Kirjastokorttien osoite ja yhteystiedot pitää tarkistaa kolmen vuoden välein ja tämän vuoksi kirjastokorttinne on käyttökiellossa, joten käykää lähimmässä kirjastossa päivättämässä tietonne. Me emme saa suoraan väestörekisterikeskukselta tietoja.
Ehdotan Jennifer L. Holmin kirjaa Jokilaakson ainoa tyttö (Karisto 2000). Se sijoittuu Yhdysvaltoihin 1890-1900-luvuille ja kertoo amerikansuomalaisista uudisasukkaista ja myös alkuperäisistä amerikkalaisista. Kuopiossa sitä on vielä parissa lähikirjastossa, ja sen voi varata noudettavaksi mistä hyvänsä kirjaston toimipisteestä.
Esimerkiksi Wikipediasta löytyy tällainen tieto:George on miehen etunimi, joka juontuu kreikkalaisesta Georgios-nimestä. Muodossa George nimi esiintyy varsinkin englanninkielissä maissa. Muissa kielissä sen kirjoitusasuja ovat esimerkiksi ranskalainen Georges ja ruotsalainen Georg. Sen suomalaisia vastineita ovat muun muassa Yrjö ja Jyrki.
Jos haluat noutaa teoksen kirjastoautosta, valitse pudotusvalikosta kirjastoauto ja kirjoita pysäkin nimi noutopaikka-pudotusvalikon alapuolella olevaan kenttään.
Sanoma Median Tietoa meistä sivulta löytyvät Nelosen yhteystiedot. Yhteystietosivulta löytyvät kanavat ja ohjelmasuunnittelu. Niistä vastaavat osaavat varmaan parhaiten vastata kysymykseen. Linkki Nelosen yhteystietoihin
Kirjasampo kertoo, että Matti Lilja oli suomalainen kirjailija, joka syntyi 1903 Tampereella ja kuoli Helsingissä 1956. Hän ehti julkaista 14 romaania ja yhden satukirjan. Matti Lilja kirjoitti sekä aikuisille että lapsille. Matti Lilja oli Suomen kirjailijaliiton jäsen ja vuonna 1953 hänet valittiin jäseneksi liiton kirjalliseen toimikuntaan.
Kirjasampo https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175929956445
Skypen sivuilla on sekä englanniksi että suomeksi erilaisia ohjeita. Siellä on myös kohta käyttöjärjestelmistä. Ohjeita löytyy esim. skypeä avattaessa kohdasta ohjeita. Tämäntyyppinen kysymykseen löytyy vastaus parhaiten joko Skypen omilta sivuilta, erilaisista keskustelulistoista tai toisilta käyttäjiltä.
Googlettamalla: skype ja keskustelu saa monenlaisia vinkkejä
Pääasiallinen syy varisten hyökkäävään käytökseen huuhkajia kohtaan on se, että huuhkaja on niille luontainen vihollinen. Hyökkäämällä varikset osoittavat voimansa ja pyrkivät näin vähentämään hyökkäysriskiä toiseen suuntaan. Huuhkaja syö muita lintuja ja niiden munia, eikä useimmilla linnuilla ole kokonsa puolesta mahdollisuutta puolustautua niitä vastaan. Varikset ovat suhteellisen suurikokoisia, ja voivat järjestäytyneenä joukkona saada jopa suuresta huuhkajasta yliotteen. Tässä pätee ilmeisesti siis "luonnonlaki", jonka mukaan hyökkäys on paras puolustus. Lähteet:Dietary biology of the Eurasian eagle-owl - WikipediaHuuhkaja – Wikipedia Why Do Crows Attack Owls? (Chasing & Mobbing Behaviors) (nature-mentor.com)
Suomessa pesiviä sorsalajeja on noin 35 ja säännöllisiä vierailijoita parikymmentä. Tunnetuin sorsalintumme on sinisorsan juhlapukuinen koiras, jonka pää on vihreänhohtoisesti musta.
Vesilinnuilla on tiivis höyhenpeite, jonka läpi vesi ei pääse tunkeutumaan. Sorsalintujen pyrstön yläpuolella on rasvarauhanen, josta erittyvän rasvan ansiosta höyhenpeite säilyy vedenpitävänä.
Lähteet ja lisätietoa:
Luontoportti: Sinisorsa
Peda.net: Vesilinnut
Joutsan kirjastosta tuli tänään tällaista tietoa lorusta:
"Muistan äitini lukeneen lorua minun lapsilleni näin:
Kipin kapin pienet kanat meni saunan lautoon. Siellä ne paljon pahaa teki ja muniansa hautoo. Kiis, kaas koukkuun, kaikki kanat loukkuun.
