Keski-kirjastoille piti tulla elokuvien suoratoistopalvelu jo tämän vuoden alusta. Elokuvapalvelut kilpailutettiin valtakunnallisesti yleisiä kirjastoja varten, mutta valintapäätöksestä valitettiin, joten joudumme vielä jonkun kuukauden odottelemaan valituksen käsittelyä. Toivottavasti kuitenkin saamme palvelun pian käyttöön!
Kyseessä voisi olla eteläafrikkalaisen Martin Pistoriuksen Mykkä huuto: poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi.Kun Martin oli 12-vuotias, hänen kurkkunsa tuli kipeäksi. Mystiset oireet valtasivat hänen kehonsa ja veivät häneltä vähitellen puhe- ja liikuntakyvyn kokonaan. Lopulta hän vaipui kooman kaltaiseen tilaan, mutta viiden vuoden kuluttua hänen mielensä heräsi eloon vaikka hän ei pystynyt puhumaan tai liikkumaan. Lopulta hän saa tietokoneen välityksellä yhteyden ulkomaailmaan, ja löytää netistä lopulta myös rakkauden.
Tavoite on edelleenkin voimassa ja kehitystyötä tehdään, jotta E-kirjaston selainkäyttö olisi mahdollista. Aikataulusta tiedetään, että toeteutuminen on aikaisintaan vuoden 2026 alussa. Tämä vuosi toimitaan joka tapauksessa pelkästään mobiilisovelluksen kanssa. Lisätietoa E-kirjastosta
LINDA, yliopistokirjastojen yhteisluettelo, on hyvä tiedon lähde
http://finna.fi
- kuten myös Suomen kansallisbibliografia FENNICA,
http://finna.fi
ja kotimainen artikkeliviitetietokanta ARTO
http://finna.fi
Nämä tietokannat ovat käytettävissä vain kirjastoissa, esim. Turun kaupunginkirjastossa tai Turun yliopiston kirjastossa.
Turun kaupunginkirjaston verkkokirjastosta voi hakea osoitteessa
http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=form1
Voit aloittaa seuraavilla asiasanoilla: koira, poliisi, poliisikoirat, poliisilaitokset
Kannattaa varmaan ottaa yhteyttä myös Turun poliisilaitokseen.
Turun kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy mm.
Jermo, Aake: Poliisikoira Lex (67.451)
Sandström, Tuula: Sankarikoira Aku (67.451)
Vanha kirjastokorttisi ei taida olla enää voimassa. Uuden saat menemällä esim. lähikirjastoosi. Korttia voit käyttää pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Kuvallinen henkilöllisyystodistus kannattaa ottaa mukaan.
Kuuban kansallissankari ja runoilija José Martín runoja espanjaksi ja englanniksi käännettyinä löytyy osoitteesta:
https://allpoetry.com/Jose-Marti
Havanna esiintyy esimerkiksi runossa nimeltä El ennemico brutal.
Emme löytäneet kuvaustasi vastaavaa Stephen Kingin kirjaa. Voisikohan kyseessä olla Dean Koontzin kirja Keskiyö (1989). Kirjan alkuperäinen nimi on Midnight.Voit lukea kirjan juoniselostuksen englanninkielisestä Wikipediasta.
Samaan kysymykseen on vastattu Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa joulukuussa 2022. Pääset lukemaan vastauksen tästä linkistä: Jyväskylän yliopistolla ja Vapaa-ajattelijain liitolla on hyvin samantapaiset logot. Kumpi logo oli ensin? | Kysy kirjastonhoitajalta
Kirjallisuutta puhehäiriöistä löytyy hakemalla Turun kaupunginkirjaston Aino-tietokannasta http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1133940754&ulang=…
asiasanalla puhehäiriöt, esim. Kommunikoinnin häiriöt: syitä, ilmenemismuotoja ja kuntoutuksen perusteita (2003) ja Joko se puhuu?: kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa (2004).
Papunet on Internet-sivusto puhevammaisuudesta ja selkokielestä. Oheisessa linkissä on tietoa tukiviittomista ja lopussa löytyy aiheeseen liittyvä kirjallisuusluettelo, josta voi olla apua http://www.papunet.net/yleis/tietoa/keinot/?id=46
Aino Kallaksen julkaistut päiväkirjat päättyvät vuoteen 1931.
Teokset ovat:
Päiväkirja vuosilta 1987-1906, Otava 1952
Päiväkirja vuosilta 1907-1915, Otava 1953
Päiväkirja vuosilta 1916-1921, Otava 1954
Päiväkirja vuosilta 1922-1926, Otava 1955
Päiväkirja vuosilta 1927-1931, Otava 1956
ja uudempi painos, jossa on Kai Laitisen esipuhe, lisäyksiä ja huomautuksia:
Elämäni piväkirjat 1,1987-1916, Otava 1978
Elämäni päiväkirjat 2, 1917-1931, Otava 1978
Kysymäsi kirja on tämä:
Rinne, Tiina
Luontoäidin lahjavakka--ideoita kotiin ja keittiöön
/Tiina Rinne, Marjaana Liukko, [kuvat ja piirrokset:Tiina Rinne]
Gummerus, [Helsinki], 2002, 94 s., kuv., 22 cm, sid.
