Kyseessä on kaiketikin vanha kansanruno kukon ja kanan saunamatkasta (Kukon ja kanan saunamatka). Runosta näyttäisi olevan useita versioita ja runo esiintyy myös usealla eri nimellä. . Runo löytyy esimerkiksi teoksista Kolmas lukukirjani (toim. Lauri Viljanen, useita painoksia), Lennä, lennä leppäkerttu : tuttuja lastenrunoja ja -loruja (koonnut Helvi Karahka, useita painoksia).
https://finna.fi/
Amurin aallot on valssi, jonka on säveltänyt venäläinen Max Kjuss (näkee myös kirjoitusasussa Kyuss). Hän eli vuosina 1874-1942, ja kappale on sävelletty vuonna 1909, jolloin Kjuss työskenteli 11. rykmentin kapelimestarina Itä-Siperiassa Vladivostokissa. Sen alkuperäinen venäjänkielinen nimi on Амурские волны (Amurskije volny) ja siitä tuli hyvin kuuluisa ympäri Neuvostoliittoa 1920-30-lukujen aikana. Valssia esitettiin usein ilman tekijätietoja, usein kansanmusiikkimaisena sovituksena ja myös Neuvostoarmeijan tunnusmarssina. Lauluun kirjoitti sanat 1900-luvun puolivälissä näyttelijä Serafim Popov.
Lähteet:
Englanninkielinen Wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Amur_Waves...
Vuosien 800 eKr.–500 jKr. välillä kreikaksi ja latinaksi kirjoitettua kirjallisuutta kutsutaan antiikin kirjallisuudeksi. Vastauksessani esittelen joitakin keskeisiä antiikin ajan kirjailijoita ja heidän teoksiaan. Erinomainen johdatus antiikin kirjallisuuteen on Sari Kivistön, Hannu Riikosen, Erja Salmenkiven ja Raija Sarasti-Wileniuksen toimittama Kirjallisuus antiikin maailmassa (Teos, 2007)
https://vaara.finna.fi/Record/vaarakirjastot.370509
Homeeriset eepokset Ilias ja Odysseia ovat antiikin kirjallisuuden merkittävimmät runoteokset. Niiden vaikutusta myöhempään kreikkalaiseen ja roomalaisen kirjallisuuteen on liki mahdotonta yliarvioida. Molempien eeposten aiheena on Troijan sota ja sodan jälkeiset tapahtumat. Ilias käsittelee...
Käpykakku
Valmistetaan 4 munan sokerikakku. Kakku leikataan kävynmuotoiseksi ja halkaistaan. Ylimääräiset palat voi käyttää "tukevoittamaan" kakkua. Seuraavaksi kakku kostutetaan sitruunamehulla ja täytetään.
Täyte: 150 g voita
1 dl kermaa
2tl perunajauhoja
1dl sokeria
Muut aineet paitsi voi kuumennetaan ja vatkataan, kunnes sakenee. Jäähtyneenä lisätään vatkattu voi.
Nykyisin käpykakussa käytetään marsipaanikuorrutusta, johon saksilla voi muotoilla suomut. Samoin leipomokakuissa voi olla hillotäyte ja ehkä hiukan kreemiä sekä karvasmanteliöljyä.
Kuorrutuksen voi tehdä myös seuraavasti: 2dl kermaa, 2dl sokeria, 50 g voita ,1 1/2 dl kaakaojauhetta,1 1/4 dl korppujauhoja. Keitetään kerma, sokeri, voi ja ka
akaojauhe paksuksi ja seokseen...
Mirkka Rekola: Päivää loistavampi. Helvi Juvonen: Kuningas Kultatakki sisältyy teokseen Suomalaisia kirjailijoita: kirjailijat kirjailijoista, toim. Mirjam Polkunen ja Auli Viikari. Tammi, 1982.
