Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Löytyykö suomenkielistä kirjaa, jossa kerrotaan yrtteihin liittyvistä uskomuksista ja tarinoista? 715 Esimerkiksi seuraavissa kirjoissa käsitellään myös yrtteihin liittyviä uskomuksia ja tarinoita. Annemarta Borgeni, Minun yrttini, kirja yrteistä, yrttiruuista ja muustakin, Otava, 1999. Marjaleena Hovila, Hildegard Bingeniläisen kivet, kasvit ja metallit, Biokustannus oy, 1997. Jonsson, June, Yrttikirja, Kirjayhtymä, 1980.
Olisin tarvinnut Carl Slotte -nimisen henkilön elinvuodet (syntymä- ja kuolinvuosi) koulussa pidettävää esitystä varten. Carl Slottella oli hyvin tunnettu… 1600 Carl Slotte syntyi vuonna 1878 ja kuoli vuonna 1946. Hänen maalarinliikkeensä Carl Slotte Stuccatur & Måleriaffär urakoi tuomiokirkon maalaus- ja koristelutyön. Lisätietoja ja kuva koristemaalari ja "stukkatööri" Carl Slottesta löytyy Paula Kivisen teoksesta Tampereen tuomiokirkko (WSOY, 1986, s. 190-191).
Onko mahdollista saada lainatuksi Donald E. Westlaken kirjoista joitain. esim. Olen palkattu murhaaja, Kohti kuolemaa, Nyt on aika kuolla, Pankaa Parker… 1394 Teoksia ”Kaksi liikaa” ja ”Apua, minua pidetään vankina” on lainattavissa HelMet-kirjastoista, ja jos niitä ei satu olemaan lähikirjastossasi, voit tehdä niistä varauksen. Tarkemman saatavuuden voit katsoa HelMet-verkkokirjastosta osoitteesta http://www.helmet.fi etsimällä kunkin teoksen nimellä. Kirjat ”Olen palkattu murhaaja”, ”Kohti kuolemaa”, ”Nyt on aika kuolla”, ”Pankaa Parker lautoihin”, ”Minä olen Parker”, ”Maffia” ja ”Täyskäsi” ovat puolestaan vain Kallion kirjaston dekkarikirjastossa, josta niitä saa lukusalilainaan eli kirjastossa luettaviksi muttei kotilainaan. ”Loukku”, ”Sopimus”, ”Panssariauto” ja ”Taidekaappaus” ovat ongelmallisempia, koska niitä ei näytä löytyvän edes dekkarikirjastosta. Pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakaan...
Miten ja millä matkustaa Turkin Istanbulista Galliboliin ? vai onko se Gelibolu ? 1:n maailmansodan taistelukentälle. Mistä bussit tai lautat lähtevät ? 830 Turkkilainen kaupunki Gallipoli on nykyturkissa Gelipolu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Gallipoli Helpoimmin kaupunkiin pääsee Istanbulista valmiiksi järjestetyillä retkillä. Ainakin alla oleva matkanjärjestäjä järjestää myös Gallipolin taisteluun liittyviä retkiä: http://www.rsltours.com/
Tarvitsen muutaman (3-4) kappaletta, nuotteja harmonikalle vuodelta 1971 (sävelletty tai julkaistu). 491 Kysymys on niin lavea, että siihen on aika vaikea vastata muuten kuin kysyjän kanssa keskustelemalla. Kirjastojen tietokantaan merkitään julkaisuvuosi, mutta se ei välttämättä kerro mitään yksittäisestä sävelmästä. Sävellysvuosi on vielä harvinaisempi tieto, eikä sellaista ole julkaisuissa kuin poikkeustapauksissa. Vastaamista helpottaisi, jos tiedettäisiin, miksi vuosi 1971 on olennainen ja se, onko musiikilla sinänsä mitään väliä, kelpaavatko sovitukset siinä missä originaalitkin, täytyykö olla kotimainen jne. Esimerkiksi HelMet-tietokannasta löytyy sanahaulla "nuotti 1971" (http://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin/?searchtype=X&searcharg=nuotti+…) 91 osumaa. Teknisesti ottaen useimmat vastaavat pyynnön ehtoja, mutta ehkä niitä...
Onko kirkkonummen kirjastossa kieli ohjelmia cd-rompuilla esim. kreikan kielellä? 936 Kirkkonummen kirjastosta löytyy kyllä kieliromppuja, mutta juuri kreikan kieli-romppua ei ole. Voit itse tarkistaa meidän tietokannasta: http://www.pegasos.atp.fi minkälaisia kielikursseja löytyy cd-rompuilla.
