Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Pääseekö 8. luokkalainen kirjastoon WWF:n taksvärkkipäivänä töihin Espoon kaupunginkirjaston alueelle? 260 Valitettavasti Espoon kaupunki ei ota taksvärkkiläisiä. Tet-Harjoitteluun oppilaat ovat tervetulleita.
Mikä on Kajaanin Hokin tämän hetkinen maalilaulu? 367 Hokin Facebook sivuilla on päivitys 29.9. klo 15:19" Etsinnässä maalilaulu Hokille Kajaanin Hokki kaipailee uutta menevää maalilaulua, ja kappaleen löytämiseen tarvittaisiin hieman apuja. Kommentoi siis alle ehdotuksesi uudeksi maalilauluksi, jonka tahdissa kelpaa tuulettaa! Arvovaltainen raati valikoi ehdotuksista muutaman vaihtoehdon, joista pelaajat saavat tehdä lopullisen päätöksen. Kiitoksena avusta arvomme maalilauluehdotusten jättäneiden kesken kahden klubilipun paketin 6.11.2023 pelattavaan otteluun Hokki-KeuPa HT. Osallistumisaikaa on tiistaihin 3.10. asti. " Linkki sivustolle Sivulta ei löydy uudempaa mainintaa maalilaulusta, joten äänestys lienee vielä kesken.
Olen ulkomailla enkä saa käsiini Charles Baudelairen runon suomennosta: nimi on "Päihtykää" tms. ja se on muistaakseni kokoelmassa Pariisin ikävä (Paris Spleen… 236 Julkaisutiedot: PÄIHTYKÄÄPariisin ikävä (Le spleen de Paris), sivu 90Baudelaire, Charles (suom. Kirstinä, Väinö & Kostamo, Eila)Hämeenlinna : Karisto, 1982 Tekijänoikeussyistä saat kopion runon suomennoksesta sähköpostiisi.
Voiko Trendi-lehtiä varata ja lainata? 1226 Trendi-lehteä voi kyllä varata ja lainata. Ainoastaan uusinta numeroa ei lainata, kuten kaikkien aikakauslehtien kohdalla. HelMet-verkkopalvelussa asiakas itse ei valitettavasti pysty lehtiä varaamaan, joten pyydä virkailijaa kirjastossa tai puhelimessa tekemään varaus puolestasi. Trendin saatavuustiedot Helsingissä näet linkistä http://www.helmet.fi/search*fin/Xtrendi&m=9&l=&Da=&Db=&b=&SORT=D/Xtrend…
Löytyisköhän jostain jämsäläisen kirjailijan Väinö Niemisen s. 1894 k. 1945 tarkemmat henkilötiedot sekä tietoa asuinpaikasta ja tekemisistä? 1036 Joitakin lyhyitä mainintoja Niemisestä on Kuusiston Jämsän historiassa. Kannattaa varmasti ottaa yhteyttä Jämsän kotiseutuarkistoon ja Jämsän kirjastoon http://www.jamsa.fi/kirjasto_ja_kulttuuri/kirjasto/yhteystiedot.html. Jämsän kirjastossa on kansio, jossa on Niemiseen liittyvää aineistoa, esim. eri lehdissä julkaistuja kertomuksia, novelleja, runoja ja kirja-arvosteluja sekä tietoja kirjailijasta: Korpikirjailija Väinö Aleksanteri Nieminen 12.02.1894-05.01.1945 / Vuokko Olkkonen (9 s.). Kansiota ei saa lainaksi. Jämsän kirjastossa on myös seuraava julkaisu: "MINÄ korvelta lahjaksi kantelon sain..." : valikoima Jämsän kotiseuturunoilijoiden tekstejä / koonnut Vuokko Olkkonen. 3. p. - Jämsä : Jämsän kaupunginkirjasto, 2002. Julkaisun voi...
