voi tarkistaa HelMet -tietokannasta
http://www.helmet.fi
Internetistä löytyy myös tietoa Paul Ransonista, esim.
http://www.renoirinc.com/biography/artists/ranson.htm
http://www.answers.com/topic/paul-ranson
http://www.kilidavid.com/Art/Pages/Artists/ranson.htm
Elokuvia ja muutakin aineistoa voi varata vasta kun ensimmäiset niteet tulevat näkyviin. Pelkkään pohjaan eivät varaukset tartu. Kannattaa siis poiketa Helmet-sivuilla usein katsomassa joko elokuvan nidetiedot ovat tulleet ja varauksen voi tehdä.
Kyseinen kirja löytyy kahdesta pääkaupunkiseudun kirjastosta, Itäkeskuksesta ja Myyrmäestä. Itäkeskuksesta kirja on juuri nyt lainassa, mutta Myyrmäen kirjastossa olisi paikalla. Kirjan voit tilata haluamaasi kirjastoon, joko soittamalla johonkin kirjastoon tai HelMet- järjestelmän http://www.helmet.fi/search~S9*fin/X kautta, kun on voimassa oleva kirjastokortti ja sillä Pin-koodi.
Alexandre Dumas vanhemman kirjoja kolmen muskettisoturin seikkailuista on ilmestynyt suomeksi erilaisina laitoksina, eri käännöksinä ja samojenkin käännösten eri painoksia eri nimellä.
Wikipedian artikkelista Alexandre Dumas vanhemmasta löytyy listaus Muskettisoturisarjasta. Listassa on lueteltu myös kirjojen vaihtoehtoiset suomalaiset nimet sekä Paul Févalin ja
M. Lassezin kirjoittamat seitsemän teosta. Ks. tarkemmin osoitteesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alexandre_Dumas_vanhempi
Meillä on vanhempia Ylioppilastutkintolautakunnan A-tason ylioppilaskuuntelukokeita vuosilta 1990-1992, mitkä ovat kasettimuotoisina. Uudempia kursseja kuullunymmärtämisen harjoituksineen löytyy muun muassa Riitta Silkin Abi englanti (ylin taso) vuodelta 2007 sekä Stephanie Sinclairin Yo-englannin valmennusopas (ylin/A-taso) (2002, 2004 ja 2008 painokset). Näissä 2000-luvun kursseissa on kirjan tai kysymysvihkosen lisäksi cd-levyt liitteenä.
Löydätte nämä myös tietokannastamme hakemalla käyttäen kahta asiasanaa: englannin kieli ja kuullun ymmärtäminen.
Kuitittomiin varauksiin ei ole siirrytty asiakkaiden kiusaksi vaan siksi, että tietosuojavaltuutetun mukaan asiakkaiden nimet eivät saa näkyä noin vain varausten väleissä. Yksi mahdollisuus on toki käyttää aliaksia, jotka asiakkaiden lempinimiä tai mitä tahansa heidän keksimiään sanoja, mutta olisi valtava tuo luoda yksitellen jokaiselle asiakkaalle tuollainen tunnus.
Lisäksi uudistuksessa on haluttu päästä eroon valtavasta määrästä paperia, joka kuluu vuosittain varausten väliin laitettaviin kuitteihin. Tosin pian asiakas voi myös saada lainausautomaatilta kuitin, jossa näkyvät hänen varauksensa, niiden viimeiset noutopäivät ja tekijän tai teoksen nimi, jonka mukaan kirja on järjestetty viimeisen noutopäivän kohdalle. Se varmasti...
Tieteen termipankki määrittelee totalitarismin näin: yhteiskuntajärjestelmä, jossa yksi valtaryhmittymä tiukasti säätelee yhteisön poliittista ja kulttuurillista toimintaa ja jossa yksityisten ihmisten vapautta on jyrkästi kavennettu:
https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:totalitarismi
Perusteellinen selvitys totalitarismista löytyy Hannah Arendtin kirjasta Totalitarismin synty. Kirjasta on artikkeli Tiede & Edistys -lehdessä (Totalitarismin syntyä jäljittämässä Ari-Elmeri Hyvönen, 4/2013, s. 329-332), joka on luettavissa myös verkossa:
https://s3.amazonaws.com/academia.edu.documents/39173044/Hyvonen_-_Totalitarismin_syntya_jaljittamassa.pdf?AWSAccessKeyId=AKIAIWOWYYGZ2Y53UL3A&Expires=1554710292&Signature=...
Suosittelen, että soitat Myyrmäen kirjastoon sitä mukaa, kun lehdet ovat sieltä noudettavissa ja pyydät, että he lähettävät sinua odottavan aineiston Jätkäsaareen.