Myöhästymimaksu on aina 0,20 euroa / laina vuorokaudelta riippumatta siitä onko kyseessä ns. tavallinen laina vai seitsemän päivän laina. Seitsemän päivän laina-ajat ovat Bestseller-kirjoilla, joillakin uutuslevyillä ja DVD- ja Blue-ray-levyillä. Myöhästymismaksuja peritään vain aikuisten aineistosta.
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/maksut/
Särkänniemi on 14,2 hehtaarin suuruinen Näsijärveen pistävä niemeke Tampereella, jolla sijaitsee Särkänniemen elämyspuisto. Nykyisin Särkänniemen nimi assosioituu lähinnä vuonna 1975 avattuun huvipuistoon, mutta ajanvietetoiminta alueella alkoi jo Akvaario–Planetaarion myötä keväällä 1969. Lasten eläintarha avattiin heinäkuussa 1970 ja Näsinneulan näkötorni vappuna 1971. Vuodesta 1979 Särkänniemen alueella on toiminut myös Sara Hildénin taidemuseo.Alun perin Särkänniemi ei ollut edes niemi, vaan se tunnettiin ensin Särkänsaarena. Nykyinen Särkänniemi on syntynyt täyttämällä Onkiniemen ja Särkänsaaren välinen salmi nykyisen huvipuiston kohdalla sijainneen Särkän sahan puujätteellä, kivillä ja mudalla. Nykyisin Särkännokkana tunnettu niemen...
Vanha Kalevalassa on 32 ja Uudessa Kalevalassa 50 runoa. Vuonna 1981 julkaistu Kalevalassa, jonka esi- ja selkänimekkeenä on tosiaan Juhla-Kalevala ja Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-taide, on 50 runoa. Sen teksti on siis Uudesta Kalevalasta. Akseli Gallen-Kallelan maalaukset ja tieto niiden synnystä ovat merkittävä osa teosta.
Don Rosan mukaan Mummo-Ankka syntyi noin vuonna 1855. Oikealta nimeltään hän on Kaino-Vieno (engl. Elvira). Taliaferron ja Karpin sarjakuvissa Mummo-Ankka saapuu uudisasukkaana Pohjois-Amerikkaan. Hänen sanotaan ottaneen osaa intiaanisotiin (ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Intiaanisodat). Mummo-Ankka avioitui Hepsu Ankan kanssa ja sai kolme lasta, Aaronin, Doran ja Unton. Aku Ankka, Hannu Hanhi, Sisuvius Ankka ja Touho Ankka ovat hänen lapsenlapsiaan.
Mainintaa Mummo-Ankan ammatista ennen maatilan perustamista en valitettavasti löytänyt. Tuona aikana naisten työssäkäynti oli harvinaista, joten kenties Mummo-Ankallakaan ei varsinaista ammattia ollut.
Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mummo_Ankka
https://www.hs.fi/...
Ei ole yllättävää, että pienten lasten vanhemmat tai ensimmäistä lastaan odottavat ovat huolissaan tulevaisuuden uhkatekijöistä. Ilmastonsuojelu tai ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen hidastaminen ja toisaalta luonnonvarojen säästäminen kierrättämällä kiinnostavat heitä syystäkin.
Mediassa on siteerattu viime vuosina useita erilaisia tutkimuksia ja barometrejä jotka tavalla tai toisella koskevat tätä aihepiiriä. Onkin vaikeaa näillä lähtötiedoilla löytää tarkasti kyseistä lähdettä.
Sitran julkaisuja voi tutkia verkkosivuilta https://www.sitra.fi/julkaisut/ Sivun ylänurkan hakutoiminnosta voi olla apua. Sitran tutkimukset liittyvät paljolti kestävään tulevaisuuteen.
Vuonna 2019 Sitra selvitti, että alle 30-vuotiaat ovat erityisen...