Kun copyright C xxxxxxx - merkintää käytetään useissa yhteyksissä, niin mitä se tarkasti ottaen tarkoittaa? Onko se rekisteröitävä jossain ja onko sen käytöstä… 1188 Kopiosto ry:n ja opetusministeriön tuottamassa tekijänoikeusoppaassa - Kopiraitissa, http://www.kopiraitti.fi/, todetaan aiheesta seuraavasti: " ©-merkki eli ns. tekijänoikeussymboli kertoo yleensä, kenelle tekijänoikeus kuuluu ja kenen puoleen voi kääntyä halutessaan käyttöluvan. Tekijänoikeuslaki ei edellytä merkin käyttämistä eikä sen puuttumisella ole oikeudellista merkitystä. ©-merkki on kuitenkin osoitus siitä, että tekijä haluaa pitää kiinni oikeudestaan, joten sen käyttäminen erilaisissa julkaisuissa kuten koulun www-sivuilla tai vuosikirjassa on suositeltavaa. " Kopioston sivuilla, http://www.kopiosto.fi , on runsaasti tietoa tekijänoikeuksiin liittyvistä asioista.
Haluaisin tietää mitä äänikirjoja teillä on - miten haen? 1055 Haluatko tietää jonkin tietyn kirjaston äänikirjavalikoimasta? Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on mukana nimittäin hyvin monia kirjastoja. HelMet-kirjastojen eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjaston äänikirjavalikoimaa pääsee katsomaan osoitteesta http://www.helmet.fi. Klikkaa pääsivulla kohtaa ”Muut hakutavat”. Valitse pudotusvalikosta ”Valitse hakutapa” sitten hakutavaksi ”Asiasana”. Kirjoita hakukenttään ”äänikirjat” (siis ilman lainausmerkkejä). Sitten paina vain hae ja saat pitkän listan äänikirjoista. Tosin mukana ovat vielä kaikenkieliset äänikirjat. Jos haluat rajata hakua vielä tarkemmin, klikkaa edellä kerrotun jälkeen ylhäällä keskellä olevaa nappia ”Rajaa/Järjestä hakua”. Sieltä voi valita rajauksen...
Onko missään Helmet -kirjastojen media/editointi/tietokoneluokassa yleisökonetta, jossa olisi FireWire (eli IE 1394 / i.Link) liityntäportti? 932 Todennäköisesti tarkoitat nimenomaan 6-pinnistä liitäntää. Kyseinen liityntäportti löytyy Kohtaamispaikan mediakoneista. Kuva: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Firewire6-pin.jpg Varauksen koneille voi tehdä sivulla https://varaus.lib.hel.fi Kohtaamispaikka, yhteystiedot http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kohtaamispaikkalasipal…
Nuotti lauluun On lupa huolta toisesta kantaa. 396 Veikko Samulin säveltämään ja Aapo Piipon sanoittamaan kappaleeseen On lupa huolta toisesta kantaa ei löydy julkaistua nuottia. https://finna.fi
Onko mitään tietoa mistä voisin saada käsiini kirjan Anri tunturien tyttö? 377 Aino Sallan vuonna 1945 ilmestynyt Anri, tunturien tyttö kuuluu muutaman Suomen kirjaston kokoelmiin. Voit tilata teoksen kaukolainaan oman lähikirjaston kautta.   https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3664469 https://finna.fi/Search/Results?lookfor=%22anri+tunturien+tytt%C3%B6%22…
Minkälaisia kodinkone ja muunlaisia TV-mainoksia? Onko Suomessa näytetty Hoover- ja Vax TV-mainoksia 1950-luvulta 1990-luvun alkuun eli vuoteen 1993 asti? Mitä… 63 Vuosina 1987-1993 K-ryhmän ruokakauppoja olivat K-ruokakaupat ja K-Citymarketit. S-ryhmän ketjuja puolestaan olivat S-market, Sale, Alepa ja Prisma. Hoover- ja Vax-merkkien tv-mainoksista ei valitettavasti löytynyt tietoa. Lähteet: Keskon verkkosivut: https://www.kesko.fi/yritys/Historia/ K-kauppiasliiton verkkosivut: https://www.k-kauppiasliitto.fi/historia/1980-luku/ S-ryhmän verkkosivut: https://s-ryhma.fi/tietoa-meista/historia