Tätä leikittiin varpailla: peukalolla ja etusormella "nipistettiin varpaita,samalla kun luettiin lorua ja lopuksi nappastiin kaikki varpaat kiinni, kun kanat jäivät loukkuun.
Tietoa ei ole mistä moinen loru on peräisin ja voi olla pitempikin".
Runon nimi on Sinivuokko ja tekijä on Immi Hellén. Käytettävissä olevista Hellénin runoteoksista sitä ei löytynyt, mutta sen pitäisi sisältyä Väinö Hannikaisen nuottikirjaan Pikkuväen laulukirja. Teosta ei valitettavasti ole pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastossa, mutta sen on mahdollista tilata kaukolainana.
Eläketurvakeskus myi Itä-Pasilassa sijaitsevan toimitalonsa vuonna 2019 ja jäi taloon vuokralaiseksi, kunnes muutti uusiin tiloihin Kalasatamaan vuonna 2021.
Lähteet:
Eläketurvakeskus
https://www.etk.fi/ajankohtaista/elaketurvakeskuksen-toimitalo-myyty/
https://www.etk.fi/ajankohtaista/elaketurvakeskuksen-vuosi-2021/
Jyväskylän kaupunginkirjaston aineistotietokannasta http://www.jyvaskylanseutu.fi/aaltokirjastot/ löytyy hakusanalla etunimet (kirjoitetaan asiasanakenttään) sekä suomalaisia että ulkomaisia etunimikirjoja. Kirjojen saatavuustiedot voi myös tarkistaa tietokannasta.
Tämän Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun arkistosta http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/arkisto.aspx löytyy useita vastauksia etunimiä koskeviin kysymyksiin. Laittamalla hakusanaksi etunimet, saatte esille aiemmat kysymykset ja kysymystä klikkaamalla aukeaa vastaus luettavaksenne.
Monissa vastauksissa on annettu myös internet-linkkejä mm. ulkomaisiin etunimisivustoihin sekä vihjeitä esim. Google-haun suorittamiseen.
Kirjastojen lainatuimmista kirjoista ei ole koottuna valtakunnallisia tilastoja. Useat kirjastot julkaisevat sivuillaan joko vuosittaisia tai tietyn aikavälin listauksia lainatuimmista ja varatuimmista teoksista. Niissä ei useimmiten ole eritelty lasten- ja nuorten tietokirjallisuutta.
Kirjastoaineiston jaottelu kohderyhmän mukaan perustuu teosten sisällönkuvailuun ja myös niiden sijoitteluun kirjastossa. Yleensä kirjastoissa aineisto on jaoteltu aikuisten, nuorten aikuisten, nuorten tai lasten aineistoihin. Usein puhutaan osastoista, jotka sitten voivat sijaita fyysisesti kirjastossa eri hyllyalueilla. Yläkoulu- ja lukioikäisille suunnattu nuorten tietokirjallisuus sijoitetaan siis pääsääntöisesti nuorten- tai nuorten aikuisten...
Kokkolan kirjastossa on kuusi osaa Frendejä ja kundeja -sarjaa. Neljä niistä on juuri nyt lainassa, mutta kahden (Frendejä, kundeja & muotiguruja ja Frendejä, kundeja & pyjamabileitä) pitäisi olla paikalla Kokkolan kirjaston lasten- ja nuortenosastolla. Saat luettelon sarjasta kirjaston aineistotietokannan kautta kirjoittamalla tyhjään ruutuun vapaasanahaussa frendejä kundeja:
http://webkirjasto.kpnet.fi/opac/default.aspx
Kyllä on, tällainen laite on Helsingissä Pasilan ja Töölön kirjastoissa sekä Kohtaamispaikan neuvontapisteessä. Pasilan laitteen voi varata puhelimitse tai varausjärjestelmän kautta, Töölön ja Kohtauspaikan puhelimitse. Ohjeet ja lisätietoa:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/pasila/ajankohtaista/
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/toolo/tietokoneet/
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kohtaamispaikka/
Olen kysynyt asiaa musiikkiasiantuntijoiltamme: valitettavasti Suvi Teräsniskan version nuotteja ei ole saatavana julkisesti netissä, koska niissä on tarkat käyttöluvat. Pitäisi olla tiedossa sovittaja tai teettää sovitus.
Raportti löytyy Ohjauspaneelin kautta. Valitse sieltä Valvontatyökalut ja sitten Tapahtumienvalvonta. Vasemmasta ikkunasta valitse Sovellus ja oikean ikkunan Lähde-sarakkeesta Winlogon. Raportti avautuu kaksoisklikkaamalla riviä.
Lähetin kysymyksesi valtakunnalliselle kirjastolaisten tietolistalle, mutta valitettavasti kukaan ei tunnistanut etsimääsi tarinaa.Tunnistaisikohan joku verkkotietopalvelumme seuraajista, mistä tarinasta on kyse?