Löytyykö turun kirjastosta the originals sarjaa? 283 Hei, Vaski-kirjastojen kokoelmista ei löydy kysymääsi The originals -tv-sarjaa. Voit halutessasi tehdä hankintaehdotuksen Vaski-kirjastojen sivulla. Linkki: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/0ee9a215-761a-4d9e-a9b3-93d755347e15?displayId=Fin1652963&surveyLocale=fi Ystävällisin terveisin,
Osaatteko sanoa, onko minkälaisia kirjoja, jotka sijoittuvat tai käsittelevät Suomen kotirintamaa toisen maailmansodan, mieluusti jatkosodan, aikana?… 166 Hei, jatkosodan kotirintamaelämästä on kirjoitettu lukuisia kirjoja, niin romaaneja kuin tietokirjojakin, sekä elämäkerrallisia muistelmateoksia. Finna.fi -palvelussa saa tarkennetulla haulla (asiasanat kotirintama JA jatkosota, aineistolajina kirja ja kielenä suomi) yli 900 osumaa. Jokaisen osuman kohdalla voi katsoa mistä kirjastosta se on saatavana sekä lukea pienen esittelyn teoksesta. Myös Loisto-kirjastojen hakukoneessa saa asiasanalla "kotirintama" yli 150 osumaa.   Ystävällisin terveisin,
Haluaisin tietää, mistä kokoelmasta tämä Lassi Nummen hieno runo on: Ei mitään niin merkillistä, mutta sitä on vaikea sanoin tavoittaa. Kesäilta vain, yksi… 510 Hei! Runo löytyy Lassi Nummen vuonna 1995 ilmestyneestä runokokoelmasta Hengitys yössä.
Mitkä kirjat Neiti Etsivä-sarjasta on julkaistu ns."keltakantisina" (keltainen tausta, jossa mustavalkoinen kuva Etsivästä, etukannessa keltaisessa "etiketissä… 777 Ihan varmaa vastausta en valitettavasti pysty antamaan. Kustannusosakeyhtiö Tammesta saisit varman tiedon. Internetistä löytyy kuitenkin eri aikojen suomennettujen Neiti Etsivien kansia osoitteessta http://www.nancydrewworld.com/finnish.html Kuvauksesi sopii pehmeäkantiseen Pentti Ajannon malliin, vaikka en sen taustaa näekään netistä. Neiti Etsiviä suomennettiin 1950-luvulla viisi ensimmäistä osaa: N.E. ja kadonnut testamentti (ilm. myös nimellä Neiti Etsivä), N.E. kummitustalossa, N.E. maksaa velkansa, N.E. kohtaa kolmion ja N.E. kallioluolassa. Sitten suomentamiseen tuli 15 vuoden tauko; Neiti Etsivä ja hämähäkkisafiiri suomennettiin vuonna 1972. Voisi kuvitella, että kansityyli olisi noin pitkässä ajassa muuttunut ja kannet olisivat...
GT Reittikartta Suomi Plus CD Rom, 2007 Löytykö mistään? 187 Vaasan kaupunginkirjastossa ei ole tätä uusinta versiota Gt reittikarttaa, mutta se on mahdollista kaukolainata. Kaukolainapyynnön voi tehdä Vaasan kaupunginkirjaston sivulla http://lib2.vaasa.fi/kaukolainatilaus/
Ennen Frank Monihaussa pystyi valitsemaan esim. kunnan- ja kaupunginkirjastoista kaikki hakuun. Nyt se ei onnistu. Mitä teen, kun etsin kirjaa kaikkialta? 848 Frank-monihaussa "Kaikki kirjastot" -valikko listaa kaikki kirjastojen kokoelmatietokannat, joista Frank voi hakea. Siinä ei ole oletuksena kaikki tietokannat valittuina, sillä Frankin nykyisessä versiossa haku kaikista tietokannoista ei välttämättä toimi aina oikein eikä ainakaan kovin nopeasti. Kaikki tietokannat voi valita valikosta esim. klikkaamalla ensimmäistä tietokantaa ja sen jälkeen vaihto-painiketta pohjassa pitäen klikkaamalla viimeistä tietokantaa. Frankin uudessa versiossa on kaikki tietokannat -valinta toteutettu käyttäjäystävällisemmin. Uusi versio pyritään saamaan vielä tässä kuussa käyttöön.
Maksaako muista kirjastokimpoista tilaaminen? Kuinka kauan kestää lähetys? 369 Lohjan kaupunginkirjastosta, kuten muistakin Lukki-kirjastoista, voi kaukolainata sellaisia teoksia, joita kirjaston omassa kokoelmassa ei ole. Kaukolainamaksu on 7 euroa/teos. Kaukolainan voi tehdä joko sähköisesti kirjaston kotisivulta tai käymällä tekemässä kaukolainatilauksen siinä kirjastossa, josta haluaa kaukolainan noutaa. Tilatun aineiston saapumiseen ei voi antaa yksiselitteistä vastausta. Kaukolainat kulkevat tavallisessa postissa. Jos teos on lähettävän kirjaston hyllyssä, se tulee Lohjalle noin viikossa, joskus nopeammin, joskus hitaammin.