Miten voin kysyä äitini jotitalousvähennyksestä, jonka halemuksen lähetin jo joulukuussa eikä ole tullut vastausta. Äitini on 98 v eukä pysty itse hoitamaan… 144 Oletan, että kysymys koskee verotusta. Ottakaa yhteyttä verottajaan. Linkin takana sivu, jossa on eri yhteydenottotapoja.https://vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/ 
Mitä kirjallisuutta löytyy aiheesta yhteistyö (lähinnä koulun ja ammatillisen yhdistyksen välillä)? 1009 Pääasiallisesti kirjallisuudessa on pohdittu koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Suoranaisesti koulun ja jonkun ammatillisen yhdistyksen yhteistyöstä ei pääkaupunkiseudun yhteisestä Helmet-tietokannasta löydy juurikaan kirjallisuutta, mutta seuraavista teoksista voisi olla sinulle hyötyä: Koulun pieni kulttuurikirja: koulun ja kulttuurin yhteistyöohjelma 1998-2001 (saatavana myös verkkoversiona osoitteessa: http://www.edu.fi/julkaisut/koulun_pieni_kulttuurikirja.pdf) Yhdessä kasvattamaan: kohti välittämisen toimintakulttuuria (2005)(Teoksessa käsitellään koulun yhteistyötä esimerkiksi kirkon kanssa) Tietoyhteiskunnan koulukirjasto: ossaakko nää aatella? (2004) (Keskitytään koulun ja kirjaston väliseen yhteistyöhön) Yrittäjyyskasvatusta...
Löytyykö teosta "Hal Leonard Bass Method - Blues Bass"? 1213 Tätä Ed Friedlandin laatimaa soitonopasta ei valitettavasti ole saatavilla pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista. Saatavilla on jonkin verran muita, vastaavanlaisia aineistoja, mm. Beck Roscoen laatima "Blues Bass Basics: Steps One & Two Combined" (kirja + cd). Jos teet Helmet-järjestelmässä http://www.helmet.fi sanahaun rimpsulla "blues bassokitara soitonoppaat", niin saat listauksen aineistoista, jotka voivat olla kiinnostavia. Jos haluat kyseisen teoksen Vantaan kaupunginkirjastoon, voit ehdottaa sen hankkimista osoitteessa https://www.vantaa.fi/i_form.asp?path=1;217;539;10981&voucher=EF5DC3B1-… Frank-monihaun http://monihaku.kirjastot.fi/frank/frankcgi.py/index mukaan teos löytyy pääkaupunkiseudulta kuitenkin Stadian Pop...
Minulla on käyttäjätunnus irjastoon, haluaisin uusia lainojani mutten tiedä miten se onnistuu.neuvotko? 835 Pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmässä netin kautta uusiminen ei toistaiseksi ole mahdollista. Lainojen uusinta on mahdollista puhelimitse numero 0600-060504 (5,80 mk + ppm). Kirjastokortti ja uusittavat kirjat on hyvä olla käsillä. Kirjastossa käymällä voi lainoja uusia pelkällä kirjastokortilla (max 5x). Varattua aineistoa ei voi uusia.
Minulla on kirjastokortti vuodelta 2014. Olen käyttänyt sitä vain vähän, koska olen asunut monta vuotta ulkomailla. Kun yritin kirjautua lehtien lukupalveluun,… 225 Asiakkaan tietue ja kirjastokortti säilyvät kirjastojärjestelmässämme, jos edellisestä tapahtumapäivästä on korkeintaan kolme vuotta. Tapahtumapäiväksi lasketaan esimerkiksi lainaaminen automaatilla tai asiakastiskillä, Helmet.fi -sivuston omien tietojen käyttö sekä tietyt rajapintatapahtumat, kuten lainan uusiminen Taskukirjastossa tai kirjautuminen e-kirjapalveluun. Valitettavasti kirjastokorttiasi ei löydy enää järjestelmästämme. Uuden kirjastokortin saat käymällä paikan päällä missä tahansa Helmet-kirjastossa.
