Seuraavista voisi olla hyötyä, alla olevia löytyy yleisestä kirjastosta (erityisesti nuorille suunnattuja teoksia ei löytynyt):
- Laine, Matti: Kriminologia ja rankaisun sosiologia
- Kuolemanrangaistus : Amnesty Internationalin raportti
- Kun valtio tappaa.. : raportti kuolemanrangaistuksesta
- Terho, Sampo : Silmä silmästä : kuolemanrangaistuksen historiaa
Ainakin Sean Stewartin Cathyn kirja: löytäjää pyydetään palauttamaan sopii kuvaukseesi. Kirja on ilmestynyt suomeksi vuonna 2008 ja siinä on mukana matkalippuja yms. materiaalia.
Cathyn kirja löytyy Jyväskylän kaupunginkirjastosta.
Laulun nimi on: "Meille aurinko paistaa". Sen on säveltänyt Pekka Simojoki ja sanat on tehnyt Anna-Mari Kaskinen.
Laulun alkusanat: Laulu valtaa hiljaisuuden, aavistaa voin salaisuuden, joka tänään meitä piirittää...
Kertosäkeen alku: Meille aurinko paistaa, meille hymyilee kuu...
Laulussa on kolme säkeistöä.
Laulun nuotit ja sanat löytyvät Lasten keskuksen julkaisemasta nuottikokoelmasta "Laulutuuli" (ilmestynyt 2003, 2011 ja 2018). Laulu löytyy myös samannimiseltä CD-levyltä (Laulutuuli, julkaistu vuosina 2002, 2011 ja 2019).
Kyseisen nuotin ja CD-levyn löydät Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastolta, lastenosastolta. Halutessasi voit tehdä varauksen verkkokirjastossa:
https://keski.finna.fi
Milloin keskiaika alkaa? Euroopan keskiajaksi rajataan tavallisimmin ajanjakso 400-1400. Mutta kuten Hartvig Frisch Euroopan kulttuurihistorian II-osassa toteaa: "On mahdotonta ilmoittaa tarkka vuosiluku. Koulukirjojen historianjaottelut ovat kaikki jonkin verran mielivaltaisia. Kulttuurihistoriallisesti renessanssin suorittama viilto on ainakin yhtä syvä kuin kansainvaellusten tekemä."
J.C.Revill kirjoittaa Maailmanhistoria -teoksessaan: "Kautta koko keskiajan roomalaiskatolisella kirkolla ja paavilla oli ainutlaatuinen asema. Euroopassa vallitsi ankara nurkkakuntaisuus ja sen johdosta talouselämä oli varsin alkeellista. Tästä syystä ihmiset etsivät ja löysivät vastapainoksi yhtenäisyyttä kirkosta, jolle silloisissa oloissa ei päässyt...
Kysy kirjastonhoitajalta-palvelun arkistosta kannattaa tarkistaa, onko nimeä kysytty jo aikaisemmin. Aika usein vastaus löytyy, sillä arkistoon on kertynyt melkoinen määrä nimien taustatietoja. Tiituskin löytyy sieltä: Tiitus oli Paavalin opetuslapsi ja myöhemmin Kreetan seurakunnan johtaja. Latinankielisen nimen merkitystä ei tunneta, mutta se saattaa merkitä "kunnioitettava". Ohessa linkki arkistoon:
http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx
Kirjoita hakuruutuun sanat etunimet Tiitus.
Julian on vanhan roomalaisen sukunimen Julianus lyhentymä. Katolisessa kirkossa on nelisenkymmentä Julianus-nimistä pyhimystä ja autuutettua.
Lähde: Pentti Lempiäinen Suuri etunimikirja
Digi- ja väestötietoviraston osoitepalvelusta voi hakea lähes kaikkien Suomessa vakinaisesti asuvien henkilöiden ajantasaiset osoitteet. Suomenkielinen osoitepalvelupuhelin: p. 0600 0 1000. Palvelu on maksullinen (1,98 euroa/minuutti + pvm/mpm, jonotus pvm/mpm)
https://dvv.fi/osoitepalvelu.
Aleksander Solzenitsyn on julkaissut vuosina 1983 - 1991 roomanisarjan nimeltään Krasnoje Koleso.
Esa Adrian on kääntänyt suomeksi toisen kirjan ensimmäinen osa nimellä Lokakuu 16 ( Punainen pyörä, toinen solmu ) , Tammi, 1985.
Kirjan esittelyssä todetaan seuraavasti:
" Punainen pyörä on yhteisnimi Solzenitsynin elämäntyölle, mahtavalle romaanisarjalle, jonka osissa, solmuissa, kirjailija kuvaa Venäjän keisarikunnan ajautumista vuoden 1917 vallankumouksiin ja niiden lähiseurauksiin."
http://www.britannica.com/nobel/micro/556_5.html
http://www.geocities.com/Athens/8308/venajaS.html
Ei ole, vaikka hupisivusto Hikipedia niin väittääkin. http://hikipedia.info/wiki/Berliininmunkki
Berliininmunkki on ollut leivoksen nimenä jo pitkään. Sen alkuperää on selvitelty mm. Helsingin kaupunginkirjaston kysy.fi palvelussa.