ISBN=951-20-6099-X
Kirjakaupan sivulla (http://www.akateeminen.com) kirjasta todetaan mm:
"Onkireissut, marjaretket, kukkakedot, saunaillat, hellepäivät... Kesämuistot rakentuvat erilaisista asioista: tuoksuista, mauista, maisemista ja tunnelmista – tai jostakin, jota sai tehdä omin käsin. Vieläkö muistat, millaista oli pujottaa ahomansikoita heinänkorteen?
Suomalainen luonto tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia ruoanlaiton ja käsityön harrastajille. Tämän kauniisti kuvitetun kirjan lähtökohtana ovat kotimaiset raaka-aineet ja...
Pääsääntöisesti kantatilalla tarkoitetaan lohkomistoimituksen yhteydessä ns. emätilaa, josta on lohkottu osia. Tällöin kantatilalla säilyy alkuperäisen tilan nimi. Poikkeuksia tästä kuitenkin on. Tilaan kohdistuvat kiinnitykset voivat vaikuttaa asiaan. Halkomistoimituksessa voidaan koko tilajako uudistaa. Tarkemman tiedon saamiseksi pitäisi etsiä tämä kyseinen kiinteistötoimitus alueen kiinteistörekisterinpitäjältä, jota voi tiedustella Maanmittauslaitoksen valtakunnallisesta palvelunumerosta 029 530 1100. Suuri osa kiinteistötoimitusten tiedoista on jo sähköisessäkin muodossa lähetettävissä.
Kysymyksen sitaatti on peräisin Kaari Utrion, Kaarina Helakisan ja Maikki Harjanteen kirjasta Laps' Suomen (Otava, 1987).
Nykysuomen sanakirjan mukaan pore-sanalla on myös merkitys "pieni halkeama, särö".
Löysimme seuraavanlaisia Viipuri-runoja: teoksesta Viipurin lauluveikot 100v., s.l., 1997 löytyy Laila Hietamiehen lyhyt kirjoitus Viipurista ja kirjallisuudesta, jossa siteerataan pätkä Eeva-Liisa Mannerin runoa, jossa näkyy Hietamiehen mukaan Viipurin vaikutus. Tämän lisäksi löytyivät Eino Leinon runot Viipurin vartio ja Veljesvirsi. Teoksessa Oi aika Viipurin (ISBN:951-0-10770-0) alussa on pätkä Jacob Fresen runoa. Jacob Frese kirjoitti Kaarle XII:n Turkista paluun kunniaksi juhlarunon, jossa on 14 Viipurille omistettua säkeistöä. Kansallisbibliografiasta löytyy viite Frese, Jacob: Echo, å Sweriges allmänne frögde-qwäden (1715). Tästä julkaisusta löytynee koko runo.
Kyllä, voit pyytää levyt kaukolainaksi oman kirjastosi kautta. Kysy kaukolainauksen hinnoista ja ehdoista kirjastostasi.
Barbi Bentonin Barbi Doll -levy löytyykin Helmet-kirjastosta Kauniaisista, mutta Something new -levystä näyttää olevan vain nimi jäljellä. Levyä löytyy kuitenkin muualta Suomesta.
Hei!
Meillä on kolme Valto Saran runokokoelmaa: Laulu Kannakselle, Lähellä maata: lausuntarunoja ja Kipin kapin, joka on lasterunokirja.
Näissä missään ei ollut otsakkeena Kysymyksiä. Selailin runot läpi. Ainot, missä oli kysymysmerkkejä lauseissa olivat Rauha ja lastenkokoelmassa ilman otsaketta, runon alku Tarttui siinä tassuun veikon.
Kirjastojen koneille ei voi ladata erillisiä ohjelmia. Jotkut "tee kirja omista valokuvista" -palvelut toimivat kuitenkin selainohjelmina. Niiden käyttö kirjastossa on mahdollista.
1. Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy vain kaksi kirjaa, joissa asiaa on käsitelty perusteellisesti: Ratsastusterapia, 2011 ja Karvaterapiaa : eläinavusteinen työskentely Suomessa, 2013. Asiaa sivutaan myös seuraavassa: Salovuori, Tuomo: Luonto kuntoutumisen tukena, 2014
Seuraavat kirjat eivät kuulu Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmiin, mutta niistä voi tehdä kaukolainapyynnön. Salmela, Jari.Viidakkoportaat : eläinavusteisen valmentajan opas, 2013 ja Broman, Monica: Nytta och nöje med hunden : din blivande terapihund, 2014
Lapin yliopiston kirjaston kokoelmissa on useampi tutkimus aiheesta. Niitä voi tilata kauko-lainaksi ja joukossa on myös pari verkkojulkaisua.Tästä pääsee Lapin yliopiston kirjaston tietokantaan: https...
Hello
Fennica is the database of the National Library of Finland and it includes foreign authors and other languages too. You can read more about the collection policy of the National Library of Finland here:
https://www.kansalliskirjasto.fi/en/collections/development-of-collecti…
We also have Finna and Melinda databases. In Finna you can search material from all archives, libraries and museums in Finland. Melinda is a union catalogue of Finnish libraries. Both work in English too.
https://www.finna.fi/
http://melinda.kansalliskirjasto.fi/