Onko olemassa sellaista karttaa, josta näkyisi ortodoksien osuus Suomessa alueittain tai kunnittain? Myös luovutetun Karjalan alueelta. Ortodoksien enemmistö… 643 Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilta löytyy kyllä koko kirkon jäsenmäärän muutoksia mittaavat vuositilastot, mutta siitä ei ole tässä tapauksessa apua. https://ort.fi/keskusrekisteri/tilastot Suomen ortodoksisen kirkon hiippakunnat ovat jakaantuneet 12 seurakuntaan, joista 5 on Kuopion ja Karjalan, 3 Helsingin ja 4 Oulun hiippakunnassa. Seurakuntien rajat eivät kaikissa tapauksissa noudata yhden kunnan tai kaupungin rajoja, vaan niihin pääsääntöisesti kuuluu useita kuntia.  https://www.ortodoksi.net/index.php/Suomen_ortodoksinen_kirkko#Kirkon_h… Tarvitsemiasi tilastotietoja pitänee tiedustella suoraan Suomen ortodoksisesta kirkosta. Yhteystiedot täältä: https://ort.fi/yhteystiedot
" Maanomistaja voi kieltää alueellaan metsästyksen tietyn lajin osalta. Jos suden metsästystä ei ole sallittu vuokrasopimuksessa, silloin sitä ei tarvitse… 25 Kyseinen sitaatti on peräisin Maaseudun Tulevaisuus -lehden artikkelista, jossa haastatellaan Riistakeskuksen riistapäällikköä Vesa Eronen. Aiheena on Maa- ja metsätalousministeriön ehdotusta, jossa sallittaisiin susien kiintiömetsästys. Tuo mainitsemasi sitaatti ei liity erityisesti susiin vaan kaikkeen metsästämiseen. Suomen lain mukaan metsästysoikeus on maanomistajalla. Metsästäminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Maanomistajasta riippuu, mitä ja kuka metsässä saa metsässä saa metsästää. Yleensä metsästysseurat tekevät maanomistajien kanssa (vuokra)sopimukset, jossa sovitaan alueella metsästyksestä.  Maanomistaja ei voi tietenkään sallia alueellaan rauhoitetun eläimen metsästystä, Hän voi kieltää sellaisen eläimen...
Onko Prinsessa Dianasta muita materiaalia kuin video ja kirjat ja onko tulossa esim. DVD ja Onko Williamista ja Harrysta kertovista kirjoista tulossa suomen… 164 Prinessa Dianasta tuli vuonna 2007 DVD-boksi "Princess Diana Special Editon Box Set", joka ainakin on saatavana nettikaupasta Amazon.co.uk. Katso http://www.amazon.co.uk/Princess-Diana-Special-Editon-Box/dp/B000SAJBMA… Vielä ei ole tietoa onko tulossa suomenkielistä kirjaa hänen pojistaan. Ktso heidän omia kotisujaan. http://www.princeofwales.gov.uk/personalprofiles/princeharry/ http://www.princeofwales.gov.uk/personalprofiles/princewilliam/
Mistä kirjoista löytyisi tietoa ddt:stä? 849 Kirja SIISKONEN, HARRI MYRKYTTÄKÄÄ, RUISKUTTAKAA, HÄVITTÄKÄÄ... : RUOTSALAISTEN JA SUOMALAISTEN MAATALOUDEN AMMATTILEHTIEN KASVINSUOJELUVALISTUS 1940-1980. HELSINKI : SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA, 2000, sisältää DDT:n käytön historiaa Ruotsissa ja Suomessa ja yleisemminkin silloin kun aineen käyttö oli täällä vielä sallittua. Kirja TURUNEN, SEPPO TORJUNTA-AINEIDEN VAIKUTUSTAVAT KASVEISSA JA ELÄIMISSÄ.[JOKIOINEN] : [KASVINSUOJELUSEURA], 1985, sisältää tietoa DDT:n ja muiden hyönteisten torjunta-aineiden vaikutuksesta. ARTO-tietokannasta löytyi seuraava artikkeliviite aiheesta: Hildén, Olavi. Hiljaisuus hiipii metsiin : elohopea ja DDT ovat tehokkaita myrkkyjä. Julkaisussa: Suomen kuvalehti 1964 : 12-13, s. 34-35 Jos haluat...