http://www.kysy.fi/kysymys/haluasin-tietaa-mista-berliininmunkki-perasin-ja-kuka-sen-keksi
Kirjan lukeminen pitäisi onnistua kyseisellä lukulaitteella. Voi olla, että kyseessä on Adobe Digital Editionsin ongelma. Voisit olla sähköpostitse yhteydessä Ellibsin tukeen. Tuki palvelee osoitteessa support@ellibs.com. Asian selvittelyssä he tarvitsevat seuraavat tiedot:
Kuvaus ongelmatilanteesta
Käyttämäsi laite ja lukutapa
Kirjastokortin numero / käyttäjätunnus
Mahdollinen virheilmoitus, ruutukaappaus mikäli mahdollista
Aineisto, jota ongelma koskee
Kotimaisten kielten keskuksen Kielikello sivustolta löysin artikkelin, jossa puhuttiin sairasautosta. "Kukaan ei Suomessa sairauskohtauksen tai onnettomuuden satuttua soita sairasautoa vaan ambulanssin. Siitä huolimatta ambulanssin vastineeksi luotu sairasauto ei ole kokonaan hävinnyt; olen sen vielä viime vuosina nähnyt kerran pari lehtiuutisissakin – mielenkiintoista kyllä ulkomaita koskeneissa.Näinkään hyvissä voimissa eivät ole valokuvauskone ja pyörösaha, joitten piti korvata kamera ja sirkkeli. Mutta nekään eivät minusta – myönnän, että arvio perustuu omaan kielituntumaani – ole täysin epäluontevia eivätkä kuolleita sillä tavoin kuin esimerkiksi nostolippu ’sekki’ tai hitiö ’bakteeri’ (jotka molemmat sentään ovat Nykysuomen...
Barokin aika taiteessa oli 1600-luvulla. Pelkästään siihen aikakauteen sijoittuvia kirjoja ei löytynyt. Tietoa ja kuvia historiallisista kampauksista ja kauneudenhoidosta löytyy ainakin alla olevista teoksista, kirjat löytyvät Hämeenlinnan kirjastosta.
- Puuteria & papiljotteja : kauneuden, kosmetiikan ja kampaamoalan historia / Kannisto-Junka, Saija (2006)
- Encyclopedia of hair : a cultural history / Victoria Sherrow (2006)
- Venus : naiskauneuden tarina / Kaari Utrio (1985)
- Kampausten historia / Irina Syromjatnikova (1989)
Tietoa Suomen kaupunkien historiasta löytyy ainakin näistä kirjoista:
- Suomen kaupunkilaitoksen historia.1-3 + tilasto-osa (1981, 1983, 1984, 1985)
- Suomen kaupunkirakentamisen historia. II / toimittaneet Henrik Lilius & Pekka Kärki (2014)
Uudenmaan läänin historiaa vuoteen 1919 löytyy tästä kirjasta:
- Suomenmaa, 1. osa : Uudenmaan lääni / Toim. J. E. Rosberg et al. maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja (1919)
Myös muista lääneistä on omat osansa. Toinen Suomenmaa-niminen sarja on ilmestynyt 1960- ja 1970-luvuilla ja esittelee Suomea kaupungeittain.
Kirjat saa lainaan Helmet-kirjastoista:
https://www.helmet.fi/fi-FI
Wikipedia-artikkelista Luettelo Suomen kaupungeista perustamisvuoden...
Tarkkaa päivämäärää on valitettavasti mahdotonta sanoa. Tällaiset paljon kysytyt uutuudet, jotka kirjastot tilaavat jo etukäteen ennakkotietojen perusteella, toimitetaan yleensä kirjakaupoista kirjastoihin heti ilmestyttyään. Myös kirjastojen luettelointiosastoilla ne pyritään käsittelemään lainauskuntoon ensi tilassa. On siis hyvinkin mahdollista, että Raksa tulisi lainattavaksi ja varattavaksi jo lähipäivinä. Tilannetta kannattaa seurata HelMet-verkkokirjaston kautta.
Eduskunnan tietokannassa ei mainita kunnallisneuvoksen arvoa https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/910219.aspx, eikä muissakaan lähteissä sellaista näy Kokoomusbiografia, https://arkisto.kokoomus.net/kokoomusbiografia/elamakerta-artikkelit/aaltio-sampsa-eino-urmas/
Tasavallan presidentin myöntämistä arvonimistä, https://vnk.fi/arvonimet
Pekingin olympialaisten avajaissivulla ei mainita mitään kuvaukseesi sopivaa: http://en.beijing2008.cn/ceremonies/headlines/openingceremony/
Kisalevyjä on kyllä ilmestynyt useampiakin, hakemalla yesasia.com -sivustolta hakusanoilla Beijing 2008 olympics löytyy 9 levyä, vähän eri versioita. Tuolta voi vaikka ostaa dvd:llä koko avajaisseremonian, jollei muuten kyseistä musiikkia löydy.
Valitettavasti mistään nimikirjasta ei löytynyt nimeä Axu varsinaisena etunimenä. Teoksen ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” mukaan Axu on lempinimi nimestä Axel. Nimi Axel syntyi Tanskassa 1100-luvun lopulla, kun Absalom nimistä arkkipiispaa alettiin kutsua Axeliksi. Hepreankielinen Absalom tarkoittaa ”rauhan isää". Nimen tankalaisperäinen muunnos levisi muihin Pohjoismaihin, ollen erityisen suosittu Ruotsissa 1800-luvulla Esaias Tegnérin runon ”Axel” (1822) myötä. Suomessa nimen yleisin muoto on Akseli, joskin Suomen ruotsalaisessa almanakassa se on edelleen muodossa Axel.
Hei,
tällä hetkellä meillä ei ole suunnitelmissa ottaa oppisopimusopiskelijaa tai työllistettyä kirjastoomme. Kannattaa ehkä kääntyä asuinpaikkaasi lähempänä olevien kirjastojen puoleen. Internetistä saat lisätietoa osoitteista www.oppisopimus.net ja www.mol.fi.