Valitattavasti en saanut paikannettua juttua.
Pakkaushävikistä löytyy kyllä paljonkin tietoa esim. muovin kierrätyksestä Martat.fi tai pakkauksen vähentämästä ruokahävikistä pakkaus.com
Vaikka hallit ovat noinkin samanlaiset, ovat arkkitehdit ja rakentajat eri firmoista.
Kuopion uuden uimahallin eli kuntolaakson uimahallin arkkitehti on Arkmill Oy eli Tapio Antikainen ja Esa Viitanen ja rakennusurakoitsijana toimi YIT Suomi Oy. Rakennusfakta.fi
Matinkylän uimahallin arkkitehti on Minkkinen Oy eli Tuulia ja Lasse Minkkinen ja rakennusurakoitsijana toimi Lujatalo Oy Rakennusfakta.fi
Kenties arkkitehdit ottavat mallia toisiltaan ja käyttävät löydettyjä hyviä ideoita hyväkseen?
Tapio Antikainen on myös julkaissut kirjasen Uimahallien suunnittelu.
Kirjastokortti poistetaan rekisteristä jos sitä ei ole käytetty kolmeen vuoteen. Rekisteristä poistettua kirjastokorttia ei voi aktivoida uudelleen. Uuden kirjastokortin saa mistä tahansa Helmet-kirjastosta ilmoittamalla osoitteen ja esittämällä voimassa olevan henkilöllisyystodistuksen.
Tarkemmat tiedot löytyvät Helmet-kirjaston nettisivuilta
https://helmet.finna.fi/Content/kirjastokortti-ja-lainaaminen.
Ikävä kyllä tätä sanontaa ei löytynyt kirjaston hakuteoksista. Myöskään Kysy kirjastonhoitajalta -vastaajaverkostomme ei tunnistanut tätä sanontaa.Osaisiko joku palstan lukijoista auttaa?
Esterin on ajateltu syntyneen joko persian kielen 'tähteä' tarkoittavasta sanasta satarah tai heprean 'myrttiä' tarkoittavasta sanasta, jonka persialainen vastine on ester. Latinankielisestä verbistä amare muodostetun Amandan on tulkittu tarkoittavan 'rakastettavaa' ja 'ystävällistä'.Lähteet: Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön
Sulkavan kirjastossa otetaan käyttöön ensi vuoden aikana uusi kirjastojärjestelmä, tarkka ajankohta ei ole vielä selvillä. Silloin myös aineistotietokannan käyttö Internetin kautta tulee mahdolliseksi.
Kuvataiteilijamatrikkelista löytyy vain Veikko Lehtovaara. Hänen CV:nsä löytyy matrikkelista. Kuvaston taiteilijaluettelosta löytyy Ansku Lehtovaara. Suomalaisen kuvataiteen bibliografiassa ei mainita muita kuin Veikko Lehtovaara.
Hei,Kyseessä on todennäköisesti Farley Mowatin teos Never Cry Wolf (1963). Kirjasta on olemassa myös suomenkielinen käännös Älä hukkaa hauku (1979), jonka on suomentanut Hannu Sarrala.Teos kertoo kanadalaisesta biologista Farley Mowatista, joka lähetetään 1940-luvulla Kanadan erämaahan tutkimaan karibulaumojen vähenemisen syitä. Epäilykset kohdistuvat susien lisääntymiseen. Mowat viettää useita kuukausia susien elinalueella ja seuraa niiden käyttäytymistä lähietäisyydeltä. Tutkimustensa aikana hän huomaa, että monet susiin liittyvät uskomukset eivät pidäkään paikkaansa.Kirja kuvaa humoristiseen sävyyn Mowatin kokemuksia susien parissa.
HelMet tietokannasta http://www.helmet.fi löytyi seuraavia teoksia:
Pekkala, Else. Hankintojen kilpailuttaminen. 2007
Hannula, Antti: Yrityksen käytännön lakiasiat. 2004
Kylänpää, Esa: Liike-elämän kirjallinen viestintä. 2004
Jälkimmäinen teos on saatavana myös sähköisenä e-kirjana. Voit ladata sen tietokoneelleesi. Lataamiseen tarvitset kirjastokortin numeron ja henkilökohtaisen PIN-koodisi.
Napsauta linkkiä https://www2.helmet.fi/ebook/index.html?isbn=952-99166-1-2
Tieke:n sivulla on tietoa sopimuksista:
http://www.tieke.fi/verkostot/ict_klusteri/ict-sopimukset/perustietoja_…
Rakennusalan sopimuksia:
http://www.sopimuslomake.net