Suomen luonto -lehden Kysy luonnosta -palstalla on vastattu hyvin samanlaiseen kysymykseen, jossa kysyjän kesämökille oli ilmaantunut syksyisin vuoteeseen ja muihin paikkoihin kasvien siemeniä pikku kasoihin. Vastaajan mukaan piilottajat ovat hyvin todennäköisesti metsähiiriä, joiden suosikkivarastoja ovat juuri vuoteet. Vastauksen voi lukea alta:
https://suomenluonto.fi/uutiset/17937/
Kysy luonnosta -palsta löytyy täältä:
https://suomenluonto.fi/lehti/kysy-luonnosta/
Virallisesti ikääntyvällä työntekijällä tarkoitetaan yli 45-vuotiasta työntekijää.
Valtionneuvoston käynnistämän Kansallisen ikäohjelman tavoitteena on parantaa yli 45-vuotiaiden mahdollisuuksia saada töitä ja jaksaa paremmin työelämässä. Ikäohjelman toteutuu sosiaali- ja terveysministeriön, työministeriön ja opetusministeriön yhteistyönä. Lisätietoja tästä osoitteesta http://www.ikaohjelma.net/ Sivulta on myös linkit projektista vastaavien ministeriöiden sivuille. Kannatta käydä tutustumassa myös niihin.
Ikääntyvän työntekijän määritelmä Jyväskylän Yliopistossa julkaisusta väitöskirjasta: Tikkanen, Tarja
Ikääntyvän työväestön oppiminen ja koulutus. Elinikäisen oppimisen marginaalissa
http://www.jyu.fi/library/julkaisu/ttikkan.htm
"...
Vuonna 1929 kansakoulunopettajan palkanmuodostukseen vaikutti se, työskentelikö hän kaupungissa vai maaseudulla, ja se, toimiko hän ala- vai yläkoulussa. Myös sukupuoli ja perheellisyys olivat palkkaukseen vaikuttavia tekijöitä.
Vuonna 1929 kansakoulunopettajien palkoista säädettiin joulukuussa 1926 voimaan tulleessa Laissa kansakoululaitoksen kustannuksista (180/1926).
Esimerkiksi kaupunkien kansakoulunopettajien pohjapalkkojen tuli sen 16§:n mukaan olla vähintään seuraavat (paikan kolmiportaisen kalleusluokan mukaan): yläkansakoulun perheellinen opettaja 24 000–26 400, yläkansakoulun perheetön opettaja 20 000–22 400 ja alakansakoulun opettaja 15 000–17 400 markkaa vuodessa.
Ensimmäisestä lapsesta myönnetyn palkanlisän lisäksi...
Osoite on 142 Portobello Road, Notting Hill, London W11.
Tässä osoitteessa ei tosin koskaan ole oikeasti ollut kirjakauppaa, vaan ensin antiikki- ja sitten huonekaluliike. Nykyään sieltä löytyy kenkäkauppa nimeltä Notting Hill. Fiktiivinen kirjakauppa perustui todelliseen Travel Bookshop -liikkeeseen, joka toimi lähettyvillä osoitteessa 13-15 Blenheim Crescent yli kolmen vuosikymmenen ajan. Liike lakkautettiin vuonna 2011, mutta osoitteessa toimii nykyään toinen kirjakauppa.
Notting Hillin kuvauspaikat The Worldwide Guide to Movie Locations -sivustolla:
http://www.movie-locations.com/movies/n/nottinghill.html#.U4Bg7FPNlhI
The Telegraphin artikkeli Travel Bookshopin lakkauttamisesta: http://www.telegraph.co.uk/culture/books/booknews/8718545...
Kyllä, Tapiolan kirjastosta löytyy kopiokone aivan lainaustiksin vierestä, hissiä vastapäätä. Kopiot maksavat 0,40€/arkki ja ne maksetaan ennen kopiointia kolikoilla maksuautomaattiin.