Tuleeko Brian Jacquesin Redwallin tarun kaikki kirjat suomeksi kirjastoihin? 651 Riippuu kirjastosta. Pääkaupunkiseudun kirjastoverkko kattaa niin monta yksittäistä kirjastoa, että varmaan jokainen suomennettu osa on saatavilla tai tulossa joihinkin verkon kirjastoista. Muiden kuntien osalta kannattaa kysyä lähikirjastosta.
Kysyin eilen kirjoja aihepiireistä valta, vallankäyttö ja yksilö sekä sukupuoli, identiteetti ja yhteiskunta, jotka sopisivat lukiolaisille. Sain vastauksen,… 1239 Tässä ehdotuksia: Margaret Atwood: Orgattaresi Naomi Alderman: Voima Gert Brantenberg : Egalian tyttäret  Alice Walker : Häivähdys purppuraa Sara Stridsberg : Unelmien tiedekunta Pauliina Rauhala : Taivaslaulu Emmi Nieminen: Vihan ja inhon internet Märta Tikkanen : Vuosisadan rakkaustarina Nelli Ruotsalainen : Tätä en pyydä enää anteeksi Laura Gustafsson : Huorasatu Jennifer Mathieu : Näpit irti Charlotte Perkins Gillman : Herland  Kirjasampo.fi-palvelusta voi hakea asiasanalla kirjallisuutta, esimerkiksi vallankäyttö hakutulos: https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/vallankäyttö Valta, vallankäyttö ja yksilö Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj...
Löytyisikö mistään kirjastosta seuraavaa teosta: HASLAM, N. (2007). Introduction to personality and intelligence. Thousand Oaks, CA: Sage. (e-kirja) tai HASLAM… 631 Finna-tietokannan mukaan kirjasta näyttää olevan toivomasi painos Helka-kirjastossa. Itä-Suomen yliopiston kirjastossa ja Kokkolan kaupunginkirjastossa on  lainattavissa kirjan uudempi laitos. Jos tarvitset kirjan, menee omaan kirjastoosi ja tee kirjasta kaunolainapyyntö. Finna : https://www.finna.fi/Search/Results?dfApplied=1&lookfor=Introduction+to+personality+and+intelligence+haslam&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%221%2FBook%2FBook%2F%22
Etsin Sirkka Könnösen ja Kaislakertun kirjoneuleohjeita. Niitä on ollut joskus 80-90 - luvun vaihteessa ollut käsityölehdissä, mutta en muista missä numeroissa. 53 Suuri käsityökerho-lehden vuosikerroista1989-2000 löytyivät alla oleva kirjoneuleiden mallit (vuosi : lehden numero).Kaisakerttu Lehtovaaran mallit: Kaislat 1991:3, Mosaiikkipaita 1993: 1.Sirkka Könösen mallit: Metsä kukkii 1991:8, Ruutupaita 1995:10, Sininen kuutamo 1995:12, Kettupusero, 1998:10. 
Olisiko mahdollista lähettää tietoa/linkkejä Hannu Mäkelästä ??? 1169 Otavan nettisivuilta, kohdasta kirjailijat, löytyy jonkin verran tietoa Hannu Mäkelästä. http://www.otava.fi/ Myös tämä sivu kannattaa katsoa: http://www.cc.jyu.fi/jyucomm/nettiset/ns001/juttu015-l.html
Onko mahdollista saada kopio etelä-suomen sanomista 25.11.1942 isälle syntymäpäivälahjaksi?Mitä maksaa? 1317 Mikrofilmikopiopoita Etelä-Suomen Sanomista ko. päivältä saat vain Helsingin yliopiston kirjaston kirjastosta Unioninkatu 36 (tuomiokirkon vieressä). Lehtisalissa on kopiolaitteet mikromuotoisen aineiston kopiointia varten.
! - Sukunimeni on Levisto. Mistä se tulee jne.... 891 Levisto on todella harvinainen nimi. Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan Suomessa on tai on ollut vähemmän kuin kuusi tämännimistä henkilöä. Nimipalvelu ei ilmoita yksityisyyden suojan takia tarkkaa lukua, jos nimettyjä on hyvin vähän. http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1 Kirjaston lähteistä ei löytynyt tietoa sukunimen taustoista tai merkityksestä.