Kuvailusi kuulostaa elokuvalta Taistelu kultaisesta taljasta (Jason and the Argonauts) vuodelta 1963, https://www.imdb.com/title/tt0057197/. Siinä thessalialainen sankari Iason, Iolkoksen kuninkaan Aisonin poika, joka on lähetetty turvaan valtaa himoitsevilta sukulaisilta kasvamaan aikuiseksi, palaa vaatimaan kuninkuutta. Se hänelle luvataankin, mutta edellytyksenä on noutaa Kholkiista maaginen Kultainen talja. Iason lähtee matkaan retkueensa eli argonauttien kanssa. Matkalla on edessä monenlaisia esteitä, muun muassa juuri tuo luurankoarmeija. Jumalat esiintyvät elokuvassa myös varsin suuressa roolissa, erityisesti Hera on Iasonin suosija. Elokuvan erikoisefektit olivat aikoinaan poikkeukselliset, Ray Harryhausenin käsialaa, https://artuk...
Hei,Aika niukasti löytyy tietoa. Nimi lienee oikea, koska missään ei löytynyt muuta tietoa. Loinen ja kruunu romaanin kansiliepeessä on syntymävuodeksi merkitty 1956. Kansiliepeessä on myös tieto, että hän soittaa rumpuja ainakin seuraavissa bändeissä: Transistors, Joan Bennett museo sekä muuta kautta tieto: Smokey Joe's Cafe.Vuosien 1979-80 taitteessa hän soitti Smokey Joe's Cafe -bandissä, joka kiersi klubikeikoilla Baddingin kanssa. Näistä kappaleista on taltioitu ainakin kappaleet: Kukkolaulu, Pikku-Arja, Glendora, Paratiisi, Paras haihtua vaan. Nämä kappaleet löytyvät Baddingin kokoelmalla Henkilökohtaisesti. Nämä mainintana Baddingista kertovissa kirjoissa, mm. Badding: Rauli Somerjoen elämä ja laulut (kirj. Heikki Metsämäki)...
Näyttäisi siltä, että selkokielellä kirjoittuja äänikirjoja ei juuri ole. Helmet-haku antoi ainoana tuloksensa Tuula Purasen kirjoittaman teoksen "Miina ja Manu kirjastossa", jossa on selkokielellä kirjoitettu kirja ja siitä tehty CD-äänikirja. Selkosivuilta osoitteesta http://papunet.net/selko/aihe/verkkokirjat/ löytyy pieni määrä selkokirjoja, joissa on selkokielinen teksti ja sama ääneen luettuna.
Veikkaan, että koska selkokirjojakin tehdään suhteellisen vähän, ei niistä tehdyillä äänikirjoilla olisi senkään verran kysyntää. Osalla selkokirjojen käyttäjistä ongelmana on kielellisesti mutkikkaan tekstin lukeminen, kun taas tekstin kuunteleminen saattaa sujua paremmin. Selkokeskuksen kaupallisesti julkaisemat kirjat näyttävät olevan vain...
Ivan Tykki on virtuaalidekkaristi eli nimimerkki. Hän kertoo itsestään:"
Olen Ivan Tykki, virtuaalihenkilö. Virtuaalihenkilöksi rupesin sen takia, että en ole julkisuuden henkilö; en ole osallistunut Idolsiin, Big Brotheriin vai mitä niitä on, tai politiikkaan, enkä ole kirjoittamisen ammattilainenkaan. Lööppeihin en ole päässyt sen takia, etten ole mennyt naimisiin enkä eronnut. Suositut Manga -hahmot kuulemma harrastavat jo sitäkin. Pitäisiköhän minunkin?
Putkahdin maailmaan Ripaskaa! – kirjan sivuilta. Äitini oli eräässä helsinkiläisessä kielikoulussa opettajan sijaisena vuonna 1989, jolloin Neuvostoliiton johtajan puoliso rouva Gorbatsova vieraili tuossa koulussa. Olisin esikoiskirjailijaksikin liian nuori, joten jouduin syntymään...